Järjestöjen systeemit

epaupair

Olen vähän keltanokka näitten järjestöjen kanssa (ensimmäistä kertaa koitan päästä aupairiksi) joten pystyisikö joku hieman selkokielellä selostamaan että mitä järjestöissä ja ilman järjestöä menemisellä on eroja? Pitääkö kaikissa järjestöissä maksaa etukäteen jotain maksuja vaikka ei olisi vielä saanut perhettä yms? Haluaisin saada itseli selkeille raiteille näistä asioista kun ne on vähän jäänyt minulta auki. :D

4

269

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • bad experience

      moikkis!:)
      Itse olin Au pairina viime syksynä Irlannissa ja menin euraupair nimisen järjestön kautta. Sen kokemuksen jälkeen en kyllä suositittele menemään järjestön kautta ainakaan eurooppaan. Lähdin positiivisin ja luottavaisin mielin matkaan ja luotin järjestöön. Jouduin kuitenkin kotiorjaksi ja palvelijaksi, minulla ei ollut mitään arvoa perheessä. Työ tunnit olivat kaksinkertaisia siihen nähden mitä järjestössä oli laadittu. Kokemus oli jopa hieman traumaattinen ja lähdin perheestä kahden kuukauden jälkeen ( olisi kyllä pitänyt lähteä aikaisemmin) Kaiken lisäksi tapasin tämän perheen "entisen" saksalaisen Au pairin, joka oli jo aikaiemmin tehnyt valituksen perheestä järjestölle ja lähtenyt tästä perheestä jo ensimmäisen kuukauden aikana. Valituksesta huolimatta tämä järjestö pisti minut tähän perheeseen, vaikka tiesivät miten väärin tämä perhe toimii. Suosittelen siis kovasti käyttämään Au pair worldia, jossa voit itse jutella perheille ja valita parhaimman perheen sinulle! Kannattaa myös ehdottomasti pyytää, että voisit jutella perheen entisen Au pairin kanssa ja kysyä häneltä perheestä. Se on todella tärkeää!!
      Suoraan sanottuna järjestöstä ei ole mitään hyötyä, enemminkin turhaa rahastusta!!
      Usein täytyy maksaa etukäteen ennen kuin mitään perhettä on edes löytynyt..
      Toivotan sinulle oiken paljon onnea perheen löytymiseen :)

    • epaupair

      Kiitos tästä! Joo hämmästytti itseäni tuo järjestöjen rahastus ennen kuin edes mitään perhettä on löytynyt! Suuret epäilykseni järjestöjen luotettavuuteen ovat siis aiheellisia. Olen löytäny tämän Au Pair Worldin ja hyvä että joku suosittelee sitä niin että tiedän ettei se ole mikään humpuuki sivu. :) Kiitos näistä vinkeistä!

    • Lontoossa

      Hei!
      Aupair world ei todellakaan ole mikaan humpuukisivusto eika Europpaan menossa tarvita mitaan jarjestoja. Olen itse hosti ja meille on tullut kaikki au pairit ilman jarjestoja, ja moni nimenomaan taman aupair worldin kautta. Onnea hakuun!

    • 4xaupair

      Heippatihei. Menossa 3 vuosi aupparina ja kaikki perheet olen löytänyt au pair worldin kautta. Ensimmäisenä vuotenani olin euroopassa, onnistuneen kokemuksen ansiosta päätin kokeilla vähän enemmän ja viime vuoden vietin Australiassa (2 eri perhettä). Valitettavasti en päässyt kouluun, mutta ensimmäinen perheeni, johon olin edelleen tiiviisti yhteydessä, kysyi haluisinko palata heille vielä vuodeksi. Eihän tämä realistisesti unelma ole, CV ei kartu "muulla kuin kokemuksella ulkomailla olosta", kuten positiivisesti äitini sen kuvailee, mutta miulle tää on paljon enemmän. Tällä hetkellä miulla on 7 hoidokkilasta ympäri maailmaa ja ikävä on kova pallon toiselle laidalle. Eli ei niitä järjestöjä tarvita pitkällekkään matkalle, hommat hoituu kyllä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      41
      2095
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      702
      1408
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      105
      1132
    4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      130
      1029
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      87
      925
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      66
      805
    7. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      33
      684
    8. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      16
      674
    9. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      77
      572
    10. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      92
      560
    Aihe