selvityspyyntö

Jäin työttömäksi ja kävin ilmottautumassa työvoimatoimistoon. Sieltä sanoivat, että lähettävät minulle selvityspyynnön kotiin ja minun tulee se sitten toimittaa heille . Kysyin kauanko päätöksen tuleminen kestää siitä kun olen toimittanut heille tuon selvityksen. Vastaukseksi sain 3-4 viikkoa. No, olen nyt odottanut yli kuukauden että lähettäisivär minulle sen selvityspyynnön. Tietääkö kukaan kauanko siinä kestää? Minun mielestäni se olisi pitänyt kyllä jo tulla.

Soitan sinne seuraavana arkipäivänä ja kysyn asiaa. Mutta kauanko teillä on kestänyt tuo?
9277
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ei kannata soittaa. Menet paikan päälle kyselemään.
Voihan se jonkin yksityisen yrityksen kanssa puhelimessakin asiat hoitua, mutta tässä nyt kyseessä ei ole sellainen.

Jollei mitään liitteitä vaadita, täytät sen samantien kun saat sen. Tällöin on mahdollista että se kirjataankin sinne samalla. Jos se tulee kotiin, se menee johonkin paperikasaan jossa se taasen saattaa kadota.

Äänestä
  • Elikkänä tarkoitin että jos sinne viedessäsi tai lähettäessäsi sitä et ole itse näkemässä että se käsitellään, silloin se saattaa päätyä henkilölle josta asia on kovin vaikea tai ei vaan niin kiinnosta tehdä töitä.

    Äänestä

Käy katsomassa omat työkkäritietosi pankkitunnusten avulla. Mahdollisesti voit tehdä netissä sen selvityksen, mikä liekin.

Äänestä

Jos sitä selvityspyyntöä ei ole vielä tullut, niin silloin kannattaa jo kysellä, että mikä maksaa. Tosin jouluviikolla tuskin missään tapahtui yhtään mitään.

Jos taas kyse oli käsittelyajasta, niin sitten se kyllä voi kestää hyvinkin kuukauden. Pitäisi tulla kai 30 päivässä. Huomasin just, että esim. Keski-Uudenmaalla oli lakkautettu ennen vuodenvaihdetta ainakin Keravan toimipaikka eli alasajot työkkäreissä on menossa niinku muuallakin. Päätös tulee varmaan kun kerkiää.

Äänestä

Selvityspyyntö tuli viikossa kahdessa, tein sen välittömästi vaikka työntantaja oli irtisanonut minut. Kävin toimistossa ja soitin sinne, puhuin asiaa hoitavan kanssa, meni kuukausi, toinen ja kolmaskin ja päätöstä ei tullut. Jouduin menemään toisen viranomaisen kautta tekemän valituksen kautta jotta vyyhti alkoi purkautua ja jotta oma asiani selvisi kun asiaa ei selvitetty antamani salvityksen #jälkeen#.
Kerran yksi työntekijä vahingossa sanoi että "sinut on tiputettu järjestelmästä pois", syytä ei tosin annettu/kerrottu. Painosta heitä ja tee töitä, kaikki nimet ja ajankohdat ylös ja tarvittaessa ELY-keskukseen yhteys (TE-keskusta "valvova" viranomainen).

Äänestä

Onko niin, että jos työttömäksi joutuneella on vähän rahaa, niin hänen kannattaa ilmoittautua sosiaalitoimiston toimeentulotukiasiakkaaksi samalla, kun ilmoittautuu työ- ja elinkeinotoimiston asiakkaaksi? (Vähän näyttää siltä, että kannattaisi.)

Äänestä
  • Jollei ansiosidonnaista ole tulossa, kannattaa.
    Kunhan ei tilillä ole liikaa rahaa, tahtovat nähdä tiliotteet.
    Eli jos tietää että työttömäksi on joutumassa, äkkiä avaamaan toista tiliä jonne siirtää kaikki ylimääräiset, jos on jo joutunut niin myöhäistä.

    Äänestä

Sosiaalitoimisto tarkistaa tilit pankin kautta jonne palkka/tulot on maksettu, ei auta "vaihtaa" pankkia. Viimeiset 3kk tiliotteet on toimitettava ja vakiovastaus suomalaisena, valkoisena ja jos vielä mies ilman lapsia/huoltajuutt, on että "sulla ollut 3kk sitten rahaa, miksi ei ole enää?" ja vastaus että rahat meni elämiseen ei ole hyväksytty. Luottotietojen menetys ja ikuinen orjuus alkaa osaltasi jos ei ole mitään turvaa puolisolta/perheeltä jotta pärjäät tuon ajan tai pystyt myymään mitään, esim auton, hifi laitteet tai kameraa yms.

Äänestä
  • Harvemmin ne pankkiin ottaa yhteyttä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihmetyttää kirjoitti:

Jäin työttömäksi ja kävin ilmottautumassa työvoimatoimistoon. Sieltä sanoivat, että lähettävät minulle selvityspyynnön kotiin ja minun tulee se sitten toimittaa heille . Kysyin kauanko päätöksen tuleminen kestää siitä kun olen toimittanut heille tuon selvityksen. Vastaukseksi sain 3-4 viikkoa. No, olen nyt odottanut yli kuukauden että lähettäisivär minulle sen selvityspyynnön. Tietääkö kukaan kauanko siinä kestää? Minun mielestäni se olisi pitänyt kyllä jo tulla.

Soitan sinne seuraavana arkipäivänä ja kysyn asiaa. Mutta kauanko teillä on kestänyt tuo?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu