Olen niin väsynyt... ja todellakin kaipaisin hyviä neuvoja. Ja ihan suoraankin saa sanoa.
Kerronpa ensin taustoistamme. Olemme 24 (N, minä) ja 29 (M) vuotiaita, molemmat ensimmäisessä pitkässä/vakavemmassa suhteessa nyt kolmatta vuotta. Tavattiin mökkireissulla, jonka jälkeen miehen aloitteesta alettiin tapailemaan.
Ongelmana on se, että en ole tyytyväinen parisuhteeseemme. Mies taas on hyvinkin tyytyväinen, eikä ihmekään - Olen aina antanut hänelle hänen oman tilansa, en soittele ja kysele mitä tekee, missä on.. En rajoita hänen tekemisiään ja menemisiään mitenkään. Sanoo myös että en nalkuta ja arvostaa sitä suuresti.
Näemme noin 2-5 kertaa viikossa. Joskus harvemmin, joskus useammin. Minusta tuntuu, että se ei riitä minulle. Etenkin sellaisina aikoina, kun näemme harvoin, ajattelen eroa ihan jatkuvasti.
Taustalla on myös luottamuksen puutetta. Mies pani toista kännissä suhteemme alkuvaiheessa.. Asiaa on jauhettu jonkun verran etenkin silloin kun olen hänelle suuttunut. Olen myös yrittänyt erota muutamaan otteeseen, mutta mies puhuu minut aina takaisin. Olen sanonut hänelle rehellisesti, että en pysty luottamaan ja että en ole tyytyväinen suhteeseen, ja hän on yrittänyt korjata asioita. Mutta silti edelleen minusta tuntuu että en oikein ole hänen elämässään ensi sijalla..
Mielestäni hyvään parisuhteeseen ei tarvita 24/7 yhdessäoloa, eikä partnerin tarvi olla elämän ainut ihana asia, vaan tahdon toki hänenkin olevan tyytyväinen ja onnellinen elämäänsä näkemisiemme ulkopuolellakin. Mutta minusta tuntuu, että jotain puuttuu, ja että en saa jotain, mitä todella tarvitsen...
Tapaamisemme kulkevat oikeastaan miehen ehdoilla. Tuntuu että hän näkee minua vain silloin, kun ei mitään muuta tekemistä ole. Kaikki muut asiat menevät usein tapaamistemme edelle.
Hyviä puolia suhteessamme on läheisyys, saan paljon pusuja ja haleja sekä romantiikkaa. Kun olemme yhdessä, oleminen on helppoa, luontaista ja tyydyttävää. Viihdymme yhdessä erinomaisesti. Seksi on hyvää ja rakastelevaa ja pystymme puhumaan suhteestamme emmekä oikeastaan riitele ikinä.. osataan puhua asioista rauhallisesti.
Mies ei näe suhteessamme vikaa, mutta tiedostaa etten ole tyytyväinen. Hän on sanonut monestikin, että aina kun luulee kaiken olevan hyvin, niin sitten puskista tuleekin minun huono olo ja tyytymättömyys. Sanoo että ajattelen liikaa asioista.. ja että minun pitäisi elää enemmän hetkessä..
Silti minusta tuntuu, että hänen "hetkessään" minä jään aina kakkoseksi kaikelle muulle...
Voitte kysyä mitä vaan, en oikein osaa tunnistaa enää että missä tässä mennään..
Kerronpa ensin taustoistamme. Olemme 24 (N, minä) ja 29 (M) vuotiaita, molemmat ensimmäisessä pitkässä/vakavemmassa suhteessa nyt kolmatta vuotta. Tavattiin mökkireissulla, jonka jälkeen miehen aloitteesta alettiin tapailemaan.
Ongelmana on se, että en ole tyytyväinen parisuhteeseemme. Mies taas on hyvinkin tyytyväinen, eikä ihmekään - Olen aina antanut hänelle hänen oman tilansa, en soittele ja kysele mitä tekee, missä on.. En rajoita hänen tekemisiään ja menemisiään mitenkään. Sanoo myös että en nalkuta ja arvostaa sitä suuresti.
Näemme noin 2-5 kertaa viikossa. Joskus harvemmin, joskus useammin. Minusta tuntuu, että se ei riitä minulle. Etenkin sellaisina aikoina, kun näemme harvoin, ajattelen eroa ihan jatkuvasti.
Taustalla on myös luottamuksen puutetta. Mies pani toista kännissä suhteemme alkuvaiheessa.. Asiaa on jauhettu jonkun verran etenkin silloin kun olen hänelle suuttunut. Olen myös yrittänyt erota muutamaan otteeseen, mutta mies puhuu minut aina takaisin. Olen sanonut hänelle rehellisesti, että en pysty luottamaan ja että en ole tyytyväinen suhteeseen, ja hän on yrittänyt korjata asioita. Mutta silti edelleen minusta tuntuu että en oikein ole hänen elämässään ensi sijalla..
Mielestäni hyvään parisuhteeseen ei tarvita 24/7 yhdessäoloa, eikä partnerin tarvi olla elämän ainut ihana asia, vaan tahdon toki hänenkin olevan tyytyväinen ja onnellinen elämäänsä näkemisiemme ulkopuolellakin. Mutta minusta tuntuu, että jotain puuttuu, ja että en saa jotain, mitä todella tarvitsen...
Tapaamisemme kulkevat oikeastaan miehen ehdoilla. Tuntuu että hän näkee minua vain silloin, kun ei mitään muuta tekemistä ole. Kaikki muut asiat menevät usein tapaamistemme edelle.
Hyviä puolia suhteessamme on läheisyys, saan paljon pusuja ja haleja sekä romantiikkaa. Kun olemme yhdessä, oleminen on helppoa, luontaista ja tyydyttävää. Viihdymme yhdessä erinomaisesti. Seksi on hyvää ja rakastelevaa ja pystymme puhumaan suhteestamme emmekä oikeastaan riitele ikinä.. osataan puhua asioista rauhallisesti.
Mies ei näe suhteessamme vikaa, mutta tiedostaa etten ole tyytyväinen. Hän on sanonut monestikin, että aina kun luulee kaiken olevan hyvin, niin sitten puskista tuleekin minun huono olo ja tyytymättömyys. Sanoo että ajattelen liikaa asioista.. ja että minun pitäisi elää enemmän hetkessä..
Silti minusta tuntuu, että hänen "hetkessään" minä jään aina kakkoseksi kaikelle muulle...
Voitte kysyä mitä vaan, en oikein osaa tunnistaa enää että missä tässä mennään..
Vastaukset 8
Vanhimmat
Minusta tuo kuulostaa hyvältä suhteelta ja sinun pitäisi todella tehdä niin kuin mies sanoo. Elää hetkessä. Mutta jostain syystä tuo suhde ei ole sinulle se oikea. Tiedän tunteen että jotain puuttuu. Silloin sinun pitää sitä lähteä etsimään. Joko menet terapeutille juttelemaan tai sitten pohdit sitä itseksesi ja ehkä haluat eron jota ei ehkä muuten olisi taphtunut. Olet tyytymätön. Mihin? Onko sinulla sitä mitä haluat? Jos ei, kannattaa lähteä etsimään sitä ihmistä. Tiedän myös miltä tuntuu elää sitä kun rinnalla on se jonka juuri haluaa.
Kiitos vastauksesta, terveisin ap.
En tiiä mikä siinä on, koska yhdessä kun ollaan niin oon todella onnellinen ja tyytyväinen. Mutta heti kun mies lähtee niin musta tuntuu niin ahistuneelta ja ajattelen vaan ettei tästä mitään tuu ja että mies vaan palaa omaan elämäänsä ja unohtaa mut taas pariksi päiväksi ennen ku nähdään.. ja tuntuu että oon odottanu ja odottanu että asiat paranee.. mutta mikään ei oo muuttunu. Kohta kolme vuotta ollaan vaan tapailtu ihan samalla lailla kuin kun aloitettiin suhde.. ei edetä mihinkään... tuntuu välillä että mies rakastaa, mutta ei TARPEEKSI.
Älä tuhlaa aikaasi ja mahdollisia perheenperustamisunelmia sitoutumiskammoisen miehen kanssa.Eroa kun ei ole lapsia.Uskottomuus ei häviä vaikka papin aamen kajahtaisi kirkossa.
Sinä olet tässä suhteessa tahdoton nukke jota miehes vetelee naruista miten sattuu. Sinä annat kaiken pas-kan tapahtua, kun et pistä vastaan.
Miehelle tilanne sopii erittäin hyvin, kun saahan hän läheisyyttä ja ruikattua sammakot syyläriin aina silloin, kun hänelle sopii.
Jos joskus pistäisit vastaan miehes valinnoille niin voisit saada tyydytystä osakseen.
komp!sellaine kui ap kuvaa ei oo edes parisuhde vaan vakipanosuhde, ei etene eteen eikä taakse ja muut kiinnostaa, mies ikuinen lapsi? tuhlaat aikaa yhteen mieheen ku voisit saada tapailla muitakin, kunnes tuo mies unohtuu.Ehdotapa kostoksi avointa suhdetta mutta jätä antamatta tai jotain muuta..tuut näkee miten miehen sydän särkyy jos sillä sitä on!
"Ehdotapa kostoksi avointa suhdetta mutta jätä antamatta tai jotain muuta..tuut näkee miten miehen sydän särkyy jos sillä sitä on!"
Ja tällaisia "kypsien" ihmisten neuvoja ei kannata todellakaan kuunnella.
Mikään suhde ei ole kaikilta osiltaan täydellinen ja mikään suhde ei voi eikä saa olla vain toisen rakentama systeemi. SInä et ole täydellinen eikä miehesikään, teillä molemmilla on ominaisuuksia ja tapoja ehkä arvojakin, jotka poikkeavat toisistaan; tämä asia on vain siedettävä. Parisuhde on pitkälti asennoitumiskysymys. Jos näkee vain sen huonot puolet, parisuhteeseen on tyytymätön ja usein vielä tyytymätön osapuoli laittaa oman tyytymättömyytensä toisen syyksi, joka on virhe numero 1.
Jos näkee parisuhteen hyvät puolet ja osaa iloita niistä, on yleensä tyytyväinen parisuhteeseen; tässä tilanteessa harvoin mietitään kumman ansiota se on, eikä toki tarvitsekaan.
Virhe numero 2 on olettaa, että hyvä parisuhde on ongelmaton ja riidaton, kaikissa parisuhteissa on erimielisyyksiä, se ,miten niitä ratkotaan tai siedetään, kertoo parisuhteen tason.
Olette ilmeisesti lapseton ja muutoinkin aika sitoutumaton pari. Miksi sinä silti haluat jatkaa parisuhdetta kun jo tässä vaiheessa olet tyytymätön. Miestä et voi muuttaa, omaa suhtautumistasi kylläkin.
Mies vie sua kuin pässiä narussa, panee toisia ja sinä olet narullakiinni hanessä siltin. Pitääks täss tulla katkasee se naru. Mieletäni olis ällöä edes halailla jos toinen on pettänyt ja luottamusta ei ole enään silloin.