Onko ketään toista joka haluaa ehdottomasti säästää itsensä ja kaverin elikkä seksi vasta hääyönä? Myönnän että olen tosi vanhanaikainen mutta se on minsuta ainut oikea tapa!
Häiden jälkeenkö vasta?
8
603
Vastaukset
- WhiteFlower
Itse kannatan omalla tavallani samaa. Mutta en halua mennä välttämättä naimisiin.. Jokin muu riittää, jokin yhteinen aito romanttinen hetki kun ihan kaksistaan vannotaan ikuista rakkautta ja, että aina yritetään pitää yhdessä suhdetta yllä. Mielellään myös ostettaisiin sormukset tai jokin muu koru mikä symboloi ikuista liittoa. Minulle yhteenmuutto on jo myös ikään kuin naimisiinmenoa. Ilman jotain hyvin pysyvää en voisi varmaan ikinä harrastaa seksiä kenenkään miehen kanssa!
- Pauria
Haluan rohkaista niitä jotka ovat neitsyitä, säilyttämään sen häihin saakka!
Itte suren sitä, ettei meillä ollut mitään "oikeaa" hääyötä. Että kaikki oli jo nähty, tärkeimmät ihmeet koettu, ei ollut polttavaa jännitystä ja tulenhehkuista kaipausta juhlan päättymiseen ja kahden jäämiseen. Ei edes sitä jännitystä, onko seksi erilaista vesisängyssä, koska oltiin - niistä hyvistä päätöksistä huolimatta - ehditty korkata aviovuodekin ennen aikojaan.
Olen oikeasti kadehtinut niin monet kerrat niitä ystäviä, jotka muistaa seurusteluajan ihanana, joille hääyö on ollut oikeasti uusi, ikimuistoinen kokemus, joilla on ollut rauha tutkia ja ihastella toisen alastoman vartalon kauneutta, tutustua ja opetella yhdessä kaikki se, mitä itse ajautui tekemään kiireessä ja alituisessa häiriön pelossa.
Se surettaa, vaikka tiedänkin että mulle se hääyö olis ollut kamala pettymyksen ja hämmennyksen aihe, koska varsinainen yhdyntä ei olis onnistunu liian vahvan immenkalvoni vuoksi.
Ensimmäiset viikot olis ollu itkua, kipua, ehkä jopa häpeääkin minulle ja epäonnistumisen tunnetta meille molemmille: eikö me vaan osata?
Mullahan siis kalvo repesi vasta n. 3kk ensimmäisen yhdyntäyrityksen jälkeen - vaikka yritystä totisesti oli siinä välilläkin... :-)
Joten vaikka järki sanoo, että eiköhän meillä ollut mukavampi hääyö näin, että voitiin iloisesti tarttua häissä huumorilla heitettyyn saunomiskutsuun ja vasta yöllä asettua nauttimaan avioseksistä, kuin että se kuukausien latautunut odotus olis päättynyt pettymykseen ja itkuun - siltikin se surettaa.
- ei vanhanaik.morsu
Ei kiitos. Mielummin pientä harjoittelua ennen ja hääyönä jos jaksaa-kunnon kierros.
Mikäs siinä jos haluaa säästää itsensä avio-vuoteeseen. Tyylit on jokaisella omat ja siinä kellään mitään sanomista ole. Tosin naiset varokoon inflaatiota jos liian kauas odotellaan :)
- fersh
Mikäs siinä jos tahtoo säästää itseään, mutta tuolloin on parempi olla eroamatta jos "seksi ei toimi".
Toisin sanoen seksi osoittautuu useimmiten sen verran oleelliseksi osaksi parisuhdetta että yhteisymmärrys sen saralla on meistä useimpien parasta selvittää ennen loppuiän sitoutumista. Neitsyyden säilyttäminen aviovuoteeseen johtuu useimmiten uskonnollisista syistä, joten jos et ole uskonnollinen, käytä järkeäsi ja tutkaile ihmeessä yhteensopivuutenne tasoa myös tässä fyysisessä, silti parhaimmillaan hyvin kauniissa yhdessäolon muodossa. - Sannnnnnni
Kukin tyylillään. Omasta mielestäni odottaminen keksittiin aikana jolloin aikuistuttiin varhain, mentiin töihin varhain, ja perustettiin perhe varhain. Kyllähän sitä 18-kesäiseksi saakka malttaa odottaa (varsinkin kun seksistä siihen aikaan seurasi usein lapsia joita jonkun piti elättääkin).
Nyt kun pitää kouluttautua pitkään ja nuoruus venyy, perheen perustaminen jää helposti vuosikymmen myöhemmäksi -eikä ole järkevää odottaa 28-vuotiaaksi, eikä siihen varmaan moni pystyisikään. Plus varokeinoja noudattaen seksistä ei ole sen kummempia seurauksia kuin ehkä sydänsuruja. Plus markkinoilla on paljon enemmän tarjontaa kuin siihen aikaan kun otettiin joku saman kylän sopivan ikäinen, ja avioliitolle asetetaan enemmän vaatimuksia, joten asiaa pitää harkita paljon tarkemmin; kyllähän sitä kahden kuukauden kihlauksen malttaa odottaa, mutta miten kahden vuoden?
Mielestäni käytäntö joka aikanaan oli järkevä ja käytännöllinen on nyt olosuhteiden muututtua kaikkea muuta. Mutta tietysti nämä kuuluvat asioihin joissa jokainen tekee niinkuin itse hyväksi näkee =) - 34 v mies
Minä en kannata samaa missään nimessä. Mieti nyt että menet naimisiin toisen ihmisen kanssa ja hän voi olla vaikka millainen frigidi tai oikeasti ihan kamala sängyssä.
- JEEEES
Oikein hyvä malli. Tutustut toisen persoonaan ja kykyyn sitoutua. Opit tunteen arvot, ajatukset ,huumorin ja huomaavaisuuden. Kun osaa odottaa osaa otta myös huomioon toisen ja toimiin epäitsekkäästi, mikä on onnellise suhteen ja seksielämän toimivuuden kannalta tarpeellisia ominaisuuksia. ei olisi tullu mielenkää kaikkien yrittäjien matkaan lähteä. Laatunainen ja laatumies voipi vaatia laatua:). Seksin säästäminen sille oikealle avioliitossa on mitä suurinta KUNNIOITUSTA toista kohtaan. Kaikista muista sun lahjoista (hyvä koki, huumori, jne.) voi nauttia kaikki kaveritkin mutta seksikokemukset jaetaamn ja nautiaan vaan aviopuolison kans. Ei tauti pelkoja , ei vanhoja traumoja omia tai toisen exkumppanien vaivaavia mielikuvia tai muua häiriköintiä. USkollisuus on SEksiKÄSTÄ ja seksi todella toista tasoa kun irtopanoissa, jotka lähinnä limakalvojen lätinää, vailla korkeampia yhteyden kokemuksia.SUOSITTELEN. Monet seksikokemukset todisetusti aiheuttaa mielenterveysongelmia, itsetunto-ongelmaa ja masennusta. Vasinki nuorille on hullua markkinoida itseä rikkovaa tapaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.42447- 1161617
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361356Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561181- 521095
- 1131082
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051044- 571041
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46909- 60882