ymmärtävän että' meillä on aivan erinomaiset aivot niin silti jotkut ovat päättäneet pettää itsensä uskomaan hikitisseihin, joilla ei ole hitustakaan mitään tieteen puoltamaa ajatusta tukenaan. Pikemminkin päinvastoin, sillä ei hiestä tai pas.kasta tule ruokaa, ei.
On surullista että vaikka jokaisenn luulisi
jyrrrrr
366
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
"ymmärtävän että' meillä on aivan erinomaiset aivot niin silti jotkut ovat päättäneet pettää itsensä uskomaan hikitisseihin, joilla ei ole hitustakaan mitään tieteen puoltamaa ajatusta tukenaan."
Niin, tai kuten siihen, että vehnä olisi kehittynyt riisistä.
LOL.
Ei vaan rappeutunut.
Kyllä minä vielä jotenkin hyväksyn senkin että joku saattaa huijattuna uskoakin evoluution utopioihin, mutta kyllä hänenkin pitäisi sen verran ottaa aivoistaan tehoja irti että ei menisi kuitenkaan niin pitkälle että väittäisi uskomustaan faktaksi, vaan myöntäisi rehellisesti itselleen että hikitissit ja riisinpojat vehnä ja ruis ovat todistamatonta kuvittelua, siitäkin huolimatta että hän pitäisi moisia spekulaatioita niin paljon mahdollisina että hän uskoo niiden voivan olla tottakin.
Tämä ajatusten oikaiseminen vaatii paljon itsekuria, hyvin paljon, sillä oman mielen haltuunotto aivopesureilta ei ole suinkaan helppo homma. tiedän sen kokemuksesta, ja olen varma että jos käyttää aivojaan laiskasti, niin evokkina pysyy.
Tämä sama pätee myös uskonasioihin. Toisessa avauksessa eilen joku sanoikin osuvasti että harvemmin uskikset tietävät hyvin sen että mihin uskovat. Tämä on harmillista.
Harmillista sikäli että se johtaa ihmisen uskomaan jenkkifundamentalisteja jotka pitävät kiinni keskiaikaisista keksityistä dogmeista joihin kuuluu 6000 v. vanha maapallo ja avaruus sekä kuuden kirjaimelisen luomispäivän tarina joita vastaan puhuu sekä Raamattu että tiede.
Jenkkifundia siivittää se ajatus että kyllähän Luoja olisi kyennyt luomaan kaiken nopeasti ja näyttämään vanhalta, jos vain halusi niin tehdä.
--Nyt on kuitenkin Raamatunkin valossa täysin mahdollista että maapallo on vanhempi, ja luomispäivät pidempiä kuin kirjaimelliset vuorokaudet.
Joten jenkkifundien tulisi myöntää se että he vain uskovat sen olevan mahdollista että maapallo on 6000 v. vanha mutta eivät voi tietää sitä varmasti.
Dogmaattinen inttäminen nuoresta maasta ainoana vaihtoehtona saa heidät näyttämään epäviisailta ja jotkut erehtyvät heidän myötään kuvittelemaan että myös Raamattu on epäviisas tässä kohdassa, vaikka ei se sitä oikeasti ole, vaan on ihan järkevä.