MIKSI?

Miksi nuoret aikuiset eivät tunne enää vastakkaista sukupuolta kohtaan mitään? Ainoa mitä halutaan on yhden yön juttu.Seurustelu pelottaa. Miksi näin? Jos on yli parikymppinen ja ollut sinkkuna muutamia vuosia ei enää halua sitoutua ollenkaan. Mua ihmetyttää vaikka lukeudun itsekin tähän porukkaan joka ei halua sitoutua.
31035
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

No sehän on tullut ilmi jo vaikka kuinka monessa amerikkalaisessa tutkimuksessa. Syynä on se "heti mulle kaikki tänne" syndrooma. Älä ole huolissas kyllä sudeetit suomen asuttamisesta pitää huolen ei siinä sua enää oltas tarvittukaan.

Äänestä

Ei tuollainen parisuhdenyhjääminen jaksa hirveesti enää kiinnostaa ketää, kun on parempaakin tarjolla! Ainahan sen voi optiona säilyttää, mutta ainakaan mulle sen käyttäminen ei ole tullut mieleenkään. Ja voihan myös kokeilla leikkiä kotia jonkun kanssa. Itselleni on vuorokausi riittänyt toistaiseksi aivan mainiosti.

Äänestä

Luulenpa vaan, että nykyajan Suomalaisilla naisilla on liian paljon ajatuksia ja vaateita harteillaan, joiden takia nykyinen eroamisprosentti on lähtenyt jyrkkään kasvuun. Odotukset miesten älyllisyyteen ja puheliaisuuteen ovat kasvaneet sen verran suuriksi, että miesten täytyy nostaa kädet pystyyn. Suomalaisen nykynaisen Suomalaismiesversio:
-BODY= Kreikkalainen
-SILMÄT=Italialaiset
-AIVOT=ajankohtaisohjelmat, jotka juontaa naiset YLE1 kanavalla.
-KOULUTUS=lue ANNA-lehden erikoisnumerot "EROSIN ONNELLISESTI" jne.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


malla kirjoitti:

Miksi nuoret aikuiset eivät tunne enää vastakkaista sukupuolta kohtaan mitään? Ainoa mitä halutaan on yhden yön juttu.Seurustelu pelottaa. Miksi näin? Jos on yli parikymppinen ja ollut sinkkuna muutamia vuosia ei enää halua sitoutua ollenkaan. Mua ihmetyttää vaikka lukeudun itsekin tähän porukkaan joka ei halua sitoutua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu