hei,
mietin tässä juuri että mitä teen kun vaimo ei jaksa hoitaa lastamme joka on n 1v vanha. hän on masentunut ollut jo todella kauan, ei halua edes hoitoa / lääkitystä, on lopettanut sen kesken.. hän heittelee lastemme leluja. sekä suhde hänen ja lapsen välillä on usen kireä ja tunteista en osaa sanoa edes.. mitä teen... pelkään lapsemme puolesta. myös hänellä on ongelmia koulussa. sekä ihmisten kanssa..apua
mietin tässä juuri että mitä teen kun vaimo ei jaksa hoitaa lastamme joka on n 1v vanha. hän on masentunut ollut jo todella kauan, ei halua edes hoitoa / lääkitystä, on lopettanut sen kesken.. hän heittelee lastemme leluja. sekä suhde hänen ja lapsen välillä on usen kireä ja tunteista en osaa sanoa edes.. mitä teen... pelkään lapsemme puolesta. myös hänellä on ongelmia koulussa. sekä ihmisten kanssa..apua
Vastaukset 15
Vanhimmat
tapa se!
Jos kykenet elämään nyt sairaan ihmisen kanssa perhehelvetissä ja selviät siitä, niin miksi et selviäisi seesteisemmästä perhe-elämästä lasten kanssa ilman ylimääräistä taakkaa?? Minun aikoinaan hakiessani eroa miehestäni ja lasteni isästä kaikki suurinpiirtein surkuttelivat minun kohtaloani kun jäin kahden pienen lapsen kanssa (3,5 ja 5,5-vuotiaat), mutta siinä vaiheessa elämä vasta alkoikin! Sitä heräsi ikäänkuin pahasta unesta ja huomasi miten paljon parempaa elämä olikaan ja miten lapsistakin nautti eritavalla kun ei ollut jatkuva stressi ja pahantuulisuus päällä! Rohkeasti vaan, älä jää odottamaan että vaimosi tekee lapsillesi jotakin! Hän ei ilmiselvästi joko halua tai tajua tarvitsevansa apua koska on lopettanut lääkityksen. Ajattele nyt ihan ensisijaisesti lapsiasi!
Moi,olen ite nuori 2 lapsen yh palolti juuri äidin mielenterveysongelmien takia.Itellä kesti jonkin aikaa ennenkuin aloin nauttia yh:n osasta,mutta ei auta kun kääntää asiat positiivisiksi kokemuksiksi,nyt olen jo helpottunut.Kun mukelot voi hyvin niin itekkin voi paremmin.Tsemppiä sulle.
ei ero ole mielestäni mikään ratkaisu, ainakaan paras sellainen. Onko vaimollasi ammatti/työpaikka? Kannusta häntä menemään töihin ja jää sinä kotiin. Hemmottele vaimoasi, ja anna hänen tuntea että on turvassa sinun kanssasi. Vie lapsi välillä mummolaan tms hoitoon ja nauttikaa vaimonne kanssa toisistanne.
Anna vaimollesi aikaa, tue ja kannusta häntä kaikessa! Toivotaan että hänkin alkaa nähdä valoa tunnelin päässä ja alkaa nauttia teidän perheen elämästä! Koita saada hänet lääkäriin/psykiatrille edes jollei lääkitystä halua!!!
En kyllä lähtisi eroamaan tuossa tilanteessa, koittakaa parantaa liittoanne ja muutenkin oloanne. "myötä ja vastoinkäymisissä"
Toivon teille kaikkea hyvää!!! =)
Et tainnut nyt tajuta jutun juurta, tuskin vaimolla ainakaan työpaikkaa on ja turha ehkä kannustaa häntä sinne menemäänkään jos ei mikään muukaan kiinnosta, varsinkaan oman lapsen hoitokaan! Minusta tuntuu että kirjoittaja on kyllä kokeillut varmasti kaikkensa, sen verran epätoivoiselta ja viimeiseltä vaihtoehdolta tänne kirjoittaminen vaikutti. Turha vaimoa varmaan on sinne lääkäriin tai psykatrillekaan yrittää saada, onhan hän todennäköisesti siellä jo käynytkin jos on lääkkeetkin saanut, mutta jättänyt nekin pois. Jos mies alkaa pelätä jo lasten turvallisuuden puolesta ja hätääntyä vanhemman lapsen sosiaalisista taidoista sekä koulunkäynnistä, niin kyllä silloin on ihan ensimmäinen elinehto ajatella lapsia eikä sitä vaimoa, koska todennäköisesti mies on vaimoaan yrittänytkin jo tukea ja auttaa.
Sulla on melko hankala tilanne, pelkäät lastesi puolesta.
Jos olet jo yrittänyt kaikkia mahdollisia hoitokeinoja vaimosi avuksi, eikä hän tahdo niihin tarttua, kannattaa sun todella alkaa järkkäämään omaa ja lastesi elämää kuntoon.
Saattaahan olla että vaimosi toivuttua voitte vielä palata yhteen jossain vaiheessa, ei se ero välttämättä lopullinen tarvitse olla.
Toisaalta et jaksa itse kauan katsella tuota elämää ja pelätä jatkuvasti ja olet tällä hetkellä ainoa turva lapsillesi, säälin vaimoasi mutta ajattele ensiksi lapsia.
Tuo on oikeaa ajattelua, mitä täällä on väläytelty.
Kun vaimo ei enää kykene, eikä jaksa, kun vaimo sairastuu, kannattaa se nakata reunan yli ja alkaa elää itse omaa seesteista elämäänsä. Ja lapsi pois ehdottomasti noin epäkelvolta äidiltä! Tapaamisoikeutta oikeastaan sitten kannattaa rajoittaa: vain valvottuja tapaamisia ja harvoin nekin. Lapsen paras nimittäin.
Sitten kun vaimo on parantunut, ja osaa ja voi ja kykenee toimimaan kuten ihmisen ja äidin kuuluukin, sitten voit harkita jaksatko rakastaa häntä enää.Voit aina yrittää ja kokeilla. tosin, onhan hän sitten terve, ja tervettä ihmistä on kivempi rakastaa kuin sairasta.
Jos vaimo siis kompastuu kadulla ja katkaisee koipensa, ja paraneminen ja toipuminen kestää ja ennenkaikkea: jos siitä jää pysyvä haitta, vaje - semmoisesta naisesta kannattaa ottaa ero.
Jos vaimo joutuu auto-onnettomuuteen ja retkauttaa niskansa - kaikkien muiden vaivojen lisäksi - kannttaa heivata saman tien reunan yli. Edessä on vain pelkkä riesaa ja vaivaa vammautuneesta, kipuilevasta ihmisestä, joka ei edes kykene työhön. Ja joka sairautensa ja vaivansa takia ei pysty täysipainoisesti hoitamaan lasta ja miestä ja kotia. Pihalle vaan semmonen ihminen.
Niin just.
Tarkoitan tällä sitä, että ei sairaudet ovat eriarvoisia. Mielenterveyden takia sairastununeella ei ole enää ihmisarvoa, eikä semmosta jaksa kukaan rakastaa. Pihalle vaan.
Mutta jos vaiva on fyysinen, se on hoidettavisSA,korjattavissa ja siitä paranee. Milloin ja mihin kuntoon - se on eri asia, sitä ei aina tiedä. Mutta paranee kuitenkin.Ja jos vaiva uusii, aiheuttaa myöhemmin uusia ongelmia ja vajeita yms., niin .. no, ei sille mitään voi..
Mielenterveyden ongelmissa, masennuksessakin, paraneminen on mahdollista. Ihan samanlaisin ennukstuksin kuin fyysistäkin vammoista ja vaivoista.
Myös masentununut tarvitsee tukea ja ymmärrystä.
Masentunut on tosi raskas ja rasittava elämänkumppani. Hoidon saaminen on vaikeaa, hoidon hakeminkin on kynnyksen takana. Jospa tähänastisista hoidosta ja lääkkeistä ei ole ollut hyötyä? Jos hän on kokenut ne turhiksi? Jos kukaan ei todella kuuntele, välitä? MItä silloin syödä pillereitä, jos muuta hoitoa ei ole?
Ja mikä on sinun, puolison, oma roolisi? Onko mahdollista, että sinä itse olet "osasyyllinen" vaimosi pahaan oloon?
Uskallatko katsoa peiliin ja ihan todella nähdä sen kaiken, mitä sieltä näkyy?
On niin paljon helpompi sanoa, että vika ja syy on siinä kumppanissa, kuin katsoa itseen ja todeta, että itsessäänkin olisi korjaamisen ja parantamisen varaa.
Tiedän tämän.
Olin itse aika piipussa - lievä ilmaisu. Hain apua - turhaan. Mistään ei löytynyt. Meillä kun oli kaikki niin hyvin.
Lopulta apu löytyi. Keskusteluapu. Minä olin silti kamala, aivan kamala ihminen. Masennusta, turhautumista, mitä - en tiedä mitä se oli todella. Masennukseksi se luokiteltiin.
Mies ei jaksanut tämmöstä ihmistä ja semmosta parisuhdetta. Hän halusi eron. Teki sen vaan vähän rumemman kautta. Olisi voinut ihan reilusti nakata reunan yli, mutta ei, Piti olla ilkeä loppuun asti, sillä ilkeyttä se toimintatapa oli.
Hänellä oli kuitenkin paljon ystäviä, jotka ymmärsi häntä ja näki asian hänen kannaltaan. Minä olin se kamala, se syyllinen.
Eron jälkeen minun toipumiseni eteni vauhdilla. Lapsetkin muuttuivat. Ilmapiiri kotona, jossa tätä kaikin puolin hyvää ja kunnollista ja rauhallista miestä ei ollut, oli leppoisa, mukava, kivA.
Miten paljon minun pahaan olooni ja masennukseeni vaikutti meidän onneton ja lukkiutunut parisuhde, jota mies ei halunnut avata, hoitaa, korjata? Minä oireilin. Ja pahasti, mieleni terveydellä. Oli minulla fyysisiäkin oireita, mutta ei niihin mitää syytä löytynyt. työpaikka oli yksi, joo. Mutta en minkään uskaltanut sanoa kellekään hoitajalle ääneen, että vika on kotona, parisuhteessa. Koska mies sanoi, että vika on minussa. Ja kun minä olen normaali ja kunnollinen, on parsuhdekin kunnossa sitten.
Mutta se olikin toisinpäin. Tai sitten molemmat vaikuttavat molempiin niin, että ne ovat yhtä.
Miehen mielestä minä aikoinaan aiheutin sen, että parisuhteemme meni lukkoon ja myöhemmin tuli ne isot ongelmat. Kysyin mieheltäni tuolloin, että entäs jos olisin tuolloin ollut vaikka kuukauden jalka kipsissä ja kipeänä... enkä masentunut ja onneton työttömyydestäni.
Mutta hän oli mies, joka ei jaksanut vajaita ihmisiä.
Kumppanin piti olla vahva ja terve. Hän itse ei sitä ollut, vaikka kuvittelikin niin. Ulkokuori pettää. Sen voi antaa pettää itseäänkin niin, ettei pysty näkemään omaa heikkouttaan, mutta silloin ei kestä toisten heikkoutta, koska ei voi, ei osaa, ei kykene, auttaa toista. Rakkaus loppuu siinä vaiheessa.
Toivottavasti ymmärrätte mitä tarkoitan.
Täällä yksi äiti-ihminen jolle tilanteesi on tuskallisen tuttu.
Minäkin kärsin synnytyksen jälkeisestä masennuksesta reippaasti yli vuoden kummankin lapseni maailmaantulon jälkeen, ja näin siitäkin huolimatta, että kumpaakin oli odotettu ja toivottu.
Nyt kaikesta on jo 7 vuotta, mutta muistelen yhä kauhulla sitä millainen silloin olin..ja mieheni (joka on mielenterveysalan ammattilainen) on myöhemmin kertonut harkinneensa vakavasti avioeroa.
Vaimosi masennukselle voi olla monta syytä, tai voi olla ettei mitään erityistä syytä ole olemassakaan.
Itse luulen, että omalla kohdallani tunsin itseni jotenkin huonoksi päätyessäni äidiksi, koska - niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin - niin nykyään jos haluaa pärjätä työelämässä ja uralla, on naistenkin tehtävä työtä kuin miehet. Ei siihen väliin sovi lapset. Ja kun sitten lapsen menee saamaan varoituksista huolimatta, niin ympäristö näkee naisen enää äitinä.
Eli sopeutuminen äitiyteen oli käsittämättömän vaikeata....vaikka sen pitäisi olla naiselle täysin luonnollista..
Mutta toisaalta, kyllä synnytyksen jälkeisestä masennuksesta on taatusti entisaikojenkin naiset kärsineet.
Se, mitä oikeastaan halusin nyt sanoa, oli, että älä mene ja hylkää vaimoasi vaikka teillä on hirveää ja raskasta juuri nyt.
Ryhdistäydy sensijaan itse ja vaikka pakota vaimosi perheneuvolaan. Ja sinne teidän kuuluisi mennä yhdessä, tämä ongelma on koko perheenne ongelma ei yksin vaimosi.
Saatat itse olla tilanteessa, että vain pahennat asioita suhtautumisellasi ja väsymiselläsi.
Voi olla, että erosta puhuminen voi "herättää" vaimosi, niin että hän suostuu edes hakeutumaan johonkin yhdessä sinun kanssasi, mutta vältä uhkailevaa sävyä. Uhkailusta ei ole juuri koskaan hyötyä sillä sinä olet vaimosi lähin ihminen ja oikeasti hän odottaa sinulta tukea ja turvaa.
Muista, että nykyisin kun avioero on helppoa ja niitä otetaan tosi heppoisin perusteluin, niin se on ratkaisu joka ei taatusti ole hyväksi lapsillesi (lapset eivät kuole vanhempien masennukseen, mutta saattavat olla avioerosta isompina hyvinkin katkeria).
Mieheni oli aikanaan myös lähes mahdoton saada minua ammattiauttajalle sillä en uskonut sellaisesta olevan mitään hyötyä. Ajattelin kyynisesti että "ne siellä vain istuvat muka ymmärtämässä,ja palkka juoksee".
Suosittelen kuitenkin perheneuvolaa tai vaihtoehtoisesti jos edes toinen teistä kuuluu kirkkoon, niin seurakunnan puolesta järjestetään ilmaista apua näissä ongelmissa.
Meidän perheessä iso askel paranemiseen oli jo ensimmäinen käynti auttajalla.
Jo se, että tuli puhuttua tuntemattomalle avasi lukkoja ja silmiä.
Eli jaksa taistella ja olla mies! Vaikka tiedän, että se on vaikeaa..varsinkin kun masennuksella on taipumus tarttua, ( ja sain kirjoituksestasi sen käsityksen että olet omalta kohdaltasi lopen uupunut tilanteeseen ja valmis lyömään hanskat tiskiin)
Sillä!
Kun olette tästä selvinneet, tulette jatkossa selviämään melkeinpä mistä vain!!!!!
Terveisin: Entinen hirviöäiti joka nykyisin kaitsee onnellisena kolmea lastaan ja rakastaa intohimoisesti miestään jonka kanssa mahtava suhde kaikin puolin!!!!!!!
Toivotan voimia, jaksamista, yrittämistä, ja vielä onneakin teille.
Mitä tarkoitat, ongelmia koulussa? Äidillä vai 1 v lapsella?
Jos sinulla on todellinen ongelma, mene neuvolaan lapsen kanssa ja kerro huolesi. He ohjaavat eteenpäin ja hankkivat apua vaimollesikin.
voin sanoa 4 lapsen kotiäitinä, ettei elämä aina ole niin helppoa meilläkään.omat lapseni ovat 7v,5v,4v ja 1v.
ymmärsin että vaimosi käy koulua?jos niin on niin sehän vaan enemmän stressaa vaimosi elämää.pienen lapsen hoito on raskasta,jonka varmasti itse myös tiedät jos lastasi hoidat.minäkin tällä hetkellä tosi masentunut meidän elämäntilanteeseen,koska mies paljon ollut poissa kotoa.kaikki tuntuu olevan minua vastaan eikä ole tukea eikä turvaa omasta miehestä,koska hän ulkomailla työmatkalla.sitä tulee sanottua lapsille ja miehelle tosi kamaliakin juttuja kun itsellä paha olla.toivon että saisit vaimosi puhumaan pahan olonsa pois ja pyrkisit selvittämään mistä se kaikki johtuu.vaimosi ehkä tarvitsee myös ammattiauttajan apua,mutta ketäänhän ei voi pakottaa enkä usko että uhkaileminen ainakaan auttaisi asiaa.yritä vaan saada hänet tajuamaan että lapsenne kärsii pahasti jos hän ei tee ratkaisua joka auttaa koko perhettänne.minäkin saan apua omalta siskoltani aina kun tuntuu siltä etten enää jaksa.hän jaksaa tukea ja puhua niin että elämä näyttää edes pikkaisen valoisemmalta.toivon kaikkea hyvää teille ja toivottavasti saatte asianne kuntoon (:
Ole lapsesi puolella ja jätä vaimosi. Pärjäät hyvin yksinhuoltajana jos on pakko. Ehkä se vaimosikin tajuaisi sen jälkeen mennä hoitoon. -ajattele lasta. Se ehkä kärsii ilman kumpaakin vanhempaa, mutta sen asian voi joskus korjata. Mutta lapsi kärsii tod. paljon jos äiti raivoaa, lapsi pitää itteänsä siihen syyllisenä, ja voiko sitä korjata!? Jos äiti ei suostu edes hoitoon, niin ei voi korjata! HUH!
Sinä itse päätät mitä teet. Itse erosin silloin 4- ja 2v lasteni isästä, en enää jaksanut uskoa 7 vuotta jatkuneen pettämisen loppuvan. No, se on mennyttä. Lapset olivat onnellisempia ilman jatkuvia riitoja, mökötystä ja kylmää ja kireää koti-ilmastoa. Nyt minulla on näiden kahden lisäksi 2-vuotias tyttö nykyisen, ihanan mieheni kanssa. Elämä voittaa kyllä, jos tuntuu siltä että kaikkesi olet tehnyt parisuhteen eteen eikä mikään auta, on ero varmasti hyvä vaihtoehto. Jos et, kokeile vielä se viimeinen oljenkorsi. Kaiken kokeilun arvoisen jälkeen voit puhtain mielin jatkaa elämääsi lasten kera, joko vaimosi kera tai ilman. Onnea ja voimia.
Varmasti sinusta on yh:ksi.Mene ensin juttelemaan jonkun ammatti-ihmisen kanssa perheenne asioista. Muuten olet itse kohta aivan rikki.Jos vaimosi ei suostu hoitamaan itseään kuntoon, et voi sille mitään. Jos teet siirron, vaimosi varmaan herää, että olet tosissasi asian suhteen.Itse syvän masennuksen kärsineenä tiedän, että masentuneet vanhemmat eivät tee hyvää lapsen kasvulle ja kehitykselle.Pääasia on, että otat askeleen eteenpäin ja kannat vastuusi siitä.Onnea!p.s. Älkää erotko - kuntoutukaa!
Mistähän johtuu tää nykyinen trendi maailmassa, et heti kun tulee vähän vaikeuksia niin oitis erotaan kun vaikeudet ei oo yhtään kivoja.
Yhtään ei ajatella lasten tulevaisuutta eikä paljon muutakaan kun vaan heti onni mulle tähän nyt! Pienestäkin vaikeudesta ollaan välittömästi luovuttamassa vain omaa napaa tuijottaen.
Kuule mies! Älä sä liity luusereitten ja helpon elämän etsijöiden kerhoon vaan yritä jaksaa.
Saatpa nähdä että palkinto epäitsekkyydestä on aika mukava...
Ottakaa vähän etäisyyttä, laita mamma pihalle. Josko hän siitä tokenisi.
uteliaisuudesta, missäpäin maailmaa mennään 1 vuotiaana kouluun?