Ajattelin polkaista perjantain kunniaksi muisteloiltamat pystyyn näin keskipäivällä.
Ajatus lähti oikeastaan siitä, kun äskettäin käppäilin ulkona miettien syntyjä syviä. Tietysti ajatukset harhailivat myös palstan reppanoihin, sitä kautta nykyaikaan ja nykyajan sinkkujen ongelmiin. Ryhdyin muistelemaan omaa nuoruuttani ja seuraelämän koukeroita.
Käytännön naisena tuli ensimmäisenä mieleen tekniikka.
Vaikka meidän perheessä oli kaksi telefoonikonetta, ei puhelimessa ollessaan juurikaan voinut yksityisyyttä vaatia, eikä varsinkaan salaisuuksia höpötellä. Pahimmassa tapauksessa veli tai joku muu asiaankuulumaton henkilö kuunteli toisella telefoonilla mitä langoilla puheltiin. Tai sitten oli muuten vain läsnäolijoita, koska puhelimet sijaitsivat keittiössä ja olohuoneessa.
Siinä oppi pakostakin kommunikoimaan tilanteeseen kuuluvalla tavalla. Ja toisaalta kurjien teknisten olosuhteiden vuoksi tuli usein sovittua mieluummin tapaaminen kuin puhelimessa puhuminen yleisön läsnäollessa. Siinäkin tuli opittua asioita ihmistenvälisestä vuorovaikutuksesta.
Jokainen voi tietysti pohtia mielessään, että missä on menty vikaan, kun ei oikein tunnu nykyaikana taitoja olevan vaikka tekniikkaa löytyy.
Mitäs muut muistavat kivikaudesta, kuten palstan salskeat nuoret miehet niin usein nimittävät aikoja, jolloin heistä vanhimmat käyttivät pamperseja?
Ajatus lähti oikeastaan siitä, kun äskettäin käppäilin ulkona miettien syntyjä syviä. Tietysti ajatukset harhailivat myös palstan reppanoihin, sitä kautta nykyaikaan ja nykyajan sinkkujen ongelmiin. Ryhdyin muistelemaan omaa nuoruuttani ja seuraelämän koukeroita.
Käytännön naisena tuli ensimmäisenä mieleen tekniikka.
Vaikka meidän perheessä oli kaksi telefoonikonetta, ei puhelimessa ollessaan juurikaan voinut yksityisyyttä vaatia, eikä varsinkaan salaisuuksia höpötellä. Pahimmassa tapauksessa veli tai joku muu asiaankuulumaton henkilö kuunteli toisella telefoonilla mitä langoilla puheltiin. Tai sitten oli muuten vain läsnäolijoita, koska puhelimet sijaitsivat keittiössä ja olohuoneessa.
Siinä oppi pakostakin kommunikoimaan tilanteeseen kuuluvalla tavalla. Ja toisaalta kurjien teknisten olosuhteiden vuoksi tuli usein sovittua mieluummin tapaaminen kuin puhelimessa puhuminen yleisön läsnäollessa. Siinäkin tuli opittua asioita ihmistenvälisestä vuorovaikutuksesta.
Jokainen voi tietysti pohtia mielessään, että missä on menty vikaan, kun ei oikein tunnu nykyaikana taitoja olevan vaikka tekniikkaa löytyy.
Mitäs muut muistavat kivikaudesta, kuten palstan salskeat nuoret miehet niin usein nimittävät aikoja, jolloin heistä vanhimmat käyttivät pamperseja?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Niin kyllä silloin joskus 70 luvulla telkkari tuli, sitä ennen leikittiin käpylehmillä.
Kyllä televisio on tullut jo paljon aikaisemmin.
Jos haluaa näsäviisailla, niin kannattaisi edes ottaa faktat selville.
Siis listataan nykyaikaan: henkinen laiskuus.
Ei niitä joka talouksissa ollut aiemmin.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Televisio
" 1970-luvulta alkaen lähes jokaisessa suomalaisessa kotitaloudessa on ollut vähintään yksi televisiovastaanotin."
Olit luultavasti niin pieni tyttö, tai et edes syntynyt ettet sinä tämmöisiä asioita tiedä.
70-luvulla meille tuli väritelkku, enkä tykännyt siitä yhtään. Ja ensimmäinen peli oli se mv. pingpong -peli.
Musta nykyään on nimenomaan helppoa, kun voi huomaamatta chattia ja tutustua toiseen esim. facebookin kautta ottamalla yhteyttä kaverin kaveriin. Jos vaikka bileissä tapaa jonkun ja juttu luistaa, mutta ei tajua pyytää puhelinnumeroa tai sopia treffejä, löytää tyypiin todennäköisesti jonkun kaverin kaverilistalta. Ennen olisi pitänyt kysyä kaverilta yhteystietoja, mikä voi ujolle olla iso juttu.
Nyt ujot voivat ensin chattia tai tekstailla keskenään ja tavata vasta kun toinen on jo vähän tutumpi. Uskon, että tekniikan vuoksi nykyään tutustuminen on helpompaa, nimenomaan niille, jotka ujostelevat ihmisiä kasvokkain.
Nimenomaan, olen samaa mieltä. Nythän pystyy tekemään kaikenlaista puhelimilla(kin).
Mutta minusta tuntuu, että kasvokkain onkin sitten ihmisillä nykyään hankaluuksia kommunikoida, varsinkin niillä ujoimmilla. Kun kuitenkin on eri asia viestiä koko kehollaan kuin kirjaimilla.
Niin on, mutta siihen kasvokkain-vaiheeseen ei tarvitse mennä heti vaan voi tutustua muuten eli esim. keskustelun aiheita on jo valmiiksi kehittynyt. Ehkä jotain "meidän juttujakin".
Mutta voi olla, että samalla kyky ilmaista ja lukea ei-tekstuaalista viestintää vähenee.
Itsekin huomaan, että on paljon helpompaa kommunikoida tekstillä kodin rauhassa kuin ihmisten seassa ulkona. Kotona on hiljaista ja rauhallista kun kaupungilla taas äänet ja muut vievät huomion. Silloin menee suuri osa voimia siihen, että keskittyy siihen mitä ihmise ympärillä sanovat eikä tule samalla tavalla mieleen sanottavaa kuin kotona missä ei ole häiriötekijöitä.
Hienoa että ajattalet meitä myös kadulla kävellessäsi. Oli meilläkin pöytäpuhelin, mutta ei mulle kukaan soitellut. Kavereita ei ole ollut yli 20-vuoteen. Menetin viimeiset joskus 14-vuotiaana ja bileisiin en koskaan saanut ainoana poisjätettynä kutsua.
Niin mitä tekniikkaan tulee niin ydinpommi on hieno keksintö. Ehkä hienoin mitä ihminen on keksinyt.
Minä ihmettelen omien kavereidenikin muuttuneita yhteydenpitotapoja. Ennen istuttiin naamakkain jossain tai puhuttiin puhelimessa. Sitten osa kommunikoinnista siirtyi tekstarehin ja sähköpostiin, mikä jo sinänsä oli minusta onnetonta.
Viimeisin huuto on nyt sitten some. Se on jälleen vähentänyt livessä tapahtuvaa yhteydenpitoa. Tietty kaikilla on menossa elämän ruuhkavuodet, mutta kyllähän kaikki ovat aivan into piukeana, kun joku vain viitsii karkelot järjestää. Jopa ne somea aina kilvan kehuvat.
Kyllä tämä nykymeno varmaan muuttaa ihmiskuntaa enemmän kuin osaamme kuvitellakaan.
Eletäänköhän jotain murrosvaihetta, kun vielä useimpien mielestä on hauskaa kohdata kasvokkain edes joskus? Sadan vuoden kuluttua ei ehkä enää olekaan niin.
Jaa-a... Tosin eipä ihmiset vissiin ennen muinoin maaseudulla kauheasti perheensä ulkopuoisia tavanneet kuin kirkossa. Ehkä tämä nykyajan kaupungistuminen on luonut jonkinmoisen harhan vai välivaiheen. Etenkin kun väitetään työelämän kiireellistyneen niin vastapainoksi tarvittaisiin rauhaa ja yksinäisyyttä.
Olihan se hienoa kun viimein sai sen tapaamisen sovituksi eikä tarttenut fillaroida kuin vajaa 30 kilsaa sinne lavalle. Sitten siellä tietysti oli se paikkakunnan tietotoimisto, jonka kautta uutiset levisivät koko lääniin...
Noh, seuraavaksi tavattiin sitten viikonloppuretkellä. Oli siinä järjestelemistä kun molempien kotona porukoiden piti uskoa että ollaan omien kavereiden kanssa isolla lössillä liikkeellä. Milläs tarkistat kun ei ollut kännyköitä eikä tullut tarkkaan kerrotuksi kuin paluuaika.
Onneksi saatiin aika pian sen verran kesätienestejä kasaan että voitiin ostaa auto ja päästiin vähän edes pois valvovien silmien alta. Opiskeluaikana sitä tarvitsi muutenkin, miten sitä kesätöitä olis ilman saanutkaan.
On siitä niin kauan. Onneksi en itse ole vanhentunut. Fillarointi sujuu vielä ja enää ei tarvitse miettiä mitä mieltä nuo on mun kumppanista...