Olemme olleet naimisissa reippaasti yli kymmenen vuotta,molemminlla lapsia edellisestä liitosta,ei yhteisiä.Avioehtoa meillä ei ole,enkä usko että mieheni sitä allekkirjoittaisikaan,tarkoitan semmoista ehtoa että molemmat saisi pitää ennen avioliittoa omistamansa.Ajattelinkin että jos tekisin testamentin omalle lapselleni,kertokaa viisaammat onnistuuko semmonen.
testamentti
myöhäistäkö
3141
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Sinun lapsesi perii sinut joka tapauksessa, joten siltä kannalta testamentti on tarpeeton. Testamentti on kuitenkin syytä tehdä, jos haluat sulkea pois avio-oikeuden lastesi puolisoilta tai tulevilta puolisoilta siihen omaisuuteen,jonka lapsesi saavat sinulta perintönä. Tämä on nykyään tavallista, koska avioerot ovat niin tavallisia ja tällöin omaisuutta joutuu tahoille, joille sen ei haluttaisi menevän.
Koska sinulla on lapsi, lapsesi perii sinut. Puolisosi lapset eivät ole perillisiäsi. Puolisollasi tulee kuitenkin olemaan hallintaoikeus yhteisenä kotina käyttämäänne asuntoon ja kohtuulliseen koti-irtaimistoon elämänsä loppuun asti. Tätä hallintaoikeutta ei voi testamentillakaan kumota. Perillisen on silti maksettava perintövero heti, joten on hyvä olla vähän rahaakin.
Testamentin voit halutessasi tehdä milloin vain ja voit myös muuttaa sitä milloin vain. Suosittelen asiantuntijan käyttöä.
Jos olet teistä varakkaampi, kuoltuasi tehdään ensin omaisuuden ositus leskesi ja perillistesi (lastesi) välillä. Siinä perilliset luovuttavat tasinkona omaisuuttasi leskellesi niin paljon, että puntit netto-omaisuuden osalta ovat tasan. Se, mitä osallesi osituksen jälkeen jää (= jäämistösi) jaetaan perintönä tasan lastesi kesken.
Jos taas miehesi kuolisi ensin, sinä varakkaampana voisit osituksessa vedota ns. lesken tasinkoprivilegiin eli voisit kieltäytyä antamasta omaisuuttasi tasinkona miehen perillisille. Tällöin nämä perisivät vain sen, mitä heidän vanhempansa oli omistanut. Ositus tulee toimittaa sinun elinaikanasi, sillä mainittua oikeutta ei perillisilläsi ole, jos ositus on aikanaan jäänyt tekemättä.
Jos teette molemminpuolisen täydellisen avioehdon, se merkitsee sitä, että avioliiton purkauduttua (kuolemaan tai avioeroon) ei toimiteta omaisuuden ositusta, vaan omaisuuden erottelu (mihin mitään tasinkoa ei liity). Kumpaisenkin omaisuus menisi sellaisenaan perintönä hänen perillisilleen.
Kuten jo kerrottiin, lapsesi perivät sinut lain nojalla ilman testamenttiakin.