Muutin miesystäväni kanssa yhteen 4 kk
seurustelun jälkeen.Olemme molemmat eronneita,hän
avioliitosta,minä 2 kert.avoliitosta.Edelliset
mieheni olivat joko henkisesti tai fyysisesti
väkivaltaisia.Tämä uusi sen sijaan on kiltti ja
kultainen,ei ikinä löisi ketään.Silti:me
riidellään jatkuvasti.Olemme molemmat itsepäisiä
ja minusta on tullut suorastaan julma häntä
kohtaan.Teinköhän virheen muuttaessani yhteen?
Ehkä en pystykkään ikinä asumaan kenenkään kanssa.
seurustelun jälkeen.Olemme molemmat eronneita,hän
avioliitosta,minä 2 kert.avoliitosta.Edelliset
mieheni olivat joko henkisesti tai fyysisesti
väkivaltaisia.Tämä uusi sen sijaan on kiltti ja
kultainen,ei ikinä löisi ketään.Silti:me
riidellään jatkuvasti.Olemme molemmat itsepäisiä
ja minusta on tullut suorastaan julma häntä
kohtaan.Teinköhän virheen muuttaessani yhteen?
Ehkä en pystykkään ikinä asumaan kenenkään kanssa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mulla on ollut kutakuinkin samanlainen tilanne,
ei vielä olla muutettu yhteen mutta kohta
kuitenkin. Ei kannata ajatella, että on jostain
syystä "tuomittu" asumaan ja olemaan yksin.
Parisuhteen alussa on aina erimielisyyksiä, kun
toisen tavat ja tottumukset ja mielipiteet tuntuu
oudoilta, omiin verrattuna. Minäkin ajattelin
monen sinkkuvuoden aikana, että mä varmaan oon
jotenkin erilainen ja yksinviihtyvä tms. ja
niinsanotusti "tuomittu" olemaankin sit
sinkkuna. Kun vanhoista huonoista ja kipeistäkin
muistoista oli kulunut tarpeeksi aikaa, siis
tarvitsin itseni kasaamiseen vuosia, niin nyt on
löytynyt se yksi ja ainut joka on tosi rakas.
Vaikka me välillä riidelläänkin niin että
räiskyy, ei se tarkoita että me yhtäkkiä
luovuttaisi suunnitelmista ja tulevaisuuden
haaveista, kumpikin tietää tasan tarkkaan, että
ohi toi riita menee, ja kohta on taas kaikki
hyvin, ja toinen on toiselle riidan aikanakin
yhtä rakas kuin ennenkin,tietysti!. Jos te siis
viihdytte yhdessä ja rakastatte toisianne, älkää
erotko. Koittakaa opetella riitelemään niin,
ettei niistä jää pahaa mieltä, vaan niille
tunteenpurkauksille voi jälkikäteen jopa nauraa.
Ei tämä elämä niin tosikkomaista saa olla.
Sitäpaitsi suhde kasvaa ja hioutuu, kun te
vanhenette. Ja jos toista kiukuttaa ja väsyttää
työasiat tms., älä lähde siihen kiukkuiluun
mukaan, vaan antaa sen olla itekseen rauhassa ja
levätä. Niin sillälailla osoitatte ymmärrystä ja
tukea toisillenne. Sitäpaitsi, jos miehesi olisi
täysin tossunalla oleva hiljainen lapatossu, niin
olisitko siihen sitten tyytyväisempi. Tuskin.
Joskus kun mun ukko karjaisee oikeen kunnolla,
niin mä aattelen et jessus mikä luonteen lujuus
tonkin "rääkäisyn" alla piilee. Ukko on muuten
vertaansa vailla hellä, luotettava, kiltti,
ymmärtäväinen, ja kaiken muun lisäksi mun paras
kaveri joka asiassa. ONNEA TEILLE JA KESTÄKÄÄ
TOISIANNE!
lyö! Olet jo kaksi miestä ajanut yli sen
viimeisen kynnyksen, että sokea raivo on vienyt
itsehillinnän rippeet ja nyrkki on heilahtanut.
Muuta tyyliä, ennenkuin on liian myöhäistä!
Kaikkea ei ole pakko päpättää koko ajan, viet
mieheltäsi mahdollisuuden omaan
ajatteluun "pitämällä linjaa auki" jatkuvalla
tyhjällä narinallasi. Kukaan ei jaksa tuollaista
kauan. Lopeta ja muuta tyyliä. Hymyile edes
joskus. Mieti ennen kuin alat valittaa, koska
valittamalla pyydät miestäsi ratkaisemaan
pulmasi.
..missään tapauksessa IKINÄ aiheuta miehen
väkivaltaisuutta. HÄPEÄ!
Nainen syyllistää liian usein itseään. Jos en
olisi nalkuttanut ja taas provosoinut. Jos olisin
ollut kiltti ja tehnyt niin kuin käsketään. EI!
Naiset nalkuttaa. So what? Pariskunnat riitelee,
se kuuluu asiaan. Silti ei ole oikeutta lyödä!
Jos mies lyö, se on 100 % miehen vika, ei naisen.
MIES se on siinä suhteessa se, jonka täytyy
muuttua. Rakkauteen ei kuulu pelko. Naisen ei
kuulu pelätä miestään. Pelätä, että sanoo/ tekee
taas kerran jotain väärin ja mies lyö!