Faktat: lähes 20vuotta oltu miehen kanssa yhdessä, ei tosin ihan koko aikaa naimisissa, meillä on 2 lasta. Avioliitto on ollut jatkuvaa kinastelua lähes kaikesta puolin ja toisin jo alusta lähtien. Kumpikin on tehnyt omia virheitä liitossa, myös kumpikin pettänyt. Niistä on jotenkin selvitty, mutta tietysti ne kaihertavat edelleen. Alussa suhteessa oli kiivastakin rakkautta. 6 vuotta sitten kävimme parisuhdeneuvojalla, minun aloitteestani. Mies ei nähnyt sille tarvetta, eikä siitä muutamaa käyntiä enempää tullutkaan. Jatkoimme silti yhdessä. Nyt en enää koe rakastavani miestä mitenkään muuten kuin lasten isänä. Mies sen sijaan, tämän hänelle sanottuani, ja kerrottuani, että harkitsen vakavissani eroa, on yhtäkkiä alkanutkin vakuuttaa rakkauttaan. Myös yhtäkkiä kaikki minun harteillani olleet kotityöt ja vastuut lapsista ovatkin alkaneet kiinnostaa. Jotenkin vaan tuntuu, että itse ei enää jaksa. Liian myöhään. Eropäätös tuntuu todella raskaalta ja vieläkin epäröin. Kotona on vaikea olla ja tuntuu, että koti imee voimia enemmän kuin antaa. Kunnioitusta, arvostusta ja ystävällistä sanaa ei kuulunut sitten lasten syntymän. En ole onnellinen. Miehen ollessa pois talosta, tuntuu elämä aina sen hetken kevyemmältä. Mistä sitä oikein tietää kannattaako erota vai ei?? Miten se vaikuttaa lapsiin? (nyt 12v ja 8v) Lapset varmaan jäisivät minulle, joskin uskon, että yhteishuoltajuudesta saataisiin sovittua. Mutta miten pärjään taloudellisesti lasten kanssa? käyn töissä ja saan ihan hyvää palkaa, mutta riittääkö se? Ulkomaanmatkoista en haaveile, ja minulle riittää kun lapsilla on tarvittava, ei itsestä niin väliä.
Avioeroko?
Mistä sen tietää??
7255
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Sen tietää, kun jatkuvasti TUNTUU siltä, että liitto on tullut tiensä päähän.
Siltä on tuntunut jo pitkään. Mutta; lapset, talo ja toimeentulo. Siinä isoja kysymyksiä.
Eikö nyt olisi aika mennä uudestaan terapiaan? Vaikka eroaisitte, se auttaa eroonkin eli pystyy paremmin sopimaan asioista.
Tämä on hyvä neuvo. Mietin sitä itsekin.
Sulla on selvästi iso ongelma. Ehkä sun kannattaisi muuttaa yksin pois kotoa ja katsoa miltä elo maistuu ilman lapsia ja miestä. Jos jossain vaiheessa tulet katumapäälle, niin voithan sä kiltisti kysyä mieheltä olisko mahdollisuutta palata takaisin. Jos taas et kaipaa, hyvä niin. Elämä jatkukoon haluamallasi tavalla.
No huhhuh! Kyllä on sit joillain ihmisillä uskomaton asenne! Jos ei ole aikanaan sanomalla ymmärtänyt, että tarvitaan parisuhteeseen kaksi aikuista toisiaan rakastavaa ihmistä, niin ei siinä tarvita erolla uhata, että se pitää tajuta. Nämä erot ei ole uhkailuja vaan viimeisiä tekoja suhteessa. Toiset ei vaan tajua, että tunteet on menneet jo, ja niitä ei saa takaisin, vaikka kuu noudettas taivaalta. Maailma on julma paikka, parisuhteessakin. Mutta jos siinä on kaksi toisiaan rakastavaa ihmistä, on se reilukin. Sitä jää vaan sitten katkeraksi jos ei tee nyt asialle jotain. Ja kyllä Suomessa pärjää aina, jos vaan haluaa. Elatusmaksutkin pitäis mennä vaikka perinnän kautta. Tsemppiä vaan ap!
Luulen, että olet pettynyt siihen, että mies ei ole osallistunut elämään, jonka olette yhdessä päättäneet hankkia. Olet varmasti myös surullinen, että mies vasta erolla uhkailun jälkeen suostuu ottamaan vastuuta, vaikka sen vastuunottaminen tulisi tulla luonnostaan kun välittää toisesta... Miehet tuntien, tämäkin tulee olemaan vain väliaikaista...
Avioliittonne on ollut jatkuvaa kinastelua alusta alkaen ja olette kumpikin pettäneet? Onko tämä ollut teidän kummankin tapa ilmoittaa, että olette vääriä toisillenne?
Sanot, että elämä tuntuu kevyemmältä kun mies on poissa kotoa. Miehen poissaolo siis lisää onnellisuuttasi ja hyvää oloa, siinä sinulle yksi tunnusmerkki (väliaikaisen)eron tarpeesta.
Kannattaisi käydä terapiassa ja tunnustella tilannetta... Voittehan muuttaa aluksi erilleen ja katsoa siitä eteenpäin... Teillä on kuitenkin harkinta-aikakin, jos päädytte hakemaan avioeroa. Toivottavasti asianne selviävät!