Hei!
Olin naimisissa ja minulla alkoi erääseen naiseen salasuhde toissakesänä.
Nainen oli vapaa. Tapasimme kolme kertaa ja olimme kiihkeästi toisissamme kiinni, mutta emme rakastelleet kuitenkaan. Ensimmäisellä kerralla heitin hänet vain kotiin autolla, mutta kahdella seuraavalla kerralla päädyin jo hänen luokseen muutamiksi tunneiksi halailemaan/suukottelemaan. Tunsimme molemmat ihastusta ensi hetkestä. Tiettyjen seikkojen takia jouduin olemaan hyvin varovainen kommenteissani, sillä en tiennyt naisesta vielä juuri kovin paljon. Sanoin lähdettyäni hänelle että, "älä laske mun varaan", toisella kerralla "mitä mä täällä teen kun mun elämä on muualla" ja kolmannella kun nainen tunnusti jo tekstiviestissä jälkeenpäin ihastustaan "jäitä hattuun". Sanaton elekieleni kuitenkin kertoi aivan muuta. Halusin edetä varovasti ja hitaasti. Emme tuolloin vielä edes rakastelleet. Suhteemme tiivistyi, rakastuimme ja näimme päivittäin koko syksyn ajan. Jäimme kiinni loppuvuodesta ja muutin naisen asuntoon. Nyt olemme olleet yhdessä jo lähes puolitoista vuotta. Minulle selvisi hiljattain, että hänellä oli ollut tuon kolmannen tapaamisemme jälkeen yksi yhden illan juttu. Kuulemma hän oli minuun silmittömän rakastunut ja pelkäsi särkevänsä sydämensä kanssani, olinhan vielä naimisissa. Hänellä oli ollut aikoinaan vastaava voimakas rakastuminen erääseen mieheen, josta sitten ei tullutkaan mitään ja hänen keinonsa päästä miehen yli, oli mennä muiden miesten sänkyyn, vaikka ei sitä ollut välttämättä halunnutkaan. Vain päästääkseen tämän tyypin yli ja jatkaa elämäänsä. Nyt hän teki minun kohdallani samalla tavalla, mutta vain kuukauden tuntemisemme jälkeen. Tämän toisen miehen kanssa hän oli ehtinyt olla vuosia. Hän sanojensa mukaan uskoi, että hänellä on 2 prosentin mahdollisuus minuun ja siksi teki baari-illan lopuksi tämän. Unohtaakseen minut ja mennäkseen elämässään eteenpäin. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan hän otti jälleen yhteyttä ja aloimme tapailemaan säännöllisesti. Nyt kuultuani, että hänellä oli tämä yhden illan juttu, minusta tuntuu kuin minua olisi petetty, vaikka ymmärrän hyvin, että avioliittoni ja kommenttini eivät juurikaan antaneet hänelle toivon kipinöitä. Olen hirveän mustasukkainen ja kysellyt paljon tästä yöstä. Hän sanoo, että ei mennyt seksi edellä siihen juttuun, vaan vain unohtaakseni minut. Hän sanoo, ettei edes nauttinut juurikaan siitä, vaan oli "ihan sama" fiiliksellä liikkeellä. Heillä oli kuitenkin ollut kaksi aktia, yöllä sekä aamulla. Tämä tuntuu minusta todella pahalta, sillä itse olin hänelle uskollinen, enkä ihastumiseltani olisi voinut olla kenenkään muun kanssa edes ajatuksissa. Vaimoni kanssa seksi oli loppunut jo vuosia sitten, eikä minulla ollut siis ketään muuta kuin hän. Minua häiritsee kun hänkin oli niin kovin ihastunut minuun, että kuinka joku voi hypätä toiseen punkkaan, jos on juuri kokenut suuren ihastumisen tunteen ja tuntenut että nyt se oikea löytyi? En enää tiedä mitä ajatella tästä kaikesta. Ymmärrän kyllä virheeni, mutta oliko tuo hänen puoleltaan normaali veto? Vaiko oliko kysymys kuitenkin humalan tuomasta estottomuuden halusta kivannäköistä miestä kohtaan? Nyt meillä puidaan tätä episodia harva se päivä, sillä jostain se aina vaan kumpuaa mieleeni uudelleen ja uudelleen, nakertaen samalla jalustaa altamme;(

Vastaukset 12
Vanhimmat
jos ette olleet tuon tapauksen aikaan yhdessä, ei hän ole pettänyt sinua
Kiitos tuestasi, yritän ottaa neuvosta vaarin;)
Älä hyvä mies anna tämän pilata välillänne olevaa "hyvää". Hän ei pettänyt sinua. Koska ihminen ei saa asioita mielestään yrittämällä niitä unohtaa niin se ei ole ratkaisu. Päätät nyt samantien, että hyväksyt tapahtuneen. Kun teet näin, ei sitä tarvitse enää märehtiä ja kohta asia ei putkahda ajatuksiinkaan. Sinä tässä olit voittaja, mutta jos et päätä hyväksyä tapahtunutta niin kohta olet häviäjä ja menetät kaiken. Nainen oli TODELLA ankeassa ja toivottomassa tilanteessa kanssasi. Sinua ei todellakaan ole petetty. Hän valitsi sinut, historioineen kaikkineen.
Kiitokset siis sinulle!
Olet itse naimisissa, mutta olet loukkaanut kun vapaa sinkkunainen harrastaa seksiä jonkun toisen miehen kanssa.
Sä olet kyllä uskomattoman tekopyhä ja itsekeskeinen pässi. SInua on petetty. Sinusta tuntuu pahalta. Oletko sinä hetkeäkään ajatellut sitä että petät itse jatkuvasti omaa VAIMOASI? Onko sinilla edes kanttia kertoa pettämisestäsi?
Ymmärrän kyllä kantasi. Väärinhän se on aloittaa salasuhde naimisissa ollessaan, mutta tunteille ja rakastumiselle kun ihminen ei vain voi mitään. Kirjoitukseni ei liittynyt kuitenkaan avioliittooni, vaan minun ja tämän uuden naisen väliseen tutustumisvaiheeseen ja siihen liittyviin väärinkäsityksiin/tunnetiloihin. Vaikeaa varmaan ymmärtää tilannetta, jos itsellä ei ole takana 20 vuoden kulissiavioliitoa.
Tunteille ei voikaan mitään, mutta teoilleen voi aina ja aikuinen on aina itse vastuussa teoistaan. Ei se vastuu millään tunteisiin vetoamisella poistu.
Tuohan koski myös mainitsemaasi aihetta. Ei sinulla ole mitään varaa moralisoida naista ja odottaa jotain uskollisuutta, kun olet itsekin pettäjä.
Vi**u mikä pelle, ei voi paremmin sanoa. Pettää vaimoaan ja vinkuu kun se salarakas harrastaa seksiä jonkun toisen kanssa.
Lisäksi olet sairalloisen mustasukkainen ja omistushaluinen joten ohjaudu hoitoon ennenkuin oireet eskaloituu.
"....mutta tunteille ja rakastumiselle kun ihminen ei vain voi mitään."
Väitätkö ettet voi omille tunteillesi mitään? Siinä tapauksessa kysyn, että kukas sitten niille voi jos et sinä itse?
Tekopyhä pskiainen on aloittaja. Ihan oikeesti, elekielesi kertoi ihan muuta, mutta sanoit "elämäni on ihan muualla" ja tämän perusteella olet pettynyt, kun nainen ei roikkunutkaan sinussa, vaikka olit naimisissa oleva mies?!! Haloo, suosittelen terapiaa, ellet ole trolli.
Miten kujalla ihmiset oikein ovat.. Jos olisin ko. nainen, olisin pakannut jo aikoja sitten.
En jaksanut lukea sepustustasi loppuun asti. Nyt sinun on korkea aika niellä kaikki ja pitää suusi kiinni. Itse olit naimisissa ja toinen vapaa tekemään mitä halusi!
Jos minä olen johonkin mieheen ihastunut, ei muut miehet kiinnosta. Olen joskus yrittänyt karkottaa jonkun mielestäni tapailemalla muita, mutta sänkyyn ei vaan pysty menemään, ei millään. Sinun naisesi on toisenlainen ja se on ok, ihmiset on erilaisia.
Ilmeisesti asiassa sua häiritsee se, voisiko tuo toistua jos teille tulee riitaa ja hän kokee itsensä loukatuksi - jos hänen kerran on helppo mennä tuntemattoman kanssa sänkyyn?