Useat suomalaiset akateemiset naiset keitä
tunnen,jopa oma siskonikin (vai tunnenko?), ovat
varsin ihmeellistä väkeä.
Ennen yliopistoa heidän kanssaan pystyi
juttelemaan kaikenlaisista asioista.Yliopistossa
näistä sitten tulee armottoman ylikriittisiä
olentoja.He eivät katso enää silmiin
puhuessaan,vaan tuima ilme hiipii pitkin
seiniä,arvostellen kaikkea,vanhempien
läsnäollessakin.Myös treffeillä oltaessa heistä
kuvastuu ylemmyyden olotila.Jos ei tullut aivan
kirjakieltä puhuttua niin silloin kuulostaa
rahvaalta.
Sinänsä kriittisyyttä en tietenkään moiti,sehän
edistää tiedettä ja taidetta ja näin pitääkin
olla.Mutta mihin katoaa huumoripitoinen,
lupsakka, mutta kuitenkin järkevä keskustelu
tässä välillä äärettömän kyynisessä maailmassa.
Onko se vain sallittua rahvaan ja akateemisten
omissa keskusteluissa.
tunnen,jopa oma siskonikin (vai tunnenko?), ovat
varsin ihmeellistä väkeä.
Ennen yliopistoa heidän kanssaan pystyi
juttelemaan kaikenlaisista asioista.Yliopistossa
näistä sitten tulee armottoman ylikriittisiä
olentoja.He eivät katso enää silmiin
puhuessaan,vaan tuima ilme hiipii pitkin
seiniä,arvostellen kaikkea,vanhempien
läsnäollessakin.Myös treffeillä oltaessa heistä
kuvastuu ylemmyyden olotila.Jos ei tullut aivan
kirjakieltä puhuttua niin silloin kuulostaa
rahvaalta.
Sinänsä kriittisyyttä en tietenkään moiti,sehän
edistää tiedettä ja taidetta ja näin pitääkin
olla.Mutta mihin katoaa huumoripitoinen,
lupsakka, mutta kuitenkin järkevä keskustelu
tässä välillä äärettömän kyynisessä maailmassa.
Onko se vain sallittua rahvaan ja akateemisten
omissa keskusteluissa.
Vastaukset 41
Vanhimmat
Itse asiassa samoja vivahteita olen itsekin
huomannut,mutta ei tuomita kuitenkaan kaikkia..
järkevä keskustelu on rakentavaa, mutta välillä
on hauskaa puhua pelkkää paskaa. Akateemisessa
maailmassa se ei aina välttämättä onnistu, mutta
kyllä sieltäkin peen puhujia löytyy..esimerkiksi
minä.
jostain kumman syystä olen huomannut, että
pohjakoulutuksella on melkoinen merkitys siihen,
mikä roolin ottaa. Omaa ajatusta kylläkin vaan..
pidän sinusta silti... :)
..but I know, that you don`t get that message.
But if you do..be SSHHHH
Tuttu tunne.. Siksi en enää tapaile akateemisesti
koulutettuja koska mulle tulee alemmuuskompleksi
kun en ole tohtori etc.
Mut kyllä "rahvaitten" naisten kanssa on ollu
paljo hauskempaa jotenkin tuntuu että ne osaa
nauttia enemmän elämästään.
Muistakaa kuitenkin että kaikilla on oma makunsa..
on, että moni akateeminen nainen tuntuu olevan
niin sanotusti "takakireä" (eikä siis tarkoita
mitään elimellistä ominaisuutta...) eli hän ei
osaa rentoutua, vaan koko ajan jännittää jotain
ja keskittyy olemaan jotenkin tyylikäs. Ei
tietoakaan sellaisesta rennosta, välittömästä ja
elämäniloisesta asenteesta, vaan kaikki on juuri
jotain inhorealismia ja kyynisyyttä.
Noh, sellainen minä kyllä itsekin olen,
akateeminen ja kyyninen, ja varmaan tylsä tyyppi.
Mutta kuitenkin, paljon enemmän minua
kiinnostavat tuollaiset luonnollisen huolettomat
tytöt.
Löytäisitpä tiesi joskus kaveriporukkamme
vähemmän takakireään seuraan... Seurassamme
jännittyneisyys on kaukana ja tyylikkyys lähinnä
katsojan silmässä. Elämäniloakin on vaikka muille
jakaa.
On kovin vaikeata uskoa, ettei muista
akateemisista naisista löytyisi samanlaisia
aitoja, elämää maistelevia ja avoimin silmin
katselevia naisia.
Hmm... minäpä olen sitten kai tutustunut vain
vääränlaisiin naisiin. Elämänilolla en sitten
kyllä tarkoita mitään bimboilua...
Täytynee kuitenkin ilmeisesti vain jatkaa
etsimistä. En minäkään kyllä tosissani millään
jaksa uskoa, että kaikki sellaisia olisivat,
mulla on kai käynyt vain huono tuuri.
Minä toivon muuten ihan samaa. Siis että
löytäisin tieni teidän kaveriporukkaanne! =)
Sinähän voisit vaikka vähän neuvoa tietä...?
Meitähän on kaikkialla, ripoteltuina pitkin
Suomenniemeä! Pääkallopaikkana ja vuotuisena
kokoontumisajopaikkana on tietenkin Suomen Ateena
*kröh*
P.S. Bimbous on typerää, elämästä voi iloita
reippaasti fiksustikin.
No sen saatan suostua uskomaan, että kyllähän
niitä jossain riittää, kiven alla piilossa tai
omissa koloissaan. Mutta milläpä ne sieltä esiin
kaivaa, tai mikä vielä parempaa, pääsee itse
sinne pesäkoloon =) siinäpä se pulma taitaa
ollakin. Vai olisko sittenkin niinpäin, että nämä
iloisetavoimetpirteätsosiaalisetelämäniloisetakate
emisetsinkkuneidit ovatkin niin meneviä, että
minä en pysy perässä!? Ei kai se auta, kuin
lähteä poimimaan vain, jos teitä kerran
ympäriinsä on ripoteltuina... vaikka enpähän minä
kovin montaa edes tarvisi, ihan yksi hyvä
riittäisi =)
Onpa maailma muuten pieni, nimittäin samassa
kylässä minäkin pyörin! =)
Samassa kaupungissakin vielä! Wups!
Nimimerkistäsi päätellen olet kaiken kukkuraksi
samassa tilanteessa kuin allekirjoittanut:
kenties väsäät päättötyötä..? Tai ehkä
nimimerkkisi viittaa sittenkin etsiväntöihin
(Jerry Cotton -tyyliin, Jerryhän on FBI:n mies)
tai kenties sittenkin... hmmm...
No mutta TÄRKEINTÄ on, että uskot mukavien
akateemisten tyttöjen olemassaoloon! ;o)
Mikä se teidän päättötyö on?
Juu ei oo gradusta tietoakaan...
Noita kahta jälkimmäistä veikkaustasi sitten
enemmänkin =)
Se vaan joskus piirty mieleen niin, että ei tarvi
kun vilauttaa niin gradultahan se näyttää.
Mr. G, siis.
Sanoinkomä radua päättötyöks?! Kiesus!
Opinnäytetyöhän se yliopisto-opiskelijan pro
gradu -tutkielma tosiaan on, ei päättötyö,
jollaisia kirjoitellaan joissain muissa
oppilaitoksissa.
Kop kop, tosi on!
Vaan kysyin just onko kyseessä iso Gee vai ihan
vaan joku muu päättötyö.
Pyhää Geetä ei loukattu millään lailla,
tarkoituksellisesti kuitenkaan ;)
Ettei kyseessä vaan olisi miehen alemmuudentunne
fiksun naisen seurassa? Oletko itse akateemisesti
koulutettu?
Voi hyvinkin olla alemmuudentunne alitajuisesti
mutta itse en pidä sitä ongelmana.Olen huomannut
että vielä opiskelevat ovat kyynisyyden ja
seinääntuijottelemisen huipussa.Hieman ikää
tullessa he huomaavat että on muutakin tärkeää
elämässä.
En ole akateemisesti koulutettu ,opistotasolle
jäin,vaikka aikoinaan
opettajat kehoittivat hakeutumaan korkeakouluun.
Olen tyytyväinen elämääni näin.
Hups!
Kanssasisarten kanssa iltaa istuessa olemme
itsekin panneet merkille, että opiskeluaika on
tehnyt meistä aiempaa kriittisempiä ja rohkeampia
(ja kärkkäämpiä!) tuomaan esiin omat
mielipiteemme. Nämä ominaisuudet lienevät miesten
silmissä kammoksuttavia piirteitä naisissa, mutta
sitä akateeminen maailma meiltä vaatii.
Lisäksi olemme tyttöjen kanssa olleet
huomaavinamme, että toisinaan ärsyynnymme
viattomasta, naivista yltiöoptimistisesta
asenteesta maailmaan. Liitämme sen
kanamaisuuteen, jollaisiksi me emme halua tulla
leimatuksi. Ja heti tämän jälkeen toivomme kaikki
sisimmässämme, että voisimme olla yhtä
luottavaisia ja "puhtaita" maailman
kohdatessamme. No, kyllähän me välillä olemmekin -
aivan siinä missä muutkin.
Olemme kauhistuneina tajunneet, että oma,
ärsyttävä, kriittinen elämänasenteemme voi
toisinaan näyttäytyä kyynisyytenä ja
inhorealismina. Montako kertaa olemmekaan
kironneet "Mitä minä sanoin" -elämänasennettamme!
Tämä kaikki edellinen ei silti tarkoita sitä,
etteikö meistä löytyisi niin sympaattista
olkapäätä, kuuntelevaa korvaa ja hyvää
keskustelijaa kuin lupsakkaa tarinaniskijää tai
armotonta velmuilijaakin. Ja mitä puheenparteen
tulee, opiskelijakavereistani vain kourallinen
puhuu arkipäivän tilanteissa kirjakielellä -
näistä kirjakielen puhujistakin pääosa on miehiä.
Ehkä siis olen siunattu sellaisella onnellisella
sattumalla, ettei yhdellekään ystävälleni, eikä
toivoakseni minullekaan, ole mennyt kusi päähän
opiskelun aikana? Kun kaiken lisäksi olen
onnistunut pitämään vanhat ei-akateemiset
ystävänikin ja kun vielä tulen heidän kanssaan
juttuun loistavasti, olen takuulla onnenpekka!
Itseasiassa itse en edes oikein osaa jakaa
ystäviäni koulutustaustan perusteella. Minulle
luontevinta on pyrkiä tutustumaan ihmiseen, eikä
pohtia hänen koulutustaustaansa. En juurikaan
syyttele koulutusta, ellen tule jonkun kanssa
toimeen; en ajattele, että joku on
koulutustaustastaan tai sen puutteesta huolimatta
tai sen seurauksena sellainen, ettei hänen
kanssaan seurustelu tunnu luontevalta. Yleensä
kuvittelen syyn piilevän pikemminkin jossain
tämän ihmisen ja minun välisessä
vuorovaikutuksessa tai erilaisissa luonteissa tms.
Lopuksi voin vakuuttaa, että ei-akateemisistakin
löytyy niin "seinääntuijottelijoita" kuin
yltiöoptimistejakin ja akateemisista hupsuja
hassuttelijoita siinä missä kyynikkojakin!
Akateeminen maailmako meistä ylikriittisiä
tekeekin? Olisiko niin, että tieteellinen
ajattelu vaatii kriittisyyttä, ja tämä ominaisuus
sitten helposti "jää päälle"? En tiedä. Sen
tiedän, että ainakin tieto lisää tuskaa: tieteen
maailmassa sählätessä, erinäisiä asioita päähän
päntätessä ja tiedolla tajuntaa laajentaessa
joutuu joskus masentumaan...
Mutta, aivan kuten joku muukin tuolla aiemmin
totesi, kyllä meitä akateemisia
paskanjauhajanaisiakin löytyy. Tosin meiltä
luontuu tarpeen tullen älykäs sarkasmikin - ja
ironian tajuakin on, usko pois!
Harmi, jos akateemisuus vie huumorintajun,
keskustelukyvyn ja jalon "seurustelun" taidon.
Kaipa niinkin voi joillekin käydä?
en ole huomannut omista kavereitani vastaavaa.
päinvastoin heistä on tullut sosiaalisempia.
ystävyys heidän kanssaan on jatkunutkin jo yli
kymmenen vuotta.
me olemme kaikki hyvin erilaisia sekä
korkeammalle koulutetut että alemman asteen
opiskelijat, ja hauskaa silti on :D
eipähän tarvitse puhua kokoajan samoista asioista.
huomannut mailmalla kukiessani muutamien
henkilöiden (akat.)puuttuvan toisten asioihin
aivan kuin "viisaamman" oikeudella...
Tuntui että, heistä tuli "kaikkitietaviä jumalia"
heti kun yliopiston oven aukaisivat...
Luulen että kyseisillä ihmisillä nousi kusi
päähän mutta en tietenkään nyt yleistä että
kaikki olisivat samanlaisia...
...nyt miettiessäni huomaan lähes kaikkien
kavereideni olevan akateemisesti koulutettuja tai
ainakin korkeakoulussa/yliopistolla opiskelevia.
Tämä ei ole mikään tietoinen valinta - ehkä
ihmiset vaan hakeutuvat helpommin kaltaistensa
seuraan. Omasta mielestäni opiskelu ja
kouluttautuminen avartaa maailmankatsomusta ja
ajattelua yleensä. Keskustelut ovat mielekkäämpiä
ja antoisampia vaikkei aina samaa mieltä
oltaisikaan. Jopa vitsit ja huulenheitto ovat
monipuolisempia.
Olen taas itse joutunut miettimään asiaa aivan
toiselta suunnalta: aloin seurustelemaan armeijan
aikana tytön kanssa, joka ei ollut "edes" lukiota
käynyt. Viikonloppuisin tavattaessa homma sujui
hyvin, mutta viikko armeijan jälkeen huomasin että
ei meillä ollut mitään yhteistä, ei mitään
keskusteltavaa. Koin ettei tyttö ymmärrä minua
laisinkaan eikä varmasti hänkään kokenut tulevansa
ymmärretyksi. Eihän tämä tietenkään mikään
yleispätevä malli ole. Luulisin että suurin
ongelma on akateemisesti koulutettujen
_luuloteltu_ ylemmyyden tunne.
Itse olen taas huomannut, että ei-akateemisilla
miehillä on usein alemmuuskomplekseja siitä, jos
nainen on korkeammin koulutettu, vaikka
välttämättä siihen ei olisi syytäkään..
Olen akateemisesti koulutettu nainen ja olen
asunut miltei kolme vuotta sellaisen miehen
kanssa, joka on mennyt lukion läpi niukin naukin
ja joka on tämän jälkeen käynyt vain(?)
ammattikoulun.
En koko seurustelun aikana tullut edes kysyneeksi
mieheni koulutustaustaa, emmekä juuri
keskustelleet asiasta, mutta tottakai olen tähän
mennessä tullut kuulleeksi hauskoja tarinoita
mieheni koulutusurasta.
Erilaisista koulutustaustoista huolimatta tulemme
toimeen mainiosti: asioista keskustellaan,
näkemyksiä vaihdetaan, ollaan eri mieltä ja usein
samaakin mieltä, jaetaan kokemuksia, ymmärretään
toisiamme - tai ainakin yritetään.
Koulutus ei ole takuu siitä, että ihminen olisi
sivistynyt, fiksu ja avarakatseinen,
puhumattakaan, että koulutus antaisi kyvyn
asettua toisen asemaan. Joistakin (etenkin
akateeminen) koulutus valitettavasti kasvattaa
yksisilmäisiä ja äänekkäitä kaikkitietäviä.
Akateemisen koulutuksen puuttuminen taas ei
merkitse älykkyyden, viisauden, sielun
sivistyksen ja empatian puuttumista.
On jotain, mitä meritokratia ei tavoita. Hyvä
niin.
mang0 on käynyt tästä aiheesta paljon keskusteluja,
ja voisi analysoida tässä tuntikausia, mutta
koittaa tiivistää: IHANTOSI minusta on ABSURDIA,
että joku ihminen voi elää tässä maailmassa
suomalaisella peruskoulupohjalla. yleissivistys
(joka jää jopa lukiossa vielä täysin
alkutekijöihinsä) avartaa maailmaa täysin
käsittämättömillä tavoin. se ei ole takakireyttä
tai kirjaviisautta, vaan paljon muuta. lisäksi
tahdon yleistää: akateemisista ihmisistä löytyy
useammin minun mieleeni olevia ihmisiä:
kulttuurista diggailevia, hyvää musiikkia
kuuntelevia (mang0 on tästä hyvin tarkka..), *
suvaitsevaisia*, epäkokoomuslaisen arvomaailman
omistavia (vaikka kyllä kauppakorkeasta niitä
piianoorakauppeja löytyy..hyi *saatana* mitä *
natseja*), maailmaa nähneitä ja unelmoivia ihmisiä.
(en tarkoita,etteivät hitsarit unelmoi.) tuskinpa
täälläkään kauhean alhaisesti koulutettuja ihmisiä
vilisee... tiedän,että mielipiteeni kuulostavat
elitistisiltä ja karuilta, ehkä yleistin, mutta
itse en oikeastaan voi kuvitella seurustelevani ei-
akateemisen miehen kanssa. akateemiset miehet eivät
ole mitään kommunistista manifestia partaansa
mutisevia villapaitapoikia (vaikka kuvailemani
tyyppi on itseasiassa sekin suloinen!) vaan
rohkeita,herkkiä,hyviä sängyssä,fiksuja.ja paljon
muuta. (**pieni** yleistys, sic! hih.)
Ja samahan pätee tyttöihin!!
Kantapään kautta opittuna en enää tapaile muita
kuin akateemisia tyttöjä. Mutta kuitenkin: makunsa
kullakin.
mutta meidän maku on paras. hih. nojoo.
suudelmia akateemisellekalastajalle. :)
Yliopistoissako sitä elämää ja kulttuuritietoutta
nykyään ainoastaan opitaankin? Vain
korkeakoulutetutko nykyisin kiertelevät maailmaa
ja kuuntelevat hyvää musiikkia (ts. Radioheadia)?
Ainoastaan korkeakouluissako elää sukupolvi, joka
osaa unelmoida "oikeista asioista" ja näkee
maailman "todellisuuden" "oikein"? Onko
akateeminen maailma ainoa paikka, jossa
keskustelutaidot ja älykkyys karttuvat?
Mikä parasta, herkkyyttä ja rakastelun taitoakin
taidetaan opettaa yliopistojen kursseilla -
mikäli mang0n omaan manifestiin on luottaminen.
Kaiken muun voin jotenkuten vielä uskoa, mutta
eikö rohkeutta ole nykypäivänä olla pikemminkin
oman tiensä kulkija, olla rohkeasti oma itsensä,
avartaa maailmankuvaansa omin ehdoin, valita
rohkeasti omat mieltymyksensä ja kouluttautua
vaikkapa käsityöläisammattin tässä
korkeakoulutettujen luvatussa maassa?
Tällä kirjoituksellaan mang0 osoittaa ainakin
osittain todeksi sen, että akateemiset tytöt
todella pitävät itseään ja muita akateemisia
jotenkin muita ihmisiä parempina. On suorastaan
käsittämätöntä, että korkeakoulutetut, maailmaa
(muka) muita avarammin katsovat ihmiset voivatkin
olla noin asenteellisia ja ennakkoluuloisia!
Vaikka mang0 ehättelisi muistuttelemaan, että
viestissäänhän hän varoitteli yleistävänsä
pahasti, niin totta on, että kirjoituksesta
tosiaan huokuu kummallinen, lapsellinen
ylemmyydentunne. Epäilenpä mang0n olevan
kiivas, "kaikkitietävä" ensimmäisen-toisen vuoden
opiskelija - ja toivon niin. Ehkä mang0n kiivas
ennakkoasenne kaikkoaa opiskeluvuosien karttuessa?
...poskisuudelma? Kalastajatutkija on varattu ja
kiltti. Hauskaa kesäpäivää (myös muille)!
...kai itseoppinutkin voi olla (esim. Alf
Henriksson). Taitaa vaan olla aika harvinaista.
Tässähän yleistämme aika rankasti jolloin nuo
poikkeukset jäävät huomiotta.
"Oikeat asiat" ja "todellisuus" ovat kovin
subjektiivisia ja yleensä hyvin erilaisia
korkeakouluissa opiskelluille kuin alemmalla
asteella kouluttatuneille. Kumpi on itselle se
oikea riippu tietysti henkilöstä.
Ja nimenomaa akateemisessa maailmassa oppii
omaksumaan ja ymmärtämään tietoa, käsittämään
kokonaisuuksia ja treenaamaan aivojaan. Vai
lukiossa ja peruskoulussako tuota oppisi? Minulta
ainakin jäi huomaamatta.
Et suinkaan väittä, että ainoastaan jossain
OPPILAITOKSESSA, koulussa, lukiossa, opistossa
tai yliopistossa, "oppii omaksumaan ja
ymmärtämään tietoa, käsittämään kokonaisuuksia ja
treenaamaan aivojaan"?!
En todellakaan usko, että noita jaloja taitoja
voi oppia vain koulun penkillä - ei ainakaan
sellaisissa peruskouluissa ja lukioissa, joissa
itse kävin, muttei välttämättä korkeakoulussa sen
kummemmin kuin ammattikoulussakaan.
Näyttää siltä, että jotkut onnistuvat menevän
läpi 160 opintoviikon korkeakouluprässinkin
oppimatta paljoakaan enempää, kuin mitä aikoinaan
olivat lukiossa oppineet: he edelleen pänttäävät
tietoa ulkoa, toistelevat oppineiden lauseita
sopivissaa paikoissa, näkevät maailman
oppikirjojen kautta, uskovat kritiikittä
omaksumiinsa "totuuksiin", eivätkä koskaan opi
suhteuttamaan oppimaansa tietoa siihen arkipäivän
todellisuuteen, jossa elävät.
Usko pois, jotkut selviävät akateemisesta
koulutuksestakin yllättävän pienillä henkisillä
muutoksilla. Jotkut sensijaan oppivat elämästä
pelkästään elämällä sitä avoimin mielin.
Kuten aiemminkin totesin, akateeminen koulutus ei
minun mielestäni anna itsestäänselvästi taetta
siitä, että ihminen olisi sivistynyt, fiksu ja
avarakatseinen - puhumattakaan, että koulutus
antaisi kyvyn asettua toisen asemaan. Joistakin
koulutus päinvastoin kasvattaa yksisilmäisiä,
äänekkäitä, sietämättömiä kaikkitietäviä.
Ja, kuten sanottu, akateemisen koulutuksen
puuttuminen taas ei automaattisesti merkitse
älykkyyden, viisauden, keskustelutaitojen ja
ajattelukykyjen puuttumista.
...olla loppujen lopuksi aivan samaa mieltä
monessa asiassa - tosin vähän eri nyanssein. En
todellakaan usko että korkeakoulututkinto
ihmisestä automaattisesti miellyttävän ja fiksun
tekee, enkä myöskään että ihminen on
automaattisesti tyhmä jollei koulukirjat innosta.
Pointtina oli: EI SITÄ OPPIMALLA JA LUKEMALLA
AINAKAAN TYHMEMMÄKSI TULE. JA TUSKIN NE NÄKÖKULMAT
KAPENEVAT JOS SAA LISÄÄ TIETOA. Ei koulutus
kenestäkään TEE yksisilmäistä ja idioottia - nuo
piirteet tuodaan itse mukana. Jotkut voivat tosin
lukiessaan ja opiskellessaan päästä noista eroon.
Opiskeluympäristö on myös sen verran
heterogeeninen että siinä tulee pakosti opittua
vähän käytöstapoja, keskustelukykyä ja
tahdikkuutta. Toisin on täysin miesvaltaisessa
ammattikoulutuksessa kuten esim. hitsaaja,
muurari.
*punastelee*
Oikeastaan hävettää kommentoida enää mitään,
sillä tiedän, että tästä tulee väkisinkin hiukan
sellainen "minun pitää sanoa viimeinen, painava
sanani" -maku suuhun. Senkin uhalla heitän VIELÄ
YHDEN kommentin. Toivottavasti älyän sen jälkeen
pitää näppini kurissa ja olla kirjoittelematta
tähän aiheeseen sanaakaan ;o)
Mutta asiaan:
On totta, ettei oppiminen ja lukeminen
todellakaan tyhmennä ketään. Halusinkin
edellisessä viestissä muistuttaa siitä, että
jotkut näyttävät saaneen akateemisen ihmisen
statuksen nimenomaan OPPIMATTA maailmasta
oikeastaan yhtään mitään uutta. Lukeneita he
ovat, mutta ei se ihmistä viisaammaksi tee,
lukeneeksi vain.
On totta, että harvemmin tiedon lisääntyminen
kaventaa näkökulmia, mutta tuntuu siltä, että kun
oikein porautuu oman tieteenalansa syövereihin ja
etenkin, jos keskittyy tiettyyn kapeaan osa-
alueeseen siinä, joistakin tulee nimenomaan
yksisilmäisiä: tällöin nähdään asiat vain omasta
näkökulmasta ja sitä näkökulmaa pidetään,
akateemista ylemmyyttä tuntien, ainoana oikeana
tapana nähdä maailma. Itse asiassa, akateemisesta
maailmasta tilannetta seuraavana joutuu turhan
usein todistamaan tällaista tapahtuvan alinomaa.
Tottakai akateeminen koulutus ja (etenkin) kaikki
muu siihen liittyvä elämä koulii ja kasvattaa
ihmistä, tekee useimmiten nimenomaan fiksummaksi.
Mitä opiskeluympäristön heterogeenisuuteen tulee,
niin joillakin aloilla opiskelijat
korkeakouluissakin ovat pääsääntöisesti
tekemisissä toisten kaltaistensa kanssa, jolloin
uusilla, omista ajattelutavoista poikkeavilla
näkemyksillä ei välttämättä pääse tajuntaansa
laajentamaan. Sentään keskustelukäytännöt
tullevat heillekin tutuiksi, ja käytöstapoja
akateemiset tosiaan joutuvat koulutuksensa
määrittelemän aseman vuoksi omaksumaan.
Lopuksi on silti vielä kerran on todettava, että
viisaaksi ihmiseksi oppimista tapahtuu muuallakin
kuin yliopisto- ja korkeakoulupiireissä.
Sainpahan sanottua! ;o)
P.S. Minusta avara maailmankatsomus on sellainen,
jossa suvaitaan muut ihmiset ilman
ennakkoasenteita ja stereotypioita, ja suostutaan
näkemään asioiden moninaisuus ja ristiriitaisuus.
Tällaisen avaran maailmankatsomuksen ja avoimen
mielen omaavat kykenevät usein muita helpommin
sopeutumaan erilaisten ihmisten seuraan ja
saamaan näistä tilanteista eniten irti,
erilaisista taustoista huolimatta.
...minä! Taidan taas loppujen lopuksi olla aika
samaa mieltä kanssasi. Ja totta tuo omaan
erikoisalaansa porautuneisuus: ei ole mitään
ärsyttävämpää kuin ihmiset jotka toitottavat omaa
alaansa ja tutkimustaan väheksyen toisia.
Tuollaiset ihmiset olisivat vaan yleensä
kapeakatseisia ilman koulutustakin ja silloin ehkä
vielä ärsyttävämpiä.
Ja toki oppimista tapahtuu muuallakin kuin
koulunpenkillä. Ja Post Scriptumkin oli täyttä
asiaa. Nyt poraudun taas omaan erikoisalaani. Jaa
niin: mitä se Maailmasta oppiminen on?
Sinä senkin!
*hymyilee veitikkamaisesti*
mang0llakin on oma armas,joka on forever minun ja
minä forever hänen.. siirappiasokeriahunajaa,,uuh.
ne on diivoja jotka ei oikeesti oo yhtään mitään,
jumalauta ne täytyis laittaa jonnekin
korpeeneristykseen ja miettiin "fiksuja".
Vai muuttuu ihmisen luonne koulutuksen myötä.
Käyttäytyminen voi olla pelkkää teatteria ja
naiset ovat herkenpiä tämän ylemmyyden tuntonsa
viemään överiksi. Jos ihminen on käyttäytynyt
tällä lailla jo ennen yliopistoon menoa, niin
eihän hän ole silloin muuttunut. Minusta tuntuu,
ettei hän tule itsensä kanssa toimeen, että hän
on pettynyt joistain asioista.