kirkkossa voi olla vaikkei usko kaavan mukaan.
vapaa-ajattelijoissa ei sallita uskomisen vapaata ajattelua vaan siellä ajatuksen vapaus on rajoitettu pelkkään "vapaa-ajattelun' kaavan mukaiseen vapaaseen ajatteluun.
eroa vapaa-ajattelijoista, liity kirkkoon
10
156
Vastaukset
- Kokonaan vapaa
Eikö vapaa-ajattelijoiden joukkoon kuuluva saa uskoa Jumalaan? Onko sellainen rajoitus olemassa? Jos on, niin yhdistyksen tulisi vaihtaa nimensä esim. osittain vapaasti ajattelijat.
Yhdistykseen kuuluva voi todistaa tieteellisesti jumalan olevan olemassa ja näin ollen perustella uskonsa. Näin ei ole vielä toistaiseksi käynyt.
"Nykyisin vapaa-ajattelu määritellään katsomukseksi, jolle on tunnusomaista järkiperäisyys ja avoimuus uusille perustelluille näkemyksille, sekä kyky jatkuvaan uudistumiseen. Vapaa-ajattelu arvostaa järjen vapaata käyttöä ja tieteellistä ajattelua. Vapaa-ajattelijat eivät usko mihinkään muuhun kuin sellaiseen, mikä on älyllisesti perusteltua. Vapaa-ajattelijoiden mielestä on aina ja kaikkialla väärin uskoa mihinkään riittämättömin perustein."
http://vapaa-ajattelijat.fi/vapaa-ajattelu
- beenthere
Mitä on tuo "vapaa-ajattelun" kaavan mukainen ajattelu, kun ovat unohtaneet minulle kertoa, vaikka olen jäsen? Oleno siis jäänyt jostain tärkeästä paitsi? Haloo Vapaa-ajattelijat, kertokaa minullekin!
- rwiewyy
En voi erota vapaa-ajattelijoista kuten en voi erota kirkostakaan, koska en ole kuulunut kumpaankaan.
Eikä kaikki kirkkoon kuulumattomat ole vapaa-ajattelijoita vaan uskovat kuka mihinkin.- 1 + 3
"Eikä kaikki kirkkoon kuulumattomat ole vapaa-ajattelijoita vaan uskovat kuka mihinkin."
Jestas, vihdoin saatiin oikein valoa tänne...
- 20+17
"kirkkossa voi olla vaikkei usko kaavan mukaan.
vapaa-ajattelijoissa ei sallita uskomisen vapaata ajattelua vaan siellä ajatuksen vapaus on rajoitettu pelkkään "vapaa-ajattelun' kaavan mukaiseen vapaaseen ajatteluun. "
Kyllä vapaa-ajattelijoihinkin voi kuulua vaikka ei ajattele "kaavan mukaan".
Pohditaanpa asiaa hieman lisää (en tosin kuulu heihin).
Vapaa-ajattelijoiden "nimi" on sinällään harhaanjohtava, että jumaliin uskominen ei kuulu vapaan-ajattelun piiriin. Kyseessä on ennemminkin ei vain kriittisesti, vaan kielteisesti uskontoihin ja jumaluuksiin suhtautuva yhdistys.
Yhdistyksen tarkoitus on ymmärtääkseni ajaa uskonnottomien etua, valtion ja kirkon erottamista toisistaan, sekä uskontojen tasapuolista kohtelua. Nämä tavoitteet ovat varmasti sellaisia, joita moni uskonnoton kannattaa, ainakin minä kannatan.
Kirkko haluaa pitää kiinni maksavista jäsenistään, joten ei sitä haittaa vaikka rivijäsen uskoo mitä haluaa tai on uskomatta. Sen sijaan kirkkoa edustava työntekijä on kokonaan eri asia. Kirkon tulkinnan mukaista uskontoa opettavan on noudatettava virallisia linjauksia tai ei hyvä heilu.
KiKu-palstaa lukeneet ovat hyvinkin havainneet kirkon "vapaan ajattelun" hedelmiä kirkon henkilökunnnan (ja uskovienkin) vastauksissa. Uskontunnustus ei ihan kelpaa vastaukseksi lähes kaikkeen ;D - be-a-liar
Olen melkoisen varma että Vapari-liiton jäsenet tietävät hyvin mitä siellä sallitaan ja mitä ei... He kun ovat itse omasta tahdostaan ko. liittoon liittyneet...
Toisin kuin Lutku-kirkon jäsenet joista suurin osana on vauvana _liitettyjä_ ja joita uskonto ei kiinnosta eikä myöskään ev. lut. uskonnon tai raamatun dogmien opiskelu. ajattele vapaasti
>>>eroa vapaa-ajattelijoista, liity kirkkoon ... kirkkossa voi olla vaikkei usko kaavan mukaan- ??? = 43
Jokainen uskonoton joka liittyy kirkkoon, pitäisi ensisijaisesti edistää siellä vanhoillisten tavoitteita.
Silloin juopa kirkon ja yhteiskunnan välillä suurenee ja moni passiivinen kirkon jäsen huomaa olevansa varsin huonosa seurassa ja eroaa. - mars vapareihin
??? = 43 kirjoitti:
Jokainen uskonoton joka liittyy kirkkoon, pitäisi ensisijaisesti edistää siellä vanhoillisten tavoitteita.
Silloin juopa kirkon ja yhteiskunnan välillä suurenee ja moni passiivinen kirkon jäsen huomaa olevansa varsin huonosa seurassa ja eroaa.Jokaisen uskiksen joka liittyy Vapaa-ajattelijoihin, pitäisi ensijaisesti edistää siellä kiihkoilevien fanaatikkoateistien tavoitteita.
Silloin juopa Vapaa-ajattelijoiden ja yhteiskunnan välillä suurenee ja kaikki normaalit rauhaarakastavat suomalaiset huomaavat tuntevansa vastenmielisyyttä moisia vainoharhaisia hurmahenkiä kohtaan.
Tietenkin kannattaa pysyä erossa ääriryhmien harrastamasta laittomuudesta.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.3103069Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka632370- 1262072
Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3502051Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1271743- 671409
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121395- 661357
- 701303
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl811268