Siis että kukaan, ei varsinkaan tunteiden kohde huomaa sitä. Yritän tietoisesti olla vastaamatta hänen katseeseensa etten jäisi kiinni. Haluaisin kyllä suhteen hänen kanssaan mutta terveyteen liittyvät asiat estää sen.
Olemme tekemisissä töiden merkeissä pari kertaa viikossa.
Olemme tekemisissä töiden merkeissä pari kertaa viikossa.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Vaikka yritän tosiaan olla syväluotaamasta hänen silmiään niin usein "herään" siihen että katson häntä pää kallellaan ja hymyilen tyhmänä Hih :)
"Yritän tietoisesti olla vastaamatta hänen katseeseensa etten jäisi kiinni."
No eikö tämä riitä?
Välttelyhän se vasta näkyykin.
Työpaikoilla moni katselee seiniä tai suoraan eteensä kun tulee esim. käytävällä vastaan. Ihan normaali tervehtiminenkään ei onnistu, joten mieleeni ei tulisi vetää siitä mitään johtopäätöksiä ihastumisen suhteen.
Mutta, ehkä sitä on katsonut ensin useammankin kerran toista ennen kuin alkaa välttelemään, jos on ihastunut. Tiedä häntä.
Ehkä, voit olla oikeassakin.
Nojoo, ihmetellyt vähän että mitä meinaa kun työkaverinaisen olen saanut jo vaikka kuin monesti kiinni siitä että se on sivusta katsonut mua ja kun sitten käännän katseen häntä kohti niin äkkiä tällä kääntyy katse jonnekin muualle. Onhan kyseessä suht viehättävä naikkonen ja itsekin katsellut sillointällöin ja sitä yrittänyt hillitä parhaani mukaan ettei olisi kovin ilmeistä (olenhan naisia pelkäävä traumakimppu), mutta lähinnä mietityttää että johtuuko tuo naisen salakatselu siitä että tämä on huomannut minun katseluni eikä siinä olis sen kummempaa kuitenkaan tai jotenkin. Meillä on lisäksi ollut aina vähän vaivaantuneet/jännittyneet välit keskenämme ja yhteen vaiheeseen alettiin jo tulla paremmin juttuun mutta sitten se touhu taas jotenkin taantui. Tässä yks päivä yritin jotain surkeeta small-talkia muttei lähtenyt oikein lentoon ja neidiltä tuli jotenkin tylyn oloisesti vain lyhyitä joo-vastauksia. Ähh.
Kuulostaa siltä, että molempia jännittää ja että molemmat olisi kiinnostuneita. Naiset on just tollasia. :) Se saattaa ihailevasti kattella sua. Sitten kun puhut sille, niin se ajattelee ehkä "hei toi puhuu mulle", eikä siks pääse jutteluun heti ihmettelyltään mukaan, kuin jotain lyhyttä sanomalla. Kannattaa jatkaa juttelu- ja tutustumisyrityksiä.
siis valotappa nyt, miksi sinun täytyy salata ihastuksesi?
Jos vain omasta puolesta saan valottaa, niin kaikilla aloilla seuraavan työpaikan löytyminen ei ole itsestäänselvyys. Mitä erikoistuneempi ala ja osaaminen, sen vaikeampaa. En todellakaan haluaisi pilata nykyisiä työkuvioita kiusallisella ilmapiirillä jonkun epätoivoisen ihastuksen takia.
Mikähän se terveyteen liittyvä syy mahtaa olla? Kenties naisen terveydessä joku vika, mielenterveydessäkö vai missä? Ja naiselta on turha yrittää ihastusta peitellä, nainen kyllä vaistoaa jos joku on ihastunut, ja miehet nyt on vaan niin huonoja peittelemään mitään :D sekoavat sanoissaan, vetävät kahvit henkeen seurassa, posket helottaa, vilkuilevat jne. jne. Ja mitä enemmän he sitä yrittävät peitellä sitä selvempää se on. Sori nyt vaan :) mutta miksi yrittää peitellä, luuletko sä että se nainen käy samantien käsiksi kun huomaa että sinäkin tykkäät, kuule ei ei ei, nainen pystyy hillitsemään tunteensa ja halunsa, eli tässäkin iso ero naisen ja miehen välillä
Parantumaton sairaus Mulla en ole enää töissä eli ongelma ratkaistu.
Koita sjotain liinavaatetta ,eli kaapua jonka liipaset päälle