Otin tänään nänneihin lävistykset..

Pelkäsin kipua niin paljon, sillä monet olivat pelotelleet sekä täällä netissä joskut kuvailivat kipua pahimmiksi mistään läväreistä.. Noh ei tässä kuin kaksi viikkoa jännitettiin, mies lävistäjänikin kertoi että kyllä oli kivuliain hänellä kun kysyin (miehillä muutenkin se on paljon arempi paikka) No siinä paineissa odotin, että pyörry, kiljaisen tai alan itkemään enkä voi ottaa toiseen nänniin, mutta EI :D

Siis pikku pistos se vain oli ja tuntui nännin keskikohdalla vain, pihtejä en melkein edes tuntenut. Asteikolla 1-10, sanoisin että napakoru oli mulle ainakin 8.. mutta oikea nänni 2 ja vasen 3 joka laitettiin seuraavaksi. Ei siis ollut huolen häivää, pahinta ehkä oli sellainen tunnin jatkuva kuumotus nänneissä. Se tuntui kun joku olisi koko ajan hellästi puristanut nännejä koko ajan ja se meni ohi särkylääkkeellä.

Osaatteko suositella näi etukäteen nettikauppaa yms. mistä saisi muuten hienoja läväreitä näihin ? :)
6492
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kateellinen olen. Tulin hakemaan jonkinlaista tsemppausta täältä!

Teininä halusin kaikkein eniten nännilävistystä. Ensin tuli kuitenkin kulma x 2, sitten huuli ja lopulta luokkakaveri oli menossa ottamaan alapäähänsä lävistyksen (mikä sen virallinen nimi sitten onkaan) joten ajattelin, että jos tolla on pokkaa tehdä noin niin kyllä mäkin sitten yhden nännilävistyksen otan!

Liikkeeseen mentiin yhdessä ja kaveri meni verhon taakse ensin. Mä siinä odotusaulassa tuskailin ja hikoilin ja juttelin tiskin takana olevan tatuoitsijan kanssa asiasta, miehenä hän ei kovin paljon osannut auttaa, mutta kertoi juurikin että miehillä tuo lävistys sattuu kuulemma enemmän kuin naisilla, lisäksi odotusaulassa oli nainen, joka kertoi että hänellä on molemmissa nänneissä lävistys, eikä sattunut yhtään. Hieman tuo tieto lohdutti ja lopulta koitti aika mennä verhon taakse....

En voi sanoa, että kipu olisi ollut antamallasi asteikolla täysi kymppi, koska en kuitenkaan pyörtynyt, huutanut tai edes itkenyt (ehkä kyynel vierähti poskelle) joten kipu ehkä luokkaa 8-9. Mutta mulle se oli kivuliain lävistys. Ensin pihdit nipistivät, se oli kaikkein helpoin vaihe, sitten meni neula, se oli hieman pahempi vaihe, mutta kaikkein pahin oli se viimeinen vaihe eli korun laitto.... En tiedä miksi ja miten, mutta lävistäjä ei meinannut saada korua millään paikoilleen ja siinä kun sitä taiteili niin kipu vain yltyi ja yltyi.

Jouduin noin 6 vuotta sitten ottamaan lävistyksen pois, koska sain ensimmäisen lapseni ja imetin häntä. Nyt harmittaa, miksi en hankkinut ns. piilokorua, olisikohan imettäminen nännilävistyksellä ollut ok?? En tiedä mitä kätilöt olisivat sanoneet, mutta oma päätös oli silloin ottaa koru pois. Nyt viimeisen vuoden aikana on ruvennut tekemään mieli ottaa lävistys uudelleen. Mulla on kaksi lasta ja lisää ei tule, joten ei ole enää sitä vaaraa, että lävistyksen joutuisi ottamaan pois tällaisen syyn takia.
Viimeksi kuitenkin lävistys parani hyvin ja helposti, hoito oli helppoa eikä se kipuillut lainkaan missään vaiheessa laiton jälkeen, ei myöhemminkään tulehtunut tai mitään. Joten siinä mielessä voisin uskaltaa kun mitään komplikaatioita ei tullut, mutta se, että tässä iässä saan itseni raahattua lävistysliikkeeseen ja ottamaan lävistyksen, not gonna happen... Ja tässä iässä on enää vaikea löytää kaveria, joka menisi myös lävistettäväksi, jotta olisi hyvä syy sitten mennä itsekin... AARGH!

Äänestä
  • Joo oon ainakin kuullut että voi helposti oikealla korulla imettää kyllä lasta, tai ottaa pois imetyksen ajaksi. Mulla nyt pian ollu 2vk eikä ollu mitään ongelmaa, parantunut tosi hyvin kun huuhdellut lämpimällä vedellä 2kertaa päivässä ja kipua on ollut vain kerran kun jotenkin avasin oven tissiin suoraan.. heh.

    Rintsikoiden kanssa on ollut tosi mukava olla ja ekan yönä jo nukuin ihan vahingossa mahalteni On nämä niin kauniit, eli jos olisi sattuneet ihan perkuleesti, olisi se ollut sen arvoista !! Menin itse ihan kunnon lävistysliikkeeseen, missä he tekevät siis pelkästään läväreitä ja huomasi että kyllä osasi hommat ja juuri tuon korun kiinnityskin kävi ihan parissa sekunnissa :)

    Äänestä

Olen mies ja harkitsen lävistysten ottamista nänneihin mutta nyt rupesi kyllä rohkeus rakoilemaan sillä en usko olevani yhtään sen vahvempi tai kestäväni paremmin kipua kuin tämän ketjun muut kirjoittajatkaa. Olen joskus kuullut että miehet huutavat kun nännit lävistetään. Mietin vain miten itse kestäisin ettei huutoni kuuluisi kadulle asti:D Paras vissiin mennä sellaiseen liikkeeseen jossa lävistykset sujuvat rutiinilla.

Äänestä
  • Eipä miehekkää ykeensä huuda, vähäsen ilme saattaa vääntyä ja pieni ärähdys kuulua, miehille se on yleensä hankalaa sen takia että pitää olla kova ja jäykistellä lihaksia mutta lihasten jännitys aiheuttaa että tunnet sen enemmän.

    Äänestä

  • 'Varmasti riippuu tosi paljon itsestään ja kipukynnyksestä :D Jotkut on pyörtynyt ja tekijä kertoin että hän ei ole voinut ottaa toiseen nänniin kun eka oli niin tuskallinen (mies oli täynnä läväreitä).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


auts? kirjoitti:

Pelkäsin kipua niin paljon, sillä monet olivat pelotelleet sekä täällä netissä joskut kuvailivat kipua pahimmiksi mistään läväreistä.. Noh ei tässä kuin kaksi viikkoa jännitettiin, mies lävistäjänikin kertoi että kyllä oli kivuliain hänellä kun kysyin (miehillä muutenkin se on paljon arempi paikka) No siinä paineissa odotin, että pyörry, kiljaisen tai alan itkemään enkä voi ottaa toiseen nänniin, mutta EI :D

Siis pikku pistos se vain oli ja tuntui nännin keskikohdalla vain, pihtejä en melkein edes tuntenut. Asteikolla 1-10, sanoisin että napakoru oli mulle ainakin 8.. mutta oikea nänni 2 ja vasen 3 joka laitettiin seuraavaksi. Ei siis ollut huolen häivää, pahinta ehkä oli sellainen tunnin jatkuva kuumotus nänneissä. Se tuntui kun joku olisi koko ajan hellästi puristanut nännejä koko ajan ja se meni ohi särkylääkkeellä.

Osaatteko suositella näi etukäteen nettikauppaa yms. mistä saisi muuten hienoja läväreitä näihin ? :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu