Miksi aikuisiässä ihmiset eivät halua ystävystyä yksinäisen kanssa?
Olin pienenä koulukiusattu sen jälkeen kun muutimme uuteen paikkakuntaan ja minä olin siellä se "uusi oppilas".
Minulla ei ole ollut oikeita pysyviä ystävyyssuhteita sen jälkeen.
Enkä ole milläänlailla outo, opiskelen yliopistossa ja teen kesäisin töitä. Aina saanut kesätyöpaikan. Olen hauska ja teen ihmisiin hyvän ensivaikutelman(Siis todella hyvän!). En ole mikään rumakaan, itseasiassa ehkäpä keskivertoa paremman näköinen.
Aina osaan aloittaa uuden ystävyyssuhteen, mutta heti kun ihmiset huomaavat ettei minulla olekkaan muita ystäviä, minua ruvetaan välttelemään. Miksi?
Mikä ihme siinä on ,että henkilöä jolla ei ole ystäviä kammotaan? Ihan järjetöntä, en ole masentunut tai mitään, koska olen jo tottunut olemaan yksin, mutta aina ihmetellyt, että mikä siinä yksinäisessä on niin pelottavaa?
Olin pienenä koulukiusattu sen jälkeen kun muutimme uuteen paikkakuntaan ja minä olin siellä se "uusi oppilas".
Minulla ei ole ollut oikeita pysyviä ystävyyssuhteita sen jälkeen.
Enkä ole milläänlailla outo, opiskelen yliopistossa ja teen kesäisin töitä. Aina saanut kesätyöpaikan. Olen hauska ja teen ihmisiin hyvän ensivaikutelman(Siis todella hyvän!). En ole mikään rumakaan, itseasiassa ehkäpä keskivertoa paremman näköinen.
Aina osaan aloittaa uuden ystävyyssuhteen, mutta heti kun ihmiset huomaavat ettei minulla olekkaan muita ystäviä, minua ruvetaan välttelemään. Miksi?
Mikä ihme siinä on ,että henkilöä jolla ei ole ystäviä kammotaan? Ihan järjetöntä, en ole masentunut tai mitään, koska olen jo tottunut olemaan yksin, mutta aina ihmetellyt, että mikä siinä yksinäisessä on niin pelottavaa?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Ja siis olen mies.
Harrastusten vai työn kauttako olet yrittänyt hankkia uusia ystäviä? Työelämässä voi olla vaikeampaa hankkia uusia ystäviä, sillä lähes kaikilla kolleegoilla on kuitenkin omat piirinsä jo valmiina eikä uusille ystäville välttämättä ole tilaa. Jotenkin vaikuttaa muutenkin siltä että aikuisiällä uusien ystävien hankkiminen pitää tehdä pitkällä aikavälillä, eikä suinkaan kannata heti alkaa liian tuttavalliseksi kenellekään.
En usko että yksinäisyys olisi syynä siihen ettet saa uusia kavereita. Kannattaa ainakin alkuun miettiä omaa lähestymistapaasi näihin ihmisiin, jos syy olisi siinä.
Minä kuulun sekä töissä että yliopistossa näihin kaveripiireihin. Olen niin kuin inside ja joskus suosittukkin. Mutta sitten kun pääsen jotakuta vähän lähemmäksi niin, että oltaisiin kavereita muutenkin kun vaan siinä ryhmässä, niin silloin kaikki menee hyvin siihen pisteeseen saakka kunnes se toinen huomaa ettei minulla olekkaaan muita ystäviä. Sitten alkaa se "kammotus".
Minulla ei ole erillisiä ystäviä YKSILÖINÄ, vaikka kuulunkin kaveripiireihin.
Ei naiset ainakaan halua miestä jolla ei ole kavereita.
No kiitti vitusti ja haista kikkeliä.
Eikä miehet. t. mies joka ei voi sietää tuollaisia vinkujia
Siis mitä? Mitä "eikä miehet"? Ja kuka täällä vinkuu? Eikö ihminen saa hakea ongelminsa ratkaisua? Sulta nyt puuttuu täysin kyky rationaaliseen ajatteluun ja loogisten johtopäätösten tekemiseen.
Tuo on ikäänkuin joku soittaisi terveyskeskukseen ja sanoo sairastavansa poskiontelon tuhlesdusta, ja terveydenhoitaja sitten vaan vastaa että "lopetappa siellä se vinkuminen".
Taitaa olla niin, että sulla itselläsi on elämässä ongelmia jotka haluat vain tukahduttaa ja lakaista maton alle sen sijaan, että hakisit niihin ratkaisuja.
Niin pitäisikö olla epärehellinen ja käyttää valkoisia valheita:
-"kyllä mulla on ollut paljonkin ystäviä mutta ne jäi kun muutin/aloin opiskelemaan/vaihdoin työpaikkaa"
TIetenkin siinä on nyt se pointti että vaikka sulla olisikin sosiaaliset taidot ok niin se ystävien puute aiheuttaa sen ettet kuitenkaan osaa toimia ihmisten kanssa. Siis vaikka olet "fiksu ja annat hyvän ensivaikutelman" niin kuitenkaan et osaa toimia oikein pitemmän päälle. Tai olet ihan hyvä jätkä töissä mutta kukaan ei halua tavata sua töiden ulkopuolella jne.
Ei se ollut mikään valkoinen valhe. Kyllä minulla oli ystäviä ennenkuin muutimme (seitsemännellä luokalla) uuteen paikkakuntaan. Kävin aina silloin tällöin moikkaamassa kavereita siellä entisellä paikkakunnalla, mutta siitä on jo aikaa 9 vuotta kun viimeksi siellä entisellä paikka kunnalla asuin (Ja se on joku 50km kaukana uudesta paikkakunnasta).
Ja kyllä minä käyn baareissa yliopiston kaveriporukan kanssa, mutta ongelma on se, että en voi käydä kenenkään kanssa kaksisteen missään. Vain ryhmän kanssa.
Mutta olet oikeassa, minä ärsyynnyn todella helposti ja turhasta(esim. siitä kun joku ilmiselvästi valehtelee vaikkapa vanhempiensa tuloista) ja näytän sen artymyksen/vihan. Pitäis varmaan käydä jossain raivoterapiassa tai jotain. Lisäksi en jaksa puhua ihmisille aamuisin niin annan välillä kylmän kuvan itsestäni. Väillä on myös huono itsetunto, tai siis käyttäydyn sillai epävarmasti vaikkei siihen aihetta ole kun olen menestynyt.
Sehän on jo paljon että on kaveri porukka, jonka kanssa voi käydä baareissa. Toki pitäisi sitä olla muutakin sosiaalista elämää. Siis kutsua ihmisiä kylään tai joku kutsuu sinut kylään. Ja sitten vaikka saunakaljalla istua ja jutella elämästä. Kaveriporukalla baareissa tälläinen järkevä keskustelu ei välttämättä onnistu.
Helppo ärsyyntyminen ja vihan näytttäminen kertovat ehkä katkeroitumisesta, joka johtuu elämässä olleista vastoinkäymisistä. Jos ei jaksa puhua ihmisille aamuisin on ehkä merkki turhautumisesta? Huono itsetunto vaikka onkin ammatillisesti menestynyt ? Niin työ tai opiskelu menestys on vain osa elämää. Kun muut osat ei ole kunnossa niin se varmasti painaa. MInäkin olen ammatillisesti erittäin menestynyt mutta itsetunto on käytännössä nolla kun sosiaalinen elämä on nolla.
Ja jos joskus saat ystävän niin älä kerro elämäsi vastoinkäymisistä. Se on luotaan työntävää. Tämän olen joutunut itse toteamaan.
Joo olen itsekkin kokenut tämän. Sanotaan että asioista pitäisi puhua jonkun kanssa, mutta todellisuus on että jos puhuu edes lievimmästä ongelmasta jota vielä kaunistelee niin heti kohdellaan kuin syöpää. Tämä on todellisuus varsinkin miehille. ehkä naiset ovat sosiaalisempia ja solidaarisempia keskenään, kun heillähän on muutenkin vahvempi "me-henki", mutta miehen kannattaa ehdottomasti vaijeta ongelmistaan.
Lisäksi ei se ongelmista puhuminen auta mitään vaikka puhuisit vähän järkevämmän henkilön kanssa joka ei sitten ala kammoa sinua sen vuoksi. Parempi on vaan googlata ongelmansa ja etsiä netistä sihen ratkaisuja itse sen sijaan, että kertoo muille ongelmistaan.
Mutta ei se minun "kaveriporukka" tunnu siltä että ne olisivat kavereita. Niitten kanssa voi vaan juhlia kerran viikossa tai kahden viikon välein. Olen siinä "inside" mutta ei ole läheisiä suhteita keneenkään. Mietin vain että miten voi lähentyä johonkin.
Jospa kokeilisit välillä muita harrastuksia kuin baarireissuja. Eihän ne pitemmän päälle ole mielekkäitä, mitä itse muistelen. Ajatustyön vastapainoksi olisi hyvä tehdä jotain esim. käsillä tai koko kropalla.
Niin jotain järkevää pitäisi tehdä. Valitettavasti harrastusporukat on tuossa vaiheessa(yli 20 v) jo niin vakiintuneita että olet tavallaan uusi tulokas vakiintuneisiin piireihin. Ja vaikka saisit (pinnallisia) kavereita harrastuksista ei se tarkoita sitä että sieltä tulisi "sydän" ystäviä. Voit vuosien ajan viikoittan harrastaa jotain tietyssä porukassa ilman että sinusta tulee kenenkään kanssa yhtään läheisempää ystävää. Tai näin ainakin minä olen joutunut kokemaan.
Mutta otsikkoon viitaten. Kyllä se on mahdollista mutta valitettavasti epätodennäköistä ja harvinaista. Ja jos sitten joskus saatkin ystävän niin sen menettäminen tekee todella kipeää!!!
Minäkin olen yksinäinen mies ja huomannut ihan saman asian. Mutta minulla ei ole edes baariporukkaa paitsi jos työpaikalta lähdetään joskus pikkujoulujen tai muun yhteisen tapahtuman merkeissä jossain käymään. Vaan heti kun on kyse pienemmistä porukoista ja ystävyyssuhteista ja kyläilyistä tms., minä jään ulkopuolelle ja pysyn siellä, vaikka olen kyllä väkeä kotiini kutsunut. Niin, kyllä jonkun verran vieraita kävi vuosien mittaan ja jotkut sitten itse ehdottivat, että pistäytyisivät taas ja kutsuinkin uudestaan, mutta se kaikki on takana, koska eipä minua kukaan kotiinsa huolinut. Tuntui tylsältä, kun vieraat kyllä kiittivät mutta kukaan ei koskaan vahingossakaan esittänyt vastakutsua lähtiessään eikä kutsunut minua kylään eikä illanviettoihin eikä muuallekaan.
Kai se on tosiaan niin, että kun elää pitkään yksin, ei vain osaa toimia eikä puhua niin kuin ihmisten kanssa pitäisi. Joitakuita taisi kyllä kiinnostaa ainakin ilmaiset tarjoomukseni, koska kutsuttivat itsensä kylään uudestaan, jotkut useammankin kerran, mutta se alkoi tuntua siltä, että ikään kuin maksoin seurasta.