Ymmärrättekö naiset deittailun etenemisen askel askeleelta

Eräässä ketjussa päädyttiin taivastelemaan sitä, miten 40 miehet katoavat kummasti kesken deittailun. Epäilen yhden syyn olevan, että naiset eivät ymmärrä, että pitää edetä vuorotellen. Viestittely ja treffiehdotukset pitää tapahtua vuorotellen. Jos olet itse saanut viestin viimeksi, tai sinulle on tehty treffiehdotus, sinun on oltava seuraavaksi aloitteellinen, muuten olet itse se luuseri, joka katosi. Näin siis fiksujen miesten kanssa kommunikoidessa, jos et osaa, se kertoo minkälaisissa piireissä olet pyörinyt aikaisemmin.
Jos tästä kaavasta poikkeaa, on tyrkky ja sekin on epämiellyttävää, itse en ainakaan ota enään yhteyttä, jos vuoro on jäänyt toiselle, en myöskään halua, että henkilö ottaa minuun yhteyttä, jos en ole vastannut. Kai nämä ovat vakiintuneet deittimaailman säännöt, olisi tosiaankin mielenkiintoista kuulla, onko kaikki mieltäneet ne samanlaisiksi.
131290
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Täytyy myöntää, että en taida nyt ymmärtää. Ehkä olen vääristä piireistä tai jotain. En ole ihan varma ymmärsinkö pointtiasi. Siis jos katoaa, niin katoaa? Mitä ymmärtämistä siinä on muuta on kuin, että yhtäkkinen katoaja on epäkohtelias, riippumatta sukupuolesta?

Äänestä
  • Jotkut asiat ovat vain toisille liian vaikeita, en tiedä johtuuko se sinun piireistäsi, ehkä paremminkin siitä, että äitisi ja isäsi olivat vääristä piireistä ja sinä sait paskatgeenit. Tyhmyys on periytyvää.

    Äänestä

  • hyvä kun tunnustit kirjoitti:

    Jotkut asiat ovat vain toisille liian vaikeita, en tiedä johtuuko se sinun piireistäsi, ehkä paremminkin siitä, että äitisi ja isäsi olivat vääristä piireistä ja sinä sait paskatgeenit. Tyhmyys on periytyvää.

    Hah! Näyttää sinullekin itseilmaisu olevan melkoisen vaikeaa. Toisten pitää tulkata mitä tarkoitat, kun et osaa ymmärrettävästi kirjoittaa. Tunnusta vaan itsekin, että olet perinyt paskat geenit. Toivottavasti sun geenejä, huonoa ulosantia ja huonoja tapoja ei peri kukaan.

    Kai nyt kuka tahansa sivistynyt tajuaa, että ihmissuhteet on vastavuoroisia ja sitten kun ei halua sen olla enää vastavuoroista ja päättyvän, siitä voi kohteliaasti ilmoittaa. Siihen ei näköjään kykene kaikki, riippumatta sukupuolesta.

    Äänestä

  • Kadoksissaan kirjoitti:

    Hah! Näyttää sinullekin itseilmaisu olevan melkoisen vaikeaa. Toisten pitää tulkata mitä tarkoitat, kun et osaa ymmärrettävästi kirjoittaa. Tunnusta vaan itsekin, että olet perinyt paskat geenit. Toivottavasti sun geenejä, huonoa ulosantia ja huonoja tapoja ei peri kukaan.

    Kai nyt kuka tahansa sivistynyt tajuaa, että ihmissuhteet on vastavuoroisia ja sitten kun ei halua sen olla enää vastavuoroista ja päättyvän, siitä voi kohteliaasti ilmoittaa. Siihen ei näköjään kykene kaikki, riippumatta sukupuolesta.

    Jotain vikaa sinulla on korvien välissä, kun muut ymmärtävät kirjoitettua tekstiä ja sinä et. P.I - T.Ä.I - S.I - K.Ö S.E.L - K.O - K.I.E.L - L.L.Ä S.I.N.U.L - L.E K.I.R - J.O.I.T - T.A.A ?

    Äänestä

Aloittaja tarkoittaa sitä että jos sä olet viimeksi lähettäny viestin jollekulle niin silloin hänen on vastattava siihen. Sama koskee se jos tää kyseinen henkilö kirjoittaa sulle niin sun on vastattava siihen eikä oottaa että tää kyseinen henkilö lähettää lisää viestejä.

Äänestä

Ehkäpä suurin osa naisista on niin pihejä että ilmaiskäyttäjinä (kun maksaminen treffipalvelusta olis toki niin alhaista) ei montaa viestiä päivässä kirjotella niille kymmenille/sadoille äijille vaan niille mielenkiintoisimmille?

Äänestä

Joo, homman pitäisi olla vastavuoroista.

Naiset eivät huomaa miten ison "hinnan" miehet maksavat suhteesta, kun heille kaikki tulee miesten tarjoilemana. On helppo piiloutua sukupuoliroolien taakse, että miehen tehtävä on viedä ja hurmata nainen. Näin tulette vain pelimiesten hyväksikäyttämiksi. Fiksu mies vaatii myös teiltä paljon ja kohtaaminen ei ole mahdollinen, jos ette anna itse yhtä paljon takaisin.

Naiset eivät yleensä tee tarpeeksi tutustumisen eteen viestitellessä ja sama homma jatkuu treffeillä. Viesteistä ei näy kiinnostus juuri mitenkään ja saan lähinnä vastauksia omiin kysymyksiini. Minulta ei kysytä juuri mitään ja pitkät viestini kuitataan parilla lauseella. Sitten teen katoamistempun ja jälkeenpäin minulta kysellään, että minne niin mukava mies hävisi. Näin on käynyt jo useamman kerran.

Äänestä
  • tuskin olet menettänyt mitään

    Äänestä

No eipä se vastavuoroisuus aina riitä...on noita miehiä katoillut muutenkin :-)
just tein samasta aiheesta uuden aloituksen !

Ja ainakin kokemassani tapauksessa oltiin kyllä aktiivisia molemmat...saatoin joskus laittaa toisen viestin perään vaikkei mies ollut edelliseen vastannut ja toisaalta häneltä tuli joskus useampikin soitto, jos en ollut kerennyt sinnepäin soittaa...
mutta silti katosi...

Äänestä

Aina puhutaan että naiset on verbaalisesti lahjakkaampia...ja se on hevon kukkua!!
Senhän näkee jo useamman profiilitekstistä kun lukee "moih" tai "ota yhteyttä Ja selvää enemmän.."

Itse olen pyrkinyt jos ei kahden viestini jälkeen ota yhteyttä niin saa olla.
Olen myös huomannut useamman kanssa että kun kirjoitan pidemmänkin viestin itsestäni henkilökohtaisesti ja ajatusmaailmastakin mihin voi tarttua ja voinkin laittaa muutaman kysymyksenkin niin vastauksena saan muutaman sanan sisältävän lauseen?!
Sitten on näitä muutamien päivien viiveellä tulevia "Moi, mitä kuuluu?" viestejä!

Pidä siinä sitten juttua yllä...

Äänestä

Jos siis nainen ITSE on jättänyt vastaamatta, ei kai hän voi valittaa että MIES jätti vastaamatta, jos oli naisen oma vuoro vastata? Kuvitteletko tosiaan että kaikki naiset ovat primadonnia ja prinsessoita jotka odottavat että jokainen mies oikein pommittamalla pommittaa viesteillä?

Jokaisen kadonneeksi kokemani miehen olen määritellyt kadonneeksi sillä perusteella että mies, siis M-I-E-S jätti omalla vuorollaan vastaamatta. Muutamalta olen jopa kysynyt että tuliko postini perille tms. Eikä ole sittenkään vastattu, joten sellaisesta vaikenemisesta voinee jo päätellä että ei halua enää olla kanssani tekemisissä.

Jotkut lopettavat kun esittelee pärstänsä kuvan. Jotkut lopettavat kun vastaa pitkään ja miellyttävään yhteydenottoon pitkällä ja miellyttävällä postilla, tästä voinee päätellä että on ollut useampi nainen "työn alla" ja itse kuuluu siihen ryhmään joka putosi semifinaalista. Joidenkin vaikeneminen on jotain perin mystistä kun mies on itse vaikuttanut sellaiselta ettei hänellä ole läjäpäin naisia joista valita, mutta silti yhtälailla sitten vaan katoaa langoilta. Sitten on näitä ohari-olleja. Erään miehen kanssa sovimme tapaamisen päivälle se ja se ja oli hänen vuoronsa ottaa yhteyttä ja kertoa tarkka kellonaika, joka oli hänen päätettävissään, paikkaa olin ehdottanut minä. Ei kuulu mitään. Laitoin oikein tekstiviestin että voiko kertoa sen ajan, ei mitään, se siitäkin sitten.

Kyllähän sitä voi vaikka sorkkaraudan kanssa kaivaa väkisin syitä naisista miesten käytökseen ja päinvastoin, mutta lopputulema kuitenkin on että kummastakin sukupuolesta löytyy näitä epävarmoja ihmisiä joilla ei ole kanttia sanoa suoraan että en halua tavata tai tutustua enempää. Jos on iso lauma ihmisiä joista valita, en ihmettele jos jotkut jopa unohtuvat, mutta aika huono muisti saa olla jos jo sovittu tapaaminenkin vallan unohtuu, jopa tunnissa eli tekstarin jälkeen.

Suoraselkäisiksi ja rehdeiksi miehiä ei voi nimittää vain siltä pohjalta että sattuvat olemaan miehiä. Yhtä ämmämäistä käytöstä löytyy kaikilta, sukupuoleen katsomatta. En vain tiedä että joutuuko naisia suoranaisesti pelkäämään siinä määrin kuin miehiä.

Äänestä
  • Mulla on sellainen tunne, että osa nelikymppisistä miehistä häviää viestittelyn edetessä siksi, että kyse onkin itse asiassa varatuista miehistä. Tuttavuutta on jännä rakennella, mutta kun alkaa näyttää siltä, että siitä tulisi jotain, menee pupu pöksyyn. Sitten vaan etsimään uuttaa virittelyä, että saa lisää jännää elämään.

    Äänestä

  • ………. kirjoitti:

    Mulla on sellainen tunne, että osa nelikymppisistä miehistä häviää viestittelyn edetessä siksi, että kyse onkin itse asiassa varatuista miehistä. Tuttavuutta on jännä rakennella, mutta kun alkaa näyttää siltä, että siitä tulisi jotain, menee pupu pöksyyn. Sitten vaan etsimään uuttaa virittelyä, että saa lisää jännää elämään.

    Salaista nettifantasiaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


deitteissä kadonnut kirjoitti:

Eräässä ketjussa päädyttiin taivastelemaan sitä, miten 40 miehet katoavat kummasti kesken deittailun. Epäilen yhden syyn olevan, että naiset eivät ymmärrä, että pitää edetä vuorotellen. Viestittely ja treffiehdotukset pitää tapahtua vuorotellen. Jos olet itse saanut viestin viimeksi, tai sinulle on tehty treffiehdotus, sinun on oltava seuraavaksi aloitteellinen, muuten olet itse se luuseri, joka katosi. Näin siis fiksujen miesten kanssa kommunikoidessa, jos et osaa, se kertoo minkälaisissa piireissä olet pyörinyt aikaisemmin.
Jos tästä kaavasta poikkeaa, on tyrkky ja sekin on epämiellyttävää, itse en ainakaan ota enään yhteyttä, jos vuoro on jäänyt toiselle, en myöskään halua, että henkilö ottaa minuun yhteyttä, jos en ole vastannut. Kai nämä ovat vakiintuneet deittimaailman säännöt, olisi tosiaankin mielenkiintoista kuulla, onko kaikki mieltäneet ne samanlaisiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu