Eronnut kolmen lapsen isä (yhteishuoltajuus) kutsui minut treffeille. Olen itsekin eronnut ja minulla on pieni lapsi. Hän vaikutti ihan mukavalta, vaikka ei ehkä sellaiselta mitä olin etsinyt.
Soiteltiin ja mentiin treffeille. Eka treffit meni hyvin ja treffien päätteeksi mentiin käymään hänen luonaan, koska hän halusi esitellä talonsa. Hän sanoi treffien päätteeksi pitävänsä minusta ja, että olisin tervetullut asumaan lapseni kanssa hänen luokseen sitten, kun siltä tuntuu! Vähän järjettömältä, mutta osittain imartelevaltahan se kuulosti ja ajattelin uteliaisuuttani katsoa eteenpäin, että mikä tämä tyyppi on miehiään. Ei minulla kyllä ollut pienintäkään aikomusta muuttaa hänen luokseen lähiaikoina ja sanoinkin sen.
Hän oli kovin innokas tutustuttamaan lapset toisiinsa heti. Itse en halunnut sitä heti. Hänen vanhempansakin tapasin jo toisilla treffeillä. Olihan se vähän outoa, mutta olin tavallaan ihastunut mieheen ja seurasin tapahtumia ikään kuin sivullisena, vaikkakin vähän hämmentyneenä ja epäuskoisena välillä.
Tapasin hänen lapsena ja hän minun lapseni muutaman kuukauden jälkeen. Kaikki ei kuitenkaan mennyt ihan putkeen, sillä jotenkin minusta alkoi tuntua, että hän etsi "seuraajaa" ex-vaimolleen. Jonkinlaista korviketta. Hänen ajattelu oli mielestäni vähän vanhanaikaista ja epätasa-arvoista, vaikkakin hän kertoi oppineensa arvostamaan "naisten töitä" eli kotitöitä, kun oli joutunut niitä tekemään vaimon lähdettyä. Jossain määrin hän oli oppinutkin tekemään niitä.
Hän puhui myös siitä, että hän haluaisi omaa aikaa harrastukselleen. No, minullahan sitä omaa aikaa on jo muutenkin, koska minulla on vain yksi lapsi, joka on yhteishuoltajuudessa ja viettää paljon aikaa isänsä luona. Hänen lapsensa ovat hänen luonaan melkein aina, kun hän on kotona. Toisin sanoen hän olisi saanut sitä omaa aikaa minun muutettua hänen luo.
Hän sanoi, että kohtelisi minun lastani kuin omaansa, mutta ei se siltä vaikuttanut. Hän ei juuri edes huomioinut minun lastani. Lapseni pelkäsi häntä ja pyysi kesken ensitapaamisen, että lähtisimme kotiin. Jäimme kuitenkin, vaikka itselläkin oli paha mieli lapsen puolesta. Hänenkin lapsensa vaikuttivat olevan hämillään tilanteesta ja harmitti, että olin lähtenyt koko kuvioon mukaan ja antanut kaiken tapahtua miehen mieliksi.
Hänen lapsensa puhuivat minun lapselleni, joka on aika pieni, jo ensi tapaamisella mahdollisesta muutosta. Siinä vaiheessa ärsyynnyin ja vihelsin pelin poikki. Lähetin aika tiukkasanaisen viestin tapaamisen jälkeen siitä, että on liian aikaista puhua pienen kuullen muuttoasiaa, kun ei me aikuisetkaan kunnolla edes tunneta toisiamme. Tuon viestin jälkeen mies lakkasi pitämästä yhteyttä. Ei vastannut viestiin eikä puheluun.
Ensin olin vähän vihainen hänelle, mutta nyt asia jo välillä naurattaa. Minulle jäi kieltämättä hieman epäselväksi, että mitä tämä mies etsi. Luulen, ettei hänellä ollut oikeastaan tunteita (miten niitä voisikaan olla noin lyhyellä tuntemisella) minua kohtaan. Enemmänkin hän etsi jotakuta, joka huolehtii kodista ja lapsista. Kaikki tuo kiirehtiminen kertoo mielestäni siitä. Olisihan tuo uusioperhe voinut toimiakin, jos siinä olisi ollut lähtökohtana aito keskinäinen välittäminen ja tasa-arvo, mutta mielestäni noita kumpaakaan ei ollut. Tulipahan taas nähtyä näitä nettideittailun kummallisuuksia, vaikka harmittaa lasten puolesta, että joutuivat tahtomattaan mukaan tuollaiseen sirkukseen.
No, taas on vähän viisastunut tässäkin asiassa.
Soiteltiin ja mentiin treffeille. Eka treffit meni hyvin ja treffien päätteeksi mentiin käymään hänen luonaan, koska hän halusi esitellä talonsa. Hän sanoi treffien päätteeksi pitävänsä minusta ja, että olisin tervetullut asumaan lapseni kanssa hänen luokseen sitten, kun siltä tuntuu! Vähän järjettömältä, mutta osittain imartelevaltahan se kuulosti ja ajattelin uteliaisuuttani katsoa eteenpäin, että mikä tämä tyyppi on miehiään. Ei minulla kyllä ollut pienintäkään aikomusta muuttaa hänen luokseen lähiaikoina ja sanoinkin sen.
Hän oli kovin innokas tutustuttamaan lapset toisiinsa heti. Itse en halunnut sitä heti. Hänen vanhempansakin tapasin jo toisilla treffeillä. Olihan se vähän outoa, mutta olin tavallaan ihastunut mieheen ja seurasin tapahtumia ikään kuin sivullisena, vaikkakin vähän hämmentyneenä ja epäuskoisena välillä.
Tapasin hänen lapsena ja hän minun lapseni muutaman kuukauden jälkeen. Kaikki ei kuitenkaan mennyt ihan putkeen, sillä jotenkin minusta alkoi tuntua, että hän etsi "seuraajaa" ex-vaimolleen. Jonkinlaista korviketta. Hänen ajattelu oli mielestäni vähän vanhanaikaista ja epätasa-arvoista, vaikkakin hän kertoi oppineensa arvostamaan "naisten töitä" eli kotitöitä, kun oli joutunut niitä tekemään vaimon lähdettyä. Jossain määrin hän oli oppinutkin tekemään niitä.
Hän puhui myös siitä, että hän haluaisi omaa aikaa harrastukselleen. No, minullahan sitä omaa aikaa on jo muutenkin, koska minulla on vain yksi lapsi, joka on yhteishuoltajuudessa ja viettää paljon aikaa isänsä luona. Hänen lapsensa ovat hänen luonaan melkein aina, kun hän on kotona. Toisin sanoen hän olisi saanut sitä omaa aikaa minun muutettua hänen luo.
Hän sanoi, että kohtelisi minun lastani kuin omaansa, mutta ei se siltä vaikuttanut. Hän ei juuri edes huomioinut minun lastani. Lapseni pelkäsi häntä ja pyysi kesken ensitapaamisen, että lähtisimme kotiin. Jäimme kuitenkin, vaikka itselläkin oli paha mieli lapsen puolesta. Hänenkin lapsensa vaikuttivat olevan hämillään tilanteesta ja harmitti, että olin lähtenyt koko kuvioon mukaan ja antanut kaiken tapahtua miehen mieliksi.
Hänen lapsensa puhuivat minun lapselleni, joka on aika pieni, jo ensi tapaamisella mahdollisesta muutosta. Siinä vaiheessa ärsyynnyin ja vihelsin pelin poikki. Lähetin aika tiukkasanaisen viestin tapaamisen jälkeen siitä, että on liian aikaista puhua pienen kuullen muuttoasiaa, kun ei me aikuisetkaan kunnolla edes tunneta toisiamme. Tuon viestin jälkeen mies lakkasi pitämästä yhteyttä. Ei vastannut viestiin eikä puheluun.
Ensin olin vähän vihainen hänelle, mutta nyt asia jo välillä naurattaa. Minulle jäi kieltämättä hieman epäselväksi, että mitä tämä mies etsi. Luulen, ettei hänellä ollut oikeastaan tunteita (miten niitä voisikaan olla noin lyhyellä tuntemisella) minua kohtaan. Enemmänkin hän etsi jotakuta, joka huolehtii kodista ja lapsista. Kaikki tuo kiirehtiminen kertoo mielestäni siitä. Olisihan tuo uusioperhe voinut toimiakin, jos siinä olisi ollut lähtökohtana aito keskinäinen välittäminen ja tasa-arvo, mutta mielestäni noita kumpaakaan ei ollut. Tulipahan taas nähtyä näitä nettideittailun kummallisuuksia, vaikka harmittaa lasten puolesta, että joutuivat tahtomattaan mukaan tuollaiseen sirkukseen.
No, taas on vähän viisastunut tässäkin asiassa.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Olisin sinuna en soittanut
Ihan siitä syystä en soittanut, että en halunnut lapsen kuullen alkaa tästä puhumaan. Olisi ollut parempi soittaa, mutta ei tullut tilaisuutta soittaa ja laitoin sitten viestin. En tiedä olisiko se muuttanut tilannetta mitenkään... Jälkikäteen ajatellen ei luultavasti.
Hetken aikaa jo ajattelin, että olet tavannut saman kolmen lapsen isän, jota itse aikoinani tapailin, mutta koska hänen lapsistaan jo ainakin kaksi on täysi-ikäisiä niin tuskinpa sentään. Mutta lähes samanlainen kokemus oli siis minullakin; itsellä yksi lapsi, hänellä kolme, lapset olisi pitänyt tutustuttaa nopeasti, hänellä harrastus johon oli vaikea irtautua kolmen vilkkaan lapsen isänä (kaksi lapsista ns. erityislapsia).
No, kokemus tuokin ja vahingosta viisastui :-)
Hurjalta kuulostaa. Aivan käsittämätöntä touhua.. käy miehen lapsia sääliksi.
Lapset tiesivät sinusta (puhumalla muutosta), vaikka ette ollut edes tavanneet vielä.
En ikinä esittelisi kotiani ekoilla treffeillä.. lapseni on 1,5 vuoden aikana tavannut yksi nainen (tapaillut olen kymmenkuntaa). Ensi kerran kaverina. Pieni illanvietto porukalla, ei mikään iskän uuden tyttöystävän esittelytilaisuus, ei hellyydenosoituksia lasten nähden jne...
Lasten tutustuttaminen toisiinsa on tärkeää seurusteluvaiheessa jos halutaan jossain määrin alkaa sitomaan elämiä yhteen asteittain.. mutta ihan kevyin perustein ei.
Olen aika samoilla linjoilla mitä lapsiin tulee... Onneksi oma lapseni luuli meidän olevan vaan kyläilemässä eikä hän nähnyt mitään tavanomaisesta poikkeavaa. On sen verran pieni vielä, että onnistuin selittämään muuttopuheet väärinkäsitykseksi eikä ole kysellyt onneksi enempiä.
Jos joskus alan uusioperhettä miettimään jonkun kanssa, hoidan asiat kyllä täysin eri tavalla!
Luojan kiitos ei tuollaista paskaa tarvitse kestää, kun on nollatoleranssi lasten suhteen, eli uudella kumppanilla niitä ei saa olla yhtään.
Onneksi ap sentään ei jäänyt nalkkiin. Selvä kuviohan tuo oli.
Ei kukaan ehdota yhteen muuttoa ihan tuosta vain, varsinkin
jos on lapsia kuvioissa, ellei tähän ole koira haudattuna.
Kotiapulaista ja laastaria etsi.
miksi jatkoit juttua jos alussa jo ihmettelit miehen touhuja ja puheita?
Olet ehkä antanut vääränlaisia sanattomia viestejä?
tosi onhan läheisriippuvaisia jotka ei vaan osaa olla yksin ja kuka vaan kelpaa kaveriksi ja asuintoveriksi
Jatkoin juttua, koska tämä koko kuvio ihmetytti minua. Halusin ottaa selvää, että mistä on kysymys, mutta en ehtinyt saada selvyyttä. Kaikki tämähän tapahtui siis muutaman kuukauden aikana.
Ja annoin kyllä ihan sanallisia viestejä ihan selvällä suomen kielellä. Ei siinä tarvinnut mitää sanatonta viestintää yrittää tulkita :) Tokkopa häntä vaan kovasti kiinnosti mitä minä halusin, kun omat päämäärät oli niin kovin tärkeiltä.
Mutta tämä olkoon varoituksena muille...
Ehkä tässä taas esimerkki, etteivät miehet tule yksineläjinä niin hyvin toimeen kuin naiset ja siksi haluavat nopeasti uuden parisuhteen.
Ihan kevyt yleistys.
Miesten keskuudessa on hyvinkin tunnettu naistyyppi, joka erottuaan löytää uuden miehen 1 päivän - 1 kuukauden kuluessa ja alkaa heti seurustelemaan intensiiviisesti. Kokemus omasta elämästä ja lähipiiristä kertoo, että harva nainen edes uskaltaa irrottautua suhteesta ellei ole joku uusi jo kiikarissa. Ellei nyt ole mies väkivaltainen, pettänyt, vakavasti alkoholisoitunut jne.
Pitkän suhteen jälkeen itse tapailin monia naisia vuoden päivät ennen kuin kolahti kohdalle ihminen, jonka kanssa halusin enemmän, sekään ei lopulta kantanut muutamaa kuukautta pidemmälle.
Ehkä noilla naisilla vaan käy hyvä säkä kun aina osuu "se oikea" heti kohdalle.
Mä tiedän tuon naistyypiin, joiden "aina osuu oikea kohdalle" elämänasennetta olen ihmetellyt, jopa vähän kadehtinut ;)
Onko sulla mielikuvaa, kuinka moni (%) naisista kuuluu tuohon ryhmään?
Paha sanoa. Sanoisin, että iso osa. Ei mikään 5%... vastaan neljännes :)
Läheisriippuvuutta tai jotain... eivät kykene olemaan yksin, vajoavat johonkin kadotukseen ilman toisen jatkuvaa validointia. Tää tyyppi on myös taipuvainen muuttamaan nopeesti yhteen, väittäisin.
Näille naisille ei yleensä ole edes väliä, mikä se uusi tyyppi on miehiään. Ihan onnellisena seurustelevat moniongelmaisten tyyppien kanssa, katselevat niiden yöjuoksuja ja pahoinpitelyjä ja huumesekoiluja sormien läpi. Kunhan on joku ettei yksin tarvitse olla. sairaus se on sekin.
Itse olen lapseton, mutta eräs olikohan se nimenomaan kolmen lapsen isä (mikähän tuossa luvussa on se magia...) parin s-postin vaihdon jälkeen ehdotti treffejä joilla olisivat olleet hänen lapsensa mukana. Korosti vielä tapaamisen siveyttä (ei tuota sanaa käyttänyt, mutta ymmärrätte kai mitä tarkoitan).
Vastasin että mielestäni lapset eivät kuulu ensimmäiseen tapaamiseen, vaan lapsiin tutustutaan vasta joskus parin kk päästä jos aletaan seurustelemaan. Korostin että haluan tavata kahden kesken. Siitä mies sai päähänsä että aion tarjoilla seksiä ja jutut oli sitten sitä luokkaa. Selitin että en tarkoittanut mitään sellaista, vaan kuitenkin ihan niitä normaaleita siveitä treffejä miinus lapset. Sen koommin en miehestä kuullut enää mitään.
Saattoi olla tämä tyyppi kun joskus varmaankin vuotta myöhemmin vastasi johonkin ilmoitukseeni tsemppiä toivottaen. LOL.