Mistä johtuu naisten luontainen taipumus saada raivonpuuskia? Nuorena otin nämä tosissani, mutta hiljalleen ymmärsin, ettei niihin välttämättä ollut mitään järjellistä syytä ja että paras keino on kääntää naisen huomio toiseen asiaan. Minun piti siis parisuhteen päänä ohjata nainen pois turhista ajatuksista ja tämä on toiminut näihin päiviin saakka.
Miksi naiset raivoavat?
288
10371
Vastaukset
- Kokemusta täälläkin
Minä en tunne yhtään naista, joka saisi tai olisi saanut raivonpuuskia teini-iän törttöilyjen jälkeen. Kaksi tuollaista miestä olen valitettavasti aikoinani tuntenut, mutta kummastakin älysin hankkiutua hyvin nopeasti loitolle. Miksi sinä et älyä?
- lumpeenkukka1
Älkää pelätkö. Onko naisen raivoaminen (tai miehen) tabu?
Eihän kukaan haluaisi raivota. Olla raivotar. Itse en ole raivoaja. Nalkuttajan vikaa minusta sen sijaan voisi löytyä, jos vääränlainen mies olisi kumppanini. Alan vähitellen hahmottaa sen, millainen on oikeanlainen. Eli täysin vastakohtia ainakaan ei saa olla. Jos mies taas on herkkä "hengenheimolainen", saako hänestä turvaa. Loppupeleissä, vaikka olen tasa-arvon kannattaja, mieluummin näkisin sen kuitenkin niin päin, että voisin tukeutua mieheen henkisessä mielessä tarpeen tullen. Että olis tuki, kallio ja turva. Tai ehkä olen noin aiemmin ajatellut. Nyt mitä paremmin pääsen balanssiin itseni kanssa, koen että se ei enää olisikaan niin ensiarvoisen tätkeää. Alan vähitellen löytämään sitä turvallisuuden tunnetta myös itse itsestäni, ja hyvä niin.
Toinen kysymyksen asettelu meni niin tuossa aloituksessa, että ONKO TASAPAINOISIA naisia olemassa. Tarkoittaako se siis sitä, että on tasapainoton jos raivoaa?
Jos tasapainoa ilman raivoamista miettii, niin eikö se juuri voisi mennä siihen suuntaan, että jos ihminen on tasapainoton, niin toinen voisi häntä tasapainottaa. Miten sitten, kun miettii parisuhdekuvioita, ehkä on realistisin ja järkevin ajatus, että on oman tilanteensa kanssa suht tasapainossa, ennen kuin aloittaa suhdetta myöskään tasapainottoman ihmisen kanssa. Järki ja tunteet voivat sitten olla eri asia. MINÄ ONNETON EMOTIONAALINEN naisaihminen, kuinka mun käy..
MIELESTÄNI NAISEN RAIVOAMISESSA TAI LAAJENNETTUNA AJATELLEN MIELIALOJEN VAIHTELUSSA KANNATTAA TOKI MUISTAA SEURAAVAA, AINAKIN SINKKUNAISEN KOHDALLA:
Hormoonit vaikuttavat todella paljon. Riippuen missä vaihetta kuukautiskiertoa ollaan menossa, voi olla ärtyneisyyttä, epäsosiaalisuutta, vetäytyvyyttä. Itse ainakin huomaan juuri tuon ennen kuukautisten alkua. Sitten kun ne kuukautiset vihdoin tulevat (ovat itselläni säännölliset), se on vapauttavaa ja huojentavaa. Ja huomaan yhä uudelleen, ahaa, tästäkö tämä johtuikin. Itselläni luulen, että nämä vaikuttaa keskimääräistä naista enemmän.
Sitten ovulaation aikaan (eli about kuukautiskierron puoleesa välissä) TEKEE ENITEN MIELI. Ja luontohan sen on juurinkin niin hoitanut, että silloin on myös paras mahdollisuus tulla raskaaksi. Että näin, (palikkako oon ku tänne tällaista selitän.. Onko tämä miehillekin itsestäänselvyys?)
Ja sitten vielä tuo: eri ehkäisymenetelmien käyttö, josta ei itselläni kylläkään ole käsitystä. Mutta toiset sanoo että kun siinä on hormonaalisista tuotteista kysymys, tuo pakka voi mennä täysin sekaisin.
MITÄ MIELTÄ ON MUUT KESKUSTELIJAT? HALUAISIN HERÄÄTTÄÄ TÄMÄN NÄKÖKULMAN KESKUSTELUUN. VARMASTI TÄRKEÄ AIHE JA MONI NAINEN VOISI SAADA TÄMÄN MYÖTÄ JOTAIN YMMÄRRYSTÄ VASTAKKAISELTA SUKUPUOLELTA.
KIITOS JO ETUKÄTEEN. - nainen1
lumpeenkukka1 kirjoitti:

KIITOS JO ETUKÄTEEN.Itse näen ja uskon myös noiden hormoonien vaikutukseen samoin. Ja koska olen itsekin nainen, tiedän tarkalleen miten ja milloin ne hormooniryöpyt tulee, ainakin itselleni :). Ehkäisyä en ole voinut käyttää myöskään muuta kuin kortsua nuorempana kun en kokenut minkään ehkäisymuodon minulle oikeastaan sopivan. Aina kroppa alkoi voimaan huonommin mikäli yritin (mm. ehkäisypillerit). Vanhemmiten ja eronneena en myöskään käytä mitään muuta ehkäisyä kuin että annan miehen hoidella senkin puolen. Ja kohta on vaihdevuodet (en tiedä voisinko sanoa onnexi), joten ehkäisystä ei enää tarvitse murhetta kantaa. Tosin sitä, millaisiin hormoni -epätasapaino-ongelmiin silloin törmään, en tiedä. :)
Täytyy sen miehen vain ymmärtää naista, sitä mieltä, hormooni-juttu-mukavineen :). Ja olisi se sama juttu varmaan miehelläkin mikäli paksuksi voisi pamahtaa ja lapsen synnyttää.. - M. A. Numminen
nainen1 kirjoitti:
Itse näen ja uskon myös noiden hormoonien vaikutukseen samoin. Ja koska olen itsekin nainen, tiedän tarkalleen miten ja milloin ne hormooniryöpyt tulee, ainakin itselleni :). Ehkäisyä en ole voinut käyttää myöskään muuta kuin kortsua nuorempana kun en kokenut minkään ehkäisymuodon minulle oikeastaan sopivan. Aina kroppa alkoi voimaan huonommin mikäli yritin (mm. ehkäisypillerit). Vanhemmiten ja eronneena en myöskään käytä mitään muuta ehkäisyä kuin että annan miehen hoidella senkin puolen. Ja kohta on vaihdevuodet (en tiedä voisinko sanoa onnexi), joten ehkäisystä ei enää tarvitse murhetta kantaa. Tosin sitä, millaisiin hormoni -epätasapaino-ongelmiin silloin törmään, en tiedä. :)
Täytyy sen miehen vain ymmärtää naista, sitä mieltä, hormooni-juttu-mukavineen :). Ja olisi se sama juttu varmaan miehelläkin mikäli paksuksi voisi pamahtaa ja lapsen synnyttää..Nainen soittaa hormonikkaa, ihmiset on kummissaan
voisin saada raivarin jälleen huomenna! - iufgkjohiloi
nainen1 kirjoitti:
Itse näen ja uskon myös noiden hormoonien vaikutukseen samoin. Ja koska olen itsekin nainen, tiedän tarkalleen miten ja milloin ne hormooniryöpyt tulee, ainakin itselleni :). Ehkäisyä en ole voinut käyttää myöskään muuta kuin kortsua nuorempana kun en kokenut minkään ehkäisymuodon minulle oikeastaan sopivan. Aina kroppa alkoi voimaan huonommin mikäli yritin (mm. ehkäisypillerit). Vanhemmiten ja eronneena en myöskään käytä mitään muuta ehkäisyä kuin että annan miehen hoidella senkin puolen. Ja kohta on vaihdevuodet (en tiedä voisinko sanoa onnexi), joten ehkäisystä ei enää tarvitse murhetta kantaa. Tosin sitä, millaisiin hormoni -epätasapaino-ongelmiin silloin törmään, en tiedä. :)
Täytyy sen miehen vain ymmärtää naista, sitä mieltä, hormooni-juttu-mukavineen :). Ja olisi se sama juttu varmaan miehelläkin mikäli paksuksi voisi pamahtaa ja lapsen synnyttää..ai ei tarvi huolta kantaa? ei ne sukupuoli taudit siitä mihinkää katoo vaihdevuosien jälkeen.
- Shark Mac
Monenko naisen kanssa olet seurustellut? Esim minun tyttöystäväni ovat kaikki olleet sellaisia, että kavereille ollaan mielin kielin ja sitten MINULLE on raivottu niiden ärsyttävyyksistä. Asteet vaihtelee toki yksilöittäin mutta kaikissa on ollut sama piirre.
- jkrioweurih
Ihminen, joka yleistää jonkin piirteen koskemaan miljoonia ihmisiä vain omien kokemustensa perusteella, ei kyllä kykene ajattelemaan kovin johdonmukaisesti tai loogisesti. Jos nyt itse sattuu tuntemaan enemmän raivoavia naisia kuin raivoavia miehiä, voisikohan se johtua esimerkiksi siitä, että on enimmäkseen seurustellut tai muuten ollut intiimeissä väleissä juuri naisten eikä miesten kanssa, eikä siitä, että kaikki miljoonat maailman naiset raivoaisivat. Harva sitä vieraammille ihmisille raivoaa. Ne, jotka raivoavat ova aika ongelmatapauksia. Tai sitten aloittajassa itsessään voi olla sellaisia piirteitä, jotka ärsyttävät nimenomaan naisia.
- "soittaja"
M. A. Numminen kirjoitti:
Nainen soittaa hormonikkaa, ihmiset on kummissaan
voisin saada raivarin jälleen huomenna!Älä vielä hermostu mieshyvä.
Onhan sitten näinkin muutes, en ole pannut merkille missä vaiheessa kuukautiskiertoa tapahtuu tällainen tai ylipäätään - että tulee sellaisia tarmonpuuskia, että siivotaanpa kämppä oikein perusteellisesti (about kerran kuussa kuitenkin ,luulisin), ja muuten sit vaan lähinnä imuroidaan. En oo mikään erityinen talousihminen. Itsekseen, yksin kun asun, ei tule kokattua kummoisia, mutta seurassa ruoanlaitto on kivaa.
Sitten jopa mut voi toisinaan yllättää leipomispuuska, bravuurini ovat amerikkalainen suklaa torttu ja apple pie. Mut aika harvoin!
Ota kakkupala, älä huoli! :D - rakkaus rakentaa
"Miksi sinä et älyä? "
Ehkä hän rakastaa vaimoaan.Ei ihminen ole kertakäyttötavara, joka heitetään nurkaan, kun se käy epäsopivaksi. Eikä ihmisen henkikasvu edisty jos vain "leikkii" koko ikänsä.
"Minä en tunne yhtään naista "
Ja minä tunnen, itsekkin kuuluin niihin aiemmin.
Menkat oli yksi syy, kireyttä töissä, rahat vähissä, syitähän on pilvinpimein ja saattoihan se syy olla joskus kumpanissakin.Mutta suurimmaksi osaksi itsessä.
Kun painetta kertyy pinnan alle niin johonkinhan se on puretava ja siihen yleensä johon parhaiten luottaa eli kummpaniin.
Mutta kuten ap on hyvin oivaltanut, syy purkaukseen on muualla kuin hänessä..
Kannattaa jutella, niin ehkäpä se syykin tulee selville.
Toinen syy voi olla se, että te miehet, ette edelleenkään puhu kumpanillenne kovin paljon omista tunteistanne, näin olen täältä palstoilta lukenut.
Nainen on tunteellisempi olento tai tuo ne ainakin herkemmin julki ja jos ei saa kaikupohjaa, niin riitelemällä saa oman olonsa paremmaksi. (ja toisen huonomaksi...:( - Ikää lisää
M. A. Numminen kirjoitti:
Nainen soittaa hormonikkaa, ihmiset on kummissaan
voisin saada raivarin jälleen huomenna!Hormonikka, joo. E-pillerit tai luontainen kuukausittainen hormonaalinen vaihtelu vaikuttaa toki melko paljon naisten ailahtelevuuteen. Ennen kuukautisia hormonitasoissa tapahtuu raju muutos, ja se todella vaikuttaa. Silti, mikä tahansa räyhääminen ei ole naiselta sallittua! Toinen syy on naisten heikko itsetunto miesten edessä - tähän on omat historiallis-yhteiskunnalliset syynsä. Toivon mukaan asiat paranevat, ja naisten omanarvontunto kasvaa. Tämä helpottaisi myös miesten elämää.
Annanpa kaikille vinkin: jos nainen ylipäätänsä on kehityskelpoinen, niin ikä auttaa. Yli 30 vuotiaat naiset on yleensä jo tasapainoisempia. Jos nainen on kovin naiivi, niin siihen ei välttämättä kyllä auta edes ikä. Osa kypsemmistäkin naisista pitää itsestään fyysisesti hyvää huolta, ja kunnon parisuhteen saat myös hieman vanhemman naisen kanssa. Kun te täällä palstoilla puhutte "naisista", tarkoitetaan yleensä parikymppisiä. Tämän ikäiset ovat yleensä "vähän" kypsymättömiä, joskin kaunottaria nuorissa on paljon, eikä ole mikään salaisuus, että ihminen voi olla aika voimaton vastustamaan kauneutta. Jokainen voi silti kohdallaan miettiä, mitä haluaa. Jos oikeasti haluaa hyvän parisuhteen, niin myös muita asioita kannattaa miettiä kuin vain hyviä peboja ja puboja...ok? - ytfghghfhgf
Koska olen vaihtanut jo kymmen kertaa, mutta jokainen nainen on yhtä epälooginen. Pitäisi varmaan homoksi alkaa niin saisi loogista ajattelua parisuhteeseen.
- Jos logiikkaa on
ytfghghfhgf kirjoitti:
Koska olen vaihtanut jo kymmen kertaa, mutta jokainen nainen on yhtä epälooginen. Pitäisi varmaan homoksi alkaa niin saisi loogista ajattelua parisuhteeseen.
Noin monta kertaa naista vaihtaneen täytyy kyllä osata jo katsoa peiliin.
- Sweetlife
jkrioweurih kirjoitti:
Ihminen, joka yleistää jonkin piirteen koskemaan miljoonia ihmisiä vain omien kokemustensa perusteella, ei kyllä kykene ajattelemaan kovin johdonmukaisesti tai loogisesti. Jos nyt itse sattuu tuntemaan enemmän raivoavia naisia kuin raivoavia miehiä, voisikohan se johtua esimerkiksi siitä, että on enimmäkseen seurustellut tai muuten ollut intiimeissä väleissä juuri naisten eikä miesten kanssa, eikä siitä, että kaikki miljoonat maailman naiset raivoaisivat. Harva sitä vieraammille ihmisille raivoaa. Ne, jotka raivoavat ova aika ongelmatapauksia. Tai sitten aloittajassa itsessään voi olla sellaisia piirteitä, jotka ärsyttävät nimenomaan naisia.
No jaa, naisella on hormoninsa joiden kanssa pitää elää. Toisaalta ne samat hormonit edistää suvun jatkumista, Kyllä varmaan osittain miehen pitää elää ja kestää niiden kanssa, mutta toisaalta ei tossun allekaan kannata jäädä.
Kannattaa siis etsiä tasapaino ja sellainen nainen jonka kanssa kestää hormonien heittelynkin muuttumatta itse kynnysmatoksi. - ei taas
Ikää lisää kirjoitti:
Hormonikka, joo. E-pillerit tai luontainen kuukausittainen hormonaalinen vaihtelu vaikuttaa toki melko paljon naisten ailahtelevuuteen. Ennen kuukautisia hormonitasoissa tapahtuu raju muutos, ja se todella vaikuttaa. Silti, mikä tahansa räyhääminen ei ole naiselta sallittua! Toinen syy on naisten heikko itsetunto miesten edessä - tähän on omat historiallis-yhteiskunnalliset syynsä. Toivon mukaan asiat paranevat, ja naisten omanarvontunto kasvaa. Tämä helpottaisi myös miesten elämää.
Annanpa kaikille vinkin: jos nainen ylipäätänsä on kehityskelpoinen, niin ikä auttaa. Yli 30 vuotiaat naiset on yleensä jo tasapainoisempia. Jos nainen on kovin naiivi, niin siihen ei välttämättä kyllä auta edes ikä. Osa kypsemmistäkin naisista pitää itsestään fyysisesti hyvää huolta, ja kunnon parisuhteen saat myös hieman vanhemman naisen kanssa. Kun te täällä palstoilla puhutte "naisista", tarkoitetaan yleensä parikymppisiä. Tämän ikäiset ovat yleensä "vähän" kypsymättömiä, joskin kaunottaria nuorissa on paljon, eikä ole mikään salaisuus, että ihminen voi olla aika voimaton vastustamaan kauneutta. Jokainen voi silti kohdallaan miettiä, mitä haluaa. Jos oikeasti haluaa hyvän parisuhteen, niin myös muita asioita kannattaa miettiä kuin vain hyviä peboja ja puboja...ok?Jaahas, ja taas sitä ollaan jaottelemassa ihmisiä ikävuosien perusteella, huoh....
- lahfkhksahsuyvbywiuy
rakkaus rakentaa kirjoitti:
"Miksi sinä et älyä? "
Ehkä hän rakastaa vaimoaan.Ei ihminen ole kertakäyttötavara, joka heitetään nurkaan, kun se käy epäsopivaksi. Eikä ihmisen henkikasvu edisty jos vain "leikkii" koko ikänsä.
"Minä en tunne yhtään naista "
Ja minä tunnen, itsekkin kuuluin niihin aiemmin.
Menkat oli yksi syy, kireyttä töissä, rahat vähissä, syitähän on pilvinpimein ja saattoihan se syy olla joskus kumpanissakin.Mutta suurimmaksi osaksi itsessä.
Kun painetta kertyy pinnan alle niin johonkinhan se on puretava ja siihen yleensä johon parhaiten luottaa eli kummpaniin.
Mutta kuten ap on hyvin oivaltanut, syy purkaukseen on muualla kuin hänessä..
Kannattaa jutella, niin ehkäpä se syykin tulee selville.
Toinen syy voi olla se, että te miehet, ette edelleenkään puhu kumpanillenne kovin paljon omista tunteistanne, näin olen täältä palstoilta lukenut.
Nainen on tunteellisempi olento tai tuo ne ainakin herkemmin julki ja jos ei saa kaikupohjaa, niin riitelemällä saa oman olonsa paremmaksi. (ja toisen huonomaksi...:(Ei mikään ihme jos joku hermostuu, oli sitten mies tai nainen- toisen ihmisen "mykkäkoulusta".
Ettei osata puhua tunteista ja ilmaista tunteita!
Itse en voi sietää sellaista suomalaista puhumattomuutta ja muka rehellisyyttä. - Varmaankin .
Shark Mac kirjoitti:
Monenko naisen kanssa olet seurustellut? Esim minun tyttöystäväni ovat kaikki olleet sellaisia, että kavereille ollaan mielin kielin ja sitten MINULLE on raivottu niiden ärsyttävyyksistä. Asteet vaihtelee toki yksilöittäin mutta kaikissa on ollut sama piirre.
Sulla on paskuja kavereita
- lumpeenkukka hah hah
lumpeenkukka1 kirjoitti:
Älkää pelätkö. Onko naisen raivoaminen (tai miehen) tabu?
Eihän kukaan haluaisi raivota. Olla raivotar. Itse en ole raivoaja. Nalkuttajan vikaa minusta sen sijaan voisi löytyä, jos vääränlainen mies olisi kumppanini. Alan vähitellen hahmottaa sen, millainen on oikeanlainen. Eli täysin vastakohtia ainakaan ei saa olla. Jos mies taas on herkkä "hengenheimolainen", saako hänestä turvaa. Loppupeleissä, vaikka olen tasa-arvon kannattaja, mieluummin näkisin sen kuitenkin niin päin, että voisin tukeutua mieheen henkisessä mielessä tarpeen tullen. Että olis tuki, kallio ja turva. Tai ehkä olen noin aiemmin ajatellut. Nyt mitä paremmin pääsen balanssiin itseni kanssa, koen että se ei enää olisikaan niin ensiarvoisen tätkeää. Alan vähitellen löytämään sitä turvallisuuden tunnetta myös itse itsestäni, ja hyvä niin.
Toinen kysymyksen asettelu meni niin tuossa aloituksessa, että ONKO TASAPAINOISIA naisia olemassa. Tarkoittaako se siis sitä, että on tasapainoton jos raivoaa?
Jos tasapainoa ilman raivoamista miettii, niin eikö se juuri voisi mennä siihen suuntaan, että jos ihminen on tasapainoton, niin toinen voisi häntä tasapainottaa. Miten sitten, kun miettii parisuhdekuvioita, ehkä on realistisin ja järkevin ajatus, että on oman tilanteensa kanssa suht tasapainossa, ennen kuin aloittaa suhdetta myöskään tasapainottoman ihmisen kanssa. Järki ja tunteet voivat sitten olla eri asia. MINÄ ONNETON EMOTIONAALINEN naisaihminen, kuinka mun käy..
MIELESTÄNI NAISEN RAIVOAMISESSA TAI LAAJENNETTUNA AJATELLEN MIELIALOJEN VAIHTELUSSA KANNATTAA TOKI MUISTAA SEURAAVAA, AINAKIN SINKKUNAISEN KOHDALLA:
Hormoonit vaikuttavat todella paljon. Riippuen missä vaihetta kuukautiskiertoa ollaan menossa, voi olla ärtyneisyyttä, epäsosiaalisuutta, vetäytyvyyttä. Itse ainakin huomaan juuri tuon ennen kuukautisten alkua. Sitten kun ne kuukautiset vihdoin tulevat (ovat itselläni säännölliset), se on vapauttavaa ja huojentavaa. Ja huomaan yhä uudelleen, ahaa, tästäkö tämä johtuikin. Itselläni luulen, että nämä vaikuttaa keskimääräistä naista enemmän.
Sitten ovulaation aikaan (eli about kuukautiskierron puoleesa välissä) TEKEE ENITEN MIELI. Ja luontohan sen on juurinkin niin hoitanut, että silloin on myös paras mahdollisuus tulla raskaaksi. Että näin, (palikkako oon ku tänne tällaista selitän.. Onko tämä miehillekin itsestäänselvyys?)
Ja sitten vielä tuo: eri ehkäisymenetelmien käyttö, josta ei itselläni kylläkään ole käsitystä. Mutta toiset sanoo että kun siinä on hormonaalisista tuotteista kysymys, tuo pakka voi mennä täysin sekaisin.
MITÄ MIELTÄ ON MUUT KESKUSTELIJAT? HALUAISIN HERÄÄTTÄÄ TÄMÄN NÄKÖKULMAN KESKUSTELUUN. VARMASTI TÄRKEÄ AIHE JA MONI NAINEN VOISI SAADA TÄMÄN MYÖTÄ JOTAIN YMMÄRRYSTÄ VASTAKKAISELTA SUKUPUOLELTA.
KIITOS JO ETUKÄTEEN.horsma
- Joku tyyppi
Anna naisten olla naisia ja ole itse mies. Ei naiset halua mitään vinkuvia, joka asiaan takertuvia miehenkuvatuksia, sen enempää, kuin miehet haluaa feministejä, jotka kasvattavat karvojaan periaatteestä ja pyrkivät tarkoituksella näyttämään epäseksikkäiltä. Naisilla jyllää eri hormoonit, ota mies, jos haluat kaveria. "Persoonallisuushäiriöt" on sitten erikseen, mutta käsitin, että puhut naisista yleisesti.
- mynttinen
Onhan niitä varmasti tasapainoisiakin, mutta niiden valmistus on lopetettu kuulemma 50-luvulla.
- Ihanainen Iita
Joo toi on totta. Itse käsähdän kerran kuussa kunnolla ja onneksi mies on jo oppinut miten pitää toimia. Tämä kuvio saa minut rauhoittumaan: säkäri päällä, mies ei ala kyselemään tyhmiä ( - voi kulti mikäs sua nyt riipoo? Onko mensut?) vaan tulee ja niittaa minut hellästi seinää vasten ja suutelee niin että ei jää epäselväksi kuka on mies ja kuka on nainen.
Tämän jälkeen olen ihan hissukseen ja jatkan kotihommia. :D
Huom! Meillä kaikki perusasiat kunnossa, ainoastaan hormoonit heittävät minut joskus pimeälle puolelle. - Viesti
Ihanainen Iita kirjoitti:
Joo toi on totta. Itse käsähdän kerran kuussa kunnolla ja onneksi mies on jo oppinut miten pitää toimia. Tämä kuvio saa minut rauhoittumaan: säkäri päällä, mies ei ala kyselemään tyhmiä ( - voi kulti mikäs sua nyt riipoo? Onko mensut?) vaan tulee ja niittaa minut hellästi seinää vasten ja suutelee niin että ei jää epäselväksi kuka on mies ja kuka on nainen.
Tämän jälkeen olen ihan hissukseen ja jatkan kotihommia. :D
Huom! Meillä kaikki perusasiat kunnossa, ainoastaan hormoonit heittävät minut joskus pimeälle puolelle.Sitten varmaan ymmärrät senkin jos mies vetää sua kerran kuussa kunnolla pataan. Ne hormoonit näes.
- kevätpörriäinen
Viesti kirjoitti:
Sitten varmaan ymmärrät senkin jos mies vetää sua kerran kuussa kunnolla pataan. Ne hormoonit näes.
"Joku tyyppi", sulle.
Millaisia ovat feministit, jotka ihan periaateesta pitävät kaikki karvansa mihinkään mitään puuttumatta? Itsekin tuon tason feministejä ihmettelen, jos tuollaisia on.
Oma "sovellukseni": Olen tumma nainen, ja karvankasvu säärissä on sen verran voimakasta, että sheivaan sääret ( kainalot) kesäisin päivittäin, talvisin joka toinen päivä. Ei ole tullut testattua muita keinoja, olen totuttautunut tuohon. Itselläni toimii hyvin.
Alapäästä leikkaan sen mitä saksilla saa eli ihan lyhyeksi, miten lyhyeksi nyt saksilla saa, ja bikinirajat sheivaan toki aina myös siinä säärten kanssa samalla. Itseäni vaan kummastuttaa, kuntosalillahan sitä kanssasisarilla näkee niitä alapääposliineja tai sitten joku "rantu" vaan (olen päätellyt siitä, että tuo "rantu" on tämän hetken muoti). Mielestäni se tulee kuitenkin pornografian ihanteesta, niin ylisen standardin kuin se on saavuttanutkin. Joten itse en kannata pornografiaa, joten sille tielle en ole lähtenyt.
Sitten tuo ylähuulien yläpuolinen "nukka". En ole lähtenyt sitä mitenkään käsittelemään, koska olen ajatellut, että siihen koskeminen vain kiihdyttäisi sitä kasvua. Joiten en ala stressamaan siitä, kun ei itseäni häiritse eikä kanssaihmisiä. Ei ainakaan läheisiäni. (Fiinillä siskollanikin näkee tuota karvoitusta tuossa enemmän kuin minulla, mutta en ole itse siitä häiriintynyt eikä kukkan muukaan.)
Joten minkään sortin vahauksia en ole harrastanut. Kuulostavat hankalilta ja kalliilta. Toimeen olen tullut näin "vanhanaikaisin menetelmin", ja mielestäni olen ihan viehättävä nainen tällä "frisyyrillä".:D - oikeusjakohtuus
mynttinen kirjoitti:
Onhan niitä varmasti tasapainoisiakin, mutta niiden valmistus on lopetettu kuulemma 50-luvulla.
Silloin ei ollut veilä tasa-arvon kulta-aika. :D
- väkivalta stop
Viesti kirjoitti:
Sitten varmaan ymmärrät senkin jos mies vetää sua kerran kuussa kunnolla pataan. Ne hormoonit näes.
Sitä ei tarvitse edes yrittää ymmärtää, sillä väkivalta on rikos ja väkivaltainen mies kuuluu ohjata hoitoon. Ellei itse saa suostuteltua, on virka-apua tarjolla ...
- isänkin tyttö
väkivalta stop kirjoitti:
Sitä ei tarvitse edes yrittää ymmärtää, sillä väkivalta on rikos ja väkivaltainen mies kuuluu ohjata hoitoon. Ellei itse saa suostuteltua, on virka-apua tarjolla ...
Näinpä. Eihän VÄKIVALTA ole suotavaa. RAIVOAMINEN ON ERI ASIA. Rehellisesti sanottuna voin sanoa, että oma äitini on ollut kova niin raivoamaan kuin nalkuttamaankin (tarpeen ? / tarpeensa ) tullen. Mut se on johtunut myös siitä, että isäni on ollut KILTTI MIES, joka ei osaa riidellä / tapella. Alunalkaen ei osannut puhua tunteistaankaan, mut on nyt oppinut. ÄIDIN MYÖTÄVAIKUTUKSELLA, ja nyt tilanteeseen itse tyytyväinen. Sanoo raivoamisen ja nalkuttamisen olleen aiheeliista monet monet kerrat (ei tietenkään välttämättä aina). Sanoo itse olleensa "puupökkelö" aiemmin.
Fyysinen väkivalta on sitten eri juttu. Onneksi meillä ei ole sitä ollut. Isä on elämäni aika suuttunut mulle tosissaan 3-5 kertaa, ja silloin on kyllä pelottanut, "ollut oksat pois". Tuollainen on varmaan kiltti suomalainen mies.
Kaksinkeskeisen ajan varmistaakseni iskän kanssa, olen pikkutyttönä aina lähtenyt isän mukaan seuramatkoille (isä on maallikkosaarnaaja). Noilla matkoilla isä usein piti minua, isoa tyttä about 7-vuotiastakin, sylissä. Siihen syliin oli turvallista nukahtaa vierastalon tuvan puheen sorinassa.
Ja isä opetti minut rakastamaan kirkkoja, noita kauniita rakennuksia! - jjkk
oikeusjakohtuus kirjoitti:
Silloin ei ollut veilä tasa-arvon kulta-aika. :D
silloin harjoitettiin vielä lobotomiaa
väkivalta stop kirjoitti:
Sitä ei tarvitse edes yrittää ymmärtää, sillä väkivalta on rikos ja väkivaltainen mies kuuluu ohjata hoitoon. Ellei itse saa suostuteltua, on virka-apua tarjolla ...
Pysykää vaarattomuus älyssä ymmärryksessä viisaudessa .... vaarattomaksi Jeesus ... tosimies tosi vaaraton Jeesus ... Jeesus puolustaa vaarattomia, ottaa vaarallisenkin puhuttelun, ottaneena vaarallisen puhutteluun, niinkuin ei minkään vaarallisen, siinä me tunnustamme raivoa ja vaaratilannetta ... ennakoi vaara ... Jeesus .... Jeesus? Ennakoi vaara, auttamaan asioida, Jeesus auttamaan asioida .... Raivoava Nainen ... varokaa, Vaaratilassa ehdoton vapautumnen Jesus is free on Vapauttajamme on Vapahtajaa
- vähemmän on parempi
mynttinen kirjoitti:
Onhan niitä varmasti tasapainoisiakin, mutta niiden valmistus on lopetettu kuulemma 50-luvulla.
On vielä minä synnyin -55, mutta totta tuo, että miehen pitää olla mies ja naisen nainen.
Tämä aika on paha, kun kaikki yrittää olla kaikkea.
Vaimot hoitamaan kotia ja lapsia ja miehet hankkkimaan elannon. - konkurssii
vähemmän on parempi kirjoitti:
On vielä minä synnyin -55, mutta totta tuo, että miehen pitää olla mies ja naisen nainen.
Tämä aika on paha, kun kaikki yrittää olla kaikkea.
Vaimot hoitamaan kotia ja lapsia ja miehet hankkkimaan elannon.Harva perhe tulee toimeen pelkästään miehen tuloilla. Pinna palaa miehelläkin kun toimeentulo menee liian kireäksi.
- jotkut vaan ärsyttää
En tunne yhtäkään naista, jolla olisi "luontainen" taipumus saada raivonpuuskia. Kun sinulla ilmeisesti on tällaisia tullut vastaan jatkuvasti, niin oletko miettinyt, josko vika voisi olla sinussa? Niin että joko sinussa on jokin raivoa aiheuttava ominaisuus tai sitten vedät luonnevikaisia naisia puoleesi. Olet kuitenkin se (ainoa?) yhdistävä tekijä näiden naisten välillä.
- rumilus
Itse olen ainakin ruma ja se saa yleensä naiset vihaisiksi. Komeille miehelle ollaan kyllä, niin mielin kielin, vaikka mies olisi kuinka sika.
- Johtuu siitä
rumilus kirjoitti:
Itse olen ainakin ruma ja se saa yleensä naiset vihaisiksi. Komeille miehelle ollaan kyllä, niin mielin kielin, vaikka mies olisi kuinka sika.
perusolettamuksesta että jos on kaunis on myös rikas. Jos vastoin perusolettamaa olet ruma mutta rikas, niin siitä rikkaudesta ei kannata vaieta vaan päinvastoin, korostaa. Näin pienellä voi rumakin korjata tilanteen edukseen.
- Shark Mac
Naisen ase numero 1 on kääntää omat ja kanssasisarten viat aina miehen syyksi.
Nainen voi aina tulkita asiat niin, että tulkinta on eduksi hänen mielipiteellensä. Juurikin tämä "vedät vääriä naisia puoleesi, vika on sinussa" sen sijaan, että uskallettaisiin tunnustaa, että lähes kaikki naiset ovat raivopäitä.
Samoin käy, kun halutaan tulkita miesten pahaa käytöstä esimerkiksi: "En ymmärrä miksi te miehet tulette kännissä ja vanhoina iskemään." Eli vika on miesten asiattomassa käytöksessä sen sijaan, että sanottaisiin että "Sinä menet paikkaan, joka on tarkoitettu ihmisten tutustumiseen ja et ole kyllin viehättävä vetääksesi miellyttäviä miehiä puoleesi." Mutta sama ei päde jos naisten käytöstä pitäisi arvostella.
En esimerkiksi ole seurustellut äitini enkä mummoni kanssa. Silti tiedän, että molemmat mummoni ja äitini ovat raivopäitä aika ajoin. Kuvaavaa on myös se, että vasta hermosairaus rauhoitti isoäitini... hmm.
Näiden naisten välillä on muuten muitakin yhdistäviä asioita: sukupuoli, menkat, manipuloivaksi persoonaksi opettaminen ympäristön taholta... asioita on lukemattomia.
- kotkotkoot
höh, kyll ne miehetkin osaa... miehet raivoaa ehkä eniten kännipäissään ja saavat paljon enemmän pahaa aikaan.
- kiltti mies.
Koska mies ei tottele. Koska mies ei tee kotitöitä vaan katsoo telkkaria, juo olutta tai pelaa pleikkaria vaikka pitäis imuroida, pestä pyykkiä tai viedä roskis.
Siinä rauhallinenkin nainen alkaa hermostua kun joutuu tekee kaikki kotihommat vaikka miehen kuuluu tehdä puolet. Tuo ei tietenkään koske minua koska minä teen mielelläni kotitöitä.
- Onko ahdasta?
Miksi mieäs pitää 'vintin' tuuletusta raivoamisena? Jokainen terve ihminen päästelee höyryt ulos aina joskus, koska sisälle niitä ei saa padota. Jos niin tekee ja kun pato jonain päivänä vuorenvarmasti murtuu, tulee tooosi pahaa jälkeä ympäristöön.
- Tuo on kyllä
niitä viisauksia mitkä on otettu naistelehtien seitsemän vinkkiä kuinka teet parisuhteestasi onnellisemman, ei elävästä elämästä.
Jos vinttiä on pakko tuulettaa, niin mene metsään ja karju siellä paha olosi pois tai lähde salille hakkaamaan säkkiä. Tuo on kyllä kirjoitti:
niitä viisauksia mitkä on otettu naistelehtien seitsemän vinkkiä kuinka teet parisuhteestasi onnellisemman, ei elävästä elämästä.
Jos vinttiä on pakko tuulettaa, niin mene metsään ja karju siellä paha olosi pois tai lähde salille hakkaamaan säkkiä.No eihän siellä metsässä kukaan kuule, ja kontaktiahan raivotessa kai haetaan. Samoin säkin hakkaaminen on täysin turhaa. Ei se muutu miksikään kovastakaan pieksemisestä.
Kiukulla raivolla on sellainen puoli, että se pitää osoittaa jollekulle, vaikka kohde ei olisikaan syyllinen. Tämä näyttää olevan kohtuuttoman vaikea ymmärtää liian monille.
Ei se kiukunpurku hyvää käytöstä ole, eikä ole tarkoituskaan. Järkkyyhän siinä kovapintaisemmankin sielunrauha, vaikka monet heistä haluavatkin näytellä täydellistä viilipyttyä, johon mikään ei vaikuta. On paljon fiksumpaa opetella sietämään ja käsittelemään kohtuullisia negatiivisten tunteiden ilmauksia kuin hurskastella metsistä ja säkeistä. Hurskastelu tietenkin on moraalisesti tukeva keino yrittää pitää tunteita herättävät ärsykkeet etäällä omasta elämästä.
Kaikkea ei pidä sietää, vaikka joskus kiukun ilmaukset ovatkin tarpeen. Jos haluaa, että ne pysyvät aisoissa, toisen ihmisen mitätöinti on huonoin mahdollinen reaktio. Se kostautuu varmasti tavalla tai toisella, ennemmin tai myöhemmin.- Mitätöyty
ted kirjoitti:
No eihän siellä metsässä kukaan kuule, ja kontaktiahan raivotessa kai haetaan. Samoin säkin hakkaaminen on täysin turhaa. Ei se muutu miksikään kovastakaan pieksemisestä.
Kiukulla raivolla on sellainen puoli, että se pitää osoittaa jollekulle, vaikka kohde ei olisikaan syyllinen. Tämä näyttää olevan kohtuuttoman vaikea ymmärtää liian monille.
Ei se kiukunpurku hyvää käytöstä ole, eikä ole tarkoituskaan. Järkkyyhän siinä kovapintaisemmankin sielunrauha, vaikka monet heistä haluavatkin näytellä täydellistä viilipyttyä, johon mikään ei vaikuta. On paljon fiksumpaa opetella sietämään ja käsittelemään kohtuullisia negatiivisten tunteiden ilmauksia kuin hurskastella metsistä ja säkeistä. Hurskastelu tietenkin on moraalisesti tukeva keino yrittää pitää tunteita herättävät ärsykkeet etäällä omasta elämästä.
Kaikkea ei pidä sietää, vaikka joskus kiukun ilmaukset ovatkin tarpeen. Jos haluaa, että ne pysyvät aisoissa, toisen ihmisen mitätöinti on huonoin mahdollinen reaktio. Se kostautuu varmasti tavalla tai toisella, ennemmin tai myöhemmin.Kiitos. Katselin kommenttia eilen, mutta en osannut vastata siihen. Väsy varmaan. En kylläkään olisi osannut noin nätisti ja oivaltavasti selittääkään.
- Tiedotusväline
Tuo on kyllä kirjoitti:
niitä viisauksia mitkä on otettu naistelehtien seitsemän vinkkiä kuinka teet parisuhteestasi onnellisemman, ei elävästä elämästä.
Jos vinttiä on pakko tuulettaa, niin mene metsään ja karju siellä paha olosi pois tai lähde salille hakkaamaan säkkiä.Naistenlehtien jutut ja vinkit ovat vaikkapa vain siksi hyviä, että moni nainen saa sieltä nimen omille asioilleen, jotka ehkä vaivaavat ja ahdistavat parisuhteessa ja joihin ainakaan mieäs ei koskaan nimeä eikä selvyyttä osaa, pysty eikä kykene antamaan.
- yksi vaihtoehto.....
Vastaus: Turhautuminen mieheen ja elämään. On pirun turhauttavaa olla yksinäinen suhteessa tai suhteessa josta ei saa niitä asioita mitä tarvitsee ilman kerjäämistä. Tai suhteessa jossa toinen on täysi moukka tai pienestikin epärehellinen. Tai laiska. Tai saamaton joka asiassa. Tai kiero. Tai vässykkä.
- Jos sinua turhauttaa
niin muista myös että sitä saa mitä antaa. Jos pihtaat niin et voi olla kuin yksinäinen vaikka olisitkin suhteessa koska et anna itsekään kerjäämäti. Pihtari itse on juuri se moukka ja epärehellinen itselleen. Peilin eteen mars ja ylläty!
- 14+6
Miksi sitten pitää jäädä tuollaiseen suhteeseen?
- 1+1=2
Jos sinua turhauttaa kirjoitti:
niin muista myös että sitä saa mitä antaa. Jos pihtaat niin et voi olla kuin yksinäinen vaikka olisitkin suhteessa koska et anna itsekään kerjäämäti. Pihtari itse on juuri se moukka ja epärehellinen itselleen. Peilin eteen mars ja ylläty!
MInua turhauttaa ja olen se, jolla tekee sänkyhommia enemmän mieli! Olen hyvin seksuaalisesti aktiivinen nainen, mutta yhden yön jutut tai syrjähypyt ei kiinnosta. MInä haluan vain sitä yhtä, eli kumppania jota rakastan. Sattuu, kun kumppani toistuvasti torjuu.
- Aikaisempi sulake
Oivalsin tässä muutamana päivänä, että yksikään nainen ei voi enää vedota minuun epästabiilin mielensä verhoamiseksi. Se on yllättävän huojentava havainto.
Mun suhteissa aina miehet on olleet kovempia saamaan nopeita raivonpuuskia. Tyyliin: takka ei syty--> kauhea raivoaminen ja kiroilu, ei löydy parkkipaikkaa-->järkyttävä sadattelu ja ratin hakkaaminen, nettipankkiyhteydet takkuaa--> meinaa heittää koko laitteen ulos ikkunasta.
Meillä kotona ei vanhemmat koskaan riidelleet, eivatkö huutaneet, joten tämä on ollut mulle uutta. Olen kuitenkin miehen myötä oppinut myös päästämään höyryjä ulos, kun siltä tuntuu.. Kummasti puhdistaa ja helpottaa oloa :D Kunhan sitä raivoamista ei yli viittä minuuttia tapahdu. Sen jälkeen se unohtuu, kaikilta osapuolilta.Hauska teoria: Nainen on tyytymätön itseensä, mutta koska itselle raivoaminen näyttäisi aika hullulta, suunnataan raivo mieheen, jonka syytä kaikki tietysti on, jollei ole saanut naista tyytyväiseksi itseensä. Jos oikein hyvin käy, mies vielä palkitsee raivoamisen tekemällä myönnytyksiä, joita muuten ei tekisi.
Muuten, sikäli kun olen havainnut, yhdenkään raivoajan mielentila ei ole raivoamalla oikeasti ja pysyvästi parantunut. Kun raivoamalla saatujen etujen tuottama mielihyvä on haihtunut, alkaa sama homma uusiksi, yleensä ilman todellista syytä, joka toisesta oikeasti riippuisi. Sama pätee molempiin sukupuoliin. Samaan aikaan maailmassa on paljon ihmisiä, jotka eivät ikinä raivoa kenellekään, koska ei tee mieli. Oikeasti, raivoaminen vain aiheuttaa lisää stressiä. Itse inhoan moista käytöstä. En suvaitse sitä itseltänikään, joten miksi haluaisin sietää moista muilta? Raivoaja saa siis kohta raivota yksinänsä, mikä onkin hänelle oikein, sillä itseinhostahan siinä lopulta on kyse. Ehkä hän jossain vaiheessa oppii tunnistamaan omat vikansa omina vikoinaan, ilman tarvetta heijastaa niitä muihin. Mieshenkilön kyseessä ollen poistumiskehotus valitettavan usein ymmärretään vittuiluksi, mikä on pakko kostaa nyrkein. Sellaisia tapauksia varten on kehitetty rauhoittava aine nimeltä Kung Fu.- hieno yäktyyppi
Asiaa.
- muuten huono leffa
Täyttä asiaa.
"now you're projecting all your hate on me." - sähköputkimies elokuvassa Sähköputkimies. Hieno kohtaus elokuvan loppupuolella.
Johonkin se kiukku on purettava. Jos sitä ei osaa (tai saa!) asiallisesti purkaa se kääntyy joko ulos tai sisään, jolloin ihminen patoaa sitä itseensä ja yleensä purkaa passiivis-aggressiivisesti puolisoon.. ja se on myrkkyä se.
Itsellä exä ei osannut, tukeutui todella raakaan passiiviseen aggressioon, joka on yhdenlaista henkistä väkivaltaa. Kielsi minulta tunneilmaisun (esim. poistumalla paikalta kesken asiallisen keskustelun) ja lopulta paloi sulake ja purin kiukkuni lähinnä verbaalisti ja tekoina ulos kun ei enää pystynyt pitämään sitä sisällä. Nimimerkki yksi vaihtoehto..... kuvaili vähän saman suuntaista, tosin hyvin lievänä, mutta näkihän tuosta jo, että alkaa kiuhumaan yli.
Ja siis tässä ilmiössähän on äärimmilleen vitynä kyse narsismista, mutta ei nyt taas mennä siihen.
- Hermostuu
ENNEN kuukautisia on sairas.
- nomitäihmettä
Kyllä se on niin että lähes jokainen ihminen raivostuu kun siihen on syytä sukupuoleen katsomatta... että kannattaisko kattoa peiliin mikä siinä omassa käytöksessä raivostuttaa ennenkuin alkaa väittää tollasta :D
- PerusSuomiMeininki
Meikän mutsi raivoaa joskus ihan naurettavista pikku asiosta joilla ei ole mitään merkitystä millekkään (esim. muovipussi tippunut johonkin kaapin taakse niin hirvee huuto). Muutenkin ihme prinsessa ajattelumaailma välillä ja aika heikko suhteellisuuden taju. Kainuulainen nainen ja ihan samanlainen kuin rakas ministerimme Kyllösen Merja. woe wittu!
Ehkäisypillerit sotkee aivokemian. Siitä johtuu myös raivonpurkaukset. Tämän lisäksi nämä kehutu pillerit aiheuttavat veritulppia ja syöpää.
- Vaihda miehiin
Minä onneksi olen maannut vain miesten kanssa 23-vuotiaasta lähtien. Ei ole niin paljon kaikkea parisuhdesäätöä, seksi on parempaa ja sitä saa useammin kuin naisen kanssa. Ihan vain vinkki.
- Makaat siis
miesten kanssa? Ok, toivottavasti sentään olet nainen. Mutta tuo aloittaja taisi kyllä olla itse mies. Joten tuskin neuvosi auttaa hänelle...
- toivottavasti?
Makaat siis kirjoitti:
miesten kanssa? Ok, toivottavasti sentään olet nainen. Mutta tuo aloittaja taisi kyllä olla itse mies. Joten tuskin neuvosi auttaa hänelle...
"Ok, toivottavasti sentään olet nainen."
Onko sinulla jotain homoja vastaan? Oletko kiihkouskis vai muuten vaan tärähtänyt? - Vaihda miehiin
Makaat siis kirjoitti:
miesten kanssa? Ok, toivottavasti sentään olet nainen. Mutta tuo aloittaja taisi kyllä olla itse mies. Joten tuskin neuvosi auttaa hänelle...
Olen itsekin mies. Makasin nuorempana myös naisten kanssa mutta nykyään vain miesten.
- Vastaukset kysymyk-
toivottavasti? kirjoitti:
"Ok, toivottavasti sentään olet nainen."
Onko sinulla jotain homoja vastaan? Oletko kiihkouskis vai muuten vaan tärähtänyt?siisi ovat:
1. Kyllä. Homot eivät voi lisääntyä. Siksi se on luonnotonta. Lisäksi on iljettävää katsottavaa kun kaksi samaa sukupuolta olevaa imeskelee toisiaan julkisilla paikoilla ja ovat kuin olisivat rakastuneita. Vaikka tosiasiassa he vain ovat lihansa himossa ymmärtämättä mitä he tekevät itselleen ja toisilleen.
2. Kyllä, ensimmäinen mutta ilman etuliitettä kiihko. Jälkimmäinen ei sovi teonkuvaukseen.
Pahinta kaikessa tässä homokulttuurissa on että he eivät ymmärrä itse miksi toimivat väärin ja lisäksi vielä houkuttelevat muita samaan, kuten tuo yksinkertainen sielu jolla vastasin. Kukahan hänetkin on houkutellut tuohon iljettävyyteen? - Paranna
Vaihda miehiin kirjoitti:
Olen itsekin mies. Makasin nuorempana myös naisten kanssa mutta nykyään vain miesten.
tapasi ja ole ja elä kuin mies.
- ……..
Vastaukset kysymyk- kirjoitti:
siisi ovat:
1. Kyllä. Homot eivät voi lisääntyä. Siksi se on luonnotonta. Lisäksi on iljettävää katsottavaa kun kaksi samaa sukupuolta olevaa imeskelee toisiaan julkisilla paikoilla ja ovat kuin olisivat rakastuneita. Vaikka tosiasiassa he vain ovat lihansa himossa ymmärtämättä mitä he tekevät itselleen ja toisilleen.
2. Kyllä, ensimmäinen mutta ilman etuliitettä kiihko. Jälkimmäinen ei sovi teonkuvaukseen.
Pahinta kaikessa tässä homokulttuurissa on että he eivät ymmärrä itse miksi toimivat väärin ja lisäksi vielä houkuttelevat muita samaan, kuten tuo yksinkertainen sielu jolla vastasin. Kukahan hänetkin on houkutellut tuohon iljettävyyteen?Mä olen nainen ja seurustelen miehen kanssa, mutta en voi lisääntyä. Tiesimme molemmat jo suhteen alkaessa, että en voi saada lapsia. Onko tämäkin nyt sitten luonnotonta?
- iljettävää
Vastaukset kysymyk- kirjoitti:
siisi ovat:
1. Kyllä. Homot eivät voi lisääntyä. Siksi se on luonnotonta. Lisäksi on iljettävää katsottavaa kun kaksi samaa sukupuolta olevaa imeskelee toisiaan julkisilla paikoilla ja ovat kuin olisivat rakastuneita. Vaikka tosiasiassa he vain ovat lihansa himossa ymmärtämättä mitä he tekevät itselleen ja toisilleen.
2. Kyllä, ensimmäinen mutta ilman etuliitettä kiihko. Jälkimmäinen ei sovi teonkuvaukseen.
Pahinta kaikessa tässä homokulttuurissa on että he eivät ymmärrä itse miksi toimivat väärin ja lisäksi vielä houkuttelevat muita samaan, kuten tuo yksinkertainen sielu jolla vastasin. Kukahan hänetkin on houkutellut tuohon iljettävyyteen?Täysin samaa mieltä! Ja nykyään heti leimataan jos on homo vastainen, vielä -80luvulla asia oli toisinpäin. Ja kyllä, homous on sairaus.
- Mikäli
…….. kirjoitti:
Mä olen nainen ja seurustelen miehen kanssa, mutta en voi lisääntyä. Tiesimme molemmat jo suhteen alkaessa, että en voi saada lapsia. Onko tämäkin nyt sitten luonnotonta?
lisääntymiskyvyttömyytesi johtuu jostain synnynnäisestä tai on tullut esim. onnettomuuden myötä, voit olla huoleti. Se ei ole luonnotonta, vaikka luonnoton tila ihmisellä onkin. Mutta jos itse olet jotenkin aiheuttanut TIETOISESTI itsellesi kyvyttömyyden lisääntyä, niin se on yhtä luonnotonta kuin homous.
Ethän sekoita biologiaa ja valintaa toisiinsa. Homous on aina valinta, lapsettomuus välttämättä ei. - 5 + 12
Mikäli kirjoitti:
lisääntymiskyvyttömyytesi johtuu jostain synnynnäisestä tai on tullut esim. onnettomuuden myötä, voit olla huoleti. Se ei ole luonnotonta, vaikka luonnoton tila ihmisellä onkin. Mutta jos itse olet jotenkin aiheuttanut TIETOISESTI itsellesi kyvyttömyyden lisääntyä, niin se on yhtä luonnotonta kuin homous.
Ethän sekoita biologiaa ja valintaa toisiinsa. Homous on aina valinta, lapsettomuus välttämättä ei."Se ei ole luonnotonta, vaikka luonnoton tila ihmisellä onkin." Hahah, et ymmärrä itsekään enää noita perustelujasi joissa ei ole päätä eikä häntää.
homous on synnynnäistä ja siksi luonnollista, lisääntymisellä ei ole asian kanssa tekemistä. Kysehän on nyt vain siitä, että koska raamatussa asia kielletään niin sinun täytyy sen takia sitä vastustaa, eikö niin? Turha selitellä asiaa mutten kun ei sen vastustamiseen ole olemassa mitään muita kuin uskonnollisia perusteita. Ja kyllä, kiihko-sellaisia. Ota edes vastuu omasta kiihkoilustasi suoraselkäisesti, järkiperusteilla et pysty asiaasi ajamaan. - Ymmärrystä
Vaihda miehiin kirjoitti:
Olen itsekin mies. Makasin nuorempana myös naisten kanssa mutta nykyään vain miesten.
Ahdisteletko myös lapsia? Melkein kaikki homot tekee sitä.
- no more
Nainen raivoo yksinkertaisesti siksi, että se on nainen ja täysin tolkuton raivoaminen kuuluu sen mielestä naisen perusoikeuksiin. Sitä paitsi aiheellinenkin raivoaminen on idioottimaista koska se vain pahentaa sosiaalisia suhteita.
- viri viri tööt tööt
... ja nykyään tuota vielä perustellaan ja oikeutetaan jollain "If you can't handle me at my worst you don't deserve me at my best" -skeidalla...
Ilmeisesti naisella on oikeus sekoilla ihan miten sattuu, koska on nainen. - töötti takaisin
viri viri tööt tööt kirjoitti:
... ja nykyään tuota vielä perustellaan ja oikeutetaan jollain "If you can't handle me at my worst you don't deserve me at my best" -skeidalla...
Ilmeisesti naisella on oikeus sekoilla ihan miten sattuu, koska on nainen.Seuraavan kerran kun eukko alkaa nalkuttaa pleikkarilla pelaamisesta, sanon sille noin :)
- huoh.
viri viri tööt tööt kirjoitti:
... ja nykyään tuota vielä perustellaan ja oikeutetaan jollain "If you can't handle me at my worst you don't deserve me at my best" -skeidalla...
Ilmeisesti naisella on oikeus sekoilla ihan miten sattuu, koska on nainen.Tää on niin totta. Sen lisäks kaikki vitun paska että ovat vain rehellisiä kun raivoavat mutta mies on ymmärtämätön kusipää toimiessaan samoin. Mutta eiköhän sitä aina joku pillunkipeä mies löydy joka tollasta jaksaa katella ja on niin ymmärtäväinen ja rehellinen ymmärtäessään naista vaikka paneskelee toisaalla toista muijaa.
- huoh.
töötti takaisin kirjoitti:
Seuraavan kerran kun eukko alkaa nalkuttaa pleikkarilla pelaamisesta, sanon sille noin :)
Tolla tulee avioero miehen sanomana :)
Mutta ei kannata jäädä tossun alle. Raivoava nainen yrittää vain manipuloita miestä uskolliseksi vaikka itse pettää toisaalla.
Kylmä totuus on että naiset saa kasvaa tuittupäisiksi "naista ei saa lyödä" ym. paskan takia. Kattokaa vaikka naisten murhaoikeudenkäyntejä. Naista ei voi tuomita selvissä asioissa. Miesyhteisössä Kusipää saa turpaan niin monesti että se oppii. Näin esim armeijassa Karjalassa kusipää-santsareista tehtiin miehiä ja ihan hyviä. Nyt kun "suvaitsevuus" on kunniassaan, kysykääpä maahanmuuttajilta, onko siellä naisten raivonpuuskaongelmia, epäilen.
- Tervejärkinen
Olet säälittävä. Väkivalta ketä tahansa kohtaan on väärin ja tuomittavaa. Sitä enemmän tuomittavaa se on fyysisesti heikompaa esim. naista, lasta tai lemmikkieläintä kohtaan. Normaali mies ymmärtää tämän, väkivaltainen, syrjäytynyt luuseri ei.
Kaikki tiedämme, että väkivaltarikollisista miehiä on vähintään 95 %, pedofiileistä vieläkin enemmän. Väkivaltaisuus ja "raivokkuus" ovat siis yleisimmin miesten ongelmia. Mikäli tilanne olisi sellainen, että vaikkapa kiinalainen tai ruotsalainen vähemmistö syyllistyisi 99 prosenttisesti pedofiiliarikoksiin, varmaankin voitaisiin tiettyä yleistystä tehdä. Rasismiakin voisi esiintyä. Tämä voisi jopa johtaa syrjintään. Tämä siis vain avaamaan sitä näkökulmaa, mikä naisilla voisi olla miehiä kohtaan.
Naisissa on, kuten miehissäkin persoonallisuushäiriöisiä. Joitain miehiä nämä naiset vetävät puoleensa. Mikäli yhdelle miehelle sattuu paljon tämän kaltaisia naisia yhdistävä tekijä on tämä mies. Silloin miehen kannattaa miettiä, onko hän esimerkiksi sivuuttanut persoonallisuushäiriöön viittaavat merkit, koska on "sokeutunut" naisen kauneudesta tai muusta. Silloin voi oikeastaan katsoa itseään peiliin ja miettiä, miksi hakeutuu sellaiseen seuraan. - Muuten hyvä
Tervejärkinen kirjoitti:
Olet säälittävä. Väkivalta ketä tahansa kohtaan on väärin ja tuomittavaa. Sitä enemmän tuomittavaa se on fyysisesti heikompaa esim. naista, lasta tai lemmikkieläintä kohtaan. Normaali mies ymmärtää tämän, väkivaltainen, syrjäytynyt luuseri ei.
Kaikki tiedämme, että väkivaltarikollisista miehiä on vähintään 95 %, pedofiileistä vieläkin enemmän. Väkivaltaisuus ja "raivokkuus" ovat siis yleisimmin miesten ongelmia. Mikäli tilanne olisi sellainen, että vaikkapa kiinalainen tai ruotsalainen vähemmistö syyllistyisi 99 prosenttisesti pedofiiliarikoksiin, varmaankin voitaisiin tiettyä yleistystä tehdä. Rasismiakin voisi esiintyä. Tämä voisi jopa johtaa syrjintään. Tämä siis vain avaamaan sitä näkökulmaa, mikä naisilla voisi olla miehiä kohtaan.
Naisissa on, kuten miehissäkin persoonallisuushäiriöisiä. Joitain miehiä nämä naiset vetävät puoleensa. Mikäli yhdelle miehelle sattuu paljon tämän kaltaisia naisia yhdistävä tekijä on tämä mies. Silloin miehen kannattaa miettiä, onko hän esimerkiksi sivuuttanut persoonallisuushäiriöön viittaavat merkit, koska on "sokeutunut" naisen kauneudesta tai muusta. Silloin voi oikeastaan katsoa itseään peiliin ja miettiä, miksi hakeutuu sellaiseen seuraan.mutta kaikki kauniit naiset eivät ole persoonallisuuhäiriöisiä. Tuo on naisten kateutta kanssasisariaan kohtaan. Syyllistyt siis syrjintään josta itse yritit edellistä morkata.
Mitä tulee noihin ongelmiin suhteissa miehiin ja naisiin, niin ehkä meidän pitäisikin oppia näiltä alkeellisilta kulttuureilta joissa vanhempia kunnioitetaan, eli annettaisiin vanhempien päättää tai ainakin auttaa siinä kamalan vaikeassa parinvalintatilanteessa. Heillä on elämästä kokemusta ja näkemystä joten onnistumisen mahdollisuus olisi ehkä hivenen suurempi.
Ainakin avioerotilastojen perusteella näin näyttäisi olevan. En nyt tilastoja ole nähnyt mutta uskaltaisin sanoa että vaikka saudi-arabiassa avioerojen määrä lähentelee nollaa prosenttia. - Tervejärkinen
Muuten hyvä kirjoitti:
mutta kaikki kauniit naiset eivät ole persoonallisuuhäiriöisiä. Tuo on naisten kateutta kanssasisariaan kohtaan. Syyllistyt siis syrjintään josta itse yritit edellistä morkata.
Mitä tulee noihin ongelmiin suhteissa miehiin ja naisiin, niin ehkä meidän pitäisikin oppia näiltä alkeellisilta kulttuureilta joissa vanhempia kunnioitetaan, eli annettaisiin vanhempien päättää tai ainakin auttaa siinä kamalan vaikeassa parinvalintatilanteessa. Heillä on elämästä kokemusta ja näkemystä joten onnistumisen mahdollisuus olisi ehkä hivenen suurempi.
Ainakin avioerotilastojen perusteella näin näyttäisi olevan. En nyt tilastoja ole nähnyt mutta uskaltaisin sanoa että vaikka saudi-arabiassa avioerojen määrä lähentelee nollaa prosenttia.Öö, missäköhän maailmassa elät? Saudi-Arabiassa avioerojen määrä lähentelee nollaa siitä syystä, että siellä ei ole meidän tuntemiamme ihmisoikeuksia ja esim. perheväkivalta ei ole syy avioeroon. Meidän kulttuurissamme toista ihmistä ei saa pahoinpidellä ja jos näin tapahtuu, yhteiskunnan turvaverkot tulevat apuun. Itse pidän enemmän juuri meidän tavastamme toimia.
Itsemääräämisoikeudesta parinvalinnassa en edes ala kiistellä. Toki sellaiselle, jolla ei ole parisuhdemarkkinoilla mahdollisuutta löytää ketään, voi tuollainen järjestetty avioliitto kuulostaa hyvinkin houkuttelevalta. Kaikille muille liene houkuttelevampaa saada itse valita kumppaninsa.
Itsekin olen kaunis nuori nainen, joten jäi hieman hämäräksi tuo "naisten kateus kanssasisariaan kohtaan". Tarkoitin kommentillani sitä, että monesti miehet kulkevat sukupuolisten halujensa saattelemana kaiken maailman hullujen perässä ja sitten valitetaan kun se "ihana nainen" paljastuikin täydeksi hulluksi. Ehkä olisi kannattanut alun alkaenkin tarkastella muutakin kuin pintaa, niin olisi säästynyt paljolta pahalta. - 18+3
Muuten hyvä kirjoitti:
mutta kaikki kauniit naiset eivät ole persoonallisuuhäiriöisiä. Tuo on naisten kateutta kanssasisariaan kohtaan. Syyllistyt siis syrjintään josta itse yritit edellistä morkata.
Mitä tulee noihin ongelmiin suhteissa miehiin ja naisiin, niin ehkä meidän pitäisikin oppia näiltä alkeellisilta kulttuureilta joissa vanhempia kunnioitetaan, eli annettaisiin vanhempien päättää tai ainakin auttaa siinä kamalan vaikeassa parinvalintatilanteessa. Heillä on elämästä kokemusta ja näkemystä joten onnistumisen mahdollisuus olisi ehkä hivenen suurempi.
Ainakin avioerotilastojen perusteella näin näyttäisi olevan. En nyt tilastoja ole nähnyt mutta uskaltaisin sanoa että vaikka saudi-arabiassa avioerojen määrä lähentelee nollaa prosenttia.Jaa en tiedä, onko siellä edes avioeroja. Jos nainen alkaisi vilkuilla toisia miehiä, voisi hengenlähtö olla edessä siis molemmilta.
- Jaa-ah!
Tervejärkinen kirjoitti:
Öö, missäköhän maailmassa elät? Saudi-Arabiassa avioerojen määrä lähentelee nollaa siitä syystä, että siellä ei ole meidän tuntemiamme ihmisoikeuksia ja esim. perheväkivalta ei ole syy avioeroon. Meidän kulttuurissamme toista ihmistä ei saa pahoinpidellä ja jos näin tapahtuu, yhteiskunnan turvaverkot tulevat apuun. Itse pidän enemmän juuri meidän tavastamme toimia.
Itsemääräämisoikeudesta parinvalinnassa en edes ala kiistellä. Toki sellaiselle, jolla ei ole parisuhdemarkkinoilla mahdollisuutta löytää ketään, voi tuollainen järjestetty avioliitto kuulostaa hyvinkin houkuttelevalta. Kaikille muille liene houkuttelevampaa saada itse valita kumppaninsa.
Itsekin olen kaunis nuori nainen, joten jäi hieman hämäräksi tuo "naisten kateus kanssasisariaan kohtaan". Tarkoitin kommentillani sitä, että monesti miehet kulkevat sukupuolisten halujensa saattelemana kaiken maailman hullujen perässä ja sitten valitetaan kun se "ihana nainen" paljastuikin täydeksi hulluksi. Ehkä olisi kannattanut alun alkaenkin tarkastella muutakin kuin pintaa, niin olisi säästynyt paljolta pahalta."Saudi-Arabiassa avioerojen määrä lähentelee nollaa siitä syystä, että siellä ei ole meidän tuntemiamme ihmisoikeuksia ja esim. perheväkivalta ei ole syy avioeroon."
Aivan, siellä siis on pakko elää sovussa ja joustaa itsekkäistä haluistaan koska avioeroa ei voi saada. Onko mielestäsi perheväkivaltaa suomessa vähemmän koska on enemmän avioeroja? Eivätkö usein samat ihmiset jotka ottavat eron väkivallan vuoksi menekin kohta uudelleen avioon väkivaltaisen henkilön kanssa? Voin vastata että ei ja kyllä. Ja kierre senkuin jatkuu ja pahenee. Sitä se minä-itse-tiedän-parhaiten-omat-asiani-asenne teettää.
Koska nykyään taitaa enemmistö avioliitoista ja avoliitoista päättyä eroon, niin eiköhän se kerro omaa karua kieltään itsemääräämisoikeuden toimivuudesta? Ellet usko niin tarkastele ja mieti asiaa ihan objektiivisesti. Tulet huomaamaan saman kuin minä. Viimeistään kun pari kertaa saat liitossa kunnolla lättyyn. Siksi erityisesti nuorten ja vielä nättien naisten kannattaisi erityisen tarkasti kuunnella mitä mielipiteitä vanhemmilla sukulaisilla on tulevasta sulhosta. Ettei tule virhevalintaa.
Ja samaa toki voi pelkästään suositella nuorille avioliittoon suuntaaville miehille tulevan rouvansa valintaa tehdessä. - myös naiset
Tervejärkinen kirjoitti:
Olet säälittävä. Väkivalta ketä tahansa kohtaan on väärin ja tuomittavaa. Sitä enemmän tuomittavaa se on fyysisesti heikompaa esim. naista, lasta tai lemmikkieläintä kohtaan. Normaali mies ymmärtää tämän, väkivaltainen, syrjäytynyt luuseri ei.
Kaikki tiedämme, että väkivaltarikollisista miehiä on vähintään 95 %, pedofiileistä vieläkin enemmän. Väkivaltaisuus ja "raivokkuus" ovat siis yleisimmin miesten ongelmia. Mikäli tilanne olisi sellainen, että vaikkapa kiinalainen tai ruotsalainen vähemmistö syyllistyisi 99 prosenttisesti pedofiiliarikoksiin, varmaankin voitaisiin tiettyä yleistystä tehdä. Rasismiakin voisi esiintyä. Tämä voisi jopa johtaa syrjintään. Tämä siis vain avaamaan sitä näkökulmaa, mikä naisilla voisi olla miehiä kohtaan.
Naisissa on, kuten miehissäkin persoonallisuushäiriöisiä. Joitain miehiä nämä naiset vetävät puoleensa. Mikäli yhdelle miehelle sattuu paljon tämän kaltaisia naisia yhdistävä tekijä on tämä mies. Silloin miehen kannattaa miettiä, onko hän esimerkiksi sivuuttanut persoonallisuushäiriöön viittaavat merkit, koska on "sokeutunut" naisen kauneudesta tai muusta. Silloin voi oikeastaan katsoa itseään peiliin ja miettiä, miksi hakeutuu sellaiseen seuraan.Lähisuhdeväkivalta on nykytutkimusten valossa yhtä yleistä miehillä kuin naisilla. Henkinen väkivalta ei pääse tilastoihin ja naisten fyysisetkin harvoin. Nainen kun vetää litsarilla miestä poskille, niin kunnon mies lopettaa touhun katseella ja ehkä estämällä tekemästä uudestaan. Mies taas jos vetää litsarin niin on heti väkivaltainen vaimonhakkaaja. Kyllä ka.ra.te :lla on pointti.
Oma kokemus oli, että naisen puolelta henkinen väkivalta oli todella rajua ja pari fyysistä päällekäyntiä päälle. Herrasmiehenä hoidin nämä fyysiset teot käskemällä lopettamaan, mutta henkisellä aseella pääsi lyömään todella lujaa. Siinä käytettiin kaikki "naiselliset" keinot lopulta varmistamaan, että tämä mies tiesi paikkansa. No nyt olen viisaampi... - Sun tilastot
Tervejärkinen kirjoitti:
Olet säälittävä. Väkivalta ketä tahansa kohtaan on väärin ja tuomittavaa. Sitä enemmän tuomittavaa se on fyysisesti heikompaa esim. naista, lasta tai lemmikkieläintä kohtaan. Normaali mies ymmärtää tämän, väkivaltainen, syrjäytynyt luuseri ei.
Kaikki tiedämme, että väkivaltarikollisista miehiä on vähintään 95 %, pedofiileistä vieläkin enemmän. Väkivaltaisuus ja "raivokkuus" ovat siis yleisimmin miesten ongelmia. Mikäli tilanne olisi sellainen, että vaikkapa kiinalainen tai ruotsalainen vähemmistö syyllistyisi 99 prosenttisesti pedofiiliarikoksiin, varmaankin voitaisiin tiettyä yleistystä tehdä. Rasismiakin voisi esiintyä. Tämä voisi jopa johtaa syrjintään. Tämä siis vain avaamaan sitä näkökulmaa, mikä naisilla voisi olla miehiä kohtaan.
Naisissa on, kuten miehissäkin persoonallisuushäiriöisiä. Joitain miehiä nämä naiset vetävät puoleensa. Mikäli yhdelle miehelle sattuu paljon tämän kaltaisia naisia yhdistävä tekijä on tämä mies. Silloin miehen kannattaa miettiä, onko hän esimerkiksi sivuuttanut persoonallisuushäiriöön viittaavat merkit, koska on "sokeutunut" naisen kauneudesta tai muusta. Silloin voi oikeastaan katsoa itseään peiliin ja miettiä, miksi hakeutuu sellaiseen seuraan."Kaikki tiedämme, että väkivaltarikollisista miehiä on vähintään 95 %"
Aijaa. Jos poliisin tilastoja on uskominen niin ainakin parisuhdeväkivallasta puolet on naisten aiheuttamia.
- Outi-vanha
Kuulostaa enemmän 3-vuotiaan käytökseltä - tai sitten naapurin, joka, aikuinen mies, kehtaa karjua täysillä pienille lapsilleen. Ei aikuisten kuulu raivota, kun asioita voi selvitellä puheellakin. Karjuminen on tyhmää ja loukkaavaa eikä vie asiaa eteenpäin.
- akat raivoo
Miehet on rauhallisempia kun voivat pissiä seisaaltaan...
- vesassaonistuin
Eiköhän se ole niinpäin että miesten seisaallaan pissiminen ohiammuntoineen aiheuttaa näitä, hmm, tilapäisiä rauhallisuusvajeita naisissa? Kuinka rauhallisena veijot itse pysyisivät jos heidän pitäisi siivota vessan lattioilta naisten sinne ripeksimät roiskeet? Jaa jaa...
- Siivousfriikki?
vesassaonistuin kirjoitti:
Eiköhän se ole niinpäin että miesten seisaallaan pissiminen ohiammuntoineen aiheuttaa näitä, hmm, tilapäisiä rauhallisuusvajeita naisissa? Kuinka rauhallisena veijot itse pysyisivät jos heidän pitäisi siivota vessan lattioilta naisten sinne ripeksimät roiskeet? Jaa jaa...
Mitä niistä roiskeista? Neste kuivuu pois ajan myötä.
- Am-muu
Oletko miettinyt, miksi sulla on naisia, jotka saavat raivonpuuskia? Ehkä haluat tällaisen naisen, mutta et vain ole tullut ajatelleeksi asiaa. Jos jatkuvasti seurustelee naisen kanssa, joka saa raivonpuuskia, niin pitäisi jo hälytyskellojen soida. Ihmisellä kun on tapana toistaa samaa kuviota elämässään...
- 12+10
Ei ole tapana toistaa samaa kuviota elämässään, jos tiedostaa jonkin asian ja muuttaa sen omasta halustaan.
Oma käytökseni naisena peilaa usein miehen käytöstä.
Olen huomannut, että tuntevani miehet saavat käyttäytyä miten sattuu ja kun he saavat osakseen samaa käytöstä, on nainen vhintäänkon raivotautinen apina.
Siis ihan oikeasti, kaikille pitäisi olla samat säännöt.
Luuleeko mies ihan oikeasti, että naiselle voi valehdella mennnen tullen ja palatessa ja nainen ei siitä millään tavalla suutu tai huomauta. - sana sanaa vastassa
Onko saman kuvion toistaminen sitä, että valitsee toistuvasti raivokohtauksia järjestävät draamakuningattaret - vaiko sitä, että käyttäytyy toistuvasti tavalla, joka raivostuttaisi kenen hyvänsä terveen ihmisen ennen pitkää?
Emme voi nettiyleisönä tietää.
- terww
Niinhän Simpauttaja sanoi kahta asiaa en ymmärrä , mopon sytytysjärjestelmää ja toinen on naisia.
- asiantuntija krp
-- naisen raivoaminen on geeniperästä , voi olla että ku tutki sitä sillee genetologisesti niin sieltä voi löytyä sadisti geeninen siittäjä tai nussinut jonku sadistin kanssa.
Tämä oli Akattomassa miehessä eikä asialla olut Simpauttaja vaan Ruskan Jukka. Maailmassa on kolme asiaa, joita ei voi ymmärtää - pappa-Tunturin sytytysjärjestelmää, moottorisahan ilmanputsarin toimintaa ja naista. Jotenkin näin se meni.
- Nais-tuntija
Vastaus kysymykseen on oikeastaan annettu monessa eri lähteessä. Yksi niistä on Fredin laulu. Vaihtolämpöinen nainen. Siinä kerrotaan minun mielestäni hyvin, miksi nainen on niin erilainen. Naiset ovat tunneihmisiä, ja me miehet harvoin ymmärrämme naisten oikkuja, koska me ajattelemme eritavalla. Samoin kirjassa: Naiset ovat Veenuksesta ja miehet Marssista käsitellään miesten ja naisten eroja. Oma kokemuksenikin vahvistaa sen käsityksen, että naiset rakkaalleen haluavat usein purkaa sydäntään ja usein jopa tahallisesti riidellä. Ja kunnon mies ottaa huomioon naisen ja antaa sille sen mitä se todellisuudessa tarvii, ja tämä toimii vain jos he ovat oppineet tuntemaan toinen toisensa.
- Myötä ja vastamäessä
Just näin. Meillä mies tuntee minut niin hyvin että osaa sammuttaa raivarini näppärästi. Välillä sanonkin että jos hän ei olisi noin fiksu, olisimme jo eronneet.
Syitä raivareihin en osaa sanoa...ehkä hormoonit, ehkä yleinen ketutus arjen painaessa päälle kaikella tylsyyden voimalla.
Onneksi meillä ei räjähdä kuin kerran kuussa.
- im just saying
Naiset peittää sillä omaa pettämistään...kokemus puhuu
- urts
Johtuu miesten yksinkertaisuudesta joka taas puolestaan johtuu putkiaivoista.
- apinan logiikka
Mielummin toimiva putkiaivo kuin aivot naisen logiikalla.
- Räjähde
Naiset joutuvat sen 80 senttiä ansaitakseen tekemään 120 sentin arvosta kokonaisvaltaista työtä miehiin verrattuna. Näin ollen ei ole ihme jos niitä raivonkohtauksia tulee erityisesti nahjustyyppisten miesten kanssa.
Lieventääkseen naisen raivoa miehen kannattaa ovelasti pyrkiä siirtämään naisen ajatukset muuhun kuin räjähdysherkkään asiaan. Naisethan pystyvät muutenkin ajattelemaan kahta asiaa yhtäaikaa.- Tollo7
"Naisethan pystyvät muutenkin ajattelemaan kahta asiaa yhtäaikaa. "
Myös kahta miestä.
- justjustjustiina
Olen noissa hääohjelmissa katsellut muutamia naisia, miten sellaisten naisten kanssa voi joku mies mennä naimisiin ja elää arkea. Pienistäkin asioista kauhea meteli ja kiroaminen. Mikään ei kelpaa, tulee vaan mieleen että olis onnellinen kun joku yleensäkin viitsii tollaisia katsella. Koko ajan joutuu olemaan varuillaan, ettei sohaise ampiaispesään. Suomalaiset ohjelmat vielä jotenkin , mutta kun katselee noita amerikkalaisia hääohjelmia, niin ei voi olla todellista että niin itsekkäitä naisia voi edes olla olemassa.
Miksei ei voi ihan rauhallisesti ja järkevästi ajatella.
Ei ne aina mistään hormoneista voi johtua.- tuotanoinnainniin
Kyllä ne amerikkalaiset hääohjelmat etenni voip olla ihan hyvin osin valmiiksi käsikirjoitettujakin.. omiin silmiin ne raivonpuuskat sun muut ei oo kyllä erityisen uskottavia monastikaan.
- Huomannut2
Koska naiset ovat nuoresta murrosikäisestä lähtien tottuneet saamaan paljon huomiota, katseita yms. miehiltä. Ja tottuneet myös siihen, että tämän huomion myötä heidän ei ole käytännössä tarvinneet tehdä oikein mitään elämässään kunnolla, kun on jo joku ollut auttamassa.
Sitten kun nainen ei saa sitä huomiota tai jokin asia ei mene niin kuin nainen on oman päänsä sisällä ajatellut tai toivonut, vaikka olisi sitä keikistelyäkin pistetty peliin, niin sitten alkaa raivoaminen. Toinen on myös se, että mies ei tee jotain niin kuin nainen haluaa (nainen ei tietysti saa suutaan auki, vaan asia pitää "tajuta") ja sitten jos ei asiaa ole tajunnut, niin alkaa raivominen.
Vanhemmiten naiset huomaavat miesten huomion ja siitä tulevien bonusten vähenemisen, niin he alkavat vajoamaan sieltä pilvilinnoista jopa normaalin ihmisen tasolle, kun alkavat käsittämään että asioiden eteen pitää itsekin tehdä jotain. Tämän huomaa hymin esim somen treffipalveluissa, joissa nuoret naiset vain käyvät vastailemassa viesteihin, ilman että edes käyttävät hakutoimintoa saati sitten tekevät itse aloitteita. Vanhemmat naiset "joutuvat" jopa itse tekemään aloitteita. - Mies 666
Naisten raivoaminen johtuu ylipainosta, siideristä ja tasa-arvosta. Ennen kun muijat oli nyrkin ja hellan välissä, niin siiderivalaat ei hyppineet silmille. Vanhat perusarvot kunniaan. Miehille hauskat baari-illat ja vaimo hoitaa lapset ja kodin. Kuulostaako vaikeelta vääräsääret kaikentietäjä lesbot?
- MIEHEN vika!
Miksi naiset ei raivoa yksineläessään?
Oma elämäni on ollut todella rauhallista ja raivoamatonta sen jälkeen kun päätin elää itsellistä elämää ilman parisuhdetta.
Aloitus on sikäli väärä että nainenkaan ei raivoa yksin. Raivoaminen johtuu parisuhteessa aina miehestä. Itse tein sitä vähän sillonkin.. en ole kyllä ylipainoinen enkä juo siideriä. Miten oma vaimosi? Miksi mies yleensä ottaa vaimon kun se on siiderivalas ja vääräsäärinen lesbo? Eikö olisi yksinkertaisempaa elää yksin ja viettää vaikka joka ilta hauskaa baari-iltaa? Molemmat pääsee paljon helpommalla elämällä juuri sellaista elämää kun haluaa.
Eli asian pointti on että nainen ei ole syntymästään raivoava. Muutenhan hän raivoaisi myös yksinollessaan. - Tuskin 1
Joo , ja jospa miehetkin alkais elättää lapset joita mieluusti pistää alulle . Tuskin
sinäkään pystyt tuloillas elättää perhettäs .
- Naisia vihaava homo
Joskus joku akka on ollu raivona kun olen läjäyttänyt jonkun oven mennessäni sen edestä kiinni ilman että seisoisin joku pässi pitelemässä auki niin että ämmä sais kulkea siitä ja naureskella tyhmälle miehelle joka pilden toivossa moiseen alentuu.
Mutta mäpäs oonki homo, joten kenekään akan limalootaa en huoli vaikka tarjottimella tyrkyttäis, ämmät taas ei kestä kun ainut oikea valta mikä niillä on maan päällä on pois pelattu.
Aloittajalle sanoisin että kunnolla avokämmentä poskelle niin johan unohtuu akalta kiukuttelut.- Maalaisemäntä
Voi sinua kun olet kiukkuinen. Voin kuvitella että joku päivä napsahtaa päässäsi ja se on sitten siinä.
Ei kaikki ihmiset ole pahoja, hyvääkin on olemassa.
Mistä ihmeen vallasta puhut....jos tarkoitat seksiä, eihän se sinua pitäisi haitata kun olet homo. Vaikka en kyllä usko että olet. Homomiehet ei ajattele noin.
Koitahan laittaa pääsi kuntoon ja nauttia elämästä vielä kun sitä on jäljellä.
Hyvää jatkoa! :) - Noinviissii
Maalaisemäntä kirjoitti:
Voi sinua kun olet kiukkuinen. Voin kuvitella että joku päivä napsahtaa päässäsi ja se on sitten siinä.
Ei kaikki ihmiset ole pahoja, hyvääkin on olemassa.
Mistä ihmeen vallasta puhut....jos tarkoitat seksiä, eihän se sinua pitäisi haitata kun olet homo. Vaikka en kyllä usko että olet. Homomiehet ei ajattele noin.
Koitahan laittaa pääsi kuntoon ja nauttia elämästä vielä kun sitä on jäljellä.
Hyvää jatkoa! :)Maalaisemännällä on arvot kohdallaan ja hyviä neuvoja homopojulle.
Ei kaikki naiset raivoa. Järkevämmät eivät ruutiansa tuhlaa turhaan roikaamiseen. Eihän sellaisten pikkuasioiden kuten eteisessä mutkittelevan kenkärivin tai ruokapöydälle kasaantuvan lehtipinon takia kannata edes suutansa avata. Oikasee rivin ja siivoaa pöydän ja se on siinä. Joillakin on vain tapana rähistä pienemmistäkin asioista ja sitten syyttää hormoneja ym. näkymättömiä syyllisiä. Sanoisin, että tapakoulutukseen oppimaan parempia tapoja. Itselläni on kilahtanut raivoon asti viimeisen 25 vuoden aikana 2 kertaa. Molempia kertoja edelsi pitkä vääntö, joka sitten kuitenkin palasi lähtötilanteeseen. Ensimmäisellä kerralla toisena osapuolena oli aviomies ja toisella lapsi. Kyrsinyt kyllä on näinä vuosikymmeninä monet kerrat, mutta huonoa oloansa voi purkaa muullakin keinolla kuin huutamalla. Kokemuksesta voin sanoa, että aviomiehellä kilahtaa helpommin ja on myös taipumusta jäkätykseen. Mutta se on sitten eri juttu se. Niin - tästähän selvisi myös se, että en ole enää teini-iässä.
- miäs.
Jos nainen joutuu olemaan parisuhteen johtaja niin se on epäluonnollinen olotila ja nainen ei osaa toimia siinä roolissa eikä ole onnellinen. Seurauksena voi olla raivoamista. Jos mies osaa olla johtaja ja osaa ottaa naisen tarpeet huomioon niin ongelmia ei ole. Naiset älkää ottako vässykkämiestä, ette kestä sellaista.
- voijeesus!
Voi nyt kristus mitä paskaa.
- haha
Sehän on väsykkämies mies se, joka haluaa tehdä muutakin parisuhteessa kuin ottaa NAISEN tarpeet huomioon.
Sähän varsinainen johtaja olet kun et tee muuta tyydytät itsekkään naisen tarpeita ja leikit johtajaa. ***** kunnon kynnysmattohan sä olet. - niin raastavaa
Kyllä näin on! Mies joka EI halua tai ei osaa ottaa huomioon , ei osaa kantaa vastuuta parisuhteesta (pahimmillaan ajattelee toisen olevan itsestäänselvästi "siinä" ja parisuhteen eteen tehtyjen tekojen vaivallista työtä), ON RASITE, lapsi, pikkupoika, vaiva, huoli, murhe, energian viejä.
Mitä muuta voi tehdä kuin raivota että miehestä kasvaisi MIES, pikkupoijille lässytetään ;D - jaaaa
Entä kun nainen pitkän parisuhteen jälkeen elää yksin ja on mitä onnellisin. Saa päättää asioistaan ihan itse ja yksin. Olotila tuntuu erittäin luonnolliselta. Raivoamiset nimenomaan on loppuneet.
- woooooot1
Vastaus ei ole! :)
- Kissimirrit.
Miksi nainen muuttuu arvaamttomaksi tiikeriksi kerran kuukaudessa?
Tuoreen amerikkalaisen utkimuksen mukaan naisten kuukautiskierrolla on suora yhteys naisten aivoihin ja siihen miten hänen mielialansa voi yhtäkkiä muuttua.
Tutustu amerikkalaisten huippuyliopistojen tutkimukseen
http://veteraaniurheilija.blogspot.fi/2005/10/kissimirrist-tiikeriksi-kerran.html
----------- - Punisher#72
Ei tähän päivään mennessä ole sellaista kuin tasapainoinen nainen keksitty tähän maailmaan.
Ja epäilen että ei koskaan tule olemaankaan.
Ikävä kyllä. - kenut
Kauniit naiset on useammin persoonanallishäiriöisiä. Vaikuttaa siihen pillerien syöntikin. Kierukka on parempi ehkäisykeino mutta sitä kai ei vieläkään laiteta kuin synnyttäneille. Tosin niissäkin hormoonia.
- sami87^^
Itteä rupee aina hymyilyttään jos nainen saa raivonpuuskan ilman mitään syytä. Esim töistä kotiin tullessa tai vastaavaa. Ensin suuttuu, että mitäs virnuilet senkin idiootti ja hetken päästä itekki hymyilee ittekki ja joskus nauretaan yhdessä ;) Olen itse rauhallinen ja suutun todella harvoin.. Ensireaktio turhalle huutamiselle on yleensä ihmetys ja sitten meinaa jo hymyilyttää ja naurattaa :-)
- Liisa Ihmemaassa
Sä oot aarre mieheksi. :)
- missymissy
Kiusaaminen ketuttaa varsinkin tarkoituksellinen.
Oon en nyt voi sanoa aina, mutta hyvin usein joutunut puolustamaan heikompaa osapuolta myös itseäni. Nainen on aina heikompi osapuoli. Sitä miehet eivät tajua eivätkä halua muistaa.
Olen valitettavasti liian lyhytmuistinen ja "aina yritän kaivaa huumoria kipeistäkin asioista. Mutta joissakin asoissa olen tarkoituksella piiiitkkkkääääääääääääääääääääääääääääääää muiiiiiiiiistiiiiinen.
Ei ole olemassa turhaa huutamista.
Aina ei kannata painaa villaiselle kaikkea, vaikka niin haluaisikin. - ei kenenkään lähimmäinwn
Tätä toivoisin myös omalta mieheltäni. Vastaavassa tilanteessa oma ukkoa jää kaivelemaan, minkä myöhemmin muistaa muistuttaa, ja ite en muista ja iha hämilläni olen. Valitettavasti johtanu siihen, että enää en koe "turvalliseksi" päästellä höyryjä hänen aikanaan, kun tietää että siitä kuulee myöhemmin -> valitettavasti tuo etäisyyttä suhteeseen.
- Vaietut ongelmat.
Naisten mielenterveyttä on tutkittu Suomessa vähän. EU-kommission asettaman työryhmän raportissa on mielenkiintoista tutkimustietoa.
http://web4health.info/fi/answers/life-women-menu.htm
----- - MuistaPannaHartaasti
Mulla on verrattaen tasapainoinen nainen, tosin kerran kuukaudessa on lievää kärttyisyyttä. On siivottava ja ja kaikki on päin prinkkalaa, se kyllä menee hetkessä ohitse.. Siihen vaan on tottunut ja ymmärrän häntä, koska se kuuluu luonnon kiertokulkuun.
Yleensä naiseni rauhoittuu kun rakastelen häntä ja panen niin hartaasti että itku häneltä tirskahtaa. Sejälkeen onkin pelkkää aurigonpaistetta ja hän kehrää taas nätisti.- vuosihuolto
Saatko samoin myös auton hyriseen
- yhdyn edelliseen
Tuosta naisesta löydän itseni nuorempana. Kuukautiskierto vaikutti selvästi tunnetilaan.Tuli huudettua ja raivottua tavallista enemmän,mikään ei oikeastaan ollut hyvin. Mutta kunnon halaus ja rakastelu rauhoitti mieltä,eipä sen jälkeen "kehdannut" riehua. Nykypäivänä kärttyisyydelle on valitettavasti etsittävä muita syitä ja niitä kyllä löytyy!!! Mutta yhä edelleen kunnon rakastelu rauhoittaa.
- kunnontunteet
Ei se luontaista ole. Ei tapahdu kaikille naisille. Osa voi johtua hormonaalisen ehkäisyn aiheuttamasta pinnakireisyydestä, mutta ei aina. Luulisin, että paljon taustalla vaikuttaa rooliodotukset, jotka yhä painottavat tyttöjen kiltteyttä. Tyttöiltä odotetaan erilaista sietokykyä epämiellyttävien asioiden vastaanottamisessa ja niihin reagoimisessa kuin ikäisiltään pojilta. Pojat saavat leikkiä raisuja leikkejä ja riehua, tyttöjä samasta paheksutaan. Ja paljon muuta vastaavaa.
Jos joutuu patoamaan paljon turhautunutta energiaa, on ymmärrettävää, että joskus mitta täyttyy. Mitan täyttymiseen myötävaikuttaa moni samanaikainen vastoinkäyminen. Ylikierroksille mennyt stressi, masennus, ahdistus ja huoli saavat käyttäytymään epätavallisesti: raivonpuusia ja ylirektioita. Niin on myös miehillä. - vilipertti111
Nainen on todella paljon hormooniensa orja. Tarkoitan että naisen kuukautiskierron voi toisinaan lukea käyttäytymisestä (tämä ei ole moite). Miehellä ei tällaista vaihtelua niin paljoa ole. Eikä se tee miehestä parempaa.
- 18+7
Niinpä ja moni nainen suunnittelee mukavat lomat, menot kuukautiskiertojen mukaan.
Ettei ole liian hormoonikalle.
- Lihamies
Ämmät ei ymmärrä rooliansa tänä päivänä. Siideri ja kierukat on syypäänä. Sitten lastenrattaat on täynnä eriväristä jälkikasvua kun käydään lähimarketissa sossun lapulla ostamassa apetta. Hyi helvete!
- 8+2
Hyvä kun huolehtivat jälkikasvunsa eväistä, vaikka sitten sossusta.
Missä ne miehet sitten ovat. Lymyilevät puskissa?
- Oyutta
Kaikkimullenytheti. Se on SoMe:sta yms. turhanpäiväisyyksistä kumpuavaa malttamattomuutta.
- raivoavat
Se raivoava nainen on hullu, ei siihen muuta tarvii.
Hullut raivoaa , ei normaalit ihmiset. - Siis mitä?
Olihan aloitus...naisetko ne vaan raivoaa?..taas yleistystä joka on täyttä valhetta. Naisillako luontainen taipumus raivota??? ÄLä höpsi.
Todellakin, olen törmännyt kyllä raivoaviin MIEHIIN mutta yhden naisen tunnen joka on ääntään korottanut perheessä. Hän oli naimissa veljeni kanssa ja erohan siitä tuli. - dearme
Pitäisi tietää, mistä on kysymys. Onko todella raivoa. Toisen tiukka puhe voi toisesta tuntua raivoavalta. Ja myös jos piipittää, niin se ei kuulu eikä siten mene myöskään perille.
Naiset ovat luontaisesti naisia. Joiden fysiikkaa eivät valitettavasti miehet pysty ymmärtämään. Vaikka olen halunnut vaihtaa sen suhteen osia, niin se ei ole valitettavasti onnistunut. Mihinkään leikkauksiin en ole valmis.
Mutta jos luettelee eri vaihtoehtoja, mikä voi vaikuttaa siihen että saa "raivopuuskan" (jos se siis on sitä), niin niitä voi luetella. Mutta tietenkin "raivopuuskat" ovat kuten diabeeteksen puhkeamisessa, on oltava alttius siihen sairauteen, mutta puhkeaako se vai ei voi riippua ympäröivistä stressitekijöistä. Kun on harmoonista ja tasapainoista se ei välttämättä puhkea.
Toisaalta eikö osoita suurta luottamusta, että nainen uskaltaa osoittaa tunteensa ja vaikka vihansa, (mutta väkivalta ei ole sallittua) ja kertoa huolensa miehelle. Aina taustalla on joku huoli tai syy. Jos mies ei ota tätä huolta tosissaan, se voi aiheuttaa turhautumista ja sanomisen niin että tulee varmasti kuulluksi. Ja joskus se tulee sitten kuin kuohuvat pullosta, silloin kun mitta on täynnä.
Joskus olen kohdannut miehiä, jotka ovat seinän takana puineet nyrkkiä allekirjoittaneelle. olen ymmärtänyt sen olleen heidän tapaansa osoittaa harmistustaan vaikkakin se tapahtui selän takana ja vahingossa sen näki. Eikö se ole ikävämpi tapa osoittaa raivoa.
Myös kerran kuussa hormoonipyörityksessä, tietää valon taas pilkahtavan kunhan ne päivät ovat takanapäin. Jo tieto auttaa selviytymään siitä. Se on sitä realiteettia elämässä, johon jo kokeneet naiset osaavat suhtautua. Toivon mukaan myös kokeneita miehiä on useampia.
Synnytyksen jälkeistä masennusta ei aina itse nainen havaitse. Siinä mies voisi olla apuna.
Yleensä se järjellinen syy voi löytyä kaiken pohjalta, mikä vaivaa. Se voi olla aivan eri syy kuin se, mikä on se rikka, joka saa sen diabeteksen puhkeamaan. Sulla on selvästi taipumus valita tietynlaisia naisia. :D Kaikki naiset eivät raivoa. Tai sitten olet yksinkertaisesti niin raivostuttava tyyppi? Esim. flegmaattinen, saamaton vetelys ja narsismiin taipuvainen mies sais kyllä mutkin harkitsemaan raivoamista. Mut parempi häipyä, jos mies ärsyttää niin paljon.
- Nottatota
PMS.
Ryhdy pitämään itsekin "menkkakalenteria" ja järjestä työmatkoja tai jotain muuta tekemistä pahimmille päiville. - freanky
>e on niillä geeneissä. Jotkut naiset kasvatetaan jo nuoresta saamaan haluamansa asiat raivoamalla. Sääliksi käy tulevia sulhasia.
- 16+14
Mikä tämä e on?
Kerro se ehkä tuleville sulhasille, että tietävät välttää.
- älä hylkää itseäsi
Lyhytkin raivoaminen on aina pahaksi toiselle, ainakin mikäli raivo kohdistuu vastapuoleen.
Tunnen kyllä kaksi naista, jotka ovat saaneet pienestäkin asiasta raivonpuuskia, mutta niin tunnen miehiäkin - sillä erotuksella, että näiden (useapien kuin kahden) miehien raivo on halventavien sanojen lisäksi ollut fyysistä: tavaroiden ja huonekalujen hajottamista sekä väkivaltaa. Yksi näistä on exäni, joka saattoi tosiaankin raivostua lähes mistä vaan: koko perhe oli varpaillaan, kun isäntä ei esimerkiksi muistanut, mihin juuri laski työkalunsa tai ei löytänyt muita itse hävittämiään asioita.
Seurauksena aikuistuneet lapset eivät haluaisi pahemmin isäänsä tavata.
Aloittajalle? Mahdatko itsekään olla "itse lempeys"? - zippe
olet tehnyt hyvän oivalluksen tuohon asiaan. Minula on naisena kokemusta koska olen joskus samanlainen, raivoaja. ja varsinkin silloin jos sovtutu asiat eivät mene niin kuin pitää. Voi olla muitakin syitä moiseen raivoamiseen, mutta tässä ainakin yksi esimerkki sille raivoamiselle.
- Sano muikku
Naisia raivostuttaa kun miehet osoittaa hellyyttä ja on läsnä ainoastaan, kun haluavat seksiä.
Muuten ollaan muissa maailmoissa ja odotetaan, että nainen tekee ruuat, siivoaa, on hiljaa kun miehellä on "tärkeämpää" tekemistä.- 8+7
Jaa. Hyvä pointti.
No onko miehillä "tärkeämpää" tekemistä?
Ei kai se ole kiva olla seksiobjekti, jos toivois vähän enempi.
Ja jos toivois vähän enempi, ei sitten tarkoita, että pitäis sitä kuuluisaa kuuta lähteä sieltä hakemaan. Vaikka sitä olen luullut, kun ovat häipyneet liukkaasti.
Ei ole kuullut eikä näkynyt.
Jonkun teoria on, että se on miesten rakkautta kun haluavat seksiä. - 18+3
Ja silloinkaan eivät ole lasna naiselle koska mielikuvitus ja fantasiat jyllaa. Ovat silloin fantasiamaailmoissaan.
- ilma laiva
Ei ole. Ja nekin jotka ei raivoa, purkavat sitten sen itseään vastaan jotenkin. Toisilta onnistuu molemmat tyylit. Live with it, or leave it. :)
- ella141
Parisuhteita on monenlaisia: Ennen olin parisuhteessa narsistin kanssa. Nykyinen elämänkumppanini kanssa JO 14 vuotta. Emme ole kertaakaan huutaneet, raivonneet toisillemme! Kunnioitamme toisiamme, jaamme hellyyttä ja rapsutuksia, yhteisiä harrastuksia. Jokainen päivä on juhlaa - molempien mielestä. On siis mahdollista elää PARATIISIA parisuhteessa - täällä maanpäällä
- Delirium
Se on se Diabetes
- melkein tavallinen
Mulla on kerran ollut avopuoliso, joka sai raivareita vähintään kerran viikossa ja sanoi niiden olevan hätähuutoja. Jaksoin katsella sitä pari vuotta, mutta kun sekä hänen että minun lapseni tulivat jatkuvasti taakseni turvaan, totesin että on aika jatkaa matkaa. Menkoilla ei ollut asian kanssa mitään tekemistä. Pääsääntöisesti naiset elämässäni ovat olleet ihania ja rauhallisia. Olen nyt 46 vuotias ja nykyisen kanssa elänyt nelisen vuotta. Kyllä; myönnän että menkkojen aikana saattaa tulla vuolaita valituksia elämän vaikeuksista, mutta syliin otto on yleensä aina toiminut. Asia jota nainen (kuten minäkin) kaipaa.
Terveisin anonyymi mies 46 vuotta. - hyvää opetusta
Ihminen voi muuttua! Katsokaa www.tv7.fi/Iloa arkeen Joyce Meyer hänellä on paljon reipasta opetusta ihmisen kehittymisestä hirviöstä itsensä hillitseväksi yksilöksi! Kannatta opiskella hänen avustuksellaan....kokemuksestaan Joyce puhuu!
- pelokas2
Eikös luoja luonu miehen omaksi kuvakseen,tarkoittaa kopioi itsensä.Naisesta tuli kuitenkin luonne vikanen,niinku koira ja sellaset pitäs.........................
- käteenvetoajatkossa?
Miehet voikin sitten jatkossakin kopioida itse itsensä niin naisten ei tarvitse edes lisääntyä. Maailma olisi miesten koska naisia ei edes olisi.
- dfgdgdfg
Itse asiassa kaikista naisista jotka tunnen tasan yksi saa raivopuuskia ja me molemmat ollaan hahmotettu miksi ja milloin: päivää ennen kuukautisia (koska silloin hormonilataus on korkeimmillaan ja tunteet herkimmillään). Tämä ei toki tarkoita, että raivopuuskia saavat olisivat kaikki saamassa kuukautisensa, vain tämä yksi kaverini.
Usein myös sanotaan, että kun on henkisesti väsynyt niin se pieninkin kamelin selän katkaiseva tippa voi aiheuttaa raivopuuskan. Raivo kun ei tapaa olla yksinäinen tunne, se on yleensä toissijainen ja aloittaja on suru tai muu vahva tunne.- 20+2
Epäoikeudenmukainen kohtelu, kyttääminen, kiusaaminen voi aiheuttaa so called raivon, joka on itsensä, perheensä ja elämänsä puolustamista. kuten myös tässä ja nyt.
Syyttäjät syyttää yötä päivää 24/7/12
- ihmi_nen
Mistä johtuu IHMISTEN luontainen taipumus saada raivonpuuskia? Nuorena otin nämä tosissani, mutta hiljalleen ymmärsin, ettei niihin välttämättä ollut mitään järjellistä syytä. Paras keino on kääntää IHMISEN huomio toiseen asiaan. Mistä raivoaminen johtuu?
- en raivoa
Itsekseen kun elää niin ei ole tarvetta saada minkäänlaisia raivonpuuskia.
- Osaan raivotakkin
Mitähän Aloittaja tarkoitti raivoamisella? Minä ainakin raivoan / suutun tarvittaessa ja olen iloinen uskalluksestani. Koskaan en ole suuttunut / raivonnut turhasta. Jos siis kohtaat minut ja kohtelet minua törkeän epäasiallisesti, niin tulet saamaan palautetta minulta. En siis raivoa / suutu turhasta. Psyykkisesti häiriintyneitä tietenkin on sekä miehissä että naisissa.
- Vanha Lada
Minä oon tosi rauhallinen nainen. Yleensä tarttee kyllä mieheltä tosi paljon kekseliäisyyttä, saada mut oikeesti äkäseks. Kaks kertaa siinä on onnistuttu, pari exääni sen sai aikaan. Jos ryyppää koko yön ja on jossain teillä tietymättömillä koko yön, eikä vastata puhelimeen, niin siitä iskee niin hirvittävän huolen ja stressin päälle, että sitte ku ukko palaa, niin räjähtää. Mutta tosiaan eksiä ne jo onkin. En mä jaksanu katella kännikoheltavia miehiä. Nyt mulla on raitis mies.
Mutta on yks juttu miehessä, joka mut saa leimahtamaan tosi herkästi. Eli ne miehet, jotka ei kestä "valittamista". Siis miehet, joiden mielestä naisen tavallinen puhe, se "ääneen ajattelu" on valittamista ja josta ne hermostuu. Jos nainen sanoo vaikka, että "olipa aika raskas työpäivä, nyt muuten väsyttää" ja jos mies kokee tämän valittamiseks (JOTA SE EI OLE, SE ON VAIN TOTEAMUS), niin jos tämän kieltää, ni sit raivo leimahtaa!
Ja mistä tämä johtuu? Siitä että jotkut ihmiset (miehet ja naisetkin) ei oo tottunu siihen, että asiat vois todeta niinkuin ne on, realistisesti, jos väsyttää, niin sen voi sanoa, jos käsi on kipeä, niin sen voi sanoa, pelkkä toteamus.. Jos kaikki negatiiviset asiat pitää vaieta, ja esittää ettei niitä ole, niin se aiheuttaa tukalan olon ja leimahtaa nopeesti.
Mikä älyttömintä, usein on niin että itellä on oikeesti hyvä päivä, mut joku herkkänahkanen mies on taas tulkinnut mun jonkun lauseen X negatiiviseks ja vetäny äkkiä herneen nenään. Sitte ku se alkaa valittaa mulle, että "mikäs nyt taas on ku on nokka väärässä", niin se on niin raivostuttavaa, että sit nokka menee väärään ja mies olettaa olleensa oikeassa. Tällainen miestyyppi saa kyllä todellakin nähdä naisesta vain sen raivon puolen, kun se ite sen ulos lypsää!
Kerran puhuin tästä valittamista sietämättömästä miestyypistä yhen erilaisen miehen kans.. Sanoin, että jos niillä on ollu rankka päivä töissä, ni ne ei kerro sitä, vaan käyttäytyy vaan oudosti ja vetäytyy luolaansa ja sit ku ne huonon päivänsä takia alkaa äkäilemään, niin kanssaeläjä joutuu arvailemaan syitä.. että "olenko mä taas tehny jotain väärää?"
Sitä pohdiskelin sillon sen erilaisen miehen kans, että "MIKSEI sitä voi vaan sanoa suoraan, että töissä oli huono päivä ja nyt vähän vituttaa, joten älä ihmettele, jos oon vähän pahalla tuulella??!!" Nii-ih, mikä siinä on niin vaikeeta, sanoa asiat kuten ne on? No kukin tyylillään.. en moiti. Se on miesten tapa.
Vaan itse en niiden miesten kans jaksanu olla. Otin miehen joka osaa kertoa, että "nyt on maha kipeä". Paljon selkeämpää. =D - Miehh
Itselläni johtuu hormoonihäiriöistä.
- Justiinat vauhdissa
Olen rauhallinen nainen, ei vaivaa hormoonihäiriöt. Tunnen kuitenkin naisia, jotka ovat saaneet oikeita raivonpuuskia. Yhden olen tuntenut jo lapsena, ja hän raivostui silloinkin milloin mistäkin. Sitten pamautettuaan oven kiinni ja karjuttuaan alkoi parkua. Anteeksipyyntöä oli turha odottaa. Sama jatkui hänen avioliitossaan ja lastenkin synnyttyä. Syytä ei ketään raivonpurkauksiin antanut. Toinen raivotar taas vie miestään kuin pässiä narussa. Mies siivoaa ja luuttuaa ja vaimo huutaa lisää löydettyään pölyhiukkasen. Mies valittaa kamalaa kohtaloaan kaikille, jotka viitsivät kuunnella. Erota ei silti halua missään tapauksessa. Mua rauhallisena naisena hämmästyttää tuollaiset raivoamiset, joihin ei ole syytä. En vaan ymmärrä.
- 7+10
Justiinat vauhdissa kirjoitti:

Voi, voi, ja 3. voi!
Kylläpä on mennyt ihan parjausketjuksi koko ketju, kun toisten elämät täällä levitellään.
Miltähän se Vanhasestakin tuntui kun kirjasta sai lukea elämäntaipaleestaan. Kai se yksityisyyttä toivoi päättäjille. miksei siis myös julkkiksille ja ihkutaviksille.
Täälläkö sitä likapyykkiä pestään oikeiden ihmisten tietämättä.
Syyttäjä käy kuin jalopeura ja etsii kenet voisi syödä!
No Jeesus on minun syntieni sovittaja ja Hänestä todistan.
Uskokaa Häneen ja Hänen sovitustyöhönsä.
Katsokaa, ettette tuomitse korva kuulolta ja syyttä.
Panettelu on ikävä asia ja toisen mustamaalaaminen. Vihtahousu villitsee kaikkia eikä julkkikset ole ainoita huomaan. Haluaa vihaa ihmisten välillä, miesten ja naisten välillä. Älkää antako väärää todistusta lähimmäisestänne. - Miehh
Justiinat vauhdissa kirjoitti:
Olen rauhallinen nainen, ei vaivaa hormoonihäiriöt. Tunnen kuitenkin naisia, jotka ovat saaneet oikeita raivonpuuskia. Yhden olen tuntenut jo lapsena, ja hän raivostui silloinkin milloin mistäkin. Sitten pamautettuaan oven kiinni ja karjuttuaan alkoi parkua. Anteeksipyyntöä oli turha odottaa. Sama jatkui hänen avioliitossaan ja lastenkin synnyttyä. Syytä ei ketään raivonpurkauksiin antanut. Toinen raivotar taas vie miestään kuin pässiä narussa. Mies siivoaa ja luuttuaa ja vaimo huutaa lisää löydettyään pölyhiukkasen. Mies valittaa kamalaa kohtaloaan kaikille, jotka viitsivät kuunnella. Erota ei silti halua missään tapauksessa. Mua rauhallisena naisena hämmästyttää tuollaiset raivoamiset, joihin ei ole syytä. En vaan ymmärrä.
Höhö, minua yleensä sanotaan liian kiltiksi. Sain vain tarpeekseni miesten kynnysmattona ja elättäjänä olemisesta niin kai sitten vaan hermostun jos nykyinen puoliso ei tee 50% kotihommista ja hae töihin...? Pelaa nyt vaan päivät pitkät ja käy koulua. Kesätöitä pitäis saada ettei kämppä mene alta.
Ja kyllä hormoonit minua raivostutti. 4 vuotta sitten lopetin hormonaalisen ehkäisyn kokonaan ja olen rauhoittunut paljonkin. Nykyään suutun vain jos minä koulu töiden lisäksi joudun 1. laittamaan miehelle ruokaa 2. siivoamaan hänen roskia olohuoneesta hänen datauspisteensä ympäriltä. Voisi *aatana sen pitää edes siistinä.
- oraakkeli
koska kattelevat liikaa näitä, kahdenkymmenen sekunnin kohdalla ymmärrätte: http://www.youtube.com/watch?v=2FVgHP9DI3Y
- Koettu on
Tämä on narsistista aikaa ja nämä raivoavat naiset haluaa kaiken omalla tavallaan ja aina itselleen. Tämä aika tuottaa niitä loputtomasti, erityisesti tv-julkkiset hyviä malleja huonossa käytöksessä, joka ei ota muita huomioon.
Mitään muuta ei ole tehtävissä kuin ottaa jalat alle! Älä innostu ennekuin olet nähnyt riittävän koeajan ja kaikenlaisissa tilanteissa, varsinkin hankalissa paikoissa.- 3+12
Joskus toiset haluavat, että heitä otetaan huomioon 24h vuorokaudessa ja 7 päivänä viikossa. Jokainen tietää suunnilleen kapasiteettinsä ja jaksamisensa. On oikein ja oikeutettua huolehtia itsestään ja jaksamisestaan. Muut kun eivät sitä tee.
Antaa pitäis ja sitten heitätte pois kuin tyhjän rukkasen.
Miksi vihaatte naisia?
Ja miksi nauratte ajaessanne pois.
Ei noi pimeyden työt oikein kuulosta hyvältä.
- Mahtisonni80!
Onhan tuon huomannut mm. töissä kun on ollut naisvaltaisilla aloilla. Kaikki tappelee keskenään, selkään puukotetaan ja mielialat vaihtuvat kahvitunnin aikana ihan äärilaidasta toiseen. Miesvoittoisilla aloilla ei tuollaista ole, jos henkilö on aamula huonolla päällä niin ei se siitä sitten muuksi sinä päivänä muutu.
Naiset muutenkin ottaa pulttia ihan epäolennaisista asioista. Esim. kun muutto on kesken ja tavaroita vielä kuljetetaan, soittelee nainen ja kyselee että mihin laitetaan kello roikkumaan. VAIKKA OLIS VIELÄ KYMMENEN KUORMALLISTA TAVARAA KANNETTAVANA JA ROUDATTAVANA. Uskomatonta touhua. Onneksi olen mies!
http://1i.fi/naiseudensyvinolemus- 9+6
En käynyt lukemassa linkkiä.
Miehet ei puhu, eikä pussaa eli eivät kerro. Monet naiset kertovat avoimesti ja heitä puukotetaan selkään sitten siellä naisten taholta ja täällä miesten taholta. Puukotetaan joka tapauksessa kaksinkertaisesti.
By the way kannattais hankkiutua eroon noin suuresta määrästä tavaraa.
Pakuautollinen vois olla ihanne.
Mutta ajattele!
Jos nainen on tehty miehen kylkiluusta, hän moittiikin itseään moittiessaan naistaan. Eikä hyväksy siis itseään, silloin kun ei hyväksy naistaan.
Miksi et voi hyväksyä naista ja rakastaa häntä? Miksi et rakasta itseäsi? - idiootille
Onkelmasi ja persoonasi vinoutuma (=halusi olla jonkinlainen ylinvertainen olento naiseen verrattuna)on nähtävissä nimimerkissäsi!
- leuka4
Hakkaamista ja raivoamista oli naisen puolelta tuo parisuhdehomma. Välillä jouduin sanomaan, että nyt annat olla ja paeta muualle. Olen pa-ihminen tällaisena kuin olen. En kaipaa enää mitään hakkaamista ja muka itse siinä pitäisi antaa periksi yms. - Kauniit naiset kannattaa myös kiertää kauempaa, heille on ne omat miehensä.
- 13+11
Ei hakkaaminen ja väkivalta ole sallittua ja hyväksyttävää. Se on pitemmän päälle kaikille rankkaa. Pitäisi varmaankin selvittää syy, miksi hakkaamista, raivoamista. Mustasukkaisuutta?? Muita syitä?? En täysin ymmärrä sinua, koska käytät lyhenteitä, joita en ymmärrä.
Mutta ei se rakkaus, josse oikeaa on, katso aina ulkonäköön.
Joku vaan kilahtaa ja kolahtaa. Vaikkei sitä aina haluaisikaan.
Mutta kauniilla naisilla tai miehillä saattaa ehkä mahdollisesti olla omia sopeutumisvaikeuksia suureen joukkoon ja päinvastoin.
Ehkä pitäisi alkaa sieltä pienestä ja opetella olemaan sinut itsensä kanssa.
Öitä! - oletpa uhri...
taitaa vihata sua aika lailla ja olet jotenkin mokannut ja verisesti loukannut kun vähän yrittää mukama nyrkittää :O tuskin sentään ihan pataan vetää?
- 17+16
Kuinka tasapainoisia ihmiset yleensä ovat? Moni pitää varmaan yllä julkisivua, mutta sisäinen on epäselkeä ja ristiriitainen, ja aina silloin tällöin siitä johtuva turhautuminen ja kiukku purkautuu ympäristöön. Olennaista ei kuitenkaan ole se miten muut kokevat, olennaista on se, että aikooko itse tehdä jotakin asialle jos kokee noin. Oman sisäisen selkeyttämiseen voin suositella Alkuajatusta, siitä löytyy toimivaa tietoa. Löytynee googlamalla.
- Ei siis ufo
Kiitos ystävällisyydestä, mutta katsotaan. Olen kyllä huomannut, että sitä markkinoidaan täällä. Jossain yhteydessä olen huomannut sen liittyvän evoluutio teoriaan, josta en oikein syty.
Onko oikeutettua kiusata tarkoituksellisesti?
On oikeutettua purkaa kiukku kiusaajaan.
Siitä on kysymys, onneton ihminen.
Suomen ilmapiiri on negatiivinen ja kielteinen.
En aio tehdä sille mitään. odotan, että kiusaajat
lopettavat tai että heille itselleen käy niin kuin he
itse tekevät toisille.
Seuraan tilannetta silmä tarkkana ja korvat kuulolla.
Ilmalaiva saapui juuri :)
- IsoMunaXXXL
munan (ja orkun) puutteessa, hoitele se tai mä tuun hoiteleen sen vaikka 2-pesään :-P
- KALLE KELLO
Kato, teinipoju on päässyt taas mieliaiheeseensa. Tiedäthän, siitä puhe mistä puute. Voi pojuparkaa. Tokihan minä ymmärrän, että sinulla pojuparka sanavarastoosi ei kuulu vielä "nainen ja suomalainen paskanainen sisältöineen kun sulla ei sitä kokemusta suominaisesta ole", ettet voi ottaa osaa keskusteluun muulla kuin pippelilläsi, jota olet hipelöinyt vauvasta asti.
- 5+4
Enemmän niitä raivopäitä löytyy miehistä.
Ja niissä vielä on se pahempi puoli, että sanallinen räyhääminen ei riitä, helposti ruvetaan myös fyysisiksi.
Tuore esimerkki on tältä viikonlopulta. Olimme isommalla porukalla viettämässä viikonloppua juhlien merkeissä. Erään kaveripariskunnan aikuinen tytär soitti shokissa äidillensä. Vanhemmat olivat jättäneet viikonlopuksi kissansa hänelle hoitoon. Tytär kertoi, että hänen poikaystävänsä joka oli hiljattain muuttanut tyttären kanssa yhteen oli heittänyt kissan seinään. Kissa oli raahautunut saunaan lauteiden alle turvaan - takajalat eivät olleet enää toimineet kunnolla.
Tytär ei ilmeisesti uskaltanut laittaa miestä pihalle - mutta taitaa vävykokelas mennä vaihtoon.
(Ei, en tiedä vielä kuinka kissan kävi. Toivon hartaasti, että kyseessä oli vain tilapäinen juttu eikä takaraajojen halvaantuminen.)
Näitä pienempien rääkkääjiä löytyy muutenkin paljon miehistä. Muistaako joku sen tyypin, joka viime tai toissakesänä heitti tyttöystävänsä koiran parvekkeelta alas?
Voisikin enemmän kysyä, löytyykö täysijärkisiä miehiä enää ollenkaan - vai onko niiden valmistaminen lopetettu vuosikymmeniä sitten? - jbjbuyg
1.hiekkaa pillussa
2.menkkaränkkäkiukkuhillopäivät
3.migreeni
4.huono aamu/aamupäivä/iltapäivä/ilta/yö
5.se mies ei ollukaan se oikea
vaan halus vaan pimppiä
6.aloita alusta. - nupissa vikaa
Nupissa pahasti vikaa sellaisella henkilöllä joka raivoaa,ei kannata kattella pitkään sukupuolesta riippumatta.
- SuomiLahnaNainen
Niin tyypillistä naisten käytöstä, heti yritetään kääntää keskustelunaihe miehiin, eikä vastata kysymykseen.
Femakko- "Kyllä ne miehetkin raivoaa!!!!!!!!!!!!!!"
Mistä johtuu naisten luontainen taipumus saada raivonpuuskia?
Hormoonit on varmaan yleisin syy, mutta edellinen vastaaja tiivisti myös muita absoluuttisia totuuksia raivohullujen naisten käytökseen.- feminiini söpöliini
Niin. Nupissa vikaa niillä miehillä, jotka raivoavat. Useat heistä myös ovat väkivaltaisia, eikä vain naistaan, vaan myös toisia miehiä kohtaan! Ei siinä auta lahnamiehen alkaa femakoiks syyttää, kyllä siinä ei mistään feminismistä ole kyse, jos mies on väkivaltainen!
Oletko varma, että hormonit ovat syy? Arvelen, että uskot vain yleiseen näkemykseen. Minä puolestani uskon, että hormonit tosiaan voivat altistaa kiukkukohtauksille ja kiristää pinnaa. Tuskin ne kuitenkaan ovat riittävä syy kovinkaan usein.
Jos tähän nyt sitten lisätään työelämän tai työttömyyden liiallinen kuormittavuus ja esimerkiksi liiallinen alkoholinkäyttö, niin soppa alkaakin olla valmis. Työelämän stressaavuus ja alkoholinkäyttö ovat lisääntyneet, eikä kummankaan vaikutus lakkaa välittömästi altistumisen loputtua. Voisiko tämä selittää sitä, miksi hyvien miesten ja naisten valmistus lopetettiin joskus menneillä vuosikymmenillä?
Olen myös ollut huomaavinani, että erilaisten näyttöjen viihdekäyttö tylsistää ja lamaannuttaa. Tuntikausien saippuaoopperoiden vahtaaminen ja nettikeskustelupalstoilla pauhaaminen näyttää johtavan jonkinlaiseen lamaantumiseen ja aloitekyvyttömyyteen. Voin olla väärässä. Jos en, niin tässä taas lisänä yksi rikka rokassa.
Koko paskassa on kyse lopulta siitä, että elämä ei ole kovin kivaa kaikin ajoin. Taakkaa ja kuormaa kertyy. Ja se, mikä on yhden mielestä raivoamista, on toiselle vain kirpeää ilmapiiriä tai pisteliästä sanailua. Jotkut esimerkit ovat tietenkin katsantokannasta riippumatta kohtuutonta toimintaa. Toisia ei lyödä ja eläimiä ei rääkätä kiukun takia.
Aika monille keskustelijoille varmaan pitäisi näyttää peiliä. Jos yksi asia hallitaankin, toisessa ei kuitenkaan osata olla alkuunkaan ihmisiksi.
- hyvä huomio
Saman olen huomannut!
- KALLE KELLO
Joka ainoa keskustelun aihe koskee NAISTA. Otettaisiinko aiheeksi vaihtelun vuoksi MIES. Miksi mies raivoaa, miksi mies pettää, miksi mies ei huolehdi itsestään, miksi mies juo kaljaa, miksi mies on aina olevinaan oikeassa, miksi mies ei osaa tehdä ruokaa, miksi mies kuvittelee itsestään liikoja, miksi mies ei osaa pestä pyykkiä, miksi mies elää naisen siivellä, miksi mies käy poikien illassa, miksi mies ei hoida lapsia, miksi mies ei syö terveellisesti, miksi mies (läskikasa hinkuaa laihaa isorintaista naista, miksi mies ei käy läääkärissä/hammaslääkärissä, miksi mies ei käy parturissa, miksi mies ei sitä, miksi mies kuvittelee olevansa maailman napa jne jne jne
- Paska3
Mene Kalle vittuun täältä kalastelemasta huomiota. Tiedämme kaikki, että olet joku katkera ja miehiä vihaava ämmä.
- KALLE KELLO
Paska3 kirjoitti:
Mene Kalle vittuun täältä kalastelemasta huomiota. Tiedämme kaikki, että olet joku katkera ja miehiä vihaava ämmä.
Pippelinhiplaajapojuun taisi osua ja upota
- Perse66
KALLE KELLO kirjoitti:
Pippelinhiplaajapojuun taisi osua ja upota
En edes lukenut sun viestiä, kun sun nimimerkin näkee niin tietää, mitä typerää paskaa siellä lukee. Mene vaikka nuolemaan omaa kuukautisvertasi.
- kumpaeiolisinaista
Jos olisin ollut yhtä viisas nuorena kuin nyt, niin en todellakaan olisi naista rinnalleni ottanut, ei ikäpäivänä. Hitto kun pärjään yksinkin, niin taloudellisesti kuin kaikissa talouteen liittyvissä askareissa. Mihin naista silloin edes tarvitsee?
Aivan turhaa kuunnella huutoa, nalkuttamista ja painostusta. Ennemmin kokonaan ilman naista, eläen huoletonta ja onnellista elämää iloiten. Saa mennä miten tahtoo kuulematta menoistaan, sekä harrastaa omia asioitaan rauhassa, jne.
Elämäni ainakin muuttui huonompaan parisuhteen takia. Naiset huijaavat alkuvaiheessa . Sitten kun suhde on vakiintunut, niin se sisäinen piru alkaa heräämään.
Jos sexin puute tulee, niin voihan sitä jostain naisesta pelkän panokaverin hankkia. - Eräs vaan
Miehet eivät raivoa. Mies vetää viinaa. Mies vetää turpiin. Mies tappaa perheensä ja/tai itsensä. Mies on oppinut patoamaan kielteiset tunteensa kunnes pamahtaa!!
- Ei raivoa
MInä olen tainnut saada itselleni todella harvinaislaatuisen vaimon, joka ei raivoa juuri koskaan. Silloinkin kun hän raivoaa niin hän raivoaa Wordin tekstinkäsittelyohjelmalle ja se raivo on tunnetusti täysin rationaalista. :)
- haa vapautta
Pian kymmenen vuotta VAPAUTTA natisevista naisimmeisistä...kenen sukat tuos on .. taas ?!
Hah mitä yliarvostusta...osaan KAIKKI paremmin kuin vaimoni entinen sellainen nykyinen hautuumaan asukas.
ja se n pikkuisen lihanpalan vuoski en juokse metriäkään. - Prinssi. . .
Veikkaan ruuansulatukseen liittyvää ilmiötä : diabetes
Sokerit menee alas, kun laihdutellaan, on menkat ynnä muuta...
Yhestä erityisen raivokkaasta raivottaresta selvis että sairasti piilevää diabetestä.
Eip muuta ko sairaalaan tutkimuksiin.
Hoitamaton diabetes voi heitellä sokeriarvoja ja aiheuttaa lihoamisen. - Allikkina
Mulla on paha olo. Eräänä päivänä semiraivosin miehelleni. En haluaisi, mutta kun en tiedä, miten hänen kaaliin saisi taottua muutaman asian. Astioita jätetään ympäri kämppää, samoin vaatteita ja roskia. Joka päivä ja iankaikkisesti saan hänen jälkiään korjata. En vaan jaksa enää. Siksi sain huutokohtauksen. En tarkoittanut.
Kaikki naiset eivät todellakaan raivoa! Sanoisin että olet vääränlaisen naisen kanssa tekemisissä. "kiukkupuuskia" voi joskus tulla ja sanoisin että niillä kuuluisilla naishormooneilla on osuutta asiaan... ja kiukutteleehan miehetkin joskus. Raivoaminen on mielen hallitsemattomuutta ja olisi ehkä syytä hakeutua kyseisten ihmisten hoitoon jos eivät saa itseään hillittyä.
- Raivo Ruuusna
Nykysuomessahan raivoavat akat ova feministihihhuleiden mieleen ihan julkisissa viroissakin.
http://liberalismi.net/wiki/Tiina_Rosenberg
"Fucking racist"
Hieman aiemmin Rosenberg huusi kollegalleen "fucking racist", kun tällä oli vaikeuksia lausua Devrim Mavin nimeä."
"Ruotsissa Rosenberg joutui moneen kohuun. Esimerkiksi vuonna 2008 lauluryhmän esiintyessä Lundin yliopiston tohtoripromootiossa Rosenberg säntäsi lavalle, huusi muusikoille: "Fuck you, fuck you, fuck you!" ja ryntäsi ulos tilaisuudesta."
Tämä taas johtuu siitä että kaikki feministit ovat HULLUJA! - irtoa prkele
Jaa mä tunnen vain raivoa täynnä olevia miehiä. Ovissa on reikiä, kännykkä lentelee, ja jos vaikka korjaushommat käy hankalaksi, asiasta pääsee hajottamalla loputkin. Onko sekin sitten hormonaalista vai millä tekosyyllä tätä selitetään?
- Paska3
Kaikki naiset ovat enemmän tai vähemmän mielisairaita, tämä on tiedetty jo antiikin ajoista asti. Siitä syystä naiset eivät sovellu esimerkiksi esimiesasemiin: kuukautisten tullen he käyttäytyvät täysin epärationaalisesti ja epäjohtajamaisesti.
Naiset ovat huonompi sukupuoli. Se on ihan selvä asia.- Yeah...
Homoseksuaaleilla on tietenkin aina oma käsityksensä.
- Paska3
Yeah... kirjoitti:
Homoseksuaaleilla on tietenkin aina oma käsityksensä.
En ole homo, vihaan vain naisia. Ja syystä, typerä sukupuoli, kelpaa vain panemiseen.
- vittukäykspottuilee
Paska3 kirjoitti:
En ole homo, vihaan vain naisia. Ja syystä, typerä sukupuoli, kelpaa vain panemiseen.
sekä väkivaltarikosten uhreiksi, miehethän ovat hoitaneet sen tekijäpuolen koko apinahistoriamme ajan.
- 66paska66
vittukäykspottuilee kirjoitti:
sekä väkivaltarikosten uhreiksi, miehethän ovat hoitaneet sen tekijäpuolen koko apinahistoriamme ajan.
Jep, siihenkin. En yhtään ihmettele miehiä, jotka vetävät vaimojaan pataan. Lähinnä ihmettelen, miten yksikään mies jaksaa elää jonkun verivitun kanssa. Järkihän siinä menisi.
- vitu, vitu, vitu
66paska66 kirjoitti:
Jep, siihenkin. En yhtään ihmettele miehiä, jotka vetävät vaimojaan pataan. Lähinnä ihmettelen, miten yksikään mies jaksaa elää jonkun verivitun kanssa. Järkihän siinä menisi.
Mutta vastaamatta jäi kysymys: Miksi miehet raivoavat, miksi miehet tekevät väkivaltarikoksia? Jos vastaus on naisten ärsyttävyyden vuoksi, on vastaus tähän ketjuunkin sama: naiset saavat raivokohtauksia miesten ärsyttävyyden vuoksi.
Eipä lellitä omaa sukupuolta siellä.
- kuumia aaltoja
? Olet noin 15 vuotta ollut hissuksiin, tehnyt muutaman muksun, maksanut laskuja ja niin ollen käynyt töissäkin. Kokannut, siivonnut, pyykännyt kotosallakin.
Mies on tämän saman ajan juuri ja juuri saanut muksuja harrastuksiin, töittensä lisäksi.
Talossa on paikat vailla remonttia, oma se jo on...
Kuulostaako tutulle storylle?
Sitten iskee se vaihe kun ruuhkavuodet hiljenee, naiselle tulee vaihtarit. Mies huutaa saharalta seksiä. Tosiasiassa pelkää että nyt se nainen lähtee. Työnantaja ei pidä naisen vanhenemisesta.
Ja joku päivä tai ilta on raivari kyllä kypsä- onhan se antanut oottaa vuosia itseään. Välttäkää tämä. Jakakaa arkea. Ajan kanssa, eikä olo ole niinkuin vierailla... tutun, jopa kamun kanssa on parempi iloitakin, kun semmoisen, mistä ei tiedä mitä ajattelee.
Me naiset olemme auttamatta yksin, monissa asioissa, missä ennen ei tarvinnut. Ammatillisesti. Äiteinä. - me naiset me miehet
Herrajumala mitä yleistämistä. Ei ole mitään me naiset ja me miehet ryhmää vaan iso joukko erilaisia miehiä ja naisia.
Toiset niistä ovat järkeviä ja toiset taas helvetin tyhmiä. Valitettavasti juuri nämä helvetin tyhmät törmäävät toisiinsa, tekevät muksuja, rupeavat tappelemaan ja eroavat välittämättä lapsista tuon taivaallista !!!!- Kiukkupussi
Tuo olikin se yksi tapa, millä mies löytää raivoisan naisen joku kerta kotoa. Kun nyt on kokemuksella taas siivonnut sängyn alta sukkia, jonka asian on nätisti toivonut korjaantuvan vuosikausia sitten, ääneen.
Miehet ja naiset on perusteiltaan erilaista väkeä.
Minä menetän päreeni lähes aina mieskaveriini... Seksiä vinkuu, yhtenään. Vaihtareissa olevalta.
Ja ei joko osaa tai TAHDO naistaan varten yhtään siivota kotiaan. Arvatkaa pitääkö kenenkään tulla kylään minun luokseni kuvottavan lian keskelle? Ei...
Arvatkaa, pitääkö minun luonani vieraan yksinään vastata ruuanlaitosta...
Arvatkaa, joutuuko mies minun lemmikkiäni hoitamaan...
Arvatkaapas sitten, huvittaako em. juttujen takia tavata koko miestä? EI. Yksin on rauhallisempaa, kaikki sujuu. eli ken sotkee se siivoaa, ken syö se kokkaakin.
Viimeksi otin kunnon raivarin, kun en saisi tehdä kiireaikoina epämääräisempiin aikoihin työvuoroja. Voi hyvä ihme, milläs minä sen paikkaan, vai mieskö minulle sen taloudellisesti paikkaa... jos työvuoroja ei saa tehdä silloin kun niitä on?
Että... näissä ainakin minun raivarieni syitä. Kerta vielä häneltä, niin ostan hamekankaan...
- tunnusmerkit
Supisuomalaisen naisen tunnusmerkit:
pienirintainen, leveälanteinen, juorutaitoinen ja nalkuttava.
Repikää siitä. - Todentaja
Liekö E-pillerit saa naiset sekaisin ja raivopäisiksi.
Hormonaalinen epätasapainoisuushan ei liene terveellistä kellekään.
Tosi asia kuitenkin on, että naiset on tulleet paljon pahapäisemmiksi kuin ennen.
Liekö sen vuoksi yhä udeammat Suomalaisetkin miehet haluavat naisensa mielummin Thaimaasta ym. kauempaa, jossa tämä raivohulluus ei vielä ole yleistynyt. - Todentaja
... myös feministien manipulointi ja aivopesu lienee osasyyllinen tähän kotimaisten naisten "kehitykseen". Pitäähän feministien saada hankittua itselleen lesbokumppaneita keinolla millä hyvänsä.
(vanhaa laulua lainaten) "Muuttuuko ihminen ja mihin suuntaan ..." - Mies.,.
Pohjimminen syy on naisen seksuaalisuus. Tuossa linkin keskusteluketjussa
asia on selvitetty todella perustellusti. Miehen on vain uskottava että asia on noin kun mies ei pysty tuntemaan samoin.
"Kokkolasta
Olen yli nelikymppinen, eronnut, nykyisen mieheni kanssa reilut viisi vuota viihtynyt nainen. Ihana, ihana mieheni pisti mut ruotuun jo alussa, sanoi, että piiskaa tulee, jos en tottele, ja sitä on tosiaan tullut. Saan selkääni seksileikkkinä, mutta myös aivan rankaisuksi; jos oikuttelen, niin hyvin helposti lentää pöksyt kinttuihin, ja saan vyöremmistä paljaalle pyllylleni. Pistää PIKKUISEN miettimään kannataako kiukutella. Kaikista rankinta on ollut myöntää se, miten paljon tämä mua kiihottaa.... -päivääkän en vaihtaisi pois."
http://www.meidanperhe.fi/keskustelu/118005/ketju/_onko_muita_piiskan_ystavia_ - saariston mies
Lyhyesti sanoen...paras keino hillitä raivoavaa naista on seksi. Ei muuta kuin vain sänkyyn ja naimaan!
- Tuuletin
Minä aikuinen nainen, ja vihdoin se oikea, vai onko...? Koskaan ennen ei ole miestä tarvinnut pyytää tai komentaa tekemään kotona juttuja, saati raivota asiasta, nyt tilanne toisin. Mies ei viitsi korjata omia jälkiään jne, televisio on prioriteetti numero yksi eikä mikään muu muuta tilannetta paitsi kamala raivokohtaus. Kunnon raivo saa miehen toimimaan muutaman päivän ja käyttäytymään "normaalisti". Kotityöt lienee maailman typerin syy erota, kun kaikki muu toimii. Miehet kertokaa, mikä juttu tämä on?!?
- Ajatus
Ei tada olla kysymys kotitoista vaan kunnioituksen puutteesta. Siina riittaa syyta moniin eroihin.
- Kumpi vai kampi
Ajatus kirjoitti:
Ei tada olla kysymys kotitoista vaan kunnioituksen puutteesta. Siina riittaa syyta moniin eroihin.
Öööö ... No kumpi em. tilanteessa ei kunnioita kumpaa?
- naiset ovat perseest
Nyt tiedätte ainakin, miksi kaikki tuntuu ihanalta kun ei omista ketään muijia saarnaamassa. Nimimerkki minä joka asun yksin. Perkule kun tuntuukin kuin kaikki olisi yhtä juhlaa...
- naiset ovat perseest
Vielä lisään olevani 26 vuotta täyttävä mies ja seuranani iso tyttökoira jonka kanssa leikitään kaikkea mukavaa :)
- 66paskaperse77
naiset ovat perseest kirjoitti:
Vielä lisään olevani 26 vuotta täyttävä mies ja seuranani iso tyttökoira jonka kanssa leikitään kaikkea mukavaa :)
Narttu kuin narttu, mutta koirassa on se hyvä puoli naiseen verrattuna, että se ei nalkuta siitä, kun sitä haluaa nussia vain takaapäin ettei tarvitse katsella sen rumaa naamaa.
- Perkeles
66paskaperse77 kirjoitti:
Narttu kuin narttu, mutta koirassa on se hyvä puoli naiseen verrattuna, että se ei nalkuta siitä, kun sitä haluaa nussia vain takaapäin ettei tarvitse katsella sen rumaa naamaa.
Täysin totta.
- fakta tieto
Naiset raivoavat koska niillä on kuukautiset, vanhemmalla iällä kyllä rauhoittuvat.
- suomalainen tyttö
Kuun kierto siihen on syynä kuten edellä. Pysyttelen pois tyttärien luota, en soita, sillä vastaukset ovat vähemmän herttaisia.
Myös jos nainen ei ole tyytyväinen rakkauselämäänsä, niin se laittaa puhumaan. Onnellinen nainen, laulaa keittiössä. "Mistä johtuu naisten luontainen taipumus saada raivonpuuskia?"
Eiköhän ne kiukkupuuskat ole yksilöllisiä ja niitä riittää kyllä miespuolisillakin. Tiedä sitten, että jos joillakin naisilla tietyt hetket kuukaudesta saattaisivat aiheuttaa jotain... Paha sanoa asiasta mitään kun en ole biologi enkä lääkäri.- syystä
kotokasvatus
- Selvänäkijä katsoo
Veikkaan, että olet jotenkin suututtanut naisen ja hän on selittänyt asian sinulle, mutta et ole kuunnellut selitystä ollenkaan ja olet vain ihmetellyt, miksi ihmeessä nainen taas on vihainen.
- Eustass
Moni nainen on henkisesti yksin, koska kumppani ei ole "puhuvaa ja pussaavaa" tyyppiä. Pakko raivota ja purkaa tuskaa, joka johtuu tästä yksinäisyydestä. Toinen syy on se, että nainen kokee ettei hänen viestinsä mene perille muuten kuin raivoamalla.
Jos oman naisystävän "raivonpuuskat" ihmetyttävät, kannattaa kysyä asiallisesti, että miksi oikein huudat, ja eikö asiasta (mikä se sitten onkaan) voisi puhua rauhallisemminkin.- Melkein napakymppi
Sanoisin tähän kuitenkin, että raivoamisesta syyttävät eivät kysy, koska he eivät ymmärrä, että heillä on raivon kanssa jotain tekemistä. Se on yksinomaan raivoajan moka ja ongelma. Jos kysyy ja saa vastauksen, joka ei miellytä, voi joutua miettimään omaa osaansa. Ja se on pahasta, varsinkin, jos sitä ei osaa eikä hokaa.
- (ri
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3480686/
Tässä on aika kattava selostus. - narsismin tulos
Narsistiset äidit syöttävät tyttäreilleen valheita ja valheellisia käsityksiä elämästä jonka vuoksi tyttäret raivostuvat kun elämä ei toimi kuten äiti on sanonut. Isä saattaa olla tällöin hiljainen hissukka joka ei osaa ohjata tytärtään koska hän ei ymmärrä naisia.
Mies ei ymmärrä naisia sen vuoksi että oma nainen toimii salaperäisesti, mutta tämä salaperäisyys johtuu siitä että äiti haluaa omia lapset itselleen ja pyrkii syöttämään lapsilleen tietynlaisen maailmankuvan jonka äiti itsekin kenties on omaksunut. Nainen ei uskalla puhua miehelleen koska nainen pelkää että mies huomaa naisen valehtelevan tyttärelle tai että nainen on jo alunperin suhteen alusta lähtien valehdellut miehelle. Valheet saattavat olla puhtaasti naisen omakeksimiä valheita tai sitten naiselle on muodostunut täysin vääristynyt ja valheellinen maailmankuva jota nainen ei halua lähteä muuttamaan. Tätä kautta mielenterveysongelmat periytyvät äidiltä tyttärelle.
Raivonpuuskia on paljon helpompi hillitä siten kun hyväksyy valheellisen maailmankuvan ja toimii sen mukaisesti ennemmin kuin raivostuisi siitä että joku on valehdellut itselle. Tätä harva ihminen kuitenkaan hyväksyy ja ihmiset yleisesti vastustavat sitä jos heille yritetään syöttää valheita. Ihmisille tulee eteen ongelmia jos heille yritetään syöttää valheita ja naisille niitä voi tulla siitä kun heidän oma äiti on syöttänyt omia valheita tyttärilleen.
Tietysti jos raivonpuuskat johtuvat siitä että tyttönä on tottunut saamaan kaiken itselleen sekä ihailua pojilta ja olemaan kaiken huomion keskipisteenä, saattaa tästä olla vaikea luopua sen vuoksi että aviomies tai avomies ei jaksa passata naista ja antaa naisen lähteä jatkuvasti risteilyille ja muualle hakemaan ihailua osakseen.- huvittava kertomus!
Liittyykö kuvauksesi yhteen ainoaan tapaamaasi naiseen planeetalla maa ja naisen nimi olikin eeva
- kyrpä?
Potevat ilmeiseti kyrvän puutetta.
- wanhempi mies
Sanotaan alkuun ihan suoraan, että kyllä se joskus nuorempana miehenä pänni, kun tuntui kuin itse aikuisena paimentaisi viisivuotiasta, kun naisella pahimman laatuinen raivonpuuska yllätti, ei tehoa lahjonta, kiristys, ei uhkailu.
Oma elämäni on ollut ja on nyt seesteistä, keskityn positiivisiin asioihan ja silloin harvoin kun suutun, kiroilen asiaa joka ottaa päähän enkä ala vatvomaan vuosien takaisia juttuja yhä uudestaan ja uudestaan. Kiukuttelu monesti kun on vain oire jostakin, onnellinen ihminen harvoin jatkuvasti kiukuttelee, minä puhuisin mieluummin oikeista asioista jos sellaisia on kuin riitelisin turhista.
Nykyinen naiseni suutahtaa satunnaisesti (ja vielä harvemmin täysin syyttä) ja leppyy nopeasti. Saattanut vaikuttaa tilanteeseen se, että kerroin jo suhteemme alussa, että minä en naista jolla tunnehallinta on jämähtänyt pikkulapsen tasolle katsele. Näen tämän myös niin, että kyse on toisen kunnioituksesta ja arvostuksesta - en minä ala varsinkaan kenellekään jota arvostan ja kunnioitan syyttä suotta raivoamaan ja riitoja paisuttelemaan, kyllä sitä aikuisella ihmisellä sen verran pitää itsehillintää olla. Ja näin tasa-arvon aikakaudella minä odotan itseäni kohdeltavan samoin kuin kohtelen muita.
Nuorempana jouduin laittamaan monta "hyvää" naista kierrätykseen kun eivät kahden kesken osanneet olla kunnolla, kaverit siihen aikaan ihmettelivät ja pitivät hulluna kun joukossa oli muutama varsin näyttäväkin tapaus. Ne olivatkin yleesä niitä pahimpia raivoajia, ilmeisesti miehet olivat yleensä aina myötäilleet ja antaneet periksi, itse pidän kantani ja en ota vastuita muiden virheistä, sekös monelle naiselle ei ole sopinut ja ovat väsytystaktiikalla koittaneet vie voiton meikäläisestä.
Pääni olen pitänyt, naisia on jouduttu laittamaan takaisin kiertoon enemmän kuin tarpeeksi, mutta nyt ole tyytyväinen, vuosia olen saanut elää lähes harmonisesti nykyisen kultani kanssa ja eipä ole hänen ulkonäkönsä yhtään luonnettaan rumempi. Kyllä se on joskus mietityttänyt olisiko sitä oma pää loputtomiin kestänyt, jos jonkun kiukuttelijan pillin mukaan olisi alkanut tanssimaan ja vuosikymmeniä sitä rataa menty.
Sanonpahan vain varsinkin nuoremmille miehille ohjeeksi, että pitäkää päänne, naiset ne usein sillä kiukuttelulla kokeilevat vain rajojaan ja teidän järkähtämättömyyttänne. Jos ihan mahottomaksi menee niin kyllä se parasta on laittaa nainen vaihtoon, pahimmassa tapauksessa loppuikänne joudutte uupumaan jatkuvasta kiukuttelusta ja nalkuttelusta.
Eipä minulla muuta, joku varmasti on eri mieltä kanssa, mutta eipä se niin vakavaa, kukin tyylillään, minä omallani, oma tyylini minulle joten siksi siitä kirjoitin kun voisin olettaa sen sopivan muutamalle muullekin.- ei luusereille!
"Joukossa oli muutama varsin näyttäväkin tapaus. Ne olivatkin yleesä niitä pahimpia raivoajia, ilmeisesti miehet olivat yleensä aina myötäilleet ja antaneet periksi, itse pidän kantani ja en ota vastuita muiden virheistä, sekös monelle naiselle ei ole sopinut ja ovat väsytystaktiikalla koittaneet vie voiton meikäläisestä"
Kaunis ja tasokas nainen tietää että saa paremmankin ja toisaalta, tietää tasan tarkkaan suurella mieskokemuksella miesten metkut eikä katsele paskaa kohtelua yhtään enempää kuin munakello pirisee; huvikseen raivonneet kun olet kuvitellut liikoja itsestäsi ja liian vähän naisen tasosta. - wanhempi mies
ei luusereille! kirjoitti:
"Joukossa oli muutama varsin näyttäväkin tapaus. Ne olivatkin yleesä niitä pahimpia raivoajia, ilmeisesti miehet olivat yleensä aina myötäilleet ja antaneet periksi, itse pidän kantani ja en ota vastuita muiden virheistä, sekös monelle naiselle ei ole sopinut ja ovat väsytystaktiikalla koittaneet vie voiton meikäläisestä"
Kaunis ja tasokas nainen tietää että saa paremmankin ja toisaalta, tietää tasan tarkkaan suurella mieskokemuksella miesten metkut eikä katsele paskaa kohtelua yhtään enempää kuin munakello pirisee; huvikseen raivonneet kun olet kuvitellut liikoja itsestäsi ja liian vähän naisen tasosta.No jopas jotakin.
Toinen puhuu mielipiteissään pysymisestä, vastuun kantamisesta omista teoistaan ja toisen kunnioituksesta, toinen puhuu "tasosta" ja "luusereista".
Hätäisempi voisi jo kommentoida jotain koirista ja kalikoista tässä vaiheessa ja viimeinen lauseesi jotenkin antaa ymmärtää, että tasokkaalla naisella on oikeus raivota enemmän kuin vähemmän tasokkaalla?
Sanotaan nyt kuitenkin, että siitä olemme samaa mieltä, että kaunis ja tasokas nainen todellakin voi valita miehiä, varsinkin jos kauneus ja taso ovat säilyneet yli vuosien. Sitä ulkoista kaunettapa vaan ei kukaan voi sisäiseksi kauneudeksi millään meikeillä muuttaa. Luonne vaatii kypsymistä ja kehittämistä ja jos nainen ei ole koskaan oppinut kantamaan vastuuta teoistaan ja toisen kunnioitus on näennäistä että ottanut aina temppuilijan tai tossukan itselleen, niin vanhempana kauneus voi olla tallella, mutta luonne on saattanut jäänyt kypsymättä. Pinnallisempi mies toki voi innostua moisesta löydöstä, mutta nainen jää loppuiäksi ihmetellemään miesten "metkuja", kun ei muunkaanlaista pidempiaikaista seuraa löydä.
- 34 vuotias sinkku
Naisen luontainen taipumus raivonpuuskiin?
Minulla ilmenee vain muutamana päivinä kuukaudessa taipumus olla äreällä päällä. Se johtuu puhtaasti kuukautisista. Tiedostan sen ja olen miehillekin asiasta kertonut varoittaakseni heitä epäloogisuudestani tuolloin.
Halaus ja nätti puhe auttaisi. Hieman tuntemattomammat miehet, treffikumppanit, yleensä kuitenkin ottavat tilanteen itseensä ja alkavat haukkua minua... Soppa on valmis.
Kun miehellä on huono päivä, en syytä häntä siitä, vaan annan olla ja ymmärrän vaikka saatan joskus saada osakseni ilkeitä sanoja. Tämä kärsivällisyys helpottaa toisen oloa ja loppupäivä onkin sitten parempi ja asiasta pääsee yli nopeammin.
Huomaan monen olevan parisuhteessa pirttihirmun kanssa (mies tai nainen). Parisuhteessa on helpompi kai raivota, kun toisella on pallo jalassa eikä pääse karkuun.
Hyvä mies. Jos suhteen alku on täynnä ruusuilla tanssimista ja nainen muuttuu suhteen edettyä muunlaiseksi, etkö koe itseäsi petetyksi? Sinulle esitettiin parempaa mitä toinen oikeasti on. Miksi valitsette itselleni näitä naisia, jotka eivät näytä huonoja puoliaan alkuun? Itse näytän ja suhteet kariutuvat aina siihen menkkoista johtuvaan epäloogisuuteen, kun keskustellaan esim netissä ja emmekä miehen kanssa ymmärrä toisiamme tasan tarkkaan, kun niin iso osa viestinnästä jää pois... Toisen näkeminen ja halaus muuttaisi kaiken. Mutta ei - mies suuttuu ja ryttää koko orastavan suhteen roskiin. Onhan mussa oltava jotakin vikaa, kun käyttäydyn niin jo alussa. Ei - kun haluan, että toinen tietää mitä saa... Onhan se toisaalta hölmöä jos kuukaudessa on 31 päivää ja joista on huonoja 2 ja ne sattuu juurikin tapailun alkuun... bye bye vaan sillekin suhteelle :D..
Älä pliis hei yleistä. Ei kaikki naiset ole raivottaria.
Kyllä miehetkin on melkoisen kunnostautuneita raivon saralla...- siisti mies
Onko täysin mahdotonta moderoida omaa käytöstään se 2 päivää 31 päivästä. Voisin miehenä vedota samalla logiikalla testosteroiniini mitä virtaa suonissani: "Hei kuule sun on ymmärrettävä mun ajoittaista raivoamista ja tappeluvimmaa. Se johtuu vain hormooneistani."
Opetelkaan naiset käyttäytymään. - stgreatre
siisti mies kirjoitti:
Onko täysin mahdotonta moderoida omaa käytöstään se 2 päivää 31 päivästä. Voisin miehenä vedota samalla logiikalla testosteroiniini mitä virtaa suonissani: "Hei kuule sun on ymmärrettävä mun ajoittaista raivoamista ja tappeluvimmaa. Se johtuu vain hormooneistani."
Opetelkaan naiset käyttäytymään.Hei kuule mies. Ykskään tuttavapiirini miehistä ei ole viilipytty kuukauden jokaisena päivänä. Jos miehille pitää antaa armoa niiden huonosta tuulista, pitää naisillekin antaa. Se on vastavuoroista katsos....
Kiukuttelu, tappelu, raivoaminen, riitely, huutaminen = kaikki sanoja jotka jokainen käsittää aivan eri tavalla.
Oletko "siisti mies" tasainen viilipytty aina? Jos et, olisit voinut jättää kommenttisi kirjoittamatta.
- vakalle kansi
Kun nainen joutuu ottamaan alemman koulutuksen omaavan miehen näin käy.
Miehen jutut jonka puheet pyörivät ala-asteikäisen tasolla, ottavat rouvaa kupoliin joskus enemmän, joskus vähemmän. - Testeri 4
Miehen ja naisen erilainen tapa ajatella yhteisiä asioita voi ns. olla kestämätöntä
naisen mielestä . Me ollaan niin erilaisia . Toisilla miehillä on niin suora ajattelutapa että olen miettinyt onko jokin vamma kysymyksessä . Ajattelu ei mene ollenkaan tietyille alueille . Siltä osin nainen saattaa jäädä kokonaan yksin . Mies tuntuu
aivan lapselta . Eikä kysymys ole älykkyydestä vaan ns. fiksusta miehestä .
Nainen sopii naiselle paremmin , siksi naiset puhuvat keskenään asioistaan . Toivon että miehissä on eroja , kaikkia miehiä en ole ehtinyt testaamaan .- Ihan ite
Molemmat tarvitsevat toisiaan , näköjään , koko ajan menevät naimisiin . Miehet käyvät paremmin miehille . Tässäkin ketjussa ovat haukkuneet naisia ja kehuneet miehiä . Homoliitot ovat varmaan onnellisia ja pepaakin saa enempi .
Ei ole lapset häiritsemässä tärkeää toimitusta "pyhää toimitusta" kuten eräs Tamperelainen sanoi . Jos mies saisi lapsia ei meitä naisia tarvittaisi ollenkaan .
Yksin kun elää ei tarvitse raivota , kukaan ei ole kiusaamassa , loukkaamassa ,
vähättelemässä ,vonkaamassa pepaa . Nyt kun on niitä kivoja vehkeitä voi ihan
ite hoidella omat orkkunsakin , herää kysymys , mihin nainen miestä tarvii ? - Eikö...
Ihan ite kirjoitti:
Molemmat tarvitsevat toisiaan , näköjään , koko ajan menevät naimisiin . Miehet käyvät paremmin miehille . Tässäkin ketjussa ovat haukkuneet naisia ja kehuneet miehiä . Homoliitot ovat varmaan onnellisia ja pepaakin saa enempi .
Ei ole lapset häiritsemässä tärkeää toimitusta "pyhää toimitusta" kuten eräs Tamperelainen sanoi . Jos mies saisi lapsia ei meitä naisia tarvittaisi ollenkaan .
Yksin kun elää ei tarvitse raivota , kukaan ei ole kiusaamassa , loukkaamassa ,
vähättelemässä ,vonkaamassa pepaa . Nyt kun on niitä kivoja vehkeitä voi ihan
ite hoidella omat orkkunsakin , herää kysymys , mihin nainen miestä tarvii ?tolpalle on kiva k u s a s t a, eikö se jo riitä tarvitsevuuteen? ;))
- fkajvkljafklaj
SINÄ olet näiden raivoavien naisten yhteinen nimittäjä. Miksi naiset raivostuvat sinulle? Miksi sinä valitset seuraksesi epävakaita naisia?
- Naisilla "vippaa"
päässä ja pahasti.
- pettynyt mies
En todellakaan ymmärrä miksi naiset ovat parisuhteessa poikkeuksetta ihan älyttömän vaikeita. Omakin naiseni syyllistää minua milloin mistäkin ja ei millään kykene joustamaan missään asiassa. Seurauksena on joko porukohtaus, mökötys tai loukkausten heitteleminen. Joka ikinen pikku asiakin dramatisoidaan hirveisiin mittakaavoihin ja ihan turhaan. Haluan vain olla rauhassa!
Noin 80% tutuistani kaveri miehistäni on täysin samoja ongelmia. Joko nainen on tyranni tai draamakuningatar. Yksi vaihtoehto on vielä hiljainen hyssykkä joka sitten ihan puskista tekee jotain idioottimaista kun ei osaa avata suutaan.
Missä ovat aikuismaiset 30-kymppiset naiset? Kaipaisin vain omaan suhteesi aikuismaista keskustelua siitä että mikä vaivaa ja miten voitaisiin sopia asia. Miehet todellakin ovat valmiita joustamaan ja antamaan periksikin yhteisen mukavan suhteen takia. No naiset eivät ole.
Ihan oikeasti mietin että olenko heittänyt elämästäni vuosia olemalla naisen kanssa joka ei koskaan kasvanut henkisesti tasapainoiseksi. Hienot hetket ovat ihania, mutta naisen mieli voi kääntyä kuin tuuliviiri. On aivan sama miten me miehet yritämme, kun lopputus on huono tai hemmetin huono. Ikinä ei mitään sovittua kun aina löytyy joku uusi vika miehestä. Naisissa itsessään heidän mielestään ei ole mitään vikaa tai sitten he ovat omasta mielestään temperamettisiä, intuitiivisia tai herkkiä.- 1+10
Nettideitistö meitä aikuisia keskustelutaitoisia naisia löytyy..
Profiilista se selviää aika helpolla... - eipä hätiä
Ei kuulosta hyvälle. Kyllä syitä on sinussakin. Ei siksi että olisit antanut syytä naisesi käytökseen, vaan siksi että olet antanut itsesi elää ikävässä parisuhteessa noin pitkään.
Otat ensitöiksesi puheeksi nämä asiat puolisosi kanssa. Kerrot miltä sinusta tuntuu kun loukataan. Kuuntelet mitä hänellä on sanottavanaan. Läheistä, rakasta ihmistä ei halua loukata vaikka eri mieltä olisikin. Kaikki loukkaukset vievät paria erilleen. Oletko sinä loukannut häntä, ja jos olet oletko tehnyt sen tahallaan, vai onko hän vain kokenut asiat niin. Ovatko loukkaukset oikeasti sellaisia joista kukaan loukkaantuu vai onko kyse vain siitä ettet ole tehnyt kuten hän haluaa ja sitten loukkaannutaan. Loukkaavia sanoja kun aletaan heittelemään siitä tulee pallopeli joka ei lopu eikä suhde ole enää hyvä. Erimielisyyksistä pitää voida puhua ja riidelläkin ilman loukkauksia. Erilaisuudet pitää voida hyväksyä ja kompromisseja pitää osata tehdä mutta ei laskelmoiden. Riidatkin pitää aina sopia ennemmin tai myöhemmin.
Keskusteluiden jälkeen annatte toisillenne aikaa alkaa huomioida toisenne paremmin. Parisuhteessa tarvitaan suvaitsevaisuutta ja pitkämielisyyttä. Kumppaniaan pitää arvostaa, mutta sen olisi hyvä olal vastavuoroista. Ei tarvita ulkoisia tekoja kuten kukkia ym. Arkipäivän huomaavaisuus riittää. Katsotte mihin suhde johtaa. Jos suhteessa on jatkuvaan paha ja epävarma olo onko se sen arvoista? Jokainen määrittelee sen itse. - fffffffffffffe
Entä sitten, että aiheutat muissa raivareita ja 80% miespuolisista kevereistasi on yhtä raivostuttavia, kuin sinä? Erotkaa kaikki ja painakaa toisianne, niin kaikki ovat tyytyväisiä.
- älä raivoa
fffffffffffffe kirjoitti:
Entä sitten, että aiheutat muissa raivareita ja 80% miespuolisista kevereistasi on yhtä raivostuttavia, kuin sinä? Erotkaa kaikki ja painakaa toisianne, niin kaikki ovat tyytyväisiä.
Taas joku nainen veti herneen nenään kun mies vähän avautui. Tyypillistä keskenkasvuista raivoamista mitä naisiltä nyt yleensä kuulee.
- Meillä tää sujuu.
Rakkauden teko on ohjata kumppanin aatokset toisille urille. Tai vaikka ystävän. Yhellä jos toisella on taipumus suuttua ja "toistaa itseään". Kun on pitkään saman kanssa, tietää milloin sama levy hyppää junnaamaan.
- Tasapainoinen nainen
on satuolento.
- eipä hätiä
Sivistys ja käytöstavat. Miksi kenellekään pitää "raivota"? Pikkulapset saa raivareita ja sitten niistä kasvaa aikuisia. Pitäisi kasvaa ja kehittyä Aikuiseksi. Toinen merkittävä tekijä on itsekkyys. Nainen luulee miehen olevan hänelle vain väline toteuttaa omia halujaan.
Syitä naisen raivoon:
- huonot käytöstavat,
- mielenterveyhäiriö,
- hormooniepätasapaino (tarvitsee siis lääkäriä),
- vääränlainen kumppani jonka seurassa itsehillintä pettää (pitää ymmärtää lopettaa suhde - kummankin! ei siis vain naisen),
- tarve hallita ja kontrolloida miestä (epätervettä)
- itsekkyys, pilalle hemmoteltu kakara (raivoaa kenelle vaan aina kun ei saa mitä haluaa),
- pätemisen tarve (ei osaa elämässään hankkia työtä tai harrastuksia tai tehdä jotain muuta missä kokee onnistuvansa, joten turhautuu ja alkaa raivota miehelle pienistäkin asioista).
Aloittaja: mieti itseksesi mitä sellaisia piirteitä Sinussa on, että hakeudut tällaisten naisten läheisyyteen. Onko Sinun itsetuntosi niin kohdallaan että tasapainoiset naiset hakeutuisivat seuraasi näiden säälittävien roikkujien sijaan.
Itse olen vain kerran elämässäni hetken aikaa seurustellut naisen kanssa joka halusi kontrolloida elämääni ja kun ei se onnsitunut sai raivareita. Syytti hormoneitaan mutta väitti ettei lääkäri ole mitään apua löytänyt. Lopetin suhteen, ei sellaista tarvitse sietää. Sen jälkeen vain tasapainoisia - toki persoonallisia - naisia elämässäni :)- boss ass MF
Luettelitko omia ominaisuuksiasi
- ISÄM MAAA
NAISET OVAAT PILANNEEET KOKO VITYNN MOILMANNN PRKLLL!!!!!!!1! FEMIMINSITEILLE TURPAAANNN1111!! ENNEN LAITETTTIIN AKKAT KURIIINNN VAIKKAKA PIESTIN SAATANNNA!!!!!1
- ydrdrh
Persu vauhdissa. Jatka sitä viinanjuontias halla-laho ja haista persu
- hyvittunyt
ydrdrh kirjoitti:
Persu vauhdissa. Jatka sitä viinanjuontias halla-laho ja haista persu
Porvaripersut ja Oikeistosiat vauhdissa taas.
- Ehdotus 2
älä isottele.
- Oma vikasi
Aloittaja taitaa vain olla itse niin toope, että kaikki raivostuvat. Esim, mistäs keksit yleistää noin? Oletko kaikissa asioissa noin idiootti? Miehenä en ole nähnyt raivareita sen useammin naisilta, kuin miehiltäkään
- miehen ääni
Kyllä se ikävä kyllä on niin että naiset ovat se vaikeampi osapuoli. Niin työpaikoilla kuin parisuhteissakin. Mitään järkevää syytä tähän ei ole. Naisten ainoa peruste on yleensä pms joka oikeittaa käyttäytymään aivan miten lystää. Aivan niinkuin miehillä ei olisi hormoneja lainkaan :)
- nainen27v
Repesin ihan täysin kun tunnistin tuosta suurimman osan kaveri naisistani.
Vallalla ja väkivalla on pitkä historia ja jatkuu edelleen kunnes ihminen oppii ratkomaan ristiriitojaan muilla keinoin kuin henkisellä ja lopuksi väkivallalla. Valta ja sen käyttö aiheuttaa agressioita, Kuinka kauan menee, ennenkuin itse kukin tiedostaa, että väkivalta on rakenteellinen ilmiö ja jokainen on tiedostamattaan oppinut henkisen ja fyysisen väkivallan mallioppimisen kautta. Kun ihminen tämän tiedostaa, voi hän alkaa etsi muita ratkaisukeinoja kuin väkivallan, oppii pikkuhiljaa vastustamaan väkivaltaa. Väkivalta lisää väkivaltaa, Katkaise kierre ja etsi vaihtoehtoisia, rauhanomaisia keinoja ratkaista ristiriitoja. Jokaisella on oikeus omaan ruummilliseen koskemattomuuteen, se pitiäisi olla itsestäänselvyys ja valtion erityisessä suojeluksessa, vaan ei ole. Ajattele, keskustele, toimi toisin.
- Estrogeeni
Sekä miehet että naiset saavat raivareita, mutta naisilla on erilaiset hormoonit. Kuukautiskierto vaikuttaa ja vaihdevuosissa on omat vaikeutensa.
Itse olen rauhallinen viilipytty, mutta perheeni 3 muulla jäsenillä pinna palaa helposti. Katselen vain vierestä, ai että pinna meni taas.
Ovat monesti ääneen toivoneet, että olisivat enemmän minun kaltaiseni.
Kyllä raivoamisesta voi päästä eroon, jos itseään kouluttaa.
Mutta ajattelepa etelän kulttuureja, joissa tuiskahdukset kuuluvat jokapäivään, eikä niillä tarkoiteta sen kummempaa.- jurpolaaasdfa
Tervettä naista ei ole olemassa, ainakaan psyykkisesti tervettä
http://1i.fi/LuxCase - ....................
Jokaisella on erilainen temperamentti ja tapa ilmaista asioita. En yleensä normaalisti raivoa, mutta saatan joskus tulistua hetkellisesti. Rauhoitun nopeasti itsekin, mutta ainakin oma mieheni jotenkin tykkää riitelystä ja alkaa myös raivomaan sen sijaan, että yrittäisi mitenkään rauhoitella. Yhteen väliin meillä olikin suhteessamme vaikeaa, mutta rauhoituttiin ja päästiin siitä yli. Käytiin jonkinlainen valtataistelu kai läpi. Sitten vaan sovittiin, että kumpikin saa tehdä asiat omalla tavallaan.
Lisäksi ihmisillä voi olla erilainen käsitys siitä mikä on raivoamista. Mieheni mielestä raivoamista on jo pelkästään se, että mainitsen hänelle jostain asiasta hieman tiukempaan sävyyn. Minun ei siis tarvitse korottaa edes ääntäni. Kaikki on hyvin jos vaan jaksaa olla miehelle mieliksi koko ajan, mutta mitä elämää se sellainen on jos ei saa näyttää aidosti tunteitaan. Suuttua saa, mutta pitää osata myös rauhoittua ja pitää osata olla välillä myös rauhallisesti. Meillä mies on puolestaan tasaisesti veemäinen luonne, kumpi on sitten pahempi? Jokaisessa ihmisessä on kuitenkin ne omat huonot puolensa ja iän myötä sitä vain oppii pikkuhiljaa näyttämään tunteitaan hallitummin. Minusta vaan jotenkin tuntuu, että anakin meillä minulta on vaadittu kehittymistä asian suhteen, mutta miehen ei ole tarvinnut kehittää tasaisesti veemäistä luonnettaan mihinkään suuntaan ja jossain mielessä olen luovuttanut. Olen hänen kanssaan kunnes mitta tulee täyteen. Ihmissuhteet on vaikeita silloin kun ne kestävät pitkään. Joutuu tekemään töitä ja siihen tarvittaisiin molempien panos.- Unohteleva raivoaja?
Ihmisillä tosiaan on erilainen käsitys mikä on raivoamista. Olen mielestäni rauhallinen luonne ja esim. töissä kaikki kuvailee minua rauhalliseksi ja ihmettelee suutunko koskaan. Mies taas väittää, että saan usein (jatkuvasti?) raivareita. Ehkä saan noiden raivareiden yhteydessä jonkin laisen muistikatkoksen, koska itse en muista saaneeni kuin yhden raivarin vuosia sitten. Miehen raivotessa ensiksi. Kiihdyn ja korotan kyllä ääntäni joskus, mutta todella harvoin varsinaisesti huudan. Aihetta suuttumiseen kyllä olisi, mutta vaikenen. Vaarana tietysti räjähdys, mutta niitä ei mielestäni siis ole sattunut lähivuosiin. Olen koittanut kysyä, että kerro joku esimerkki, koska olen raivonnut. Mutta miehellekin iskee muistikatkos, kun ei sitten osaa sanoa mitään esimerkkiä. Voihan olla, että en itse tiedosta asiaa tai olen itselleni sokea, mutta kun toinenkaan ei valaise asiaa niin minkäs teet?
- ....................
Unohteleva raivoaja? kirjoitti:

Luulen, että se johtuu siitä kun tietyn tyyppinen mies/luonne ei kestä toisen tunteiden osoittamista joten hän kokee sen raivoamisena. Eli ihminen kokee, että se oma tapa ilmaista tunteita on ainoa oikea. Pakko myöntää, että on minunkin vaikea joskus sietää mieheni tasaista luonnetta ja hänen tapaansa ilmaista harminsa nurisemalla ja marmattamalla. Hän saattaa myös nalkuttaa pienistäkin asioista kun taas itse olen paljon rennompi vaikka olenkin ns. tulisempi. Mies onkin kehunut minua siitä kun en valita esim. lattialle jääneistä vaatteista tai muusta. Itsellä vain alkanut tuleen mitta täyteen sitä, ettei miehen tarvi muuttaa itseään mutta minun tarvisi olla hänelle juuri sellainen kuin hän haluaa. Ehkä myös jonkin sortin itsekkyyttä hänen osaltaan. Saa nähdä miten tässä käy....
- miehes on kakara
.................... kirjoitti:

Onko kyse ettei mies ilmaise itsekään tunteita, ei halua niitä myöskään toiselta kuunnella, haluaa leikkiä perheen päätä tai herraa, hallita ja kontrolloida jupisemalla hän pilaa vain koko elämäsi, epätyytyväisyyden ilmaisu pikkuasioista voi kertoa myös että on joku muu ihastus, ei tuollaista tarvitse katsella, vaikea ratkaista mitään jos toinen ottaa asenteen että epätyytyväisyyttä ei saa ilmaista mutta hyvän fiiliksen voi ja saa pilata jupisemalla ja marmattamalla
nimim. muuta tapas tai ei tarvi tulla takas
- Ehei
Naisilla ei suinkaan ole mitään "luontaista taipumusta" saada raivonpuuskia. Joten ei ole ihan normaalia, että kaikki naiset saa sellaisia. Sulle vaan nyt on sattunut raivottaria. Olisiko sun naisesi kohdalla kyse hormooneista tai muuten vain on sellainen äkkipikainen luonne. Miehetkin voi saada raivonpuuskia. Ihan pikkuasioista. Joku voi täysin revetä, kun olet laittanut jonkin tavaran väärään paikkaan tai puristanut hammastahnatuubin väärästä kohtaa. Se ei ole normaalia. Vaan jotain vihanhallinta brobleemaa on taustalla tai purkaa jotain pahaa mieltä toiseen. Se mikä oikeasti sapettaa voi olla joku ihan muu kuin se hammastahnatuubi.
- samaa mielt
"Mieheni mielestä raivoamista on jo pelkästään se, että mainitsen hänelle jostain asiasta hieman tiukempaan sävyyn. Minun ei siis tarvitse korottaa edes ääntäni. Kaikki on hyvin jos vaan jaksaa olla miehelle mieliksi koko ajan, mutta mitä elämää se sellainen on jos ei saa näyttää aidosti tunteitaan. Suuttua saa, mutta pitää osata myös rauhoittua ja pitää osata olla välillä myös rauhallisesti."
Tämä on tosiasia. Moni mies mun mielestäni pelkää naisen tunteita ihan kamalasti.
Mies ottaa tehtäväkseen hallita ja hillitä kaikkea mitä nainen tekee, ettei nainen vain olisi "vihainen" ainakaan hänelle, tai mistään asiasta muutenkaan, koska se voi kostautua hänelle. Silti toisiaan vetelevät turpiin muka ja ovat niin koviksia, nainen jos suuttuu niin ei pysty suhtautumaan ollenkaan.
Kuten aloittajakin, kertoo iloisena keinojaan kuinka toimia kun nainen saa raivarin.
Mun mielestä sellainen on paljon ylimielisempi asenne, kuin itse raivoaminen.
Raivoamisesta sanoi joku kirjoittaja että liittyy itseinhoon: Samaa mieltä.
Mutta itseinhon syy tulee että monet miehet inhoaa naisia, suhtautuu naisiin kuin esineisiin tai nukkeihin, joiden pitää vain olla tietyllä tavalla tai sitten. Kun ei sana mene perille ilman raivoamista, ihminen oppii raivoamaan.
Myöskin aloittaja kaivaa itselleen kuoppaa sillä, että tuomitsee naiset joukkona raivoajiksi, josta syystä ei osaa ottaa raivoamista erillisenä tapahtumana ja miettiä mihin se liittyy.
Aloittaja on jo etukäteen päättänyt, että mitkä ovat turhia asioita ja mitkä ovat tärkeitä, mistä naisen sopii raivota ja mistä ei..ei siitä lähtökohdasta enää yritetä paljon ymmärtää, vaan yrittää hallita.- Draamaa...
Ei tainnut oikeen palaute mennä perille sinulle. Ainako se on muiden syy???
Eikö naisissa ole koskaan mitään vikaa.... OIKEESTI hei? - Mielistelijä
Tuttua tuttua! Suhteeseen kuuluu riidat ja ei ole kaikki ihan hyvin, jos kokoajan pitää olla mielinkielin.
- ...................
Draamaa... kirjoitti:
Ei tainnut oikeen palaute mennä perille sinulle. Ainako se on muiden syy???
Eikö naisissa ole koskaan mitään vikaa.... OIKEESTI hei?Eivät naiset syytä aina muita vaan naiset haluavat, että vastuu jaetaan tässäkin asiassa tasapuolisesti. Meillä mies tykkää syyttää aina minua jos tulee jotain riitaa. Eihähän ikinä tee/sano mitään väärää ;)....eikö ole kumma ettei pitkässäkään avioliitossa ole kertaakaan tehnyt/sanonut mitään väärää?
- Oikeudentaju(tonko?)
Draamaa... kirjoitti:
Ei tainnut oikeen palaute mennä perille sinulle. Ainako se on muiden syy???
Eikö naisissa ole koskaan mitään vikaa.... OIKEESTI hei?Oikeesti: miussa on paljonkin vikoja, mutta se mieähen vika ei ole minun vikani. Miksi hän kuitenkin kivenkovaan väittää niin?
- ole mies!
Draamaa... kirjoitti:
Ei tainnut oikeen palaute mennä perille sinulle. Ainako se on muiden syy???
Eikö naisissa ole koskaan mitään vikaa.... OIKEESTI hei?kuuntele se asia mitä sieltä suusta tulee ja mieti, onko siinä asiaa tai sisältöä vai ihanko vittuillakseen huutaa
- on-nää-nähty
Jo alkuperäinen kysymys on Absurdi! Ei naiset ole tasapainoisia koskaan, milloinkaan, jos esittävät sellaista niin suhteessa ollessa kaikki muuttuu. Ämmät on haukkoja ja petolintuina repivät kaiken hajalle kunnes saa mitä haluaa.
- ....................
Tähän väliin on pakko muistuttaa, että jos valitsee tietyn tyyppisiä naisia/miehiä kerta toisensa jälkeen niin sillon pitäs kyllä katsoa jo peiliin. Kaikki omat parisuhteet on olleet erilaisia miehet myös. Kaikkia kuitenkin yhdistää se, että jokaisella on ollut oma tapansa käsitellä riitoja ja tunteita. Miehetkin osaavat käyttää valtaa, että ei se nyt ihan niinkään mene, että naiset saa aina sen mitä haluaa raivoamalla. Miehet nyt tekee kuitenkin aina niinkuin itse haluaa.
- heheheh
tasapainoisia...yhtä paljon kun miehiäkin....olipas keskustelun avaus:)
- kerron salaisuuden
Naiset raivoavat vain silloin, kun ovat puutteessa ja siksi turhautuneita.
Nim. kokemusta on. :D- Rauhassa ei huutaen
Vai noin väität. Meillä ei kyllä nainen ole ikinä puutteessa, enkä kyllä minäkään, mutta siinä se sitten onkin. Avovaimoni on muutaman vuoden nuorempi, hieman alle kolmenkymmenen. Saa myös ihme sekokohtauksia, mutta jotenkin olen jo niihin tottunut. Sillä tavoin, että alkaa maistua koko suhde ihan sonnalle. Toki itsessänikin on vikaa ja monesti on asiasta sanonut, mutta en minäkään ymmärrä, miksi raivota, kun asiat voisi rauhassa keskustella, jos on jokin asia mikä vaivaa.
Kun tämä suhde katkeaa, niin naisen kanssa en saman katon alle ihan heti muuta. Se on varma. - niinhän sä sanot
Rauhassa ei huutaen kirjoitti:
Vai noin väität. Meillä ei kyllä nainen ole ikinä puutteessa, enkä kyllä minäkään, mutta siinä se sitten onkin. Avovaimoni on muutaman vuoden nuorempi, hieman alle kolmenkymmenen. Saa myös ihme sekokohtauksia, mutta jotenkin olen jo niihin tottunut. Sillä tavoin, että alkaa maistua koko suhde ihan sonnalle. Toki itsessänikin on vikaa ja monesti on asiasta sanonut, mutta en minäkään ymmärrä, miksi raivota, kun asiat voisi rauhassa keskustella, jos on jokin asia mikä vaivaa.
Kun tämä suhde katkeaa, niin naisen kanssa en saman katon alle ihan heti muuta. Se on varma.niinhän sä sanot kun naiselle et vaan valitettavasti riitä , ole oikea, ei oo tyytyväinen sun toimintaas, nainen ei ihaile sua, etkä saa sitä kesytettyä, omaksesi
- Stadin kingi
Vain kaksi naista on minulle suhteessa raivonnut ilman mitään syytä, toisella oli ihan diagnosoitu kaksisuuntainen mielialahäiriö ja toinen oli suhteemme aikana vielä teini, joten käytöksen ymmärsi, ainakin joissain määrin.
Nykyään ei ole enää kolmen kympin yli päästyä mitään raivottaria tullut tapailtua, mutta tosin tapailenkin lähinnä 25-35v akateemisia naisia joilla on elämä muutenkin kunnossa. Kaippa niitä tuon ikäisiä raivottaria jostain löytyykin, mutta minä en heitä elämässäni (onneksi) enää tapaa.- Stadin jannu
No ei se akateemisuus mitään takaa, akateemisia (jopa tupla-akateemisia) raivottaria on tullut useampi vastaan juuri tuosta ikähaarukasta, joten on enemmän luonne- kuin koulutuskysymys.
- ei paskaa kohtelua
Stadin jannu kirjoitti:
No ei se akateemisuus mitään takaa, akateemisia (jopa tupla-akateemisia) raivottaria on tullut useampi vastaan juuri tuosta ikähaarukasta, joten on enemmän luonne- kuin koulutuskysymys.
akateemiset harvemmin pyrkii miellyttään miestä kuin pikkutytöks jääneet kouluttamattomat tytön tylleröt joille tärkeintä on saada ja pitää mies ku äiti sano
- T: Lesbotar
Kyl se naisen raivoaminen lähinnä sitä seksin puutetta on.
Nainen vasta alkaa lämmitä, kun mies alkaa nukkumaan.
Ja harva mies sen naisensa osaa tyydyttää. - Näärännäppy
Ei voi taas kuin ihmetellä näitä naisten vastauksia. Olen itsekin nainen 30v. ja en ole kyllä saanut kilareita varmaan koskaan. Tiukasti sanon tarvittaessa, yleensä kertasanomisella menee viesti perille.
Naiset yrittävät hakea hormonitoiminnastaan perustelua asiattomaan käyttäytymiseen ja se jos joku on lapsellista. Joku aiemmin mainitsikin, niin kyllä nämä kilarityypit on yleensä jonkinasteisia mielenterveysongelmaisia, joilta puuttuu itsekontrolli.
Naisena on erittäin noloa katsoa tällaista toimintaa vierestä ja omassa kaveripiirissä ei onneksi tällaista ole. Jos omat asiat on kunnossa, on tyytyväinen itseensä ja elämäänsä ja korvien väli kunnossa, silloin ei mikään hormonitoiminta aiheuta naiselle "tahdonvastaisia" kilareita. Kyllä se kilari lähtee naisesta. Itsellä on ollut kroonisen sairauden takia jo vuosien ajan kovat hormonihoidot ja se ei ole muuttanut minua ihmisenä millään tavalla. Yhtä normaali ja tasapainoinen olen edelleen ja hallitsen elämääni.- ..............
No hei tiedän mielenterveysongelmaisen rauhallisen naisen, hän vain ei näytä ongelmiaan ulospäin. Ehkä siitä mt ongelmat kun kaiken kätkee sisälleen ja nielee. Ei ole hyväksi kenelekkään vain miellyttää muita. Suuttuminen on luonnollista ja normaalia, tietysti siinäkin täytyy raja olla. Muita ihmisiä ei saa satuttaa eikä pidä joka asiasta suuttua. Jos nainen saa silloin tällöin suuttuu on se ihan normaalia käytöstä ei mt ongelma. Kaikenlaiset tunteet kuuluvat elämään ja tottaki niitä pitää opetella ilmaisemaan mahdllisimman tasapainoisesti.
- merde11111
Mä saan ainakin raivokohtauksia kun mies ajaa suoraan sanottuna vaarallisesti liikenteessä. Päin punaisia, ei väistä vaikka kuuluisi, ajaa yksisuuntaista väärään suuntaan yms. Luistelee laskuista. Puhuu tyhjiä. Riittäähän tätä. Kyllä siinä rauhallisempikin nainen raivostuu. Ero tässä on ainoo vaihtoehto. Ei tätäkään enää jaksa. Tyhjän saa pyytämättä.
- Nainen-71
Kysyn vain mikä naisten luontainen taipumus saada raivonpuuskia? Elämää nähneenä naisena ilmeisesti omaan enemmän maskuliinisia piirteitä, koska en on ole koskaan saanut raivonpuuskia. Yleensä pyrin selvittämään asiat rauhallisesti keskustelemalla. Olen varmaan jäänyt jostain paitsi, koska pyrin välttelemään tilanteita joissa raivotaan. Pitäisi vissiin korjata asia ja alkaa käyttäytymään kuten muut naiset.
- ..................
Oho kylläpä sitä yritellään kalastella miesten suosiota. Mitä ovat nämä muut naiset, tunnet ilmeisesti heidät kaikki :).
- tasapainoinen nainen
Ongelmahan ei ole raivonpuuska, suuttuminen on luonnollista. Ongelma on miehen kykenemättömyys käsitellä naisen kiukkua.
- Kiertoon tommoset
Veda vittu paahas, saatanan hullu.
- tympii jo
Tämä oli varmasti ns. läppä tai jopa vitsi, mutta se ei naurata sen takia, koska moni nainen on oikeasti tuota mieltä. Ongelma siis on että kun nainen käyttäytyy kuin pikkukakara niin mies ei osaa hanskata tilannetta oikein.
- pää mikä pää???
että söisit pääsi.ei mut oikeesti miks leikit jotain perheen päätä noin tuhoot vain suhteesi ja naises vaihtaa sut toiseen jätkään
- Miehet on pahempia
Höh, pikemminkin vois kysyä, että miksi miehet raivoavat. Miehet tekee enemmänkin kuin vain raivoaa, mm. lahtaavat mustasukkaisuuksissaan vaimojansa ja eks-vaimojansa. Lapset menee siinä sivussa sitten lahdatessa. Mitä muuta mustasukkaisuus on kuin jäämistä pikkulapsen tasolle uhmaikään.
- pommisuojaan...
Siksi että ne nauttii raivoamisesta.
- ???
Oisko niillä päivät?
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä762701Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2781545Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461497- 871351
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3991311Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3891253Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat38997Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik2899Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden254812Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun316805