Tapasin 2012 keväällä aivan ihanan naisen. Kävimme treffeillä useasti ja suhteemme sai syvyyttä nopeasti. Kaikki eteni välillämme nopeaa tahti ja tällä hetkellä meillä on 8kk ikäinen ihana tyttölapsi. Arkemme alkoi kuitenkin rutinoitua ja vaikka naiseni useaan otteeseen kertoi tarvitsevansa paljon läheisyyttä ja hellyyttä tunteakseen itsensä tärkeäksi, en sitä tyhmyyttäni ymmärtänyt antaa. Lisäksi rupesin käyttäytymään kuin idiootti ja tein asioita joista hän ei pitänyt. Kuitenkin sisälläni rakastän häntä mutta en vain sitä osannut näyttää. Hän sanoi useasti lähtevänsä jos en lopeta typeryyksiäni mutta en jostain syystä uskonut sen olevan totta. Sitten se päivä tuli ja hän lähti. Tunne oli kun minua olisi lyöty lapiolla päin naamaa. Sattui todella paljon ja sattuu edelleen. Samalla kuitenkin tajusin että mitä minun tulee tehdä saadakseni hänet takaisin. Olen luvannut hänelle käyttäytyä toisin, korjata tapanni ja ennen kaikkea antaa hänelle sitä läheisyyttä ja hellyyttä mitä hän kaipaa. Ja miksi en niin tekisi kun tajusin mistä myös itse olen jäänyt pitsi. Hän on todella näyttävä ja herkkä nainen ja osaa myös näyttää sen jos häntä arvostetaan. Olen sen hänelle sanonut ja yrittänyt vakuuttaa että kaikki tulee muuttumaan jos hän vaan tulee takaisin ja hän antaakin minulle nyt mahdollisuuden näyttää sen. Kuitenkin hän epäilee edelleen että miten voisin muka muuttua ja etten nyt vaan alkuun ole kunnollinen saadakseni hänet takaisin. Mutta minä olen tosissani ja sehän tässä sattuukin kun luulen kuitenkin hänet menettäväni. Mitä minun tulisi tehdä sillä olen oikeasti tosissani? Auttakaa hyvät ihmiset mmiestä alamäessä!!
Liian myöhäistä?
typerys1
26317
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Kokemuksen syvällä rintaäänellä päälle nelikymppisenä, ja on off-suhteita useita nähneenä, voin kertoa, että yksikään mies ei ole muuttunut lupauksistaan huolimatta, kuin muutamaksi kuukaudeksi. Sitten se oma vanha persoona ja aivoihin pinttyneet tavat ovat tulleet takaisin. Näyttelemällä muuta kuin on, ei pitkälle pötkitä.
Yhtäkään exää en ottaisi enää taksin. Kun suhde on kerran päättynyt, se on ikuisesti säröillä, eikä ihmiset siitä muuksi muutu edes ajan kanssa. Ette vain sopineet yhteen ja sillä sipuli. Liian nopeasti etenitte ja teitte lapsen.
Seuraavan kanssa olet toivottavasti oppinut läksysi.
Mutta ehkä ja toivon mukaan sinä olisit poikkeus, että ihminen voi persoonaltaan muuttua, eikä vain näytellä muuttunutta.
Periaatteessa sanoin väärin tuossa että muuttuisin. En vain ole tajunnut osoittaa tunteitani tarpeeksi. Kuitenkin rakastan häntä paljon ja mielestäni vain omia tunteitaan kertomalla voi saada vastakaikua. Silloinhan minun ei tarvitse muuttua vaan ymmärtää kertoa mitä tunnen.
"rupesin käyttäytymään kuin idiootti ja tein asioita joista hän ei pitänyt"
Mites tämä lause, pitäisikö sinun kuitenkin muuttaa käytöstäsi? Tiedätkö syyt, miksi aloit käyttäytymään häntä kohtaan epämiellyttävällä tavalla?
Kohteliko lapsesi äiti sinua toivomallasi tavalla, vai olisitko halunnut erilaista kohtelua? Tekeekö kyseinen nainen kaiken oikein ja sinä olet kaikkeen kurjaan yksin syyllinen?
Kyllä tiedän syyn. En ollut valmis kompromisseihin vaan tein itsekkäästi asioita ajatusmaailmalla minuahan ei määrätä. Tein asioita joista ei ollut todellakaan mitään hyötyä kenellekkään sen sijaan että olisin huolehtinut naiseni tyytyväisyydestä.
Huolehtiko naisesi sinun tyytyväisyydestä, vai ajatteliko hän myös itsepäisesti, eikä ollut valmis kompromisseihin?
Minulla taas vaimo käyttäytyi samalla tavalla kuin sinä. Nyt on ihan paskana, kun olen lähtemässä. Meillä tosin on takana vuosia enempi. Minä liiskauduin lattiaan ja toivoin, että pikkuhiljaa toinen heräisi. Koitin selittää asiaa, yhteisissä parisuhteenparasnnustalkoissa. Perusidea ei mennyt läpi. Parisuhde kuuluu olla pyyteetöntä hyvän tuottamista toiselle, ei jatkuvaa marinaa siitä ettei saa sitä tai tätä. Minäkin tajusin nyt, että minun tunteet häntä kohtaan ovat vaihtuneet vilpittömästä hyvän tuottamisesta katkeruuteen. Sillä katkeruudella ei saa mitään hyvää aikaan. Et sinäkään luultavasti saisi enää mitään hyvää tuossa suhteessa. Lapsetkin haluavat, että molemmat vanhemmat ovat onnellisia. Jos toinen on masentunut ja katkera, se näkyy niin paljon päällepäin, ja saattaa äityä joko väkivallaksi tai päihteiden käytöksi. Ei tuohon oikein voi mitään jelppiä enää antaa. Lupaukset on tehty rikottaviks. Jos hän uskoo sinun vilpittömyyteen, niin elä tee samaa virhettä enää. Ja se sinun antamasi rakkaus pitää olla aitoa, ei sitä väkisin pysty itsekkään painamaan parisuhteessa täysillä.
Antamani rakkaus on todellakin aitoa. Pelkää tyhmyyttäni en sitä ole tuonut ilmi ja sitä kautta varmasti aiheuttanut riittämättömyyden tunnetta. Toivonkin että tämä hänen pois lähtö on vain herätys minulle ja oppitunti siitä että sitä mitä tai ketä rakastaa on pidettävä kiinni. Ei kaikilla oole edes tämmöistä mahdollisuutta kuin minulla on.
Minä uskon tuon, mutta miten saat vaimosi unohtamaan sinun tekemiset? Vahva lääkitys vai lobotomia? Ymmärrätkö että olet hajoittanut jotain jo, mitä ei saa enää ehkä korjattua? Ehkä vaimosi ei enää uskallakkaan antaa sinun korjata jotain mikä on rikki ja sit kun et onnistukkaan, niin se on enemmän hajalla? Minä ainakaan en usko ihmeisiin enää. Jos ei aikanaan tajunnut vilpittömästi antaa mulle rakkautta, niin veitsenterä kurkullako se onnistus? En usko. Sitä tekee epätoivoisena vaikka mitä, mutta siitä saattaa olla järki pois.
Ymmärrän hyvinkin että olen saattanut rikkoa jo jotain. Se miten saan unohtamaan...en tiedä. Siksi täällä hieman neuvoa kysynkin jos jollain ollut sama tilanne. En kai voi kun toivoa että tulevat toimeni ja käytös kertoo hänelle todelliset tunteeni.
Niin. Olet täysin hänen päätöksien armoilla. Liika tuputus ainakin kannattaa unohtaa. Oikea ja aito katumus näkyy jo naamasta, siihen ei tarvii poppaskonsteja. Minua vaan ärsyttää vaimon sössötys jostain uudesta alusta. Luulen, että vain täydellinen muistinmenetys voisi tepsiä. Mutta ehkä sulle on apua, kun tiedät miltä vastapuolelta ehkä tuntuu.
Minun exäni kertoi yli kymmenen vuotta vihaavansa minua ja kohteli todella ala-arvoisesti minua ja lapsiamme. Kaikki keinot kokeiltuani lähdin lasten kanssa jo lätkimään, mutta mies sai itsemurhauhkauksillaan ja muuttumislupauksillaan meidät takaisin. Noh, menihän siinä kaksi päivää jotenkin säyseästi ennekuin entinen elämä palautui tutille vihantäyteisille uomilleen.
Pelotteli minut vielä muutaman vuoden olemaan kanssaan, mutta kun meinasi mennä itseltä ja lapsilta mielenterveys, niin oli pakko vain ottaa lopullinen ero. Voi niiden rakkaudentunnustamisien ja muuttumislupauksien määrää sen jälkeen! Olin jo ottamaisillani miehen säälistä takaisin, mutta ONNEKSI (!) yllätin hänet rysän päältä toisen naisen kanssa. Nainen vielä sujautti hätääntyneenä suustaan, että ovat sutinoineet jo kaksi vuotta (olimme siis eronneet 2 viikkoa aiemmin).
Vuoden yritti kinua entistä perhettään takaisin samalla asuen kyseisen naisen kanssa kimpassa. Onneksi tosiaan oli tämä toinen, joka sai minut pysymään eropäätöksessäni. Nyt on erosta jo monta vuotta, ja kun näemme lapsien asioita hoitaessamme, niin ihan samanlainen hän on kuin ennenkin, joten uusi naisensa saa valitettavasti maistella minun entistä kurjaa elämääni nyt..
Mulla taas on huoli muksuista. Eron uhka on suistanut vaimon radaltaan. Mutta minä en voi mitenkään unohtaa hänen käytöstään minua kohtaan. En rakasta toisinsanoen häntä enää. En ole katkera, mutta jos tähän suhteeseen jäisin, niin minusta tulisi se. Totuuden huomaaminen jälkikäteen tuntuu julmalta, mutta enhän minä tai aloitajan vaimo ole siihen syypäitä. Vaikka antaisin anteeksi hänen toimensa, en voi tunteilleni mitään. Ei tunteita voi rakentaa uusiks, ne syntyy jos on syntyäkseen.
ainiin, siis en vaan haluis tästä likaista eroa. Aika ajoin on heitellyt kommentteja lapsien taapaamisen estämisellä...tosin ei siihen ole perusteita, mutta lakijutuiks kun menee, niin sit on huono juttu....
Lain kautta minunkin piti hoitaa kaikki erojuttuni, kun mitään ei voinut sopia suullisesti toisen osapuolen tuhoamisvimman takia. Lakijutut eivät ole ollenkaan huono juttu, vaan todellinen pelastus vaikean osapuolen niskoitellessa. Exä piilotti pari kertaa nuorimmaisen, kun olisi pitänyt palauttaa tapaamisen jälkeen, ja poliisille piti soittaa useamman kerran ja lastensuojelun kautta myös hoitaa juttuja, mutta tilanne rauhoittui parissa vuodessa, kun kaikki erojutut oli lain voimalla hoidettu.
Läheisiä ja muita tukihenkilöitä tarvittiin henkisen ja taloudellisen tuen saamiseksi, mutta ai että, nyt on niin mielettömän hyvä olla, että kyllä kannatti erota, vaikka koville alussa välillä otti.
Älä huoli, toinen vanhempi ei voi estää lasten tapaamisia ellet ole väkivaltainen ja uhka lasten terveydelle (minun exäni on).
Minä en ole ollenkaan katkera exälleni yhtään mistään, kaikki on annettu anteeksi ja rakastan häntä edelleen, niin kuin tähänkin saakka aina. Rakkaus ei koskaan loppunut, mutta emme vain sovi elämänkumppaneiksi toisillemme.
Ensin hytkähdin tuota rakastan edelleen kohtaa, mutta se onkin vaikea määritellä mikä on rakkautta...
En sit itsekkään lupulta tajua mitä tunteita mulla on vaimoo kohtaan, mutta en kuitenkaan usko, että hän pystyy enää minulle olemaan hyvä. Ja en usko että voin olla tyytyväinen suhteeseemme. Lapset on molemmille tärkeitä, mutta tuo niillä kiristäminen tuntuu helvetin julmalta. En ole ihan varma hänen tunteistaan lapsia kohtaan, jos hän meinaa viedä erossa niiltä oikeuden nähdä isää....
Rakkaus on lämmin tunne koko kehossa ja kipinöitä ja kutituksia vatsanpohjassa, kauniita ja lämpimiä ajatuksia toisesta, ja pelkän hyvän tahtomista toiselle. Näin minä exääni rakastan.
Exäni pystyy olemaan minulle välillä hyvä, kun tarvitsee jotain vastapalveluksia, mutta enimmäkseen hän haluaa pahaa. Ajattelen hänestä, että hän on oman "päävammansa" tiedostamaton uhri, eikä hän voi tälle asialle mitään. Olkoon mikä on. Elän nyt omaa elämääni onnellisena, hän tablaa omaansa omalla tyylillään. Välillä kohdataan, mutta elämää ei onneksi tarvitse jakaa hänen kanssaan.
Minunkin exäni uhkasi monet kerrat viedä lapset minulta, mutta kunhan uhkaili, eikä mitään kumminkaan tapahtunut. Vaikea ajatella, että lapsiaan rakastava äiti veisi lapsiltaan mahdollisuuden tavata isää. Lapset tarvitsevat molempia vanhempiaan, ja minäkin olen tukenut minkä olen pystynyt isän ja lasten edes jonkinmoisia välejä, vaikka isä on käytännössä hylännyt lapsensa vuosien saatossa kokonaan.
Kyllä kaikki vielä järjestyy parhain päin:)
Kyllähän nää suttaantuu, mutta pirun raastavaa. Tavallaan sitä on melkein valmis välillä hautaamaan asian ja jatkamaan samaa rataa, mutta toisaalta taas herää ja tajuaa, ettei siinä kumpikaan saa mitään hyvää ainakaan. Mun pitää vaan jaksaa viijä tää loppuun. Ja hyvä että sulla on hyvä olla ;o)
Kaikessa rauhassa vaan, mikään ei ole yhdessä päivässä tapahtuva juttu, vaan ero on prosessi, ja viimeisen naulan lyötyäsi avioarkkuun, olet valmis sen tekemään. Se päivä ja hetki tulee itsestään, pakottamatta ja ajattelematta, kun herää varmaakin varmempi päätös, että tämä oli tässä. Sitten homma etenee itsestään ja varmalla otteella, kun tiedät, että ero on ainoa oikea ratkaisu kurjan avioliiton päättämiseksi.
Päätöstä ja asioita ei tarvitse stressata, koska asiat menevät aikalailla omalla painollaan.
Voimahalauksia :)
Heh! Vai voimahaleja ;oD jaksuhalit onkin turhia. Vielä kun sais vastapuolen tajuamaan tilanteen. Kyllä itse olen varma erosta, mutta toinen vielä haluaisi yrittää. Sit kaikki käytännön puoli on vielä ihan auki. Mutta itse olen valmis viemään avioeropaprut voutille. Siinähän taitaa olla 4 kk harkinta-aikakin. Kyllä ne asiat siinä ajassa luulis selviävän. Itse en ajatellut oottelevani yhtään pitempään. On tässä jo kerennyt riutua...
No sulle sit vaikka ihan halihaleja ;oD
Kiitooos halihaleista :D
Jaa, vai noin pitkällä on jo asiat.. Harkinta aika on 6 kk, jonka jälkeen laitetaan toinen paperi vetämään, ja lopullisesti olette eronneet vuoden kuluttua ekan paperin kirjauksesta. Täällä netissä (tiedätkin tietysti..) on paljon tietoa eroasioista ja asia kerrallaan sitten vain niitä hoitamaan.
Hyvänyöntoivotukset ja tsemppihalit :D
Lopullinen ero tulee, kun toisen vaiheen paperi on laitettu sisään. Sen siis voi tehdä 6 kk ensimmäisen paperin laittamisen jälkeen. Jos sitä toista paperia ei laita vuoden kuluessa ensimmäisestä, avioero raukeaa.
Ai niinhän se menikin, kiitos oikaisusta :) Toisen paperin käsittelyssä vaan meni tosi kauan, ja ennen kuin paperi avioeroon tuomitsemisesta tuli, oli mennyt jo monta kuukautta. Tuntui ehkä siksi vuodelta tai ihan iäisyydeltä..
Kylläpä nyt on haleja täällä. Mutta huhhuh! Vuosiko tässä on vielä haamuiltava! No jo oli sit aikakin tehdä jotain. No eikun nokka pystyyn ja kohti tulevaa. Kyllä noilla haleilla taas jaksaa.
No sit yöhalit sulle ;oD
Ihan ensimmäisenä tulee mieleen ketjua lukiessa, että mistä lähtökohdista oikeasti haluat muutosta?
Puhut koko ajan muutoksesta, jotta saisit naisesi takaisin, puhut muutoksesta, jotta saisit näyttää tunteesi naisellesi...
No sen enempää puuttumatta mitä muutosta haluat, joka tapauksessa muutoksen lähtökohta tulisi lähteä aina ihan ITSESI takia. Miksi et tekisi muutosta heti itsesi takia, ympäristö aistii kyllä sinun muuttuneen, jos oikeasti siinä onnistut.
Naistasi et saa takaisin, vaikka tekisit mitä, nainen palaa luoksesi ihan omasta halustaan, jos palaa. Muutu ensin ja toivo parasta tähän hetkeen, ellei se riitä nykyhetkeen, niin ei se ainakaan tulevaisuudessa ole huono asia.
Mua aina vähän ihmetyttää muutoksen lupailijat ja tekijät, jotka yrittävät muuttua joidenkin ulkoisten asioiden vuoksi, ei se toimi pidemmän päälle.
Toisen hyvinvoinnin edistäminen on hyvä motiivi tehdä omassa ajattelussaan ja käytöksessään muutoksia. Siinä siis molemmat ovat voittajia.
Uhrautuvuus on toinen juttu, eli toisen mieliksi ei ole hyvä muuttua, jos se sotii itseään vastaan.
Mistäpä sitä tietää, vaikka ap:n nainen on ollut kovin vaatelias ja halunnut miehen hyppivän hänen pillinsä mukaan. Ap on joutunut ottamaan asenteen, että minuahan ei kukaan määrää, jolla hän on puolustanut omia oikeuksiaan olla oma itsensä. Nainen on uhkaillut erolla, kun mies ei ole totellut hänen määräyksiään, ja lopulta näin tehnytkin.
Nyt ap on hylätyksitulemisen tunteen tuskissaan valmis alistumaan naisen pompoteltavaksi, että pääsisi tuskaisesta tunteestaan.
Minusta niin vahvasti tuntuu, että ap:n tarinan naisenkin pitää tehdä käytöksessään muutoksia, ettei vanha kaava toistuisi. Ap voi siis alistuen totella oman aikansa, mutta omanarvon tunteensa säilyttämiseksi alkaa taas kapinoimaan, josta nainen ei selvästikään pidä.
Sen verran että ne muutokset mitä tulisi tehdä ovat itsenikin mielestä aivan kohtuullisia. Vai mitä olette mieltä ns. jokailtaisesta tissuttelusta 2-3 olutta/ilta ja siihen päälle sikari. Olen lopettanut tupakan polton mutta pidin tuota olutta ns verukkeena vetää se yksi sikari siihen kylkeen. Nyt kun itse olen miettinyt nii tuo tosiaan ei ole palvellut ketään. Noiden asioiden pois jättämiseen olen valmis jo pelkästään itseni takia saatika sitten sen mitä hyvää se tuo tullessaan.