Sanon vain,että naisiin ei kannata
luottaa,useimmat pettävät kun tilanne käy liian
houkuttelevaksi. Sitä miettii kun nainen lähtee
ravintoloihin ym.että mitä jos lipsahdus käykin
ja sitten kun sen tiedon saa niin elämä murtuu
hetkessä...
Itselleni riitti yksi kerta saada se tieto. Enään
en odotakkaan että nainen on uskollinen ja sitä
naisenkin on turha odottaa...Itse aion pettää ja
petänkin kun tilanne tulee...turha sitä on jäädä
tuleen makaamaan. Enään.
Tosin kyllä miehetkin pettävät...se on
todettava.Myös onnellisissakin suhteissa.
luottaa,useimmat pettävät kun tilanne käy liian
houkuttelevaksi. Sitä miettii kun nainen lähtee
ravintoloihin ym.että mitä jos lipsahdus käykin
ja sitten kun sen tiedon saa niin elämä murtuu
hetkessä...
Itselleni riitti yksi kerta saada se tieto. Enään
en odotakkaan että nainen on uskollinen ja sitä
naisenkin on turha odottaa...Itse aion pettää ja
petänkin kun tilanne tulee...turha sitä on jäädä
tuleen makaamaan. Enään.
Tosin kyllä miehetkin pettävät...se on
todettava.Myös onnellisissakin suhteissa.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Hyvä! Kannatan ajattelutapaasi 100%.
Ja varatuiltakin saa pimppiä, kun tarpeeksi
lirkuttelee.
Vaikka tätä tyttöä lirkuttelisit hautaasi saakka,
ilman jäät, SE ON VISSI!!
Etten koske ahdasmieliseen idealistiin ilmoisna
ikinä. Joten ei pelkoa, kai sulla jo ulkonäkökin
suojelee iskuyrityksiltä?
mutta kaunista ulkonäköä riittäisi vaikka muille
jaettavaksi. Muuta ei sitten jaossa olisikaan!
You´re so damn right!
Paitsi että mua ei ole toistaiseksi petetty,
tietääkseni.
tuo, miten asenne muuttuu, kun on itse joutunut
petetyksi. Sattuihan se niin p*rkeleesti. ja sen
jälkeen kieltämättä tuli miehiä aika sumeilematta
hyväksi käytettyä ja muutakin ajattelematonta
tehtyä.
oli mieletön juttu tavata taas ihminen, jonka
vankkumaton asenne oli pettämistä vastaan.
Juteltiin pitkään, itkin, kun muistin sen kiltin
puolen itsessäni..ja pääsin lopputulokseen, että
vaikka muut naivatkin ympäri kyliä miten tahansa,
niin minun ei tarvitse.
Paljonkohan pettäjien määrä tulee tulevasuudessa
lisääntymään, kun loukatuistakin ihmisistä tulee
pettäjiä, jotka edelleen loukkaavat toisia?
...Mä sain erittäin rumasti silmilleni tän asian
tiimoilta. Ei koskaan osais odottaa, että itelle
sattuis että oma rakas mussukka pettää, mutta kun
se tapahtuu niin yhtäkkiä katoaa maa jalkojen
alta.
Ei sais yleistää, mutta en kyllä pitkään aikaa
pysty kenenkään kanssa olemaan vuorokautta
pidempään..
Mihin tämä maailma on menossa???
....tämä pettämisbuumi. Olen joutunut kokemaan
sen itse ja seurannut hyvin läheltä, miten
erilaisilla kursseilla ja vastaavissa kuvioissa
syntyy hyvin intiimejä suhteita, joilla yritetään
parantaa joko hellan vieressä ryytynyttä
itsetuntoa, tai hellyydestä osattomaksi jääneiden
sohvanpainojen elämänlaatua. "Ihan vaan sillai
viattomasti mitään pahaa kenellekään haluamatta".
Tietty liberalisoituminen parisuhdeasioissa voi
kenties auttaa joissakin tapauksissa, mutta ne
kun eivät yleensä jää kertaan, niin lopputulos on
yleensä asian esille tulo,...pettymys..ja ero.
Jotain varmaan osaltaan kertovat erotilastotkin.
Rakastakaa toisanne...... siis omianne !
kommentit ovat todella asiaa, näyttää
omakohtaisella kokemuksella että mikään ei ole
tietyntyyppisille ihmisille pyhää,
tuttavapiirissä harrastetaan jo toisen puolison
iskemistä, eikä tämä ole mustasukkaisuutta, olen
itse yritysten kohteena. Miten hitossa jonkun
luonto antaa periksi tehdä tuollaista, ja vielä
iskettävän puolison läsnäollessa. Selitykset
uskollisuudesta omaa puolisoa kohtaan kuitataan
vitsinä. jumaliste......
Itselläni on takana pitkä, yli 10 vuotinen
parisuhde. Nainen petti kylmästi minua jo parin
vuoden yhdessä olon jälkeen kun suhteessa oli
jotain vähäisiä ryppyjä. Rakastin häntä silloin
noista ongelmista huolimatta syvästi. Sitten
erään kerran hän lähti kavereineen baareihin ja
jätti tulematta yöksi yhteiseen kotiimme. Ei edes
soittanut ja kertonut viipyvänsä tms. Tapoihimme
ei koskaan ollut kuulunut tällainen. Mulle oli
heti selvää missä mentiin. Olipa pitkiä tunteja
kun koko yön kävelin tyhjässä kodissa ikkunan ja
ulko-oven välillä odottaen ja toivoen. Tunteet
heitteli raivon, epätoivon, mustasukkaisuuden,
toivottomuuden välillä. Itkin katkerasti, rintaa
kouri ja puristi niin että sattui ihan
fyysisesti. Oli totaalisen murskattu ja
epäuskoinen olo. "Ei voi olla totta että MULLE
voi tapahtua tällaista...".
Tuli sitten kuitenkin aamu ja hänkin kotiin
joskus aamusta. Ihan ilman mitään selityksiä, ei
yrittänytkään. Outoa että kaiken tuon yöllisen
tunnemyrskyn jälkeen tunsin vain helpotusta kun
hän sitten tuli kotiin, vaikka tiesin hänen
pettäneen. Vihdoinkin hän tuli!
Tällaista elämää jatkui sitten reilun 10 vuotta.
Välillä hyviä aikoja, välillä niin kuin edellä
kerroin. Paitsi että alkoi ns. sydän kovettua
eikä tuo enää tuntunut niin murskaavalta kuin
tuolloin ekalla kerralla kun siihen astiset
kuvitelmat elämän ja ihmisten hyvyydestä kerralla
murenivat. Kertaakaan en itse kuitenkaan häntä
pettänyt, vaikka joskus baareihin vakaasti niin
päättäneenä lähdinkin. En vain lopulta pystynyt,
vaikka mahdollisuudet 100% olisikin ollut. Minkäs
sitä luonteelleen voi. Ulkonäöstäni tai
junttimaisuudestani tämä ei ollut kiinni (olen
useimpien mielestä miehekäs ja hyvän näköinen,
tyhmä en ole kuin näissä ihmissuhteissa...).
Aika aikaansa kutakin. Minunkin mitta tuli
lopulta täyteen. Ei muuta kuin asunto, auto jne
kahtia ja kantapäät vastakkain. Uusi elämä alkoi
helposti. Ja seuran saannissa ei ollut
vaikeuksia, tosiaankaan.
Rakastuin pian päätäpahkaa uudelleen ja nyt elämä
kaikkineen on paremmalla mallillaan kuin koskaan.
Elämä ns. hymyilee.
Mutta koskaan en enää luota keneenkään täysin.
Tuliko mulle sitten jokin "vika" korvien väliin
tai sydämeen tuosta kaikesta vastaanottamastani
sikamaisuudesta, vaiko ehkä paranin
lapsenomaisesta hyvyydenuskostani ja
sinisilmäisyydestäni. En tiedä.
Mieleen on nykyisessä, onnellisessa, suhteessani
tullut pettää nykyistä kumppaniani
ikäänkuin "valmiiksi, vastaisuuden varalle". Eipä
sitten ehkä taas sattuisi sitten niin rankasti
jos hän mua pettäisi (mitä en kyllä taaskaan
tyhmyyttäni jaksa uskoa), kun olen sen jo itsekin
tehnyt.
Lukijoille tiedoksi ja opiksi: Kerran petetyksi
tultuaan on täydellinen luottamus ja kunnioitus
pettäjää kohtaan kohtaan ikuisesti mennyt. Turha
yrittää kenenkään itselleen tai toisille muuta
uskotella. Parempi jättää heti pettäjä vaikka
kuinka sydäntä särkisi tai käytännön järjestelyt
(asunto, avioero jne) tuntuisi ylivoimaisilta.
Ikinä en enää luota yhdenkään naisen
uskollisuuteen täysin! Kuinka voisinkaan!
Tästä tulikin itselleni tällainen "terapeuttinen"
sepustus. Helpotti ekaa kertaa purkaa sydäntä
näin toisille ihmisille, vaikkakaan ei vieläkään
silmästä silmään.
OLKAA TOISILLENNE USKOLLISIA!!!
Olemme olleet yhdessä n 14 v, josta 11
naimisissa. Seurustelun alkuaikoina kumpikin
petti toistaan kerran. Mieheni kaatoi/tuli
kaadetuksi viedessään ex-tytölleen loppuja
kamoja. Tunnusti heti ja arvaa raivosinko. Sitten
mies lähti ulkomaille pitkäksi aikaa töihin.
Kuukausien päästä kävin itse vieraissa "kostoksi"
ja ikävissäni/puutteessa. Harmi vain että olin
humalassa jne, eli itse akti ihan p:stä. Sekin
juteltiin ja nyt on lapsia ym kuviot ja hyvin
menee. Seksi sujuu ja luottamus on totaalinen.
Kummallakaan ei ole tarvetta urheilla vieraissa,
koska yhdessä on hyvä olla.
Luin ton juttus ja tuntui kun olisin peiliin
katsonut. Niin tasan samanlainen stoori
täälläkin. Paitsi, että olen jo neljättä vuotta
yksin. En ole uskaltanut mennä ketään lähelle.
Oli se sellainen koulu että voi Helvetti.
olen nainen... mutta tarinan alku on hyvin
samanlainen kuin minun. jossain sisällä nipistää
kun mietin tuota aikaa, mistä on jo pari vuotta.
Samalla tavalla oodotin yö toisensa perään,
joskus jopa iltapäivään saakka, jotta rakkaani
vihdoinkin saapuisi kotiin.puhelin oli pistetty
kiinni ja ikinä en mitää selityksiä saanut.. jos
asiasta mainitsin olin pelkkä ämmä joka saa pitää
turpansa kiinni.. "teen mitä haluan".
Yks kirkas aurinkoinen päivä viime kesänä tajusin
että en jaksa, olen rikki minun on tehtävä
asialla jotain ja niin teinkin, lähdin siltä
seisomalta kotiin ja sanoin miehelleni että se on
ny loppu.. hauskaa loppuelämää. En halunnut
jatkaa elämääni sen kanssa ja tajuta kymmenen
vuoden päästä asian, minkä tajusin siis onneksi
jo silloin..... sillon olimme seurustelleet n
3vuotta.
Mutta, stoori ei lopu tähän.. löysimme toisemme
uudelleen noin puoli vuotta sitten ja olemme taas
yhdessä, kaikki tuntui olevan aivan eri tavalla
ja niin se onkin, tavallaa, mutta nyt minua ei
kunnioiteta vieläkään niinku haluaisin ja mieleen
tulee väkisinkin tilanne mikä oli aikaisemmin,
mitä jos nyt käykin samalla tavalla ja herään
tästä unestani vasta silloin kymmenen vuoden
päästä.. uskallanko ottaa sen riskin? Olen melko
hyvin parantunut jo traumoistani.. mutta en
tarpeex, seuraavasta sekoaisin.
nämä on mietteitä joita käyn läpi päivittäin,
mutta en pysty päättämään, en ehkä uskalla..
Miksei voi hoitaa vaan itseään kuntoon, eikä
päästä kierrettä jatkumaan...
pettäminenhän on osaksi sitä että kaikki ei ole
hyvin ja asialle pitää silloin tehdä jotain..
totta on että naiset pettää, samoin miehet..
nykyään se tuntuu olevan jopa oikeutettua
suhteessa kuin suhteessa.. kukaan ei enää luota
kehenkään... hmm.
Miksei jokainen tahollaan voi miettiä syitä tähän
ja yrittää lopettaa pettämistä.. tahtoa löytyy
varmasti jokaiselta, koska eihän kukaan
(luulisin) halua tulevan petetyksi.. liikaa
osapuolia joihin sattuu.. ja taas sama jatkuu.
niin se tuntuu olevan ja tulee oleman.
Miks kostaa ja satuttaa myös muita?