Paskin: Beethoven

Suuri köntsä oli Beethoven eläessään, ja kuolema säästi jälkimaailman cortexin enemmästä rusketuksesta.
Pianolle töherretyt pimputtelut ovat yhtä kirottua kissanpolkkaa.
Orkesterisöherryksien kuunteluohjeessa suositellaan rauhoittavaa esilääkitystä ja kuulosuojaimia.
Mutta äläs lannistu, siskoseni ja veli veikkonen! Ei niin paskaa jollei jotain positiivistakin. Beethovenin ehdottomasti suurenmoisin tuotos on myöhäinen jousikvartetto 132, ei niinkään musiikillista ansiostaan vaan johdonmukaisen helismaahenkisen typeryytensä ja naurettavuutensa vuoksi. Sitä kuunnellaan lattialla kierien. Siitä on moni depressiopotilas tullut hyvälle tuulelle.
32442
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Jopas jotakin. Nyt sai ikimaestro kuulla kunniansa. Niin se mainen katoaa. Sibeliuksen on Adorno ja listinyt luteen raadoksi. Ken seuraavaksi? Ehkä olisi aika käydä vaikkapa Schumannin kimpppuun. Jo riittäisi nakertamista, sehän oli täysi kahjo.

Äänestä

Beatleshönö trollaa myös muilla palstoilla.

Äänestä
  • Iso D. ei vaan tajua oman musiikkimakunsa kliseisyyttä ja rahvaanomaisuutta.

    Äänestä

  • Kaljakusi juoksee kirjoitti:

    Iso D. ei vaan tajua oman musiikkimakunsa kliseisyyttä ja rahvaanomaisuutta.

    Ois upeaa kuunnella joskus klassista ja olla s/ip bileissä jossa soisi klassinen. Ja sitten ukko ajaisi 527 125 eri merkkisellä autolla jossa soisi Chopin. Brahms. Debussy. Beethoven jne

    Äänestä

  • ♥♥♥♥♥ kirjoitti:

    Ois upeaa kuunnella joskus klassista ja olla s/ip bileissä jossa soisi klassinen. Ja sitten ukko ajaisi 527 125 eri merkkisellä autolla jossa soisi Chopin. Brahms. Debussy. Beethoven jne

    Jep, kuulostaa hyvältä ;D Hiukan Schubertia, Mendelssohnia ja Mozartia vielä => aah, täydellistä :::D

    Äänestä

  • Kaljakusi juoksee kirjoitti:

    Iso D. ei vaan tajua oman musiikkimakunsa kliseisyyttä ja rahvaanomaisuutta.

    Sehän on kaupallista paskaa massoille. Kyllä se var,aam tajuaa ja vetää överiksi kieli poskessa, vrt Popeda tai Stig sekä aliaksensa Stig Dogg. Ne ainoastaan tekee show'ta ja kerää rahat tyhmiltä. Ihan kuin populistit kerää ääniä tyhmiltä, sama systeemi

    Äänestä

Aika moni sukupolvi siitä jo ehti nauttiakin...Ohhoijaa...

Äänestä

Beethoven oli ykkönen jousikvartetoissa ,sinfonioissa ,pianosonaateissa ja viulusonaateissa.

Äänestä
  • Komppaan tätä Ja diggaan myös sellosonaatteja.

    Äänestä

Juuri näin. Beethoven on mainio esimerkki tekonerosta,joka oli sinänsä pätevä muusikko ja säveltäjä,mutta kopsasi musiikillisen ytimen suurilta edeltäjiltään,varsinkin Mozartilta.
Hänen omat ideansa ovat puolivillaista tusinakamaa.
Arvelenkin,että hänen kuuroutensa oli psykosomaattista laatua ja sen laukaisi kognitiivinen dissonanssi kykyjen ja maineen välillä.
Hän siis kärsi tilanteestaan suuresti.

Äänestä

Se on Puskin, ja siinäkin pitäisi olla hattu päässä.

Kun vaan tietäisi, miten Pushkin ja Beethoven liityivät toisiinsa.

Äänestä
  • herioois-pateettinen ilmapiiri beethovenin keskukauden teoksissa teitenkin häiritsee ja ärsyttää hienostuneemman sointikulttuurin ystävää josta parhaat esimerkit löytyvät impressionistisesta muotiokielestä aah tuo meri-sinfonian aaltomaisesti kaartuileva alku siinä on sellaista lumoa ja palikkateema ajattelulle vierasta jatkuvuutta ja yhtenäisyyttä että sen täytyy olla maailman kauneinta musiikkia jota ryssät tuskin osasisivat tehdä, natseeista puhumatta.mä poraa elvis muu rokki on kuallu, byääää mä poraaaan.hevi on kallu, mä poraan.

    Äänestä

  • Kummallakaan ei ollut hattua.

    Äänestä

Ei ne myöhäiset kvartetot...Vaan ne varhaiset kvintetot.

Äänestä
  • ei beethoven vielä osannut säveltää kvintettojen aikaan kun niitä ei ole kuin yksi

    Äänestä

  • Ja keskivaiheen soolot

    Äänestä

Tussun puute ja sen kaipaus menee kuurouden edelle.

Äänestä
  • Aha.
    Johtuukin siis "tussun puutteesta" se koomisen nyrpeä ilme,joka hänellä on muotokuvissaan.

    Äänestä

"...vaan johdonmukaisen helismaahenkisen typeryytensä ja naurettavuutensa vuoksi."

Esim Päivänsäde ja mennikäinen tai Kulkurin iiltatähti tai moni muukaan Helismaan teksti eivät laulun sanoituksena olleet eivätkä yhäkään ole typeriä tai naurettavia.

Helismaata vastaan hyökkäily oli pakinassa ihan turhaa. Mies teki erittäin hyviä tekstejä ja tarvittaessa teki myös ns. työtekstejä.

Äänestä

:D :D hyvin veistelty, we want more

Äänestä

siis toi keskusteluneka pläjäys

Äänestä

Ha ha. Täaysin samaa mieltä Malmilta

Äänestä

Joo kyllä voisi Pauhu-Beethovenin jo haudata. Moni on haudattu jo eläessään, mutta vielä möykkää tämä kuollut käppänä aika ajoin konserttisaleissa. Vaarana kuulijoille on paha kuulovaurio (joka iski häneen itseensäkin) ja primitiivisten aggressioiden nouseminen pintaan (jotka nousivat hänelläkin pintaan). Sitten hakataan vaimoa (kuten hänkin) parvekkeella mattopiiskalla ja takaraivossa pauhaa Oodi ilolle (kuten hänelläkin). Siinä esimerkkiä nuorisolle.

Äänestä
  • Nuo pauhaavat kissanpolskat ovat todellakin suoranaista kidutusta.
    Mitä hän kostaa meille vielä haudan takaakin?

    Äänestä

  • Oodi pilolle? kirjoitti:

    Nuo pauhaavat kissanpolskat ovat todellakin suoranaista kidutusta.
    Mitä hän kostaa meille vielä haudan takaakin?

    Siksi että olemme juovuksissa konserteissa karvaturskat väärin päin päässä kusen vauessa pitkin reittä.

    Äänestä

  • Julle taivasta kirjoitti:

    Siksi että olemme juovuksissa konserteissa karvaturskat väärin päin päässä kusen vauessa pitkin reittä.

    Olinkin kerran Orimattilassa ihmettelemässä, heitä ovat nämä epäsiistit henkilöt. Se oli kylläkin natsi-Wagnerin konsertti ja olin siellä pakotettuna

    Äänestä

  • Ilmeisesti hän kuuroutui uransa alkuvaiheessa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

Onpa todella hyvä,että alan ihmisetkin alkavat lausua suoraan mielipiteensä.
Totuushan on,että Beethoven on keskinkertaisuuden manifestaatio.
Mitään todella suurta ja omaperäistä tuo onneton ei koskaan kyennyt luomaan.
Siinä,missä oikeat luovat nerot kehittelevät teemaa,Beethoven kykenee kahteen asiaan:lisäämään volyymia ja kasvattamaan tempoa.
No,ei sitä muuten Euroopan Unionin tunnusmelodiaa kykenisikään "säveltämään".

Äänestä
  • Miksi EU ei valinnut tunnusmelodiakseen minun sävellystäni! Olen lahjakas säveltäjä, mutta Tarja Halonen vihaa minua ja siksi sitä ei valittu.

    Äänestä

Vähän viiniä, "Neue Kraft fühlend", niin kyllä menee sinullakin AP vaivatta "alas" jopa tuo oksettavan retosteleva adagio-osa. Vai viinamiehiäkö, joka innostautuu taputtamaan äänitteelle kvarteton päätettyä? Tänä iltana juon terveydellesi.

Äänestä

Beethovenin Adagiot ovat loistavia. Brahms ja Sibelius eivät sitä oikein osanneet.

Äänestä
  • Just!
    Adagioita lisää!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ammattilainen. kirjoitti:

Suuri köntsä oli Beethoven eläessään, ja kuolema säästi jälkimaailman cortexin enemmästä rusketuksesta.
Pianolle töherretyt pimputtelut ovat yhtä kirottua kissanpolkkaa.
Orkesterisöherryksien kuunteluohjeessa suositellaan rauhoittavaa esilääkitystä ja kuulosuojaimia.
Mutta äläs lannistu, siskoseni ja veli veikkonen! Ei niin paskaa jollei jotain positiivistakin. Beethovenin ehdottomasti suurenmoisin tuotos on myöhäinen jousikvartetto 132, ei niinkään musiikillista ansiostaan vaan johdonmukaisen helismaahenkisen typeryytensä ja naurettavuutensa vuoksi. Sitä kuunnellaan lattialla kierien. Siitä on moni depressiopotilas tullut hyvälle tuulelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu