Appiukko suuri haaste

annastiina2

Rakastan valtavasti miestäni ja olemme olleet yhdessä seitsemän vuotta. Koko tämän ajan appiukkoni on päin naamaa ollut minua kohtaan korrekti ja mukava, yrittää keskustella fiksuja ja käyttäytyä. Mutta kun selkäni käännän hän haukkuu minut ja sukulaiseni huoriksi ja narsisteiksi, rumiksi ja alhaisiksi. Hän on niin törkeällä tavalla puhunut minusta ja läheisistäni, toivonut minulle pahaa ja sanonut miehelleni ettei minun kanssani kannata tehdä lapsia. Olemme rakkaani kanssa hyvin onnellisia mutta tämä kiristää välejä pahasti. Appiukkoni on entinen alkoholisti, pahanlaatuinen narsisti ja kertakaikkiaan vaan hullu. Asumme heistä 1000 kilometrin päässä ja silti hän saattaa soittaa miehelleni ja haukkua hänet jonkin hänen ja vaimonsa välisen riidan aiheuttajaksi. Tai minut. Heidän elämänsä on aina ollut tällaista ja anoppi on kynnysmatoksi poljettu raukka, joka ei uskalla puolustaa itseään. Mieheni säälii äitiään eikä appiukolle saisi edes vastaan sanoa, ettei anoppi joudu siitä kärsimään. Appi on aina oikeassa ja muut väärässä, hän ei kuuntele eikä suostu keskustelemaan. Mitään ei sanota päin naamaa. Kysymys kuuluukin, onko tällaisella apella oikeutta meidän lapseemme, onko hänellä oikeus olla ukki? Siitäkin huolimatta että on lähes kieltänyt miestäni tekemästä kanssani lapsia. Meillä on esikoinen toiveissa, mutta nyt vasta lapsen teon tasolla mietityttää nämä suhteet ja miten niiden kanssa voi menetellä. Olen myös hyvin loukkaantunut ollut siitä, että appi haukkuu minut, mutta mieheni ei uskalla puolustaa minua hänelle, vaan nielee kaiken ja antaa kerta toisensa jälkeen anteeksi. Minä en.

2

478

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • etäisyyttä

      Teidän pitäisi vähentää yhteydenpitoa ja ainakin vähentää kertomasta hänelle omia asioitanne. Jos tapaatte, pidä keskustelut yleisellä small-talk-tasolla äläkä puhu mitään henkilökohtaista, minkä hän voi kertoa väänneltynä eteenpäin. Vaikka otatte etäisyyttä, kohtelias voi silti olla. Yritä olla välittämättä hänen pahoista puheistaan, kuin niillä ei olisi mitään merkitystä. Tämä pitäisi puhua perusteellisesti miehen kanssa, että olette yhdessä samoilla etännyttämislinjoilla ja hän tukisi sinua tässä.

    • kokemuksesta

      Näkisin asian nyt niin päin, että mahdollisesti tulevalla lapsellasi olisi oikeus tutustua isoisäänsä. Ja toisaalta vauva voi ainakin hetkeksi sulattaa isoisänsä sydämen. Mitään perusteellista muutosta lienee silti turha odottaa.

      Itse aikoinaan sain yhden ainoan kerran 16-vuotiaana tavata isoäitini, joka oli kokonaan suljettu suvun ulkopuolelle jo paljon ennen syntymääni. Se jäänyt syvästi mieleeni. Valitettavasti hän ei silloin enää pystynyt edes puhumaan. Sisareni ei tätä isoäitiä saanut tavata koskaan ja se on jättänyt häneen ikuisen isoäidin etsimisen tarpeen. Monta avointa kysymystä on minullakin.

      Tämän kokemukseni perusteella sanon, että lapsen pitää saada tavata sukulaisiaan, varsinkin lähisukulaisia, joita isovanhemmat ainakin ovat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      51
      3259
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      3
      943
    3. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      3
      830
    4. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      68
      780
    5. Mistä tietää, onko hän se oikea?

      Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha
      Ikävä
      60
      724
    6. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      17
      710
    7. Miten voitkin olla aina niin fiksu

      ...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä
      Ikävä
      32
      611
    8. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      22
      611
    9. Mitä ajattelet

      Meistä nykyään.
      Ikävä
      42
      600
    10. Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."

      Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve
      Suomalaiset julkkikset
      4
      577
    Aihe