ROMEO&JULIA

Tunnetteko yhtään paria jolla suhteen "TAIKA",
tai edes luja rakkaus olisi kestänyt hamaan
kuolemaan saakka.Eli uskotteko että tosi rakkaus
hyvin vaalimalla voi kestää ikuisuuden,vai onko
kaikki katoavaista. Haluaisin uskoa niin mutta
naivius pelottaa.
5566
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mummoni ja vaarini rakkaus kesti kuolemaan asti.
Ja mummon rakkaus kestää edelleen. On ollut yli
20 vuotta leskenä ja sanoo, että rakkaus vaariin
on niin suurta, että se kantaa hänet kuolemaan
asti. Hän ei muita miehiä halua, eikä tarvitse.
Kuolemaan asti kesti myös äitini ja isäni
rakkaus, mutta kuolema kyllä veikin äitini alle
40-vuotiaana. Toivon omani myös kestävän, paitsi
kuolemaan, myös vanhuuteen saakka.

Äänestä

kyllä mä uskon siihen. Munkin isovanhemmat oli
onnellisesti yhdessä 50 vuotta ja vanhemmatkin
ovat edelleen tosi rakastuneita 25
avioliittovuoden jälkeen.

Äänestä
  • en tiedä kuinka hyvä ja avoin suhde sinulla
    isovanhempiisi on, mutta hieman epäilen voitko
    todella tietää heidän olevan onnellisia yhdessä?
    Heidän maailmassaan, siis ennen vanhaan, jonka
    moraalikäsitysten mukaanhan he vielä elävät, ei
    niin vain lähdetty eroilemaan, vaan kun hommaan
    oli kerran ruvettu, niin yhdessä ollaan loppuun
    asti, oltiin sitten niin auvoisen onnellisia tai
    ei.

    Äänestä

Tollaset kestävät rakkaustarinat eivät vaan
nykyisin ole kovin "media-seksikkäitä", joten ne
leimataan tylsiksi ja vanhanaikaisiksi.

Äänestä
  • Tosi rakkaus ottaa rinnalleen ihmisen vaikka
    kuolema olisikin lähellä, yhteinen matka kohti
    eron tuskaa ja yksinäisyyttä, siihen vie vain
    rakkaus joka ei sammu koskaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Romeo kirjoitti:

Tunnetteko yhtään paria jolla suhteen "TAIKA",
tai edes luja rakkaus olisi kestänyt hamaan
kuolemaan saakka.Eli uskotteko että tosi rakkaus
hyvin vaalimalla voi kestää ikuisuuden,vai onko
kaikki katoavaista. Haluaisin uskoa niin mutta
naivius pelottaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu