Eilen tuli sitten juhlittua oikein urakalla ja nyt on olo kuin olis junan alle jäänyt.
No kuitenkin oli hauska ilta eilen ja menin jossain 22 aikaan kaupungille kaverin kanssa lähettelee raketteja. Siinä 23 jälkeen mentiin sitten yhteen baariin jo, ja juotiin siinä siideriä.
Jossain vaiheessa kaveri häippäs jonnekkin ja sitten menin yhteen pöytään jossa oli yks nainen jolla punamusta tukka ja lävistyksiä naama täynnä. Menin siihen sitten juttelee kun tää nainen istui yksin pöydässä. Jossain vaiheessa nainen sanoi olevansa 18 vuotias.
Näin heti että tää nainen oli tosi mukava, jutteli avoimesti ja hymyili nätisti ja juteltiin siinä kaikenlaista ja nainen kertoi olevansa joku punkkari tai joku semmonen ja sillä oli lävistyksiä vähän joka paikassa. Kielessäkin oli ja leuassa ja pil-lussa ja nänneissä oli kuulemma kans.
Siis jutelttiin siinä varmaan kolme tuntii ja nainen oli tosi mjukava, fiksu ja jossain vaiheessa pääsiin jopa pussaamaan.ja halailtiin siinä baariin nurkassa jossain ja pussailtiin. Kaveristani en nähnyt sitten vilaustakaan enään koko iltana. Baarissa oli myös joku bändi ja kuunneltiin sitäkin siinä pöydässä ja tarjosin tälle naiselle varmaan 4 siideriä.
Loppujen lopuksi tää nainen osottautui varatuksi ja se vähän hidasteli meikän menoa. En sitten alkanut vonkaamaan siltä pil.lua vaikka nainen oli mielestäni tosi nätti ja mukava ja jotain siinä puussailtiinkin. Jossain vaiheessa häippäsin baarista koska aloin olee liian kännissä ja fillarilla tulin sitten kotiin. Vähän on krapula mutta mielestäni oli mukava ilta ja juttuseuraakin riitti.
Tosin hiukan harmittaa kun en alkanut sitten enempää vonkaamaan sitä naista. En tiedä sitten mihin homma kusi, taisin olla vaan liikaa kännissä kun tuli aika monta siideriä juotua,mutta mukava ilta kuitenkin oli.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Muistin että flirttailin eilen yhen toisen varatun naisen kanssa tekstiviesteillä. Tää nainen oli toisessa baarissa ja minä toisessa ja tää varattu nainen pyysi minua sinne toiseen baariin. Lueskelin äsken viestejäni ja tää nainen oli viestitellyt että sen oma kulta on toisella paikkakunnalla hymiön kera ja oli myös soittanut minulle 00.52 aikaan. En sitten lähtenyt sinne toiseen baariin kun oli juttu kesken tän yhen 18 v naisen kanssa. Olisi siis saumat ollut saada pimppiä muuta minä mokasin.
Mukava kuulla, että sinulla oli ollut hauskaa eilen!
Tuli mieleeni, että sinussa taitaa olla jotain naisia kovasti kiehtovaa, kun tuollainen flaksi on ollut. Miksi siis tyytyisit johonkin säheltämiseen varattujen kanssa?
En sano että aina, mutta useimmiten sellaisista jutuista saa vain sotkuja elämäänsä.
Miksi erkkitäti puolustelee jotain huoraavia teinityttöjä?
Missä kohtaa atm.espoo kertoi tavanneensa maksullisia naisia?
Missä kohdin minä puolustelin ketään? Minähän rohkaisin aloittajaa keskittymään vapaisiin naisiin.
Hienoa. Itse panin kahden naisen kanssa. Toinen on kämpillään, ja sinne jäi mun frendi. Sanoin ettei pane sitä. Molemmilla puhelin kiinni.
Masentavaa. Kun ei saa edes vertaistukea, muuta kuin itkemällä tai olemalla sellainen ettei ole saanut(mutta saat sitten kyllä...).
Toivottavasti hukutte kaikki!
Pitää olla röyhkeä ja ottaa se mitä' saa. Olisit vaan vienyt naisen asunnollsesi ja nainut sitä kunnolla. Ei siinä mitään kysellä kun ota kädestä kiinni ja viet ja nainen vikisee
sain eilen mul.kua
Kyllä tuollainen kaappi-ytmi mies on häpeäksi hc-atmeille, joita palstallakin on jopa yli kolmekymmentä vuotiaissa miehissä. Olet siis naamakomea ainakin, mitä kaikille miehelle ei todellakaan ole suotu. Vain naamalla voi päästä baarissa noin nopeasti noin pitkälle.
Jos mies on atm, ei todellakaan mitään suutelua tai vastaavaa baarissa voi tapahtua ellei mies käytä tyrmäystippoja naisen käydessä vessassa. Ainakin CSI:ssa näin hullut saavat naiset. Tosin myös linnakeikankin. Tosin sehän vain lisää suosiota, vai kuinka.....
Kun tietää "pelin" sitä joko vihaa tai rakastaa. Harva on panoeinopelimies luonnostaan- silti moni sellaiseksi yrittää päästä.
Varatun naisen muille miehille tyrkyttely on minulle niin suuri turn-off että tuollaisen naisen seurassa asian ilmitultua voisin olla noin kolme millisekunttia. Tietenkin jos nainen olisi parin kolmen bestiksensä kanssa pitämässä hauskaa ja vittuilemassa iskemään tuleville miehille, tilanne olisi vain normaali. Mutta että yksin baarissa, ei hyvää päivää....että vielä soittelee baarimiehen perään. Bzzt, maa kutsuu!
Atm, live alone, die alone. Kaikki muu siinä välissä on plussaa.
On sama onko nainen varattu kunpa vain uskaltaisin kutsua yö kylään niin varmana panisin.