Mahdoton suhde

Olen jo alkanut miettimään että kun aina klisesesti viitataan että appivanhempien kanssa ei tule toimeen on pelkkä totuus.

Olen aina ollut mieheni vanhempia kohtaan kohtelias. Kiittänyt, auttanut, hymyillyt, käyttäytynyt kun missi lavalla. Minäkin olen silti ihminen enkä täydellinen. Kunnioitan kuitenkin heitä mieheni vanhempina enkä ole 7 vuoden yhdessäolomme aikana koskaan, allekirjoitan, en koskaan sanonut heille mitään ilkeästi, edes vähänkään vihjailevasti. Tottakai tietyt teot ärsyttävät mutta aina olen antanut olla.

He ovat minua haukkuneet useasti. Pelkurimaisesti he haukkuavat minua miehelleni tai selkäni takana. Jose n ylistä heitä ja kiitä heitä kumartaen olen välittömästi epäkohtelias ja epäkiitollinen, en omaa käytöstapoja. Minulle on huudettu puhelimessa vuorotellen appi ja anoppi, olin hiljaa. He jopa tulivat kutsumatta kotiimme pommitettuaan minua puheluilla kun minulla oli ystävä kylässä, haukkuivat minua eteisessä. Syy tähänkin oli se, että olin ymmärtänyt jotain väärin sillä elin sen tiedon kanssa minkä mieheni minulle kertoi. Eivät he tietenkään pitäneet poikansa syypäänä vaan minua.

Tällaisia pieniä valituksia on tullut aina vähän väliin. Huomautan, tämä parivaljakko aina saarnaa siitä että pitää kiittää ja käyttäytyä. Siivosin rakkaan anoppini autom ihan puhtaaksi, oli harvinaisen likainen auto, mutta siivosin sen auttaakseni.. Hän ei kiittänyt minua kertaakaan. Koska en ylistä heitä blogissani olen paha. Ylistän vaan omaa perhettäni.

Pahin vuosisadan riita raukesi tänään, tai oikeastaan alkoi jo ennen uutta vuotta. Olin jälleen syyllistynyt olemaan kamala miniä. Olin kehunut liikaa jouluamme minun vanhemmillani enkä kiittänyt heitä julkisesti koiran hoidosta. Olin muutenkin käytökseltäni kamala. Tämän kaiken kuulin taas mieheltäni... Tänään aloittivat kähettämällä tekstaria että eivät hyväksy enään käyttäytymistäni. Ny riitti. Olen aina ollut hiljaa, kiittänyt ja auttanut. Passannut ja paaponut. Vastasin takaisin että en edäs tiedä mistä aloitan, mutta enään ei vetele. He ovat haukkuneet minua, poikaansa ja jopa juoruilleet meidän taloudellisella tilanteella. Aina pitäneet meitä huonoina epäonnistujina. Sanoin suoraan, että he ovat kaksinaamaisuuden ja tekopyhyyden perikuvia. He kun ovat olevinaan uskossa. Taisi osua arkaan paikkaan sillä appiukko, 50v, soitti huutaen minulle, haukkui minut ihan lyttyyn ja sanoi että voisin palata takaisin omalle paikkakunnalleni mistä olen kotoisin. Mies ei kestänyt totuutta ja laittoi luurin kiinni kun sanoin että 50v appi käy puolet nuoremman miniän kimppuun.

Itkin hysteerisesti tämän jälkeen koska olen niin väsynyt.. Väsynyt taistelemaan ylpeyteni puolesta. Mieheni on täysin häpeissään vanhempiensa puolesta. Olen loukkaantunut myös siitä miten he kohtelevat poikaansa. Heidän sanojen mukaan olemme vaan ressukoita hyötyjiöitä. En ole koskaan saanut niin kamalaa kohtelua keltään. En muuta tee kun ole ystävällinen heille. He pitävät itseään jumalina joita kuuluisi aina passaa ja palvoa mutta heillä näköjään on oikeus potea meidän raha asioita ja elämää. Olen korviani myöten tätä ja nyt riitti. Vanhempani ovat järkyttyneitä heidän lapsellisesta käytöksestä. Anteeksi en enään anna, ainakaan pitkään aikaan. Vaikka toimeen tultaisiin joku päivä niin jyt tiedän mitä he oikeasti ajattelevat. On sääli, että he vetivät tällaisen linjan koska minulla ei ole mitään mielenkiintoa tulevaisuudessa antaa mahdollisten lastemme olla heidän kanssaan tekemisissä. En halua sitä miniäleimaa että olisin narsisti, olen kaikkea muuta. En minä kuitenkaan loputtomiin jaksa... Olenko todellakin niin paha, vai onno appivanhemmissa parannettavaa?

Uskon siihen, että yhtä paljon kun vanhempia kuuluu kunnioittaa niin heidänkin rpitää kunnioittaa meitä. Asia on selvä, että he eivät ainakaan millään tapaa kunnioita poikansa vaimoa. Luulevat että voivat kohdella ja hallita meitä miten vaan.