Mies ystäväni on työtön, hänen kaikki aikansa ja energiansa menee harrastuksen parissa. Harrastus menee kaiken edelle, jopa terveytensä edelle. Olen yrittänyt sanoa siitä hänelle mutta itsepäinen kun on. Hän kiertää viikonloppuisin pienissä kisoissa. Olen huolissani hänestä, ja meidän tulevaisuudesta. Itse teen töissä iltavuoroa 14.30-23.00 ja viikonloput ovat aikaa milloin pystyn eniten toteuttamaan itseäni, hoitamaan asioita, ja viettää aikaa. Me emme asu yhdessä, meillä on sen verran välimatkaa että pikaiset näkemiset ovat vaikea toteuttaa, joten jään aika usein hänen lokseen yöksi jos näemme ja menen sieltä töihin. illalla jos menen hänen luokseen, niin ei sitä siinä kauheasti enään mitään erikoista voi tehdä ja miesystäväni ei jaksa kun on aamut ollut treenaamassa. Parisuhteemme ongelma on aika yleinen: yhteistä aikaa ja tekemistä ei ole. jos olen siellä katselemme televisiota. Jos jotain teemme niin se on sitä että menen hänen mukaansa kun hän menee golffaamaan, eli herään aikasin ja illalla töissä olen ihan väsynyt. Hän ei kehtaa jättää minua yksinäni kotiinsa "koska se on sotkuinen" Hänen on pitänyt siivoja mutta... harrastus! viikonloppuisin kun minullakin olisi aikaa ja haluaisin käydä ulkona hänen kanssaan ja nukkua ja tehdä mikä hyvältä tuntuu, minulle kävisi että hän lähtisi aamulla hänen mukaansa treenaamaan ja jäisin nukkumaan (darraa pois tai muuten vaan rauhassa oleskella), mutta hänelle se ei käy.. En jaksaisi valittaa hänelle, mutta en halua myöskään omista tarpeistani luopua, haluaisin viettää hänen kanssaan aikaa, mutta en jos minun pitää aina lupua omista jutuistani sen takia. Onko väärin vaatia häneltä että pyhittäisi viikonloput minulle, milloin ehtisimme tehdäkkin jotain. Aina jos baariin olemme menneet hän on halunnut lähteä aikaisin että jaksaa aamulla herätä kisoihin. ymmärrän että kisoja järjestetään vain viikonloppuisin, mutta jos hän käy muutenkin joka päivä kavereiden kanssa golffaamassa niin olisiko paljon pyydetty jos esim. joka toinen viikonloppu olisi "tyttöystävä aikaa" Sitten on vielä tämä: hän käy mielellään dokaamassa arkipäivinä että viikonloppuna ei tarvitsisi että jaksaisi kisoihin. Olemme seurustelleet sen verran vähä aikaa että yhteen muuttamisesta olemme puhuneet mutta siihen on kyllä vielä aikaa.
Harrastus
eksynyt1
378
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Minä olen frisbeegolf leski. Taas meni mies harrastukseen. Olisipa mullakin harrastus jota harrastaa joka armas päivä 3 tuntia ja viikonloppuisin 6 tuntia päivässä...
Mies on naimisissa golfinsa kanssa. Tuohon ei tarvita kolmatta pyorää. Joten, siirry, ole hyvä, sivuun.
Eipä teillä näytä olevan samanlaiset ajatukset parisuhteesta eikä toiveetkaan varmaan. Jos yhteistä aikaa eikä tekemistä ole niin minkä takia te edes olette yhdessä tai miten te tutustutte? Harrastamalla seksiä ja nukkumalla. Tapa se on sekin, mutta jos se ei ole teidän molempien käsitys hyvästä suhteesta, niin sitten aika outoa.
On väärin vaatia. Suhde toimii vain kun toisen hyväksyy sellaisena kun hän on.
Jos on siis toimiakseen.
Pyytää voi, vaatia ei voi. Se on todellakin aina liikaa.
Miten niin? No siten niin, että riitaa siitä vain syntyy kuitenkin. Ei se mitään paranna. Jos tuo on hänen käsityksensä hyvästä meiningistä, niin se on. Sinulla taas on toinen. Sinun ei pidäkään luopua omista jutuistasi jos et halua.
Saattaa toki olla, että sinä et voikaan hyväksyä miestä sellaisena kun hän on, hän ei suostu pyyntöösi ja sinä et luovu omista jutuistasi. Silloin te ette vaan sovi yhteen. Kaikkien kanssa ei sovi yhteen. Se on tosiasia. Ei ole aina mitään soviteltavaa eikä mahdollista kompromissia.
En ymmärrä, miksi keskustelet täysin epäsopivan miehen kanssa yhteenmuutosta.
Olet huolissasi aikuisesta ihmisestä, joka elää kuten on valinnut, mutta pitäisiköhän sinun myös olla vähän huolissasi itsestäsi, että elätkö sinä kuten olet valinnut. Onko sinulla käsitystä siitä mitä parisuhteelta kaipaat tai että pitäisikö siihen etsiä sopiva ihminen.
Luuletko että kun otat epäsopivan ihmisen, et joudu olemaan yksin (pelkäät sitä?) ja/tai saat hänestä sitten vaatimalla muokattua itsellesi sopivan?