Vanhan vitsin mukaan anopin ihannepaino on 200 grammaa plus uurna. Onko siis ainoa hyvä anoppi kuollut anoppi? Ja miksi anoppi näyttää melkein aina olevan ongelma silloin kun hän on miehen äiti? Olen itse epäonnistunut anoppina, vaikka olen ollut avuksi tyttären lasten hoidossa aika paljon. Tytär huutaa minulle lähes kerran viikossa ja luulen sen johtuvan miehensä kielteisestä asenteesta minua kohtaan. Kertokaa tunnetteko yhtään hyvää anoppia ja millainen hän on?
Ihanneanoppi?
epäonnistunut
223370
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Toki on hyviäkin anoppeja. Itselläni on ehdottomasti hyvä anoppi, eikä hän ole kuollut. :o) Anoppini on vieraanvarainen, lämmin ja sydämellinen, mutta ei sekaannu asioihimme. Kova hössöttämään kyllä, mutta ymmärtää puhetta jos emme halua apua yms. Hän on aina ystävällinen ja auttaa, jos apua pyydämme.
Hyvä onoppi on sellainen kun mulla,52v,hoikka ja antaa naida silloin tällöin.
En varmasti ole ihanneanoppi, mutta hyvä kuitenkin. Muutamia asioita, hoidan itsekin aika paljon, mutta omilla ehdoilla, olen alusta pitäen tehnyt selväksi, että en ole automaatti, en ole tiskikone, pyykkäri, siivooja, olen lapsenlapsieni mummu ja teen heidän kanssaan omia asioitani. Minulle ilmoitetaan hoitotarpeesta ainakin paria päivää aikaisemmin ja jos ei sovi, niin ilmoitan sen. Hätätilanteet erikseen. Olimme kesällä viikon mökillä vävyni ja poikien kanssa. Minä olin ruokamamma ja he tekivät "miesten" töitä, puut tuli pilkottua, marjapuskien alustat siivottua jne. Teimme myös eväsretkiä luontoon. Jos vävyni halusi ottaa päivätorkut, pelasin lapsien kanssa tai luin. Illalla istuimme terassilla ja paransimme maailmaa, nukkumaan mennessä vävy sanoi, että hyvää yötä, olet maailman paras anoppi. Molemmat sanovat hoitokerran jälkeen, että kiitos taas. Mikäli tyttäreni huutaisi minulle (ilman syytä) tai vävyni olisi kylmäkiskoinen, ottaisin todella etäisyyttä ja kieltäityisin hoitotuesta sanomalla vaikka, että olen kuumeessa.
Tämä on just niin kuin pitäisikin olla, molemmat puoliskot auttaa tarvittaessa toisiaan.
Itselläni on hyvä anoppi ja mekin teemme toisillemme palveluksia. Muksun hoitamisesta annan aina jonkin palkkion pullon punkkua tms..Hän taas saattaa joskus tuoda meille leipomiaan pullia..
Näin nämä asiat hoituvat..
En ollut tavannut lainkaan vielä vävyäni, kun tyttäreni ilmoitti ettei vävyni halua tavata, koska ei mene äidin kanssa naimisiin vaan tyttären. Vävyni on jäänyt minulle vieraaksi, enkä ole koskaan saanut tilaisuutta keskustella hänen kanssaan mistään. Kaikki yhteydenotot ja haukkumiset tulevat tyttäreni suulla.
Olen kuulemma hirveä anoppi, joka terrorisoi vävyä, aliarvioi hänen kykyjään kaikessa ja mielipiteensä ovat kuulemma mielestäni perseestä.
Tyttäreni vaatii, että pyydän vävyltä anteeksi jotain mitä en ymmärrä tehneeni ...
Perheellä on kolme lasta, joita olen aina pyydettäessä hoitanut ilman korvausta ja ilolla.
Kaikki muukin apu on ollut tervetullutta eikä siitä ole pahemmin kiitelty. Olen auttanut myöskin taloudellisesti heitä tyttäreni pyynnöstä.
Vävyni ei ole koskaan pyytänyt mitään mutta kaikki apu on kuitenkin hänellekkin kelvannut.
Ei hän lähettänyt huonekalujakaan pois, jotka ostin tyttäreni valinnan mukaan heidän uuteen kotiinsa vajaa vuosi sitten.
Nyt vävyn vaatimuksesta perhe on laittanut välit kokonaan poikki meihin(äiti ja kaksi nuorempaa sisarta). Tyttäreni tukee miestään voimakkaasti eikä anna lastensakaan tavata enää meitä paholaisia.
Olemme kuitenkin aivan tavallisia kunnollisia ihmisiä. Nuorempi tyttäreni opiskelee sairaanhoitoa loppumetreillä ja on sitä mieltä että sisko perheineen on ihan pipi, ja tarvitse lääkärin apua... mutta mitä tehdä
Pane nyt rahahanat kiini täysin ja apua annat vain todellisessa hätätilanteessa. Yritä kuitenkin pitää yhteyttä lapsenlapsiisi, vaikka vain syntymäpäivinä ja jouluna, kun kasvavat, tulevat kyllä mummulaan.
Veikkaisin melkein että vävysi on ns. narsistinen persoona, joka pyrkii määräämään perheessään kaikesta. Hän on epäluuloinen ja haluaa eristää vaimonsa sukulaisista ja ystävistä. Vaimo on aivopesty näkemään asiat miehen silmin. Tästä seuraava aste on väkivaltaisuus vaimon ja lasten pahoinpitely. Silloinhan on hyvä ettei välejä sukulaisiin ole eikä heille voi juoruta asioista. Itse sain pahimmat ryöpyt niskaani sen jälkeen kun puutuin Suomessa lainvastaisiin ruumiillisiin kurituksiin. Rahat myös kelpasivat samoin, mutta kun ne loppuivat suurten taloudellisten katastrofien kohdattua (hometalo, ym), kylmäkiskoisuus vain lisääntyi.
En oikein osaa ottaa kirjoituksessasi muuhun kantaa kuin tuohon raha-asiaan.
Olen tullut yli 10 vuotta toimeen omillani ja kun mieheni vanhemmat alkoivat tuputella meille rahaa, oloni tuli todella vaivautuneeksi. Välillä mies on ottanut rahaa vastaan, mutta olen huomannut, että meiltä odotetaan tietynlaisia kiitollisuudenosoituksia lahjoituksesta jota emme ole koskaan itse pyytäneet. Nyt appivanhemmat ovat loukkaantuneita koska taloudellinen apu ei kelpaa.
Teillä tosin on tilanne hieman eri jos tyttäresi on oikein vartavasten pyytänyt rahaa.
Jos olette vielä tekemisissä, voithan vaikka yrittää välttää puhumasta mitään vävyysi liittyvää jos hän kokee sen kiusallisena. Tiedän, ettei se ole helppoa. Muista myös että kehonkieli ja sivulauseetkin merkitsevät joillekin ihmisille paljon.
Toivon, että tilanteenne helpottuu, uskon että tällä hetkellä kaikkien on kurja olla!
Rahahanat ovat olleet kiinni jo viime syksystä.
Lapsenlapsiani en ole tavannut lähes vuoteen, koska minulta ja tyttäreni sisaruksilta on pääsy kielletty koko huusholliin. Lapset ovat niin pieniä, etteivät yksin voi minnekkään liikkua tai soitella koska kännykät ovat vanhempien takana.
Tyttäreni anoppi tukee nuoria, sanoen ettei lapset tarvitse muita isovanhempia kuin heidät.
Voimattomuuden tunne on kamala, kun näkee miten mönkään kaikki menee, mutta mitään ei voi tehdä.
Olethan kuitenkin tyttäresi äiti, et pelkkä pahaksi leimattu anoppi. Kuulostele onko tyttäresi puhe hänen omaansa, tunnethan hänet äitinä parhaiten, vai onko se miehensä syöttämää? Puhu vakavasti tyttäresi kanssa kahden kesken ja sano että tilanne on epänormaali. Ilmaise hänelle että sinulla on oikeus tavata lapsenlapsiasi ja että haluat teidän välienne korjaantuvan. On melko pelkuri vävy kun noin manipuloi asioita tyttäresi kautta eikä itse keskustele kanssasi. Mutta tällainen juuri on tyypillistä narsisteille. Edessäpäin kohtelias, takana hirviö.
viimeinen keskusteluyritys tyttäreni kanssa puhelimessa kaatui siihen, kun vävy hyökkäsi tyttäreni, jonka sylissä nukkui perheen kuopus, kimppuun ja repi puhelimen hänen käsistään ja heitti sen seinään.Meteli oli hirmuinen kunnes, loppui kun puhelin sammutettiin. Myöhemmin sain vävyn äidiltä tietää, että vävy suuttui kun vaimo puhui äitinsä kanssa, koska se oli perheen yhteisestä ajasta pois.
Järkyttyneenä soitin paikalliselle lastensuojeluhenkilölle ja pyysin neuvoa, mitä tehdä? Sieltä oltiinkin yhteydessä perheeseen, jonka seurauksena välit laitettiin kokonaan poikki. Tyttäreni tukee voimakksssti miestään, eikä pitänyt käsirysyä minään, vaikka 2-vuotias nukkui sylissä. Tykkäsi sen olevan normaalia kinastelua ja kuuluvan perhe-elämään. Lastensuojelu oli kuitenkin kanssani samaa mieltä siitä, että toiminta oli mitä suurimmassa määrin henkistä väkivaltaa lapsia kohtaan, koska isommatkin lapset olivat kuulolla.
Tapauksen jälkeen olen saanut vain törkeitä tekstiviestejä ja uhkauksia poliisilla ym. Emme näe lapsia enää koskaan ja vävy ei voi olla enää koskaan samassa huonetilassa kanssamme koska olemme niin törkeästi häntä kohdelleet. Kylmä rinki on sydänalalla, kun pelkään mitä seuraavaksi tapahtuu.
Olen läpikäynyt saman huolten helvetin, sitä kesti noin neljä vuotta, kun silloin 10-vuotias lapsenlapsi kertoi isänsä hakanneen, potkineen ja repineen korvista lomamatkalla. Soitin nimettömänä kriisikeskukseen jossa asiaa pidettiin vakavana ja kehotettiin ilmoittamaan lastensuojeluviranomaisille. Ilmoituksen voi tehdä myös nimettömänä. Silloin perhe joutuu tarkempaan seurantaan neuvolan, koulun ym taholta. En tehnyt ilmoitusta, mutta otin asian puheeksi tyttären kanssa joka kyllä säikähti mutta ei myöntänyt mitään. On samalla lailla lojaali miehelleen(aivopesty, peloteltu)kuin sinun tyttäresi. Sittemmin emme enää saa tavata lapsia ilman lupaa, eivät pääse meille lomilla (juoruamaan) jne. Asetelma on niin tyypillinen kuin vain voi olla. Ota vain yhteyttä ammatti-ihmisiin, he tunnistavat varmasti heti oireet, jotka viittaavat vahvasti perheväkivaltaan, ensin ehkä henkiseen, sitten pahenee ruumiilliseen. Tee tiettävksi että poliisi tulee sinne toiseen talouteen tutkimaan asioita, jos uhkaavat sinua. Lapsia käy sääliksi, tytär on osansa valinnut. Lopulta kaikki riippuu hänestä.
..Niinhän se iso kirjakin sanoo, että, mies jättää isänsä ja äitinsä ja hänen on liityttävä vaimoonsa ja heidän on tultava yhdeksi lihaksi.
Anoppeja on joka lähtöön, mutta luulenpa,että osasyynä on uusavuton sukupolvi, missä naiset eivät ole enää samanlaisia (taitoineen, käytännön asioiden hoitamisessa kotona), kuin vielä esim. 70 luvulla ja aikaisemmin.
Sivusta seuranneena ja omia kokemuksia omaavana voin vain todeta, että alaspäin ollaan menty.
Esim. oma vaimonikin on kotona 2 vuotiaan tyttömme kanssa. Kun tulen kovan työpäivän jälkeen kotiin, on asunto likainen, sekainen, kuin sikolätti. Ruoan laitan itse, jota vaimo ja muksu syövät sitten seuraavana päivänä. Sitten hoidankin tytärtämme loppupäivän ja laitan nukkumaan, kun vaimo on niin väsynyt ja puhki päivän "askareista". Aamulla laitan perheelle aamupalan ja syötän tyttäremme, ennenkuin lähden töihin. Herätän vaimon ennekuin jätän kodin, että olisi lapsemme kanssa, minä kun en voi lastamme töihin ottaa. Hoidan viikkosiivoukset,
joskus vaimon avustuksella, kun hän "kiireiltään" jaksaa. En ole koskaan syönyt vaimoni laittamaa ruokaa, kun hän on väittänyt ettei osaa sitä valmistaa, kun kaupastakin saa valmiina lämmitettäväksi. Elätän ja rahoitan vaimokullan menot ja elämisen. Kodinhoitotukirahat menevät vaatteisiin, meikkeihin ja "likkojen illanviettoihin", joita vaimoni mielestä kuuluu olla vähintään kerran viikossa. Minä en ole päässyt viettämään poikien iltoja vielä koskaan naimisissa oloni aikana ja jos edes varovasti vihjailen siitä, saan valtavan kiljunta ja haukkumisryöpyn vastaani.
Olen lakannut rakastamasta vaimoani ja olen sivusta seurannut tuttavaperheiden vastaavanlaista tilannetta. Tietysti huojentaa tietää, että en ole ainoa mies tällaisten ongelmien kanssa. Sitten miniät ihmettelevät ja äksyilevät anopista, joka itse omassa nuoruudessaan, naimisissa ollessa, samanlaisessa aviotilanteessa kuin me nyt, hoiti kotinsa, lapsensa ja miehensäkin. Se on ollut naisen työtä, silloin kun on kotiin vartavasten jäänyt. Mies joutuu tekemään myös työtä 8 tuntia päivässä, ei hän käy töissä turhan takia! Olen aina haaveillut naisesta, joka istuu tähän yhteiskuntaan, mutta on samanlailla osaava ja käytännöllinen kuin entisajan naiset nuorina. Jos oma äitini olisi ollut samanlainen nuorempana kuin nykyinen vaimoni, olen varma, että isäni ja koko kyläyhteisö olisi ajanut hänet käpälämäkeen. Vaimostani ei ole mitään hyötyä minulle, ei ole koskaan ollutkaan. Olen harkinnut jo eroa. Lapsen haluaisin vain itselleni, kun olen lapseni lähestulkoon itse hoitanut. Päivisin vaimo vie lapsen lastentarhaan osa-aikaisesti, että saa levätä. Minusta kun tuntuu, että eukko ei muuta teekään kuin lepää ja kiukuttelee. Muun ajan hoidan lapsen itse viikonloppuja myöten, teen sen tietysti mielelläni, vaikka tarvitsisin itsekin joskus lepoa. JOTEN HYVÄT ANOPIT KUNNIAAN1 OTTAKAA NYKYAJAN NAISVÄTYKSET OPPIA AIKAISEMMISTA SUKUPULVEN NAISISTA, JOTKA ITSEKIN OVAT OLLEET NUORIA VAIMOJA JA OVAT TYYTYVÄISIÄ ELÄMÄÄNSÄ, VAIKKA PUITTEET OVAT OLLEET TÄYSIN VAATIMATTOMAMMAT JA TOISENLAISET!
Näkyy siis niin ilmiselvästi että ed. on kirjoittanut anoppi joka ei arvosta miniäänsä, ja kerää bointseja tekeytymällä laiminlyödyksi mieheksi jollaiseksi hän varmaan poikansa kokee!
Itse olet valintasi tehnyt. Älä syytä kaikkia naisia vaimostasi.
Niin ja muuten parisuhteeseen tarvitaan kaksi ihmistä. Ota ero, jos se helpottaa. Onhan vaimosi ollut hyödyksi sinulle, lehmä poiki vasikan. Eikun teuraaks käytön jälkeen vaan.
Juttusi on niin karmea että voi olla tottakin. Mutta kenen silmin nähtynä? Otapa vaimosi puhutteluun, aika pahaksi on päässyt. Miten oma äitisi tai vaimosi äiti, saisivatko he vaimoasi tajuamaan miten huono vaimo hän on? Kertositko vielä lisää millainen vaimon olisi oltava?
Kuulostaa siltä, että olet 50-60-kymppinen äijä, joka on ostanut 19-vuotiaan virolaisen vaimoksi? Onko noin?
Jos olette samanikäisiä, niin voi olla, että vaimosi on syvästi masentunut(ei aina näy ulospäin ) ja sitä myötä väsynyt ja tullut saamattomaksi. Hän tarvitsee henkistä tukea ei moitetta. Noin voi myös käydä, jos sinä painostit lapsen tekoon ja vaimosi ei ollut yhtä innokas.
Oma vaimoni ei esikoisen synnyttyä saanut minun mielestäni paljon aikaiseksi päivänaikana, mutta suljin visusti suuni ja arvostukseni lapsenhoitoa kohtaan kasvoi, kun isyyslomalla hoidin yösyöttöineen 3 viikkoa lasta. Olin niin väsynyt, että meinasin seota. Kyllä lapsen hoito kotona käy työstä ilman taloustöitäkin.Nykyään autan mielelläni taloustöissä ja lastenhoidossa iltaisin.
Täytyy sanoa, että oletpa ristin saanut itsellesi. Jos yhtään lohduttaa, niitä kyllä on nykyisissä nuorissa naisissa samanlaisia laiskimuksia. Otappa nyt itseäsi niskasta, ja laita vaimo töihin edes kotona. Ei sinun velvollisuus ole aina passata vaimoa. Lapsi tietenkin on niin tärkeä, että jos vaimo laimin lyö häntä, hoitaisit vain hänet. Mikä riivaa nykyisiä naisia? Kodinhoitotuki omiin menoihin, voi kauhistus.
1. Kaikki maailman naiset eivät ole sellaisia kuin se oma vaimo.
2. Kuka hoitaa lapsen öisin? Univaje aiheuttaa sen, ettei voisi normaalit päivän hommat vähempää kiinnostaa.
3. Onko rakkautesi vaimoosi aina perustunut vain hänen suorituksiinsa työelämässä, äitinä ja sinua palvovana puolisona?
4. Olisiko niin, että se kotona olo ei kuitenkaan riitä hänelle? Monet naiset tulevat mökkihöperöiksi nykyisin kun yrittävät olla kotona ja hyviä äitejä, vaikka se ei heille sopisi. Ja masennus purkautuu sitten välinpitämättömyytenä. Ehkä vaimosi haluaisi että häntä arvostetaan taas kauniina naisena, eikä vain äitinä... On rankkaa, kun mies muuttaa suhtautumistaan naiseen vain siksi että tämä on nyt äiti.
Maailman Paras Anoppi on minun äitini!Hän on mahtava ihminen joka ei ole kasannut omaa hyvinkin raskasta elämäänsä muiden harteille,vaan päinvastoin osaa kuunnella ja auttaa kaikkia ihmisiä.Mieheni pitää hänestä kovasti,lapset jumaloivat häntä.Hän myös tietää olevansa rakastettu ja arvostettu ihminen perheessämme.Toivon että itse kykenen kasvamaan henkisesti hänen tasolleen,kun ikää karttuu.Mieheni joskus ihmetteleekin voiko jutut joita hän kuulee olla tottakaan,kun itsellä on käynyt tosi hyvä tuuri!kaiken lisäksi asumme kaikki Helsingissä ja näemme usein äitini kanssa.Että näinkin päin,ps. oma anoppini on lataamossa...
Ainakin minun äitini on ilmeisen unelma-anoppi.
Veljeni erosi juuri, mutta hänen ex-vaimonsa pitää edelleenkin yhteyttä äitiimme, vaikkei lapsia ole. He vain olivat niin läheiset ystävykset.
Erosin itsekin ja myös minun ex-poikaystäväni on edelleen hyvissä väleissä äitini kanssa.
En osaa sanoa miksi näin on, mutta ainakaan äitini ei ole koskaan tuominnut muita ihmisiä, joten hänen kanssaan on helppo jokaisen tulla toimeen ja läheisiksi.
Täydellinen äitini ei todellakaan ole, kuten ei kukaan meistä.
Minulla on ihana anoppi. Antaa meille tilaa ja oman rauhan, ei tunkeile. Auttaa aina kun pystyy taloudellisesti ja muutenkin.
Ollaan alettu yhteinen harrastus ja tullaan muutenkin tosi hyvin toimeen keskenämme.
Nähdään muutaman kerran viikossa ja soitellaan.
Anoppini on melkein kun äiti.