Mieleeni ponnahti yhtäkkiä, varmasti kipeä, mutta perustavaa laatua oleva kysymys.
Oletteko te "uhrit" ns. kauniita? Ja unohdetaan nyt kaikki "kauneus on katsojan silmässä" höpötykset. Tiedätte varmasti millaisten naisten perään miehet kuolaavat ja minkänäköisiä naisia iltapäivälehtien kansissa poseeraa.
Eli onko teillä ollut vientiä ja suosiota miesmarkkinoilla, vai hatkahditteko narskuun siksi, että joku vihdoin kiinnitti teihin huomiota?
Ajattelisin, että narskulle helpoimpia uhreja ovat ne hieman harmaat hiirulaiset, jotka sokeutuvat huomiosta. Miksi narsku lähtisi kilpailemaan kymmenen muun miehen kanssa omanarvontuntoisesta kaunottaresta, koska hänestä ei ensinnäkään voisi kouluttaa kummoistakaan palvelijaa, koska häntä olisi liian vaikea kontrolloida, muiden miesten jatkuvan huomion takia.
Oletteko narskun jälkeen löytäneet miestä?
Uhrien ulkoinen olemus.
53
735
Vastaukset
- Kauni_pallero
En ole harmaa hiirulainen. Karismaattiset ja klassisen kauniit kasvon piirteet omaava. Vaikla tämän unohdin aila nopeasti tavattuani narskuni.
Pyöreä nainen. Mietin joskus, olinko hyvä uhri pyöreyteni/lihavuuteni vuoksi.
Hänhän aina haukkui minun ulkonäköä.
Muuhun ei voinut satuttaa, koska olin koulutettu nainen ja hyvässä asemassa.
Mutta ei se narskuni mikään adonis ollut - Ei ole tarjokkaista
Ei ole tarjokkaista ollut pulaa.
Ennemminkin on ollut kyse siitä, m i t e n hän sitä huomiota osoitti. Kuten myös, että huomion osoittaminen sattui itselleni sopivaan hetkeen.
Narsku lähtee ilman muuta kilpailemaan satojen ja tuhansienkin miesten kanssa, jollei peräti kaikkien.
Narsistilla on naisia eri tarkoituksiin. Enemmän kodin emännän paikalle valikoidaan alistuvuuden, kuin ulkonäön suhteen.
Pakko mennä tuohon "höpötysasiaan" sen verran, että pysytään realiteeteissa. Omanarvontunto ei ole nimittäin riippuvainen siitä, onko missityyppi tai hiirulainen.- Lisään vielä tuohon
Lisään vielä tuohon alistuvuusasiaan, että pelkkä alistuvuus ei narsistille riitä. Narsisti hakee maksimihyötyä, ja jos narsisti saa, niin hän ottaa kaiken minkä saa.
- Kysymys ei ole
" ponnahti yhtäkkiä, varmasti kipeä, mutta perustavaa laatua "
Kysymys ei ole kipeä, eikä ehkä perustavaa laatuakaan. Kysymyksen tiimoilta ajaudutaan väistämättä sen toden äärelle, että mitä ovat narsistien kriteerit heidän valitessaan uhrejaan.
Vai valitsevatko uhrit narsistin. Itse olen valinnut omani. - 1Onnellinen
Olisi minulla ollut ottajia, en ole mikään rumilus, narsku osasi parhaiten puhua minut pyörryksiin. Piti tiiviisti yhteyttä ja sai ihastumaan. Kehui ja palvoi, jopa niin paljon, että vaivaannuin ja kielsin niin tekemästä. Silti minä jouduin hänen pauloihinsa. Kai minä tarvitsin häntä ja hän minua. Siihen saakka, kunnes ymmärsin, että hän ei ole terve. Pelastin itseni ja pistin poikki, ja sitä hän ei hyväksynyt, yrittää vieläkin polkea minut maan rakoon. Yrittää saada selvää, mitä minulle kuuluu, ja hyväähän minulle nyt kuuluu, kun ei ole enää elämääni pilaamassa.
- rikkoNainen
Olen. Olen kaunis juuri nimenomaan perinaisellisella tavalla. Eleistä asti minusta huokuu tietty passiivisuus, ailahtelevuus, herkkyys ja uteliaisuus. En koe olevani 'heikko', sillä määritän vahvuuden erilain, kuin miten se nykymaailmassa koetaan. Nykymaailmassa vahva ihminen on individualistinen. Mun mielestä vahva osaa tehdä yhteistyötä ja olla osa ryhmää, osa muita. Narsisti on aina yksin. Myös ryhmässä.
- Vai onko? Onko
rikkoNainen kirjoitti:

"Narsisti on aina yksin. Myös ryhmässä. "
Vai onko? Onko muita olemassakaan narsistille? Onko ryhmä narsistin jatke, josta osa on huonoa ja hän yrittää muuttaa sitä tai poistaa sen osan?
Narsistihan on rajaton. Hän ei tunnista rajaa itsensä ja toisen välillä. - rikkoNainen
Vai onko? Onko kirjoitti:
"Narsisti on aina yksin. Myös ryhmässä. "
Vai onko? Onko muita olemassakaan narsistille? Onko ryhmä narsistin jatke, josta osa on huonoa ja hän yrittää muuttaa sitä tai poistaa sen osan?
Narsistihan on rajaton. Hän ei tunnista rajaa itsensä ja toisen välillä."Narsisti on aina yksin. Myös ryhmässä." on. Se on juuri näin. Narsismi on "itsettömyyttä". Sitä, ettei Sinulla ole kosketusta edes itseesi. Se onkin juuri se syy miksi narsu peilaa itseään niin kovasti muihin. Narsistinen ihminen elää muiden kautta.
- Onko asiaan vain
rikkoNainen kirjoitti:
"Narsisti on aina yksin. Myös ryhmässä." on. Se on juuri näin. Narsismi on "itsettömyyttä". Sitä, ettei Sinulla ole kosketusta edes itseesi. Se onkin juuri se syy miksi narsu peilaa itseään niin kovasti muihin. Narsistinen ihminen elää muiden kautta.
"on. Se on juuri näin" Onko asiaan vain yksi näkökulma?
rikkoNainen kirjoitti:
"Narsisti on aina yksin. Myös ryhmässä." on. Se on juuri näin. Narsismi on "itsettömyyttä". Sitä, ettei Sinulla ole kosketusta edes itseesi. Se onkin juuri se syy miksi narsu peilaa itseään niin kovasti muihin. Narsistinen ihminen elää muiden kautta.
" Narsismi on "itsettömyyttä". Sitä, ettei Sinulla ole kosketusta edes itseesi."
Vaikeasti ymmärrettävä asia tuokin, mutta jotain selvennystä löytyy kyllä tästäkin...
http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/Sielu.html- TOINEN 10NNELLINEN
Olen kaunis nainen,,,en olisi saanut pukeutua kauniisti...meikata ym. koska ilman meikkiä kelpaan... laitoinpa vaan...enkä antanut vaikuttaa sanomiset. Huvittaa nyt... kaupassa perässä kulki tiivisti..ja vahtas...kerran uhkas lyödä ventovierasta, jos ei häivy tai kioskilla lähti mukaan, ettei vaan kukaan katso ja kähmi tai työpaikalla istu, kun onneton luuli että jotain miespuolisten kanssa,,,koko ajan kontrollia piti, kun liikuttiin yleisillä paikoilla...nyrkkiä heristeli. Saattoi jopa yhtäkkiä hurjistua, kun ensin pyyti kertomaan ketä siellä tilaisuudessa oli ja kerroin ketä tapasin...siis omia tuttuja...nyrkkiä taas heristeli ja sano et...mee sen miehen luo...TÄYS HULLU. tarkisti jopa kotini vessan.Naisten kuntosalillekin tuli vahtimaan. Nyt onnellinen...laitoin pihalle.
Oli kyllä sen kanssa outo suhde...VALHEITA, TAPPO JA MUUTA UHKAILUA...TARKKIMISTA,. KURKKIMISTA, MITÄTÖINTIÄ, HUORITTELUA. Minusta jo alusta alkaaen oli outoo moni asia. Missään et saanut olla rauhassa. Olis pitänyt olla sen kanssa 24h.
- narskuttelija
No,en yritä löytää, kun en koskaan aiemminkaan ole löytänyt, mutta toki sitä toivon. Nuorempana mun ulkonäköä aina kehuttiin ja olin kahdessa pidempiaikaisssa suhteessa. ensimmäinen oli lähinnä sekoilua vanhemman miehen kanssa ja toinen oli joko narsu tai todella itsekeskeinen tai ajattelematon egoisti.Selvään narsistiin tutustuin pari vuotta sitten netissä. En heti tajunnut kyseisen ihmisen olevan luonnevaurioinen, vaan luulin kyseessä olevan normiplayerin, joka olosuhteista ja tilanteesta johtuen on kiinnostunut itseään about. 15v. vanhemmasta naisesta(itseäni imartelee nuorempien miesten kiinnostus ja kohteliaisuus huolimatta sen aitouden vähäisestä määrästä).Mä olen sitä mieltä että narsuille,joita useimmat ole-lupaa tavoittelevat tuontiukotkin ovat, naisen persoonalla tai ulkonäöllä ei ole yhtään mitään väliä, se mitä siitä voi hyötyä on paljon tärkeämpää. Tottakai narsu voi paremmin päteä kavereilleen , mitä varakkaamman tai paremmannäköisen naisen saa narutettua, mutta olettaisin, että aineellinen hyöty on kuitenkin narsulle tärkeintä.
- fgrfgewsww
Ei ole mitään tietyä ulkoista olemusta narsistin uhreilla, narsistin uhriksi voi joutua kuka vaan, narsisti ei valikoi kuin omat hovinarrit (muutaman kaverin) mitä kuatta on hyvä pelata narskupeliä.
Täältä narsistipalstalta ollaan oltu kauan poissa on näemmä, hieman palstan tyyli muuttunut, hmmm parempaan suuntaan? - narsismitutkija
Narsisti voi hyötyä naisesta myös siten että tarvitsee jonkun sosiaalisesti ja rahallisesti mitättömän tapauksen kumppaniksi lasten tekoon. Ei välttämättä tarvitse hyötyä taloudellisesti.
- zombi nykyään
Tai normielämänsä kulissien hoitajan, joka pitää tunnollisesti langat käsissään, koska narsku levottomuuttaan ei siihen pysty. Pitää olla vakipaikka mihin palata. Ihmisitä sen perheyhteisön sisällä ei ole mitään väliä. Ne ovat pelkkiä esineitä narskulle.
Sama minkä näköinen se puoliso on, se ei kelpaa narskulle missään muotoa kun sen koukuttamisvaiheen ajan. Oli hiiri tai missi. Sen jälkeen puolisossa ei ole kuin vikoja ja sitä mollataan mennen tullen. Narsu käyttää hyväkseen alkoholisoituneita ja vaikka ketä kunhan vaan saa lähdettään, ei väliä. Rahakas on tietty paras, koska se takaa narskulle kissanpäivät, jos onnistuu naruttamaan kunnolla. Sen jälkeen se entinen perhe on pelkkää ilmaa ja halveksinnan kohde. Lähteen arvo on nolla sen jälkeen, ja sen lähteen voi unohtaa ja jättää. - kaunis ja koulutettu
zombi nykyään kirjoitti:
Tai normielämänsä kulissien hoitajan, joka pitää tunnollisesti langat käsissään, koska narsku levottomuuttaan ei siihen pysty. Pitää olla vakipaikka mihin palata. Ihmisitä sen perheyhteisön sisällä ei ole mitään väliä. Ne ovat pelkkiä esineitä narskulle.
Sama minkä näköinen se puoliso on, se ei kelpaa narskulle missään muotoa kun sen koukuttamisvaiheen ajan. Oli hiiri tai missi. Sen jälkeen puolisossa ei ole kuin vikoja ja sitä mollataan mennen tullen. Narsu käyttää hyväkseen alkoholisoituneita ja vaikka ketä kunhan vaan saa lähdettään, ei väliä. Rahakas on tietty paras, koska se takaa narskulle kissanpäivät, jos onnistuu naruttamaan kunnolla. Sen jälkeen se entinen perhe on pelkkää ilmaa ja halveksinnan kohde. Lähteen arvo on nolla sen jälkeen, ja sen lähteen voi unohtaa ja jättää.Olen kivannäköinen ja sopusuhtainen. Koulutettu, omillaan toimeentuleva. Mutta epävarma ja yksinäinen. Mies tuntui varmalta, turvalliselta ja vastuuntuntoiselta. Sillä hän sai minut koukkuun.
- olenhan minä
No, kyllä se kauneus on katsojan silmässä.
Mutta olen minä ihan kaunis. Minulla on poikkeuksellisen hyvämuotoinen vartalo, upeat silmät, nätti naama. Vikaakin löytyy.
Narsistin mielestä rintani olivat liian pienet, B-kuppi. Olisi halunnut minun ottavan silikonit. Yli hartioiden ylettyvät hiukseni olisivat vaatineet hänen mielestään kunnon pidennykset, hiukseni olivat kuulemma huono puoleni. Silmäni olisivat vaatineet tatuointirajaukset ja ripsien pidennykset. Kun laktoosi turvotti vatsani, hänen mielestään minusta oli tullut yököttävän lihava tankki. Painan reilusti alle 60 kg ja kroppani on todellakin ok hyvine vatsalihaksineen, tiimalasivartalo. Minun olisi myös pitänyt kulkea jatkuvasti vartaloa korostavissa seksikkäissä vaatteissa ja käyttää aina hänen seurassaan pornovaatteita. Jalkani olivat liian lyhyet.
Jokainen narsistin kanssa ollut tietää, mitä tuo korjaaminen oikeasti on ollut, eli sitä alistamista ja omaisuuden muokkaamista, näyttelyesineen rakentamista. Onneksi lähiympäristössä on ollut muitakin ihmisiä, omakuvani ei päässyt vääristymään. Jollei miehelle kelpaa kuin leikelty pornomuovibarbi, jotain on vialla miehessä eikä minussa.
Vientiä minulla on aina ollut. Olen helposti lähestyttävä ja ihan vetävän näköinen. Jopa muutama tuntematon nainen on tullut minulle sanomaan, että olen tosi kaunis. Ihan en itse ole sitä mieltä, kun katson aamulla peiliin, mutta ikäiselleni itselleni antaisin kouluarvosanan 8 parhaimmillaan. Ihan ok siis :-)
Narsisti hurmasi minut käytöksellään. Rohkea, avoin, iloinen, hurmaava, empaattinen, urheilullinen, samat kiinnostuksen kohteet... Hän oli juuri sitä, mitä mieheltä toivoin. Räks! Tapapettäjä, valehtelija, omatunnoton, sieluton, ahne, itsekäs, pinnallinen, hyväksikäyttäjä, eri kiinnostuksen kohteet (heh)...
Tiedän kyllä, että itsestään ei saa Suomessa käyttää sanaa kaunis. Tässäkin ketjussa tulee varmasti vielä olemaan joku, joka ei kestä sitä :-) - 12 + 3
"Ajattelisin, että narskulle helpoimpia uhreja ovat ne hieman harmaat hiirulaiset, jotka sokeutuvat huomiosta."
Päin vastoin! Narsistille ei koskaan kelpaa "harmaa hiirulainen", vaan kumppanin pitää olla sellainen, joka kohottaa omaa imagoa, jolla voi kehuskella muille ja joka herättää KATEUTTA.- 12 + 3
Jos narsisti nai vaatimattoman näköisen kumppanin, silloin kumppanin täytyy olla joko erittäin vaikutusvaltainen tai varakas. Tämä pätee tavallisimmin kahden narsistin välisissä liitoissa.
- Ainakin minun tunt.
Ainakin minun tuntemani narsisti on perverssi. Mutta ilman muuta hyöty on tärkein. Ennemminkin ajattelisin, että morsiamen ulkonäön valitsee kaveripiiri. Koska narsisti on riippuvainen kaikista mahdollisista ja mahdottomista mölyapinoista, niin käytännössä toissijaisen lähteen valitsee se mölyapinapiiri.
Vähän juoppo ja muillekin auliisti juomia kaateleva on ilman muuta suosion huipulla, ulkonäöllä ei väliä. - Ja parhaiten menest.
12 + 3 kirjoitti:
Jos narsisti nai vaatimattoman näköisen kumppanin, silloin kumppanin täytyy olla joko erittäin vaikutusvaltainen tai varakas. Tämä pätee tavallisimmin kahden narsistin välisissä liitoissa.
Ja parhaiten menestyy sellainen, joka ei herätä kateutta monenkarvaisessa kaveripiirissä. Kaveripiiri hyppää fiksun naisen nähdessään takajaloilleen ja ovelasti syövät tämän ulos. Kaverit pelkäävät terävää naista ja mahdollista kritiikkiä enemmän kuin pelkästään peilaava narsisti, jolla ei omia mielipiteitä edes ole.
- Ja sitten vielä
Ja parhaiten menest. kirjoitti:
Ja parhaiten menestyy sellainen, joka ei herätä kateutta monenkarvaisessa kaveripiirissä. Kaveripiiri hyppää fiksun naisen nähdessään takajaloilleen ja ovelasti syövät tämän ulos. Kaverit pelkäävät terävää naista ja mahdollista kritiikkiä enemmän kuin pelkästään peilaava narsisti, jolla ei omia mielipiteitä edes ole.
Ja sitten vielä, se terävä narsistin heila syö tietysti ennen pitkää narsistin kaveripiirin, vaikka ihan lämpimikseen. Piste.
- No jaa. Tässä on nyt
"Tiedän kyllä, että itsestään ei saa Suomessa käyttää sanaa kaunis. Tässäkin ketjussa tulee varmasti vielä olemaan joku, joka ei kestä sitä :-) "
No jaa. Tässä on nyt keskusteltu kauneudesta ja rumuudesta. Mutta yhtä asiaa ihmettelen. Miksi kukaan näistä itsensä kauniiksi tituleeraavista ei valita siitä tosiasiasta, että pelkän ulkonäön perusteella ei monikaan haluaisi tulla arvioiduksi?
Ainakaan minä en halua. En kauneuden enkä rumuuden perusteella. Jos ihmisellä ei ole muuta kriteeriä kuin ulkonäkö, vaikka kauneuskin, niin johan on. Vaikka on kuinka kaunis, niin voi olla vaikka syvästi kehitysvammainen, joka ei pysty selviytymään yksin arjesta... Enkä tarkoita millään pahalla, mutta tämä keskustelunaihe.
Johtuu varmaan suomalaisten koulutustasosta ja tasa-arvoisesta lainsäädännöstä, että emme välitä tulla arvostelluiksi lähes elukkoina.... Yök.
Selvyyden vuoksi, itse näen selvästi, koska mies on kiinnostunut pelkästään ulkonäöstäni ja voin sanoa, että sellaisella idiviskootilla ei ole minulle mitään asiaa. Mieluummin seurustelen narsistin kanssakin, on edes pelin henkeä ilmassa...- Olenhan minä
"Mutta yhtä asiaa ihmettelen. Miksi kukaan näistä itsensä kauniiksi tituleeraavista ei valita siitä tosiasiasta, että pelkän ulkonäön perusteella ei monikaan haluaisi tulla arvioiduksi?"
Koska siitä ei nyt keskusteltu. Ihmeellistä, että joka paikkaan pitäisi olla väkisin tunkemassa omaa henkistä ylemmyyttään. Monikin haluaa olla kaunis tai ainakin miellyttävän näköinen, ei se ole henkistä rumuutta. Narsistin kanssa tulet arvioiduksi erilailla kun terveen ihmisen. Jos henkiset arvosi ovat narsistille arvokkaat, eli nostavat hänen statustaan muiden silmissä, nekin käyvät. Valitettavasti narsisti vaan tappaa toisen sisimmän hyvin nopeasti toiminnallaan.
Henkiset arvot korostuvat terveen ihmisen kanssa aivan erilailla. Sitä paitsi sisäinen kauneus näkyy ulkoisena kauneutena.
- 7 + 11
Muuta en osaa sanoa kuin että kaikkein varmimmin narsistit karttavat aitoja vakaumuksellisia kristittyjä. Ulkonäöstä viis. Uskova kristitty näkee narsistin lävitse ja omaa sellaiset aseet, ettei narsisti mahda niille mitään. Narisisti haluaa uskovasta eroon sen sileän tien - ja päinvastoin.
- Tell me more
Mielenkiintoinen ajatus sulla! Tästä olis kiinnostavaa kuulla lisää? Tosin on niitä narskujen uhreja myös kristityissä ihmisissä.
- Heitit meitä Hyväkäs
" koska hänestä ei ensinnäkään voisi kouluttaa kummoistakaan palvelijaa, koska häntä olisi liian vaikea kontrolloida, muiden miesten jatkuvan huomion takia."
Heitit Hyväkäs meitä aiheella nättiin naamaamme, mutta et ole ottanut kantaa sitten vastauksiimme! Jälleen kerran tuli todistetuksi, että meidät kauniit saa raatamaan miten päin vaan. Omahyväisyydessämme emme ymmärrä, milloin meitä pyöritetään siinä mielessä, että meistä saa ilon irti ja voi sitten takanapäin nauraa, miten tyhmiä olemme.
Mutta nyt kävi käry, Aloittaja.
"Selvyyden vuoksi, itse näen selvästi, koska mies on kiinnostunut pelkästään ulkonäöstäni ja voin sanoa, että sellaisella idiviskootilla ei ole minulle mitään asiaa. Mieluummin seurustelen narsistin kanssakin, on edes pelin henkeä ilmassa... "
Että siinä sinulle."Heitit Hyväkäs meitä aiheella nättiin naamaamme, mutta et ole ottanut kantaa sitten vastauksiimme!"
Noh jos ny jotain pitää aloituksesta sanoa, niin mielestäni siinä on pikkusen yritystä joko provosoida tai mollata uhreja...
Antaa ymmärtää, että aloittajan mielestä ulkonäkö olisi uhreille jotenkin erityisen kipeä kysymys ja liittynee tähän hänen olettamukseensa, "että narskulle helpoimpia uhreja ovat ne hieman harmaat hiirulaiset, jotka sokeutuvat huomiosta."
Noh onkin verran huvittuneisuutta aiheutti myös tämä kohta, joka kertoo aloittajan naismausta..."minkänäköisiä naisia iltapäivälehtien kansissa poseeraa."
Että joo, onhan lehtien kansikuvatytöt kauniita, iltapäivälehdissä on vähäpukeisia iltatyttöjä jne...
Osa toki voi olla kauniita luonnostaankin, mutta tiedän, että ns. muuttumisleikillä, meikeillä, hyvillä stailaajilla, silkoniilla, botoxilla ja kuvaamisen keinoinkin saadaan tavallisen näköisestäkin hetkeksi kaunotar...
Joskus luin jonkun jutunkin, kun nykyään on tarjolla jos jonkinlaista vartaloa muovaavaa alusvaatetta, irtoripsiä, hiustenpidennyksiä yms. niin moni mies saattaa kokea pettymyksen, kun meikkien pesemisen, vaatteiden riisumisen jälkeen saattaakin edessä olla se harmaa hiirulainen...
Noh, tää ny tämmöstä, kauneus on katsojan silmissä, mutta nykyään siihenkään ei voi luottaa jos vain kuvia katsoo...
Mitä omaan kokemukseeni tulee, niin rumakin minä kuulemma olin ännäni mielestä, mutta noh, kukaan muu ei ole koskaan niin sanonut ja positiivisia kommenttejakin olen ulkoisesta olemuksestani saanut niin miehiltä kuin naisiltakin..
Ettei tuo hänen kommenttinsa ny sillä tavoin edes hetkauttanut, kun sen sanojakaan ei itse mikään adonis ollut ja käsittääkseni hänen puheidensa perusteella hänellä itsellään oli jonkinlainen kompleksi ulkoisen olemuksensa suhteen...
Nää ulkonäkökysymykset ny on semmosia tyyliin yks tykkää äidistä, toinen tyttärestä...makuja on joka lähtöön enkä usko että narsistin uhrit olisivat ulkonäöllisesti mitenkään kategorioitavissa harmaiksi hiirulaisiksi, joukkoon mahtuu varmasti kauniita siinä kuin vähemmän kauniita...
Mutta uskoisin, että narsisti hyvinkin saattaa "etsiä" virheitä kauniinkin kumppaninsa ulkonäöstä ja yrittää mitätöidä tehdä kumppaninsa epävarmaksi... et kelpaa kenellekkään...- Hyvin näköalaton
yhteenlaskutoimitus kirjoitti:
"Heitit Hyväkäs meitä aiheella nättiin naamaamme, mutta et ole ottanut kantaa sitten vastauksiimme!"

Mutta uskoisin, että narsisti hyvinkin saattaa "etsiä" virheitä kauniinkin kumppaninsa ulkonäöstä ja yrittää mitätöidä tehdä kumppaninsa epävarmaksi... et kelpaa kenellekkään..."Noh jos ny jotain pitää aloituksesta sanoa, niin mielestäni siinä on pikkusen yritystä joko provosoida tai mollata uhreja..."
Hyvin näköalaton aloitus. Mutta eihän se estä tietenkään keskustelijoita syventämästä aihetta.
Ilman muuta aloitus oli provokatiivinen. Mutta minua vähän huvittaa tuo sinun ännäsi motiivit... Kyllä ihminen hänen iässään jo tietää, ettei puuronkeittotaidot ole kiinni ulkonäöstä. Passariahan itsekäs narsisti haluaa.
Kiltisti ja kuuliaisesti palstan kirjoittajatytöt kuitenkin vastaavat provoa hönkivälle jokerille... Hyvin näköalaton kirjoitti:
"Noh jos ny jotain pitää aloituksesta sanoa, niin mielestäni siinä on pikkusen yritystä joko provosoida tai mollata uhreja..."
Hyvin näköalaton aloitus. Mutta eihän se estä tietenkään keskustelijoita syventämästä aihetta.
Ilman muuta aloitus oli provokatiivinen. Mutta minua vähän huvittaa tuo sinun ännäsi motiivit... Kyllä ihminen hänen iässään jo tietää, ettei puuronkeittotaidot ole kiinni ulkonäöstä. Passariahan itsekäs narsisti haluaa.
Kiltisti ja kuuliaisesti palstan kirjoittajatytöt kuitenkin vastaavat provoa hönkivälle jokerille..."Mutta minua vähän huvittaa tuo sinun ännäsi motiivit.."
Niin tiedä tarvitaanko siihen sen kummempaa motiivia, kuin se pelkkä luonteenlaatu ja siihen liittyvät käyttäytymismallit...
Olen ymmärtänyt lukemani perusteella, että tuo kumppanin/tuttavien jopa vieraampienkin ihmisten ulkonäön/pukeutumisen yms. arvostelu/siihen puuttuminen on hyvinkin tyypillistä narsisteille...
Vieraampien kohdalla lie ehkä kyse kateudesta ja kumppanin kohdalla ehkä kyse yrityksestä horjuttaa/alentaa itsetuntoa tyyliin, et kelpaa kenellekkään kuin myös esiintyä itse "hyväntekijänä" tyyliin olisit kiitollinen kun minä sentäs (ainoana maailmassa) huolin sinut...
Mitä puuronkeittotaitoihin tulee, niin uskoisin että narsisti löytää huomauttamista siitäkin, niin keittäjästä kuin puurostakin...
Onhan täällä tarinoissa monesti sivuttu tuotakin aihetta, että milloin ruoka on ollut liikaa tai liian vähän sitä tai tätä tai kumppani ei ole osannut keittää oikein edes perunoita/oikeaa määrää, saati tiskata oikein, maitopurkitkin litistänyt väärin jne...- kyssäri
yhteenlaskutoimitus kirjoitti:
"Heitit Hyväkäs meitä aiheella nättiin naamaamme, mutta et ole ottanut kantaa sitten vastauksiimme!"
Noh jos ny jotain pitää aloituksesta sanoa, niin mielestäni siinä on pikkusen yritystä joko provosoida tai mollata uhreja...
Antaa ymmärtää, että aloittajan mielestä ulkonäkö olisi uhreille jotenkin erityisen kipeä kysymys ja liittynee tähän hänen olettamukseensa, "että narskulle helpoimpia uhreja ovat ne hieman harmaat hiirulaiset, jotka sokeutuvat huomiosta."
Noh onkin verran huvittuneisuutta aiheutti myös tämä kohta, joka kertoo aloittajan naismausta..."minkänäköisiä naisia iltapäivälehtien kansissa poseeraa."
Että joo, onhan lehtien kansikuvatytöt kauniita, iltapäivälehdissä on vähäpukeisia iltatyttöjä jne...
Osa toki voi olla kauniita luonnostaankin, mutta tiedän, että ns. muuttumisleikillä, meikeillä, hyvillä stailaajilla, silkoniilla, botoxilla ja kuvaamisen keinoinkin saadaan tavallisen näköisestäkin hetkeksi kaunotar...
Joskus luin jonkun jutunkin, kun nykyään on tarjolla jos jonkinlaista vartaloa muovaavaa alusvaatetta, irtoripsiä, hiustenpidennyksiä yms. niin moni mies saattaa kokea pettymyksen, kun meikkien pesemisen, vaatteiden riisumisen jälkeen saattaakin edessä olla se harmaa hiirulainen...
Noh, tää ny tämmöstä, kauneus on katsojan silmissä, mutta nykyään siihenkään ei voi luottaa jos vain kuvia katsoo...
Mitä omaan kokemukseeni tulee, niin rumakin minä kuulemma olin ännäni mielestä, mutta noh, kukaan muu ei ole koskaan niin sanonut ja positiivisia kommenttejakin olen ulkoisesta olemuksestani saanut niin miehiltä kuin naisiltakin..
Ettei tuo hänen kommenttinsa ny sillä tavoin edes hetkauttanut, kun sen sanojakaan ei itse mikään adonis ollut ja käsittääkseni hänen puheidensa perusteella hänellä itsellään oli jonkinlainen kompleksi ulkoisen olemuksensa suhteen...
Nää ulkonäkökysymykset ny on semmosia tyyliin yks tykkää äidistä, toinen tyttärestä...makuja on joka lähtöön enkä usko että narsistin uhrit olisivat ulkonäöllisesti mitenkään kategorioitavissa harmaiksi hiirulaisiksi, joukkoon mahtuu varmasti kauniita siinä kuin vähemmän kauniita...
Mutta uskoisin, että narsisti hyvinkin saattaa "etsiä" virheitä kauniinkin kumppaninsa ulkonäöstä ja yrittää mitätöidä tehdä kumppaninsa epävarmaksi... et kelpaa kenellekkään...Ruma kuulemma olit...? Miten hän sitten sinuun ihastui niin kovin, jos rumaksi väitti, outoa?
Itse ei adonis ollut...? Millainen kompleksi hänellä sitten ulkonäöstään oli?
Kovin nuorilta vaikutatte molemmat, jos ulkonäkö on noinkin tärkeä? kyssäri kirjoitti:
Ruma kuulemma olit...? Miten hän sitten sinuun ihastui niin kovin, jos rumaksi väitti, outoa?
Itse ei adonis ollut...? Millainen kompleksi hänellä sitten ulkonäöstään oli?
Kovin nuorilta vaikutatte molemmat, jos ulkonäkö on noinkin tärkeä?"Miten hän sitten sinuun ihastui niin kovin, jos rumaksi väitti, outoa? "
Ihastui minuun?, tiedä häntä, tuskin ihastui, näytteli ihastunutta saadakseen haluamansa...
"Millainen kompleksi hänellä sitten ulkonäöstään oli?"
Hän oli koko olevansa miehenä liian lyhyt ja ylipainoa oli jonkin verran...mainitsi usein ettei "tämmönen" mies niin vaan saa naista, toisaalta kertoi useiden naisten rakastuneen hänen palavasti/haluavan hänet...
"Kovin nuorilta vaikutatte molemmat, jos ulkonäkö on noinkin tärkeä?"
Joo, ikää reilu viiskymppiä ja päälle, hän oli minua vanhempi, ...mutta kuten jo totesin, ulkoisen olemuksenkin arvostelu lie tyypillistä narsistille, ikään katsomatta....
Kadulla autolla ohi ajaessaankin oli nähnyt kymmenien metrien päähän ettei farkkuni olleet hänen mielestään tarpeeksi "timmit" takapuolesta...
No joo, tuskin oli nähnyt, kuhan kerroin esimerkkinä, tähän ulkonäkökeskusteluun, että aina löytää jotain huomautettavaa...
Että jos ny aloittajaa lainatakseni joku uhri "kipuilee" näiden asioiden parissa, niin kannattaa pitää mielessä, että myös ulkoisen olemuksen arvostelu/yritys mitätöidä on tyypillistä narsisteille oli uhri ny kaunis tai vähemmän kaunis...- Toisaalta tuon piirt
yhteenlaskutoimitus kirjoitti:
"Mutta minua vähän huvittaa tuo sinun ännäsi motiivit.."
Niin tiedä tarvitaanko siihen sen kummempaa motiivia, kuin se pelkkä luonteenlaatu ja siihen liittyvät käyttäytymismallit...
Olen ymmärtänyt lukemani perusteella, että tuo kumppanin/tuttavien jopa vieraampienkin ihmisten ulkonäön/pukeutumisen yms. arvostelu/siihen puuttuminen on hyvinkin tyypillistä narsisteille...
Vieraampien kohdalla lie ehkä kyse kateudesta ja kumppanin kohdalla ehkä kyse yrityksestä horjuttaa/alentaa itsetuntoa tyyliin, et kelpaa kenellekkään kuin myös esiintyä itse "hyväntekijänä" tyyliin olisit kiitollinen kun minä sentäs (ainoana maailmassa) huolin sinut...
Mitä puuronkeittotaitoihin tulee, niin uskoisin että narsisti löytää huomauttamista siitäkin, niin keittäjästä kuin puurostakin...
Onhan täällä tarinoissa monesti sivuttu tuotakin aihetta, että milloin ruoka on ollut liikaa tai liian vähän sitä tai tätä tai kumppani ei ole osannut keittää oikein edes perunoita/oikeaa määrää, saati tiskata oikein, maitopurkitkin litistänyt väärin jne..."Olen ymmärtänyt lukemani perusteella, että tuo kumppanin/tuttavien jopa vieraampienkin ihmisten ulkonäön/pukeutumisen yms. arvostelu/siihen puuttuminen on hyvinkin tyypillistä narsisteille..."
Toisaalta tuon piirteen voi helposti kumota narsistin toinen voimakas tyyppipiirre. Nimittäin se halu moralisoida. Mikä on sen helpompaa kuin moralisoida meitä heikkoja, jotka emme ehkä ole sisäisesti niin kauniita kuin ne toiset, keitä ne ikinä sitten ovatkin.
Tuolla reseptillä tulee arvostelleeksi sitten kaikkia...
No, minä olen julistautunut sisäisestikin kauniiksi, ja sillä sipuli (siis sille narsistille ; )). - komplekseja
yhteenlaskutoimitus kirjoitti:
"Miten hän sitten sinuun ihastui niin kovin, jos rumaksi väitti, outoa? "
Ihastui minuun?, tiedä häntä, tuskin ihastui, näytteli ihastunutta saadakseen haluamansa...
"Millainen kompleksi hänellä sitten ulkonäöstään oli?"
Hän oli koko olevansa miehenä liian lyhyt ja ylipainoa oli jonkin verran...mainitsi usein ettei "tämmönen" mies niin vaan saa naista, toisaalta kertoi useiden naisten rakastuneen hänen palavasti/haluavan hänet...
"Kovin nuorilta vaikutatte molemmat, jos ulkonäkö on noinkin tärkeä?"
Joo, ikää reilu viiskymppiä ja päälle, hän oli minua vanhempi, ...mutta kuten jo totesin, ulkoisen olemuksenkin arvostelu lie tyypillistä narsistille, ikään katsomatta....
Kadulla autolla ohi ajaessaankin oli nähnyt kymmenien metrien päähän ettei farkkuni olleet hänen mielestään tarpeeksi "timmit" takapuolesta...
No joo, tuskin oli nähnyt, kuhan kerroin esimerkkinä, tähän ulkonäkökeskusteluun, että aina löytää jotain huomautettavaa...
Että jos ny aloittajaa lainatakseni joku uhri "kipuilee" näiden asioiden parissa, niin kannattaa pitää mielessä, että myös ulkoisen olemuksen arvostelu/yritys mitätöidä on tyypillistä narsisteille oli uhri ny kaunis tai vähemmän kaunis...Kertoisiko tuo "tämmönen" mies ei niin vaan saa naista, vain lopulta todella heikosta itsetunnosta? Pönkitit hänen itsetuntoaan, varsinkin jos olit hyvännäköinen nainen, ehkä hän ajatteli, että sai ihastumaan ja rakastumaan itseensä tuonkin kaunottaren, jos noilla naissuhteillaan vielä oikein leveili.
Ja sitten ihan yleisiseti. Miksi naiset sortuu tuohon heikosta itsetunnosta kärsivän miehen egon pönkitykseen niin helposti? Ja onko se juuri syy siihen, että halutaan hoitaa ja huoltaa toinen itsetunnoltaan terveeksi ja juuri siksi retkahdetaan usein niihin heikkolaatuisiin? Ja jatkan vielä, että onko naisilla juuri tuosta syystä itselläkin vastuu olemassa siitä, jos pelikaveri alkaakin ahdistuneena käyttäytyä vaikkapa sitten narsistisesti? Voiko siis olla, että nainen omalla käytöksellään provosoi toisesta esiin ne huonot puolet ja näin kävisi sitten kaikkien seurustelukumppaneiden kanssa, vai mikä selittää sen, että joillakin vain toistuvasti liitot menee myttyyn? Pari ekaa kierrosta tulee sitten mentyä oikein naimisiin, mutta jatkossa alkaa tökkimään jo aiemmin, ettei edes ehdi naimisiin, kun huomaa toisessa taas niitä ikäviä piirteitä ja seurustelu karahtaa karille. Voisiko olla mahdollista vai mitä tuumaatte? komplekseja kirjoitti:
Kertoisiko tuo "tämmönen" mies ei niin vaan saa naista, vain lopulta todella heikosta itsetunnosta? Pönkitit hänen itsetuntoaan, varsinkin jos olit hyvännäköinen nainen, ehkä hän ajatteli, että sai ihastumaan ja rakastumaan itseensä tuonkin kaunottaren, jos noilla naissuhteillaan vielä oikein leveili.
Ja sitten ihan yleisiseti. Miksi naiset sortuu tuohon heikosta itsetunnosta kärsivän miehen egon pönkitykseen niin helposti? Ja onko se juuri syy siihen, että halutaan hoitaa ja huoltaa toinen itsetunnoltaan terveeksi ja juuri siksi retkahdetaan usein niihin heikkolaatuisiin? Ja jatkan vielä, että onko naisilla juuri tuosta syystä itselläkin vastuu olemassa siitä, jos pelikaveri alkaakin ahdistuneena käyttäytyä vaikkapa sitten narsistisesti? Voiko siis olla, että nainen omalla käytöksellään provosoi toisesta esiin ne huonot puolet ja näin kävisi sitten kaikkien seurustelukumppaneiden kanssa, vai mikä selittää sen, että joillakin vain toistuvasti liitot menee myttyyn? Pari ekaa kierrosta tulee sitten mentyä oikein naimisiin, mutta jatkossa alkaa tökkimään jo aiemmin, ettei edes ehdi naimisiin, kun huomaa toisessa taas niitä ikäviä piirteitä ja seurustelu karahtaa karille. Voisiko olla mahdollista vai mitä tuumaatte?"Kertoisiko tuo "tämmönen" mies ei niin vaan saa naista, vain lopulta todella heikosta itsetunnosta?"
Noh näin olettaisin, mutta toisaalta hänellä oli tämmönenkin ajatus omasta toiminnastaan, että pitäähän rumillekkin naisille tarjota mahdollisuus seksiin...
Että jotenkin jälkeenpäin vaikuttaa siltä, että omista syistään(seksiriippuvuus) koki joutuvansa/olevansa pakotettu tyyytymään omasta mielestään rumiin /naisiin joiden ulkonäöstä ei pitänyt ja selitti asiaa joko "auttamisella" tai että naiset halusivat/tyrkyttivät sitä seksiä...
Se miksi naiset rakastuvat renttuihin lienee ikuisuuskysymys, ehkä taustalla vaikuttaa naisten ikiaikainen hoiva/auttamisvietti tai toive siitä, että joku "mahdoton" ihminen hänen vuokseen muuttuisi, joka kaikki voi myös juontaa jo lapsuuden perhekuvoista...
Mitä tulee tuohon jatkumoon, niin olen lukenut kyllä, että monikin nainen yhdestä juoposta erotessaan ottaa tilalle yhtä pahan jos ei pahemman...
Tiedä sitten löytyykö syy tuosta edellisestä, luja usko siihen, nyt onnistun parantamaan, minun vuokseni hän muuttuu, vaiko sitten siitä tuttuudesta kun sitä itseään/omaa elämää on kovin vaikea muuttaa jos ei sitä "vikaa" löydä myös itsestään...
Mitä narsisti suhteisiin tulee, että "narsisti narsistin perään", niin voisin ajatella, että osin saattaa olla kyse tästä
"keskittyy mielikuviin rajattomasta menestyksestä, voimasta, kauneudesta tai suuresta rakkaudesta;" joka on yksi nphoon määritelmistä...
Sitten kun se huuma haihtuu ja toisesta kuoriutuu inhimillinen ihminen niin hyvässä kuin pahassa...
niin koetaan että on jouduttu petetyksi ja nimetään kumppani narsistiksi ja lähdetään etsimään sitä uutta "suurta rakkautta"(alkuajan huumaa), jota narsisti auliisti alussa tarjoilee...
Jotkut ehkä kokevat, että "se huuma" on ainoaa oikeaa rakkautta ja sen perusteella mennään naimisiin ja ikävä todellisuus paljastuu sitten huuman haihtuessa...yhteenlaskutoimitus kirjoitti:
"Kertoisiko tuo "tämmönen" mies ei niin vaan saa naista, vain lopulta todella heikosta itsetunnosta?"
Noh näin olettaisin, mutta toisaalta hänellä oli tämmönenkin ajatus omasta toiminnastaan, että pitäähän rumillekkin naisille tarjota mahdollisuus seksiin...
Että jotenkin jälkeenpäin vaikuttaa siltä, että omista syistään(seksiriippuvuus) koki joutuvansa/olevansa pakotettu tyyytymään omasta mielestään rumiin /naisiin joiden ulkonäöstä ei pitänyt ja selitti asiaa joko "auttamisella" tai että naiset halusivat/tyrkyttivät sitä seksiä...
Se miksi naiset rakastuvat renttuihin lienee ikuisuuskysymys, ehkä taustalla vaikuttaa naisten ikiaikainen hoiva/auttamisvietti tai toive siitä, että joku "mahdoton" ihminen hänen vuokseen muuttuisi, joka kaikki voi myös juontaa jo lapsuuden perhekuvoista...
Mitä tulee tuohon jatkumoon, niin olen lukenut kyllä, että monikin nainen yhdestä juoposta erotessaan ottaa tilalle yhtä pahan jos ei pahemman...
Tiedä sitten löytyykö syy tuosta edellisestä, luja usko siihen, nyt onnistun parantamaan, minun vuokseni hän muuttuu, vaiko sitten siitä tuttuudesta kun sitä itseään/omaa elämää on kovin vaikea muuttaa jos ei sitä "vikaa" löydä myös itsestään...
Mitä narsisti suhteisiin tulee, että "narsisti narsistin perään", niin voisin ajatella, että osin saattaa olla kyse tästä
"keskittyy mielikuviin rajattomasta menestyksestä, voimasta, kauneudesta tai suuresta rakkaudesta;" joka on yksi nphoon määritelmistä...
Sitten kun se huuma haihtuu ja toisesta kuoriutuu inhimillinen ihminen niin hyvässä kuin pahassa...
niin koetaan että on jouduttu petetyksi ja nimetään kumppani narsistiksi ja lähdetään etsimään sitä uutta "suurta rakkautta"(alkuajan huumaa), jota narsisti auliisti alussa tarjoilee...
Jotkut ehkä kokevat, että "se huuma" on ainoaa oikeaa rakkautta ja sen perusteella mennään naimisiin ja ikävä todellisuus paljastuu sitten huuman haihtuessa...Edelliseen puheisiin "jatkumosta" lisään vielä yhden asian, että tuntemani henkilön puheiden perusteella hänen naisensa olivat olleet joko narsistin uhreja tai muuten kaltoinkohtelevassa suhteessa, että uhreja jo ennestään...niin eksät kuin tämä nykyinenkin...
Että henkilön tuntien, olen pahoillani, surullinen naisten puolesta jos hänen puheensa pitävät paikkansa...- Olet pahoillasi uhr.
yhteenlaskutoimitus kirjoitti:
Edelliseen puheisiin "jatkumosta" lisään vielä yhden asian, että tuntemani henkilön puheiden perusteella hänen naisensa olivat olleet joko narsistin uhreja tai muuten kaltoinkohtelevassa suhteessa, että uhreja jo ennestään...niin eksät kuin tämä nykyinenkin...
Että henkilön tuntien, olen pahoillani, surullinen naisten puolesta jos hänen puheensa pitävät paikkansa..."Että henkilön tuntien, olen pahoillani, surullinen naisten puolesta jos hänen puheensa pitävät paikkansa... "
Olet pahoillasi uhrinaisten puolesta vain, kunhan muistavat alistua. Et ole pahoillasi uhrinaisten puolesta, jotka nousevat kapinaan...
Tavallaan ei tarvitsekaan olla, koska se on merkki siitä, että riittää voimia ja itsetuntoa. Mutta jotain outoa tuossa suhtautumisessa on silti. Jotenkin hyväksyt paremmin romahtamisen ja alistumisen, kuin puolensa pitämisen. Olet pahoillasi uhr. kirjoitti:
"Että henkilön tuntien, olen pahoillani, surullinen naisten puolesta jos hänen puheensa pitävät paikkansa... "
Olet pahoillasi uhrinaisten puolesta vain, kunhan muistavat alistua. Et ole pahoillasi uhrinaisten puolesta, jotka nousevat kapinaan...
Tavallaan ei tarvitsekaan olla, koska se on merkki siitä, että riittää voimia ja itsetuntoa. Mutta jotain outoa tuossa suhtautumisessa on silti. Jotenkin hyväksyt paremmin romahtamisen ja alistumisen, kuin puolensa pitämisen."Olet pahoillasi uhrinaisten puolesta vain, kunhan muistavat alistua. Et ole pahoillasi uhrinaisten puolesta, jotka nousevat kapinaan."
Öh, tuota tuo ylläoleva lause on sinun päästäsi, jota ny yrität sovittaa ikäänkuin minun päähäni...
Jospa ny lukisit uudestaan/tarkemmin mistä ja kehen liittyen olen surullinen/pahoillani...
."Että henkilön tuntien, olen pahoillani, surullinen naisten puolesta jos hänen puheensa pitävät paikkansa... "
tuo surullisuus/pahoillaan olemiseni liitty siihen, että tiedän että heitä petetty, naurettu heidän rakkaudelleen, esitetty naurettavassa valossa yms.
Mistään romahtamisesta/alistumisesta en tiedä mitään...yhteenlaskutoimitus kirjoitti:
"Olet pahoillasi uhrinaisten puolesta vain, kunhan muistavat alistua. Et ole pahoillasi uhrinaisten puolesta, jotka nousevat kapinaan."
Öh, tuota tuo ylläoleva lause on sinun päästäsi, jota ny yrität sovittaa ikäänkuin minun päähäni...
Jospa ny lukisit uudestaan/tarkemmin mistä ja kehen liittyen olen surullinen/pahoillani...
."Että henkilön tuntien, olen pahoillani, surullinen naisten puolesta jos hänen puheensa pitävät paikkansa... "
tuo surullisuus/pahoillaan olemiseni liitty siihen, että tiedän että heitä petetty, naurettu heidän rakkaudelleen, esitetty naurettavassa valossa yms.
Mistään romahtamisesta/alistumisesta en tiedä mitään..."Et ole pahoillasi uhrinaisten puolesta, jotka nousevat kapinaan...
Tavallaan ei tarvitsekaan olla, koska se on merkki siitä, että riittää voimia ja itsetuntoa."
jos ny jatkoksi otan kantaa tuohon ylläolevaan sinun ajatukseesi, niin en usko, että ns. hyvä itsetuntoinen ihminen haluaa tietoisesti olla narsistin kanssa sen enempää tekemisissä, kuin jos on pakko esim. narsisti/vanhempi suhde...jos pitäydytään siinä totuudessa, että narsistille muut ihmiset ovat esineitä...
Kuka järkevä ihminen haluaa tulla kohdelluksi esineenä...yhteenlaskutoimitus kirjoitti:
"Et ole pahoillasi uhrinaisten puolesta, jotka nousevat kapinaan...
Tavallaan ei tarvitsekaan olla, koska se on merkki siitä, että riittää voimia ja itsetuntoa."
jos ny jatkoksi otan kantaa tuohon ylläolevaan sinun ajatukseesi, niin en usko, että ns. hyvä itsetuntoinen ihminen haluaa tietoisesti olla narsistin kanssa sen enempää tekemisissä, kuin jos on pakko esim. narsisti/vanhempi suhde...jos pitäydytään siinä totuudessa, että narsistille muut ihmiset ovat esineitä...
Kuka järkevä ihminen haluaa tulla kohdelluksi esineenä..."Et ole pahoillasi uhrinaisten puolesta, jotka nousevat kapinaan...
Tavallaan ei tarvitsekaan olla, koska se on merkki siitä, että riittää voimia ja itsetuntoa."
Niin jäin vielä miettimään tuota sinun ajatustasi, että kun itse sitten kun ymmärsin millaisen ihmisen kanssa olin ollut tekemisissä...
niin ei enää todellakaan tulisi mieleenikään tietoisesti ryhtyä suhteeseen samankaltaisen ihmisen/narsistin kanssa...
Mitä itseeni tulee, olen toki surrut, ollut pahoillani itseni vuoksi, kuin myös soimannut, hävennyt itseäni ja lopulta myös ajan kanssa itseni armahtanut...
että tuneita riittää niin itseäni kuin heitäkin kohtaan jotka ovat kapinoineet huonoa kohteluaan vastaan ja lähteneet, kuin heitäkin kohtaan jotka vielä suhteissaan kipuilevat...
Että mikä sitten on kapinointia, ajattelisin että tuloksellisinta kapinointia on päättää suhde, eikä olla tekemisissa ko. ihmisen kanssa...
Suhteessa kapinointi on vain sen lähteen tarjoamista narsistille...lähde=huomio
"On tärkeä ymmärtää että mikä tahansa huomio - positiivinen tai negatiivinen - on Ensisijainen Narsistinen Lähde. Pahamaineisuus on yhtä hyvä kuin positiivinen kuuluisuus."
http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/NarSupply.html
Että voisin ajatella, että siitä kapinoinnista on se hyöty, ettei narsisti hevin luovu kapinoivasta lähteestään...eikä se kapinoivakaan välttämättä halua luopua narsististaan...vaan pitää kiinni juurikin tarjoamalla sitä huomiota...
En usko siihenkään että narsisti riitelee yksin, siihenkin hän tarvitsee vähintäänkin sen toisen/yleisön, vaikka narsisti yksin lausuisikin kaikki vuorosanat...
jos sitä yleisöä/toista ihmistä ei ole, niin narsisti keksii hänet ja riitelee kuvitteellisen henkilön kanssa,
jotain tuollaista uskon olleen taustalla siinä kummallisessa spostissa jonka ännä aikoinaan minulle lähetti ja jossa "riiteli" hänen lisäkseen, joku "vieras" nainen, nyksä ja nyksän narsisti ex-mies...- uskon olleen
yhteenlaskutoimitus kirjoitti:
"Et ole pahoillasi uhrinaisten puolesta, jotka nousevat kapinaan...
Tavallaan ei tarvitsekaan olla, koska se on merkki siitä, että riittää voimia ja itsetuntoa."
Niin jäin vielä miettimään tuota sinun ajatustasi, että kun itse sitten kun ymmärsin millaisen ihmisen kanssa olin ollut tekemisissä...
niin ei enää todellakaan tulisi mieleenikään tietoisesti ryhtyä suhteeseen samankaltaisen ihmisen/narsistin kanssa...
Mitä itseeni tulee, olen toki surrut, ollut pahoillani itseni vuoksi, kuin myös soimannut, hävennyt itseäni ja lopulta myös ajan kanssa itseni armahtanut...
että tuneita riittää niin itseäni kuin heitäkin kohtaan jotka ovat kapinoineet huonoa kohteluaan vastaan ja lähteneet, kuin heitäkin kohtaan jotka vielä suhteissaan kipuilevat...
Että mikä sitten on kapinointia, ajattelisin että tuloksellisinta kapinointia on päättää suhde, eikä olla tekemisissa ko. ihmisen kanssa...
Suhteessa kapinointi on vain sen lähteen tarjoamista narsistille...lähde=huomio
"On tärkeä ymmärtää että mikä tahansa huomio - positiivinen tai negatiivinen - on Ensisijainen Narsistinen Lähde. Pahamaineisuus on yhtä hyvä kuin positiivinen kuuluisuus."
http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/NarSupply.html
Että voisin ajatella, että siitä kapinoinnista on se hyöty, ettei narsisti hevin luovu kapinoivasta lähteestään...eikä se kapinoivakaan välttämättä halua luopua narsististaan...vaan pitää kiinni juurikin tarjoamalla sitä huomiota...
En usko siihenkään että narsisti riitelee yksin, siihenkin hän tarvitsee vähintäänkin sen toisen/yleisön, vaikka narsisti yksin lausuisikin kaikki vuorosanat...
jos sitä yleisöä/toista ihmistä ei ole, niin narsisti keksii hänet ja riitelee kuvitteellisen henkilön kanssa,
jotain tuollaista uskon olleen taustalla siinä kummallisessa spostissa jonka ännä aikoinaan minulle lähetti ja jossa "riiteli" hänen lisäkseen, joku "vieras" nainen, nyksä ja nyksän narsisti ex-mies...Oliko nyksällä oikeasti narsisti ex-mies, oletko aivan varma? Olisiko mahdollista, että se oli omaa tulkintaasi?
uskon olleen kirjoitti:
Oliko nyksällä oikeasti narsisti ex-mies, oletko aivan varma? Olisiko mahdollista, että se oli omaa tulkintaasi?
"Oliko nyksällä oikeasti narsisti ex-mies, oletko aivan varma? Olisiko mahdollista, että se oli omaa tulkintaasi?"
En tiedä, eikä ole omaa tulkintaani, (lukee ännän lähettämässä spostissa) mutta en usko siihen , luulen että nyksän "myrkyttäjänarsisti" ex-mies , kuten koko spostikin sisältöineen on ihan ännäni keksimä juttu, kuten jo ylempänä totesin...
Sitä en tiedä miksi hän yhtäkkiä tuollaista halusi kertoa minulle vielä lähes vuosi suhteen päättymisen jälkeen...- Samat sanat.
yhteenlaskutoimitus kirjoitti:
"Et ole pahoillasi uhrinaisten puolesta, jotka nousevat kapinaan...
Tavallaan ei tarvitsekaan olla, koska se on merkki siitä, että riittää voimia ja itsetuntoa."
Niin jäin vielä miettimään tuota sinun ajatustasi, että kun itse sitten kun ymmärsin millaisen ihmisen kanssa olin ollut tekemisissä...
niin ei enää todellakaan tulisi mieleenikään tietoisesti ryhtyä suhteeseen samankaltaisen ihmisen/narsistin kanssa...
Mitä itseeni tulee, olen toki surrut, ollut pahoillani itseni vuoksi, kuin myös soimannut, hävennyt itseäni ja lopulta myös ajan kanssa itseni armahtanut...
että tuneita riittää niin itseäni kuin heitäkin kohtaan jotka ovat kapinoineet huonoa kohteluaan vastaan ja lähteneet, kuin heitäkin kohtaan jotka vielä suhteissaan kipuilevat...
Että mikä sitten on kapinointia, ajattelisin että tuloksellisinta kapinointia on päättää suhde, eikä olla tekemisissa ko. ihmisen kanssa...
Suhteessa kapinointi on vain sen lähteen tarjoamista narsistille...lähde=huomio
"On tärkeä ymmärtää että mikä tahansa huomio - positiivinen tai negatiivinen - on Ensisijainen Narsistinen Lähde. Pahamaineisuus on yhtä hyvä kuin positiivinen kuuluisuus."
http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/NarSupply.html
Että voisin ajatella, että siitä kapinoinnista on se hyöty, ettei narsisti hevin luovu kapinoivasta lähteestään...eikä se kapinoivakaan välttämättä halua luopua narsististaan...vaan pitää kiinni juurikin tarjoamalla sitä huomiota...
En usko siihenkään että narsisti riitelee yksin, siihenkin hän tarvitsee vähintäänkin sen toisen/yleisön, vaikka narsisti yksin lausuisikin kaikki vuorosanat...
jos sitä yleisöä/toista ihmistä ei ole, niin narsisti keksii hänet ja riitelee kuvitteellisen henkilön kanssa,
jotain tuollaista uskon olleen taustalla siinä kummallisessa spostissa jonka ännä aikoinaan minulle lähetti ja jossa "riiteli" hänen lisäkseen, joku "vieras" nainen, nyksä ja nyksän narsisti ex-mies..."niin ei enää todellakaan tulisi mieleenikään tietoisesti ryhtyä suhteeseen samankaltaisen ihmisen/narsistin kanssa..."
Samat sanat.
"kuin myös soimannut, hävennyt itseäni"
Miten paljon sinua harmittaa, jos joku uhri ei soimaa eikä niin häpeäkään itseään?
" jos sitä yleisöä/toista ihmistä ei ole, niin narsisti keksii hänet ja riitelee kuvitteellisen henkilön kanssa, "
Tavallaan narsisti keksii kuvitteellisen kumppaninkin, vaikka se kumppani olisikin olemassa. Narsisti ei kykene näkemään toisen todellista luonnetta, jos kumppani ei ole oikeasti samaa maata kuin narsisti, niin keksittyhän tuo silloin narsistiin nähden on. Samat sanat. kirjoitti:
"niin ei enää todellakaan tulisi mieleenikään tietoisesti ryhtyä suhteeseen samankaltaisen ihmisen/narsistin kanssa..."
Samat sanat.
"kuin myös soimannut, hävennyt itseäni"
Miten paljon sinua harmittaa, jos joku uhri ei soimaa eikä niin häpeäkään itseään?
" jos sitä yleisöä/toista ihmistä ei ole, niin narsisti keksii hänet ja riitelee kuvitteellisen henkilön kanssa, "
Tavallaan narsisti keksii kuvitteellisen kumppaninkin, vaikka se kumppani olisikin olemassa. Narsisti ei kykene näkemään toisen todellista luonnetta, jos kumppani ei ole oikeasti samaa maata kuin narsisti, niin keksittyhän tuo silloin narsistiin nähden on."Miten paljon sinua harmittaa, jos joku uhri ei soimaa eikä niin häpeäkään itseään?"
En tunne niin hyvin muita uhreja enkä voi tietää toisen sisimpiä ajatuksia/tunteita, häpeääkö joku vaiko eikö, joku ilmaisee sen sanallisesti, joku häpeää salaa, jotkut kieltävät koko tunteen olemassaolon...mikä sekään ei tarkoita että ko. ihminen olisi häpeästä vapaa...
Ettei minua harmita kun en tiedä toisten häpeästä, itse olen sen itsessäni tunnistanut ja yrittänyt lukemalla tutustua sen moninaisiin ilmenemismuotoihin ja siihen, miten mikä on oikean ja mikä vääränlaista häpeää...
Olen ymmärtänyt, että häpeä on juurkin narsistiin liittyvä ongelma, joka ilmenee hyvinkin voimakkaalla häpeän kieltämisellä...
"Se, mitä häpeää tai se mikä uhkaa häpeällä, täytyy kieltää, kätkeä tai siitä täytyy yrittää päästä tavalla tai toisella eroon"
voisin narsisteista lukemani perusteella jopa heittää sellaisen hajatelman, että narsisti kaiketi kuolisi häpeästä jos hän joutuisi katsomaan itseään sellaisena kuin hän todellisuudessa on...
http://www.jotte.info/hapea- No et vastannut
yhteenlaskutoimitus kirjoitti:
"Miten paljon sinua harmittaa, jos joku uhri ei soimaa eikä niin häpeäkään itseään?"

http://www.jotte.info/hapea" joku häpeää salaa, jotkut kieltävät koko tunteen olemassaolon..."
"Ettei minua harmita kun en tiedä toisten häpeästä"
No et vastannut, kun kysyin, että harmittaisiko sinua, jos joku ei tuollaisen häpeän kanssa pelaisi eikä plutraisi. Vaan kielsit koko ajatelman. - Jos joku ei pelaa
yhteenlaskutoimitus kirjoitti:
"Miten paljon sinua harmittaa, jos joku uhri ei soimaa eikä niin häpeäkään itseään?"
En tunne niin hyvin muita uhreja enkä voi tietää toisen sisimpiä ajatuksia/tunteita, häpeääkö joku vaiko eikö, joku ilmaisee sen sanallisesti, joku häpeää salaa, jotkut kieltävät koko tunteen olemassaolon...mikä sekään ei tarkoita että ko. ihminen olisi häpeästä vapaa...
Ettei minua harmita kun en tiedä toisten häpeästä, itse olen sen itsessäni tunnistanut ja yrittänyt lukemalla tutustua sen moninaisiin ilmenemismuotoihin ja siihen, miten mikä on oikean ja mikä vääränlaista häpeää...
Olen ymmärtänyt, että häpeä on juurkin narsistiin liittyvä ongelma, joka ilmenee hyvinkin voimakkaalla häpeän kieltämisellä...
"Se, mitä häpeää tai se mikä uhkaa häpeällä, täytyy kieltää, kätkeä tai siitä täytyy yrittää päästä tavalla tai toisella eroon"
voisin narsisteista lukemani perusteella jopa heittää sellaisen hajatelman, että narsisti kaiketi kuolisi häpeästä jos hän joutuisi katsomaan itseään sellaisena kuin hän todellisuudessa on...
http://www.jotte.info/hapea"Olen ymmärtänyt, että häpeä on juurkin narsistiin liittyvä ongelma, joka ilmenee hyvinkin voimakkaalla häpeän kieltämisellä..."
Jos joku ei pelaa eikä plutraa häpeän kanssa, niin sanotko sitten, että tämän täytyy olla narsisti? Suostutko näkemään, että osa ihmisistä on kasvanut suht hyvässä järjestyksessä eikä siksi ole tarvetta häpeäpeliin...? - No kerro. Kerro
yhteenlaskutoimitus kirjoitti:
"Miten paljon sinua harmittaa, jos joku uhri ei soimaa eikä niin häpeäkään itseään?"
En tunne niin hyvin muita uhreja enkä voi tietää toisen sisimpiä ajatuksia/tunteita, häpeääkö joku vaiko eikö, joku ilmaisee sen sanallisesti, joku häpeää salaa, jotkut kieltävät koko tunteen olemassaolon...mikä sekään ei tarkoita että ko. ihminen olisi häpeästä vapaa...
Ettei minua harmita kun en tiedä toisten häpeästä, itse olen sen itsessäni tunnistanut ja yrittänyt lukemalla tutustua sen moninaisiin ilmenemismuotoihin ja siihen, miten mikä on oikean ja mikä vääränlaista häpeää...
Olen ymmärtänyt, että häpeä on juurkin narsistiin liittyvä ongelma, joka ilmenee hyvinkin voimakkaalla häpeän kieltämisellä...
"Se, mitä häpeää tai se mikä uhkaa häpeällä, täytyy kieltää, kätkeä tai siitä täytyy yrittää päästä tavalla tai toisella eroon"
voisin narsisteista lukemani perusteella jopa heittää sellaisen hajatelman, että narsisti kaiketi kuolisi häpeästä jos hän joutuisi katsomaan itseään sellaisena kuin hän todellisuudessa on...
http://www.jotte.info/hapea"miten mikä on oikean ja mikä vääränlaista häpeää..."
No kerro. Kerro lyhyesti, mikä on oikeanlaista ja mikä vääränlaista häpeää. - Minusta itsestään
yhteenlaskutoimitus kirjoitti:
"Miten paljon sinua harmittaa, jos joku uhri ei soimaa eikä niin häpeäkään itseään?"
En tunne niin hyvin muita uhreja enkä voi tietää toisen sisimpiä ajatuksia/tunteita, häpeääkö joku vaiko eikö, joku ilmaisee sen sanallisesti, joku häpeää salaa, jotkut kieltävät koko tunteen olemassaolon...mikä sekään ei tarkoita että ko. ihminen olisi häpeästä vapaa...
Ettei minua harmita kun en tiedä toisten häpeästä, itse olen sen itsessäni tunnistanut ja yrittänyt lukemalla tutustua sen moninaisiin ilmenemismuotoihin ja siihen, miten mikä on oikean ja mikä vääränlaista häpeää...
Olen ymmärtänyt, että häpeä on juurkin narsistiin liittyvä ongelma, joka ilmenee hyvinkin voimakkaalla häpeän kieltämisellä...
"Se, mitä häpeää tai se mikä uhkaa häpeällä, täytyy kieltää, kätkeä tai siitä täytyy yrittää päästä tavalla tai toisella eroon"
voisin narsisteista lukemani perusteella jopa heittää sellaisen hajatelman, että narsisti kaiketi kuolisi häpeästä jos hän joutuisi katsomaan itseään sellaisena kuin hän todellisuudessa on...
http://www.jotte.info/hapeaMinusta itseään häpeävä ihminen jotenkin vähentää itseään elämästä, eikä voi olla aidosti onnellinen.
Sitten on tietenkin sellaisia esim. perheeseen liittyviä asioita, että voi hävetä joitain läheisten ihmisten / ihmisen touhuiluja sillä tavalla, että kokee sen haitaksi asti itselleen, eikä voi koskaan luottaa, että milloin ne asiat nousevat esiin.
Itselläni on yksi tuollainen tekijä elämässä. En voi sitä asiaa poistaa enkä muuksi muuttaa, enkä ole sitä voinut mitenkään poistaa... Että nykyään ehkä haen näkökulmaa siihen, minkä verran vikaa on muiden asenteissa, jos minua joku s a t t u i s i arvottamaan tuon tekijän perusteella. Ja varmaan niin käykin. No et vastannut kirjoitti:
" joku häpeää salaa, jotkut kieltävät koko tunteen olemassaolon..."
"Ettei minua harmita kun en tiedä toisten häpeästä"
No et vastannut, kun kysyin, että harmittaisiko sinua, jos joku ei tuollaisen häpeän kanssa pelaisi eikä plutraisi. Vaan kielsit koko ajatelman."että harmittaisiko sinua, jos joku ei tuollaisen häpeän kanssa pelaisi eikä plutraisi."
Ei harmita, kukin tyylillään elää ja käsittelee itseensä ja elämäänsä ongelmia omlla tavallaan...On varmasti paljon itseensä ja elämäänsä tyytyväisiä hyvä itsetuntoisia ihmisiä joiden ei tarvitse koko asiaa paljonkaan ajatella kuin myös heidänlaisiaan joille häpeä on on niin sietämätön tunne, etteivät kätketty niin syvälle sisipään, etteivät he kykene edes sitä itsestään löytämään...
Esim.
"-Narsistille häpeä on niin sietämätön tunne, että hän on kehittänyt keinot olla kokematta sitä lainkaan. Psykologit kutsuvat tätä häpeän ohittamiseksi. Ulospäin se vaikuttaa häpeämättömyydeltä tai omantunnon puuttumiselta ja käytkeytyy kieltämisen, kylmyyden, syyttelyn tai raivon suojamuurin taakse"
http://narsismia.wordpress.com/2007/05/08/narsismin-seitseman-syntia/No kerro. Kerro kirjoitti:
"miten mikä on oikean ja mikä vääränlaista häpeää..."
No kerro. Kerro lyhyesti, mikä on oikeanlaista ja mikä vääränlaista häpeää."Kerro lyhyesti, mikä on oikeanlaista ja mikä vääränlaista häpeää. "
Oikeanlainen =
"Häpeä on yksi ihmisen tunteista.
Häpeällä on suojaava vaikutus, sillä se saa ihmisen pohtimaan tekojensa seurauksia jo ennalta. Se auttaa välttämään sellaista toimintaa mikä aiheuttaisi kasvojen menetyksen. Häpeä myös estää tekemästä toiselle vääryyttä ja rikkomasta toisten rajoja. Lisäksi häpeä saa ihmisen kääntymään hyödyllisesti sisäänpäin, pohtimaan sitä, millaisena toiset mahdollisesti näkevät hänet."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Häpeä
Vääränlaista häpeä on silloin kun se on ikäänkuin sidottu ihmisen koko persoonaan ja ihminen kokee olevansa, arvoton, kelpaamaton jne...
Noh, kovin lyhyesti ei voi tätä selittää, googlettamalla löydät varmasti monenlaista luettavaa, tässä yksi linkki joka valottaa miten häpeä ilmenee, rajoittaa elämää, miten sitä voi työstää jne...
http://www.voihyvin.fi/artikkeli/itsetuntemus-avain-hapeaan- Pakko vastata
yhteenlaskutoimitus kirjoitti:
"Et ole pahoillasi uhrinaisten puolesta, jotka nousevat kapinaan...
Tavallaan ei tarvitsekaan olla, koska se on merkki siitä, että riittää voimia ja itsetuntoa."
jos ny jatkoksi otan kantaa tuohon ylläolevaan sinun ajatukseesi, niin en usko, että ns. hyvä itsetuntoinen ihminen haluaa tietoisesti olla narsistin kanssa sen enempää tekemisissä, kuin jos on pakko esim. narsisti/vanhempi suhde...jos pitäydytään siinä totuudessa, että narsistille muut ihmiset ovat esineitä...
Kuka järkevä ihminen haluaa tulla kohdelluksi esineenä..."Kuka järkevä ihminen haluaa tulla kohdelluksi esineenä... "
Pakko vastata tähän.
Tilanne on huomattavasti enemmän järkeenkäypä, näin järkevälle ihmiselle, kun on tajunnut narsistiuden ja psykopatian ydintä. OLIKIN kauheata tulla kohdelluksi esineenä, kun ei ymmärtänyt ollenkaan vaikuttimia eikä syntyjä ja kaikki kääntyi yltympäri pelkäksi hullunmyllyksi.
Nyt ymmärrän, mistä oli kysymys, enkä tunne juurikaan edes harmia tapahtuneesta, vaan pystyn hyväksymään sen, että jouduin harvinaisella ja ikävällä tavalla sairaan ihmisen vaikutuspiiriin.
Ainoa, mikä minua tässä vähän harmittaa, on se, että tästä muutama sivullinen on hiukan kärsinyt, koska tilanne sattui minuun ja kaikki sattui tietenkin pahimpaan mahdolliseen aikaan...
Että siinä mielessä, järkevä ihminen voi olla tyytyväinen lopputulokseen, kun on saanut oikeaa tietoa.
- jookos2
Olen ihan kaunis. Narskunkin mielestä...mutta..en ihan tarpeeksi timmi narskulle, rintani ovat ihan siitä riippuen millä mielellä on, joko hänen ihannettaan vastaavat, liian isot tai joskus liian pienet. Minussa on vikoja joita hän ei kuitenkaan halua kertoa, vihjaa vain että on. Tärkein syy, miksi narsku minut valitsi, oli varmaan epävarmuus, huonohko itsetunto ja ennenkaikkea taipumus syyttää itseäni ja syyllistyä helposti.
- tässä minä
Vaikea sanoa olenko isäni mielestä kaunis, ehkä nuorempana, nyt olen 50 v enkä enää mieti olenko vai en, mietin miten elän loppuelämäni ilman vanhempiani ja siskoni perhettä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2011631
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?581061Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän140964- 85922
- 61916
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11810Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t268795Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75765Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk61732Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä342731