ainakin siinä suhteessa, kun odottaa toisen
kihlaavan itsensä!
Seurustelua takana reippasti yli vuosi, ja
itsellä tunne (ihme kyllä!), että nyt voisi astua
seuraavan askeleen, eli mennä kihloihin,
avioliittoa en halua, kihlaus riittää.
Mutta kun toinen osapuoli (joka "pelkää"
sitoutumista lähes yhtä paljon kuin minä=eroja
takana mollemmilla) ei kosi...ebkä halua olla
naisena se kosija...
Ei auta kai muu kuin odottaa?
kihlaavan itsensä!
Seurustelua takana reippasti yli vuosi, ja
itsellä tunne (ihme kyllä!), että nyt voisi astua
seuraavan askeleen, eli mennä kihloihin,
avioliittoa en halua, kihlaus riittää.
Mutta kun toinen osapuoli (joka "pelkää"
sitoutumista lähes yhtä paljon kuin minä=eroja
takana mollemmilla) ei kosi...ebkä halua olla
naisena se kosija...
Ei auta kai muu kuin odottaa?
Vastaukset 26
Vanhimmat
..varmaankin keskustella asiasta. Itse kosin
miestäni... ja täytyy myöntää, että onhan se iso
asia. Ei kuitenkaan kannata kiirehtiä jos siltä
tuntuu. Tosin me ei olla oltu yhdessä vasta ku
puoli vuotta, mutta sormukset jo sormessa. Mutta
tsemppiä!!!
Ihmettelen vain, että mitä järkeä on mennä
kihloihin, jos ei ole aikomustakaan avioitua.
Ihanko vain sen takia, että saa sormuksen merkiksi
siitä, että on kelvannut jollekin ja ehkäpä vielä
on toiveissa semmoinen sormus, jota ehkä joku
kadehtii. Mutta vielä alkuperäiseen kysymykseeni:
mitä järkeä mennä kihloihin, jos pelkää
sitoutumista (mitä kihlaus juuri tarkoittaa) ja
ilmeisesti haluaa sormuksen jonkinlaiseksi
statussymboliksi?
En voi muuta sanoo kun, että presiis sama ajatus
pälkähti päähän. Minä meinaan että koko
kihlaushomma on kärsiny inflaation! Sitä tarttee
välittömästi saada rinkula sormeen ku ollaan
vakiintumaan päin.. ihme touhuu!
Itse menen kihloihin sitten vasta kun oon ihan
varma et menen myös naimisiin (saman hemmon
kanssa).
Kihlaus on ennenkaikkea lupaus avioliitosta.
Valitettavasti nykyisin parit kihlautuu olivat
varmoja suhteestaan tai ei. Mieheni kosiessa
sovimme hääpäivän samantien. tosin tietysti kaikki
parit omalla tavallaan, mutta kihlaus tulisi silti
olla avioliittolupus kun perinteisestikin.
Niin, ja jos tuntuisi että olisit, voisitte erota
vaikka kymmenen vuoden kuluttua etkä siis
olisikaan ollut varma. Tai ei olisi ollut syytä
olla...
Aika harva varmaan nykyään enää kokee kihlausta
lupaukseksi avioliitosta. Minä koen kihlautumisen
astetta vakavammaksi sitoutumiseksi kuin
seurustelu. Seuraava askel on avioliitto, jos
siltä tuntuu. Kihlaus on minulle merkki siitä,
että on sitouduttu ja rakastetaan toinen
toistaan. Tietysti on myös heitä, joille se
merkitsee lupausta avioliitosta, mutta minusta
tulisi antaa vapaus toimia kuten haluaa ja
arvottaa kihlautuminen sellaiseksi kuin haluaa.
Kihlaus on lupaus avioliittoon menemisestä.
Jos tykkää niin tykkää. Jos ei niin ei. Mitä
helkuttia varten haluat vahvistaa uskoasi
parisuhteeseen kihlauksella. Jos kestää, se
kestää.
Mulla ei ole muuta sanottavaa, kuin että oon
samassa tilanteessa ja tämä on rehellisesti
sanottuna raastavaa.
Jos mulla ei vuodenvaihteeseen mennessä ole
sormusta vasemmassa nimettömässä, meinaan erota.
Kuullostaa tietysti pahalta, mutta olen luvannut
itselleni, että minulla on oikeus saada kumppani
joka haluaa sitoutua, kihlautua ja avioitua.
Kuulostaa aika ihmeelliseltä, että tahtoisit
erota miehestäsi, jos hän ei kosi. Naurettavaa,
jos haluaa noin omistaa toisen! Jos oikeasti
rakastaisit miestäsi, et jättäisi häntä vaikkei
hän sinua kosisikaan. Ja jos et rakasta häntä
niin paljoa, niin ei hän sinua vaimoksensa edes
ansaitse! Ja sama viesti myös alkuperäiselle
kirjoittajalle.
Ja miksi nainen ei voisi kosia?
Se riippuu miten asiaa katsoo.
Entä minun tarpeeni? Olen päättänyt, että minulla
on oikeus avioliittoon ja suhteeseen jossa on
sitoutumista. Jos rakkaani ei loppupeleissä sitä
tarjoa, etsin kunnes löydän miehen joka tälläisiä
asioita tarjoaa.
kuule, kyllä sellainen suhde kaikkein vankimmalla
pohjalla on, joka perustuu pelkkään rakkauteen;
ei kihloihin eikä avioliittoon. silloin ihmisiä
ei pidä yhdessä muu kuin rakkaus toisiinsa. ei se
sormus mitään vakuuta. nämä keskustelupalstatkin
pursuavat sellaisia kirjoituksia, joissa
kehotetaan pettämään, koska omaa aviokumppania ei
muuten kestä. liitot näyttävät
kaipaavan "piristystä" niistä sormuksista
huolimatta. ja jotkut näyttävät kuvittelevan,
etteä koska he ovat sormuksella toisessa kiinni,
niin sen kanssa on oltava juuri siksi, ja sitten
ei muuta kuin vieraisiin. unohda koko typerä
sormus, jos teillä menee muuten hyvin.
radikaalit mielipiteeni tuntuvat tylyiltä. Olen
mielestäni tuonut pointtini aika hyvin esille.
Olisin kysellyt, että olenko ainut joka haluaisi
saada lapset avioliitossa? Siis osa virallisen
sitoutumisen kaipuutani on juuri siinä, että
haluan lapsilleni hyvän perheen missä kasvaa.
noh, jos minua ja vanhoillisuuttani ei ymmärrä,
niin ei ymmärrä.
Mutta koska aika ilkeästi tuomitsette motiivini,
haluaisin korostaa sitä, että ihmisen tekee
onnelliseksi erilaiset asiat. Toisille sitten
ehkä hippi-susiparina eläminen elämän loppuun
saakka.
...Juurikin kommentoida kirjoitukseesi ja samalla
näiden muiden. SIIS asiahan nyt vain on niin että
kun ollaan oltu yhdessä niin kauan että tietää
rakastavansa toista niin usein/yleensä tulee aika
jolloin jompikumpi, usein nainen alkaa kaivata
sitä jotakin. Ja se jokin on juurikin saada ns.
lopullinen varmistus, väärä sana ehkä, mutta
konkreettinen todiste siitä että toinen oikeasti
välittää. Mitä ihmeellistä siinä on. Kukin
tyylillään, mutta itse kosin aikanaan ja asiaa
käännettiin ja väännettiin ja puhuttiin eri
kantilta, koska itse olen sitä mieltä, että
sitten ei enää ihan pikkujutut voi eikä SAA
suhdetta enää kaataa(tähänkin lisään ettei
tietenkään kukaan onnettomanakaan voi toisen
kanssa olla, jolloin tietysti ero on paras
ratkaisu). Ja kun sen sormuksen sormeen sai,
tiesi että toinen on tosissaan eikä pelkästään
vain sanojensa takana vaan oikein niin että
haluaa myös muiden "näkevän" sen. Ja on se kiva
kaupan kassalla, yökerhoissa, ihan missä vain,kun
sormus kiiltää vasemassa (edelleen)ja siten
pystyn viestittämään, että olen rakastunut ja
joku on rakastunut minuun:)
Minä olen samaa mieltä siinä, että rakkaus on
kaiken perusta. Ilman sitä parisuhteesta ei
varmaan tule mitään. Kuitenkin kihlautumisella on
mukava näyttää itselleen ja rakkaalleen, miten
isoa se rakkaus on. Ei se rakkaus tietenkään
siitä kasva tai vähene, jos sormukset ostaa.
Täytyy vain olla varma, että tosiaan rakastaa
sitä toista niin kovasti, että on valmis
sellaiseen sitoutumiseen.
...Puhut vähän mutta asiaa.
Tuntuu yleensäkin nykyään et kaikki on menettänyt
arvonsa, halutaan vaan kokee kaikkee nopeesti ja
heittää sit roskikseen. No vähän kärjistettyä
mutta kuitenkin...
Ootko mahdollisesti kuullut, että kihloihin meno
tarkoittaa sitä, että ollaan luvattu toisilleen
mennä naimisiin?? Kuten englanniksikin
sanotaan "enganged to be married". Ärsyttää se,
kun ihmiset menevät muuten vaan kihloihin,
eivätkä tajua sen oikeata tarkoitusta.
NO minäkin haluaisin kihloihin.. 4 vuota yhdessä
3vuotta saman katon alla. Mies on luvannut
kahdesti kihlata mut, ensiksi eräänä juhannuksena
2 vuotta sitten ja sitten tammikuussa sen
jälkeen. Kumpanakin odotin kuin kuuta nousevaa
sitä päivää, minkä hän minulle möläytti
(kännissä) suunnitelmineen. Mitään ei tapahtunut.
Nyt hän stressaa jos kuulee suustani sanan
kihlaus (vaikken puhuisi meistä, enkä ole
puhunutkaan). Minä en naisena siksi kosi, että
olen saanut jo kahdesti odottaa ja jäänyt
odottamaan...
tsorgen, mutta kuulostat säälttävältä
tapaukselta. odottaa nyt toisen kihlausta kuin
kuuta nousevaa. ei ihme, ettei se pyydä
kihloihin, vaikutat epätoivoiselta. tavallaan
ymmärrän, että ajattelet sen olevan jonkinlainen
vakuus siitä, että hän rakastaa sinua. mutta, ei
se välttämättä sitä ole.
merkitystä on sormuksella jonka voi heti ottaa
sormesta kun siltä alkaa tuntumaan???
et halua naimisiin mutta haluat sitoutua? ota
asuntolaina miehes kans se on sitoutumista ilman
kirkkoa ;-)
Tiedän tarkalleen, miltä susta tuntuu. Mullakin
oli vielä vuosi sitten samanlainen tilanne - 1,5
vuotta seurustelua, josta vuosi oltiin asuttu
miehen kanssa yhdessä. Hän ei halunnut kihloja,
minä alennuin karkauspäivänä vielä kosimaankin ja
kovasti lupailtiin, mutta ei. Miehellä oli
inhoittava tapa kysellä "ootkos jotenkin
epätoivoinen kun haluat kihloihin" jne. Tunsin
itseni aina todella nöyryytetyksi.
Kihlakeskustelua käytiin aina kerran kuussa, ja
mies onnistui moukaroimaan joka kerta itsetuntoni
säpäleiksi. "Luuletko ettei sua kukaan muu huoli,
siksikö pitäis kihloihin mennä"...
Minä ressukka luulin löytäneeni sen oikean, jonka
kanssa haluan mennä kihloihin, naimisiin ja tehdä
lapsia. Yhdessäkin oli tosiaan asuttu vuosi,
joten ei ollut siitä kiinni, etteikö oltaisi
tiedetty mikä suhteen arki on. Mies ei vain
halunnut sitoutua, lukemattomia rikkoutuneita
suhteita takana. Lopulta ymmärsin, ettei hän
ollut kanssani vakavissaan lainkaan. "Yhdessä voi
asua kenen kanssa tahansa, mutta kihloihin
mennään vain kerran". Ymmärsin siis, että olen
kuka tahansa, en kyllin hyvä & kelvollinen hänen
kihlatukseen, kelpasin vain jakamaan saman punkan
ja tiski imurointivuorot. Nostin kytkintä ja
lähdin. Nyt asun avoliitossa todella ihanan
miehen kanssa ja meninne pari viikkoa sitten
kihloihin. Häät olemme päättäneet pitää kesällä
2003.
Kannattaa miettiä lykkääkö mies kihloja aina
jollain tekosyyllä. Eikö hän olekaan valmis
sitoutumaan ja menemään myöhemmin naimisiin?
Sinulla Pirita todellakin on oikeus kumppaniin,
joka rakastaa sinua aidosti ja oikeasti, haluaa
ja pystyy sitoutumaan. Aikaansa ei kannata
haaskata sitoutumiskammoiseen mieheen. Minua
ainakin harmittaa hukkaan heitetty 1,5 vuotta.
Rakastat varmasti miestäsi, mutta jos hän ei
vastaa tunteisiisi, etsi parempi & kypsempi mies.
Ei kannata odotella kihloja turhaan 9 vuotta
kuten tätini teki...
mennä kihloihin alle 30 vuotiaana. Sitä ennen
pitää opiskella..bailata..matkustella ja
muutenkin pitää hauskaa. Ja mmutenkin kihlaus on
lain mukaan naimalupaus.. alle 2 vuoden
seurustelun ei saisi minusta kukaan mennä
kihloihin. Opetelkaa naiset elämään ilman et
pitää kokoajan olla joku jonka kainaloon
käpertyä :)
...että kokemukseni mukaan, miehet ovat olleet
niitä riippakiviä, jotka roikkuvat perässä ja
rajoittavat elämääni. Onneksi nykyisessä
KIHLATUSSA on sen verran miestä että toimii eri
periaatteelle ja antaa omaakin aikaa, ottaen sitä
itsekkäästi myös itselleen, kun siihen on tarve.
Ei kihlautumiseen voi asettaa ikärajaa. Ihmiset
ovat erilaisia ja eri ihmisille sopivat erilaiset
asiat. Jollekin kihlaus sopii kaksikymppisenä,
jos se oikea on löytynyt, mutta jollekin toiselle
myöhemmin. Ehkä sinä kuulut jälkimmäisiin.
näkökulmia, ja agressiivisia suurin osa! Kiitos
vaan kiihkoilijoille, tulipa todella hyvä olo!
Ensiksikin, olen melkein 40v, ollut naimisissa
yli 10v ja myöhemmin avioliitto päättyi eroon.
SIKSI en usko avioliittoon, vaikka koetan uskoa
omalla tavallani Jumalaan (joku ottakoon tästä
nyt perkele, kunnon hertsit, kun en ole edes
uskovainen!)ja siihen,että kun menee
naimisiin,niin se kestää ja vain kuolema voi
erottaa; paska puhetta minun mielestäni,en
yleistä,sanoin vain oman mielipiteeni! SIKSI
sanoin, että kihlaus riittää.
Ja niin se vain on, että elämä muuttuu, arvot
muuttuvat ja ihmiset muuttuvat.
Minulle henkilökohtaisesti, eron koettuani
KIHLAUS on sama kuin avioliitto, vaikka pappi ei
amenta sanoisikaan...ymmärtääköhän tätä kukaan
muu kuin nimimerkki Nainen??? Arvostan ihmisiä
jotka meneneät naimisiin, he uskaltavat sitoutua.
Kihlaus on sitoutumista myös, ja juuri sellaista
joka minulle riittää. Ja niin myös puolisolleni,
jonka kanssa olemme joskus aiheesta kihlaus-
avioliitto puhuneet.
Ja lisää teille mahdollisimman-tavalliset-kuviot-
haluaville; puolisoni ei missään nimessä halua
lapsia, eikö olekin KAUHEA tyyppi??? *Naurua*
Itselläni kävi tuuri. Köysin sellaisen kulta
kimpaleen joka kosi minua vuoden seurustelun
jälkeen. Ei tarvinnut ikinä ehdottaa
kihlautumista enkä edes osanut odottaa sitä.
Prinssejä on siltikin olemassa :)
Tsemppiä sinulle, toivotaan että kosinta vielä
tulee joku päivä eteesi, vaan kyllähän nainenkin
saa kosia!!!