Mahdoton suhde

En jaksa itkeä

Olen jo alkanut miettimään että kun aina klisesesti viitataan että appivanhempien kanssa ei tule toimeen on pelkkä totuus.

Olen aina ollut mieheni vanhempia kohtaan kohtelias. Kiittänyt, auttanut, hymyillyt, käyttäytynyt kun missi lavalla. Minäkin olen silti ihminen enkä täydellinen. Kunnioitan kuitenkin heitä mieheni vanhempina enkä ole 7 vuoden yhdessäolomme aikana koskaan, allekirjoitan, en koskaan sanonut heille mitään ilkeästi, edes vähänkään vihjailevasti. Tottakai tietyt teot ärsyttävät mutta aina olen antanut olla.

He ovat minua haukkuneet useasti. Pelkurimaisesti he haukkuavat minua miehelleni tai selkäni takana. Jose n ylistä heitä ja kiitä heitä kumartaen olen välittömästi epäkohtelias ja epäkiitollinen, en omaa käytöstapoja. Minulle on huudettu puhelimessa vuorotellen appi ja anoppi, olin hiljaa. He jopa tulivat kutsumatta kotiimme pommitettuaan minua puheluilla kun minulla oli ystävä kylässä, haukkuivat minua eteisessä. Syy tähänkin oli se, että olin ymmärtänyt jotain väärin sillä elin sen tiedon kanssa minkä mieheni minulle kertoi. Eivät he tietenkään pitäneet poikansa syypäänä vaan minua.

Tällaisia pieniä valituksia on tullut aina vähän väliin. Huomautan, tämä parivaljakko aina saarnaa siitä että pitää kiittää ja käyttäytyä. Siivosin rakkaan anoppini autom ihan puhtaaksi, oli harvinaisen likainen auto, mutta siivosin sen auttaakseni.. Hän ei kiittänyt minua kertaakaan. Koska en ylistä heitä blogissani olen paha. Ylistän vaan omaa perhettäni.

Pahin vuosisadan riita raukesi tänään, tai oikeastaan alkoi jo ennen uutta vuotta. Olin jälleen syyllistynyt olemaan kamala miniä. Olin kehunut liikaa jouluamme minun vanhemmillani enkä kiittänyt heitä julkisesti koiran hoidosta. Olin muutenkin käytökseltäni kamala. Tämän kaiken kuulin taas mieheltäni... Tänään aloittivat kähettämällä tekstaria että eivät hyväksy enään käyttäytymistäni. Ny riitti. Olen aina ollut hiljaa, kiittänyt ja auttanut. Passannut ja paaponut. Vastasin takaisin että en edäs tiedä mistä aloitan, mutta enään ei vetele. He ovat haukkuneet minua, poikaansa ja jopa juoruilleet meidän taloudellisella tilanteella. Aina pitäneet meitä huonoina epäonnistujina. Sanoin suoraan, että he ovat kaksinaamaisuuden ja tekopyhyyden perikuvia. He kun ovat olevinaan uskossa. Taisi osua arkaan paikkaan sillä appiukko, 50v, soitti huutaen minulle, haukkui minut ihan lyttyyn ja sanoi että voisin palata takaisin omalle paikkakunnalleni mistä olen kotoisin. Mies ei kestänyt totuutta ja laittoi luurin kiinni kun sanoin että 50v appi käy puolet nuoremman miniän kimppuun.

Itkin hysteerisesti tämän jälkeen koska olen niin väsynyt.. Väsynyt taistelemaan ylpeyteni puolesta. Mieheni on täysin häpeissään vanhempiensa puolesta. Olen loukkaantunut myös siitä miten he kohtelevat poikaansa. Heidän sanojen mukaan olemme vaan ressukoita hyötyjiöitä. En ole koskaan saanut niin kamalaa kohtelua keltään. En muuta tee kun ole ystävällinen heille. He pitävät itseään jumalina joita kuuluisi aina passaa ja palvoa mutta heillä näköjään on oikeus potea meidän raha asioita ja elämää. Olen korviani myöten tätä ja nyt riitti. Vanhempani ovat järkyttyneitä heidän lapsellisesta käytöksestä. Anteeksi en enään anna, ainakaan pitkään aikaan. Vaikka toimeen tultaisiin joku päivä niin jyt tiedän mitä he oikeasti ajattelevat. On sääli, että he vetivät tällaisen linjan koska minulla ei ole mitään mielenkiintoa tulevaisuudessa antaa mahdollisten lastemme olla heidän kanssaan tekemisissä. En halua sitä miniäleimaa että olisin narsisti, olen kaikkea muuta. En minä kuitenkaan loputtomiin jaksa... Olenko todellakin niin paha, vai onno appivanhemmissa parannettavaa?

Uskon siihen, että yhtä paljon kun vanhempia kuuluu kunnioittaa niin heidänkin rpitää kunnioittaa meitä. Asia on selvä, että he eivät ainakaan millään tapaa kunnioita poikansa vaimoa. Luulevat että voivat kohdella ja hallita meitä miten vaan.

4

481

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • zoidu

      Olen joskus ollut, tai ehkä olen vieläkin saman tyyppisessä tilanteessa.
      Omallla kohdalla parasta mitä sattui oli että poika katkaisi välit vanhempiinsa kun tuli mitta täyteen.
      Ei, et sinä ole väärässä jos uskot että vanhempienkin pitää kunnioittaa teitä. Vanhempien pitäisi enemmän elämää nähneinä osata kohdella teitä kuin aikuisia ihmisiä, mutta juuri tuon kuvaamasi tyyppinen toiminta on hyvin tyypillistä ns. "paremmilla uskovilla ihmisillä"

      • En jaksa itkeä

        Sanos muuta... Ikäväe ttä sinäkin joudut kokemaan vastaavaa. En vaan enään yksinkertaisesti jaksa... Ovathan he meitä joskus rahallisesti auttaneetkin, kiitollinen olen siitä. Mutta ei se meinaa että heillä on oikeus haukkua meitä, minua, ja hallita elämäämme, pohtia menojamme. Miehenis anoi suoraan minulle että hän on minun puolellani, koska en ole tehnyt mitään väärää. Olen tästä kiitollinen.. Heidän käytös on kuitenkin anteeksiantamatonta ja nyt saa riittää. Mieheni ilme oli näkemisen arvoinen kun kerroin että isäsi käski minun painua takaisin mistä tulin. Mies laittoi isällensä viestä että se on raukkamainen mies. Olemme onneksi muuttamassa puolen vuoden päästä pois täältä jolloinka en halua enään olla mitenkään tekemisissä. Olen lukenut paljon näitä appivanhempi keskusteluja ja on ikävä että aina tuntuu kun miehen vanhemmat osaavat olla miniäänsä kohtaan paskamaisia, mistä lie johtuu. Miten voin antaa heidän olla tekemisissä meidän tai tulevien lapsien kanssa kun he eivät edes kunnioita lasten äitiä/miehen vaimoa. Olen niin surullinen ja voin fyysisesti pahoin kaiken takia. Haluan vaan eroon heistä... Se että he vetivät minunkin vanhemmat mukaan asian mihin he eivät liity lainkaan loukkaa.

        Olen todennut liian usein että iäkkäämmät ihmiset voivat olla lapsellisempia kun 10 vuotiaat. Itse ovat soppansa nyt keittäneet enkä halua kuulla saatika nähdäkkään heitä. Tosiaan, painun takaisin sinne mistä tulin...


      • Helpottava lähtö
        En jaksa itkeä kirjoitti:

        Sanos muuta... Ikäväe ttä sinäkin joudut kokemaan vastaavaa. En vaan enään yksinkertaisesti jaksa... Ovathan he meitä joskus rahallisesti auttaneetkin, kiitollinen olen siitä. Mutta ei se meinaa että heillä on oikeus haukkua meitä, minua, ja hallita elämäämme, pohtia menojamme. Miehenis anoi suoraan minulle että hän on minun puolellani, koska en ole tehnyt mitään väärää. Olen tästä kiitollinen.. Heidän käytös on kuitenkin anteeksiantamatonta ja nyt saa riittää. Mieheni ilme oli näkemisen arvoinen kun kerroin että isäsi käski minun painua takaisin mistä tulin. Mies laittoi isällensä viestä että se on raukkamainen mies. Olemme onneksi muuttamassa puolen vuoden päästä pois täältä jolloinka en halua enään olla mitenkään tekemisissä. Olen lukenut paljon näitä appivanhempi keskusteluja ja on ikävä että aina tuntuu kun miehen vanhemmat osaavat olla miniäänsä kohtaan paskamaisia, mistä lie johtuu. Miten voin antaa heidän olla tekemisissä meidän tai tulevien lapsien kanssa kun he eivät edes kunnioita lasten äitiä/miehen vaimoa. Olen niin surullinen ja voin fyysisesti pahoin kaiken takia. Haluan vaan eroon heistä... Se että he vetivät minunkin vanhemmat mukaan asian mihin he eivät liity lainkaan loukkaa.

        Olen todennut liian usein että iäkkäämmät ihmiset voivat olla lapsellisempia kun 10 vuotiaat. Itse ovat soppansa nyt keittäneet enkä halua kuulla saatika nähdäkkään heitä. Tosiaan, painun takaisin sinne mistä tulin...

        Sinulle on varmaan helpottavaa sanoa appiukollesi lähdön päässä, että tuntuu varmaan ukostakin hyvältä, että lähdet sinne mistä tulitkin. Nyt on appiperhe sinusta pääsevä, koska sinulla ei tule olemaan juurikaan enää asiaa tänne päin.

        Leveä hymy päälle!


    • goodbye

      Koita jaksaa ja ole iloinen siitä että miehesi on puolellasi. Omalla kohdalla tuollainen käytös oli aiheuttaa eron, kun aina sain haukut niskaan eikä mies puolustanut. Mutta puolustin itse itseäni ja ilmotin etteivät ole tervetulleita kynnyksemme yli ikinä. Eivätkä ole tulleet, mikä on ollut ihanaa aikaa jo monta vuotta. Ei huonoa mieltä, ei haukkuja, ei riitoja, ei häiriösoittoja tms.

      Koita siis jaksaa, anoppia ja appea et tarvitse itseäsi hyväksymään. Anna olla omissa oloissaan vaikka tekisikin mieli jotain tehdä, paras kun et sano edes tavuakaan heille. Poista heidät myös ajatuksistasi hiljalleen ja ajattele muita, niitä keistä pidät.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      350
      8948
    2. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2581
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      69
      2368
    4. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      179
      1955
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1552
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1401
    7. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1347
    8. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      184
      1328
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      60
      1320
    10. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      42
      1227
    Aihe