Olen 13-vuotias, mielestäni ihan normaali tyttö. Olen samaa luonnetta kuin luokkalaiseni. Meidän luokalla on nyt muodostunut 3 ryhmää: 2 vähän emoa tyttö, 5 normaalia tyttöä jotka kaikki parhaita kavereita ja cheerleaderit jotka on ilkeitä kaikille.
Mun elämä on kuin jostain leffasta.
Koulussa joskus oon ihan muiden kanssa hyvissä väleissä. Sit välillä meen joka tunnille itku kurkussa kun en ole kenenkään kanssa ollut koko päivänä, en voi keskittyä tunneilla, kun kaikki mun "kaverit" istuu porukassa jossain nurkassa ja pitää hauskaa, sopii tapaamisia. Itse en oikeen tiedä mitä tehdä.
Vapaa-ajan itken yksin omassa huoneessani.
Oon yrittäny mennä mukaan juttuun, mut jos kysyn et mistä te puhutte ni vastaus on ei mistään. KIKissä kaikki kumminkin puhuu yhdessä ja ottaa mut mukaan, mut jos sanon miltä musta tuntuu, niin siitä alkaa kauhea riita ja sit mua vihataan n.viikon ja sit mun tylsä yksinäinen elämä jatkuu.
Mua suorastaan pelottaa ajatella mitä mä teen kesällä, kun ei mulla ole ketään.
Mun elämä on kuin jostain leffasta.
Koulussa joskus oon ihan muiden kanssa hyvissä väleissä. Sit välillä meen joka tunnille itku kurkussa kun en ole kenenkään kanssa ollut koko päivänä, en voi keskittyä tunneilla, kun kaikki mun "kaverit" istuu porukassa jossain nurkassa ja pitää hauskaa, sopii tapaamisia. Itse en oikeen tiedä mitä tehdä.
Vapaa-ajan itken yksin omassa huoneessani.
Oon yrittäny mennä mukaan juttuun, mut jos kysyn et mistä te puhutte ni vastaus on ei mistään. KIKissä kaikki kumminkin puhuu yhdessä ja ottaa mut mukaan, mut jos sanon miltä musta tuntuu, niin siitä alkaa kauhea riita ja sit mua vihataan n.viikon ja sit mun tylsä yksinäinen elämä jatkuu.
Mua suorastaan pelottaa ajatella mitä mä teen kesällä, kun ei mulla ole ketään.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Voi kauheeta. Oli kuin suoraan omasta lapsuudesta. Mulla auttoi lopulta harrastukset. Lähdin kouluajan ulkopuolella kerhoihin koululle ja sain tätä kautta kavereita. Sitten alkoi muutkin lähentyy ja ottivat jo porukkaansa. Mutta aikaa se vei.
Elämä saattaa jakaa jo todella nuorena huonot kortit, niin vaan käy. Sinussa itsessäsi ei ole mitään vikaa, sattuma vaan ei ole aina puolellasi. Ja ihmiset -ne on ilkeitä vielä kun olet vähän vanhempikin. Muista ja jaksa tästä huolimatta säilyttää positiivisuutesi niin löydät kyllä kavereita :)
Ja puhu myös asiasta perheessäsi, niin saat tukea kotijoukoilta.