Veljesaeura org ja Jehovan todistajat.

Molempia hieman seuranneena ja nyt ihmettelen tätä?

-Luopio joka on joskus ollut jehovan todistaja ja joku hänet on vetänyt uskonnollisuuteen tai kyseiseen uskontoon.

Kuinka on mahdollista että nämä aika moni luopio kun poistuu jehovan todistajuudesta hylkää koko uskonnollisuutensa,käsittämätöntä.?

Onhan heillä täytynyt olla kaipuu hengellisyyteen niin mihin se on kadonnut kun he ei usko edes nooa arkkin olleen olemassa, saatikka muuta.

Kuinka he jättävät koko hengellisyyden jos jehovan todistajista lähtevät?hyvin omituista.

Eikö olisi loogista lukea raamattua ja olla ainakin hengellinen jos on aikaisemmin voinut edes olla todistajana.

-Ja sitten jehovan todistajat mitä ihmettelen myös miten seura on harhautunut kaus jeesuksesta,pidän tätä esteenä ehdottomasti mikäli ymmärtää kuinka jeesus näytti esimerkkiä kaikille.

Lainaus nyt veljesseuran sivustolta:

(Jeesukselle keskeisintä oli ihminen, ja ihmisistä nimenomaan eksyneet lampaat. Todistajille keskeistä on järjestö ja ihmiset ei minkään arvoisia. Kaikista arvottomampia ihmisistä ovat laumasta eksyneet lampaat.)

Näin kirjotti eräs joka on totta.

-Palaan vielä alkuun:

Kuinka nämä luopiot voivat harhautua näin pahoin omissa mietteissään ja niitä ei ole yksi eikä kaksi vaan useita suuri määrä jotka on niin ihmeellisesti saattaneet itsensä ateismilaisiksi.

Sekin on mielestäni uskonto eräällä lailla tai maailman katsomus.

Jos he väittävät esim:jehovan todistajilla on väärin sitä ja sitä niin miksi jättää koko hengellisyys?tätä en voi ymmärtää,he luulevat varmaan että on turhaa enään olla uskonnollinen kun tuhoutuu he eivät ole tutkineet tarpeeksi ja vakuuttuneet raamatun olemassa olosta mutta kumminkin menivät jehovan todistajiksi ja ottivat kasteen.

Käsittämätöntä?

No meni jankaukseksi mutta ei voi kuin levitellä käsiä mitä mahtoi liikkua kun kaste on otettu.
22187
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Toisin sanoen vejesseuran luopiot eivät nää kuin jehovan todistajat ettei muuta sitten ole,he eivät käsitä elävää uskoa.

Ovat hyvin pihalla parjauksineen raamatusta,he ovat jumalattomia.

Äänestä

Jehovan todistajien perustelut ovat näennäisen asiallisia. Mutta kun sitten havaitsee tulleensa nenästä vedetyksi, suhtautuu vähän kriittisemmin muuhunkin sellaiseen joka vain pitäisi uskoa ilman jupinoita. Ja jos ei sitten vaan usko, on kovin rasittavaa yrittää uskotella uskovansa.

Äänestä

He ovat perustaneet uskonsa ihmisviisauteen.Pyhä henki ei ole heitä koskettanut vaan ihmissäännöt olkoonpa että jossain kohdin ne ovat olleet oikeinkin.
Ei ole siis koskaan ollutkaan uudestisyntymistä.
Mutta onneksi on joitain exiä jotka ovat tulleet myöhemmin elävään uskoon,uudestisyntyneet.

Äänestä

>>Kuinka on mahdollista että nämä aika moni luopio kun poistuu jehovan todistajuudesta hylkää koko uskonnollisuutensa,käsittämätöntä.?

Äänestä

>> Entisten todistajien jumalusko gallupeissa tulos on ollut sen suuntainen, että karkeasti noin puolet entisistä todistajista on puhtaasti uskonnottomia, neljäsosa uskoo Raamatun Jumalaan ja loppu neljäsosa jonkin muunlaiseen Jumalaan, korkeampaan voimaan tai vastaavaan.

On varsin harhaanjohtava tuo suomenkielinen yleisesti käytetty termi 'uskonnoton' koska sillä useinkin halutaan luokitella ei uskova henkilö. __Henkilö voi olla uskova uskonnoton__. Uskonnoton kuvaa henkilöä, joka ei kuulu mihinkään organisoituhin uskontoihin, joka ei sulje pois henkilökohtaista uskoa (minkä asteinen se sitten kullakin saattaa olla).

Pitää paikkansa, että todistajuuteen syntynyt on saanut sen jo äidinmaidossa, lapsi on kasvanut siihen sisälle pienokaisesta alkaen, hänelle se on istutettu ainoana olemassa olevana oikeana vaihtoehtona jo ennekuin hänellä on todellisuudessa edes ollut mahdollisuutta tehdä omaa valintaansa ja punnita asioita puolesta ja vastaan. Todistajuudessa syntyneille ei edes ole olemassa hengellis-henkisesti mitään muuta "oikeaa" vaihtoehtoa. Tämä myös osaltaan selittää monien kokeman henkisesti vaikean irtaantumisen.

Osa entisistä todistajista sanookin etteivät he ole 100%:n varmoja ovatko uskoneet ja jos niin missä määrin, vai ovatko lähnnä halunneet uskoa koska muita "oikeita" vaihtoehtoja ei edes ole ollut. Myös ympäristön sanatonkin paine on voimakas, kuten, toisissakin fundamentalisissa uskonliikeissä.

Avaaja ilmeisesti omassa (herätysliikkeellisessä?) musta-valkoisessa uskossaan sokeutuu muilta ihmismielen mekanismeilta ja eri tapahtumaketjuilta. Hän näkee ja kokee maailman vain oman uskonsa muokkaamien lasien lävitse.

Kun henkilö on elänyt jonkin fundamentalisen uskonliikken hengellisesti ja henkisesti erittäin kahlitsevassa otteessa ja uskoen sen edustavan Jumalan tahtoa ja kanavaa ja sitten kun luottamus siihen murentuu pala palalta (ei tarkoita, että olisi automaattisesti kaikesta eri mieltä), niin se johtaa laajempaankin asioiden kyseenalaistamiseen ja punnitsemiseen.

Toisinaan / usein se johtaa koko kristinuskon (ja uskontojen laajemminkin) perustuksien uudellen arviointiin ja joka voi johtaa henkilökohtaisen uskonsa säilyttämiseen tai agnostikselliseen kysymyksien asetteluun tai ateismiin.

Dogmeiltaan pirstaloitunut kristinukso jo itsessäänkin edustaa vain noin 30%:a maailman väestöstä.

Mikäli avaaja olisi itse syntynyt vaikkapa islamilaiseen maahan ja sellaiseen hyin uskovaan perheeseen, niin hyvin suurella todennäköisyydellä hän ei kirjoittasi toisia äimistellen "elävän" kristinuskon puolesta.

Näin ne Ramatunkin mainitsemat sattumat ja itsestäkin riipumattomat arvaamattomat tapahtumat vaikuttavat yksilöiden ihmiseloon ja syviinkin atteisiin.

Äänestä
  • >>On varsin harhaanjohtava tuo suomenkielinen yleisesti käytetty termi 'uskonnoton' koska sillä useinkin halutaan luokitella ei uskova henkilö. __Henkilö voi olla uskova uskonnoton__.

    Äänestä

"Uskonnottomuus on elämänkatsomus, joka ei ole uskonnollinen. Sana uskonnoton viittaa asiaan, joka ei perustu uskontoon tai jossa ei ole uskontoa."

Niin, tuossa kuvataan uskonnoton henkilö, joka on eri asia kuin _ei uskova_ henkilö. Henkilö voi olla samaan aikana uskonnoton ja uskova.

En tiedä miksi tuo harhaanjohtava ja tarkennusta kaipaava _ ei uskovaa_ kuvaavaksi tarkoitettu ilmaisu on yleistynyt suomenkielessä.

Tämän vuoksi lehistössäkin melko usein entisistä todistajista yleistäen puhutaan uskon jättäneinä joka puolestaan sopii hyvin yhteen sen yleistävän leiman kanssa jollaisen Vartiotorniseurakin haluaa maalata entisten todistajien ylle, jolle kaikki entiset todistajat ovat selkänsä Jumallalle kääntäneitä.

Tällä myös korostetaan-rakennetaan aktiivisesti juopaa, rakennetaan keinotekoinen vastakkainasettelu ja tuetaan ehdotonta karttamisvaatimusta.

Ps. Oliko tuo ainoa asia joka kiinnitti huomioita kommentissani?

Äänestä
  • Mitä merkitystä sillä on jos entinen todistaja jättää uskon? Jos henkilö ei usko jumaluuksiin, niin mitä muutakaan hän voisi tehdä kuin lopettaa uskovan näytteleminen?

    Äänestä

  • igwt kirjoitti:

    Mitä merkitystä sillä on jos entinen todistaja jättää uskon? Jos henkilö ei usko jumaluuksiin, niin mitä muutakaan hän voisi tehdä kuin lopettaa uskovan näytteleminen?

    >> Mitä merkitystä sillä on jos entinen todistaja jättää uskon?

    Riippuu miltä kannalta asiaa tarkastelee. Absoluuttisessa mielessä sillä ei henkilön itsensä kannalta olekaan merkitystä.

    Kuten edellä manitsin, niin Vartiotorniseura sitä kuitenkin käyttää aktiivisena ja laimaavana lyömäaseena kaikkia entisiä todistajia kohtaan, sillä se luokittelee uskostaan luopuneet todistajan maan alimpaan mahdollisen kastiin.

    Tätä arvotusta käyttäen se leimaa tarkoitushakuisesti _yleistäen_ kaikki_ entiset todistajat_ uskostaan luopuneiksi ja Jumalalle selän kääntäneiksi ja se toimii sen käsikassarana järjestön vihapuheissa, jotka kohdistuvat kaikkiin entisiin uskonveljiin ja sillä koetetaan lyödä kiveen myös _karttamisvaatimus_.

    Tuo luokitus toimii Vartiotorniseuran sisäisissä mielenhallinnallisissa metodeissa ja sillä ohjataan vihapuheinen suhtautumista ja asenteita kaikkia entisiä todistajia kohtaan.

    Samalla se toimii varoituksena ja uhkana jäsenille, sillä he tietävät mikä heitä odottaa jos lähtevät pois tuosta organisaatiosta.

    >> Jos henkilö ei usko jumaluuksiin, niin mitä muutakaan hän voisi tehdä kuin lopettaa uskovan näytteleminen?

    Niinpä. Valitettavasti Vartiotorniseurasta ei ole olemassa kunniallista ulospääsyä ja tämä täysin riippumatta henkilön mahdollisesta henkilökohtaisesta uskosta tai ei uskosta tai muutoin moitteettomasta elämäntavasta.

    Äänestä

  • elon_prosessia kirjoitti:

    >>Kuten edellä manitsin, niin Vartiotorniseura sitä kuitenkin käyttää aktiivisena ja laimaavana lyömäaseena kaikkia entisiä todistajia kohtaan, sillä se luokittelee uskostaan luopuneet todistajan maan alimpaan mahdollisen kastiin.>Niinpä. Valitettavasti Vartiotorniseurasta ei ole olemassa kunniallista ulospääsyä ja tämä täysin riippumatta henkilön mahdollisesta henkilökohtaisesta uskosta tai ei uskosta tai muutoin moitteettomasta elämäntavasta.

    >> Sehän on Vartiotorni-seuran häpeä. Ihmiset ovat nykyään sen verran medialukutaitoisia, ...

    Asialla ei ole mitään merkitystä ulkopuolisille. He eivät edes todellisuudessa osaa oikein sisäistää tilanteen todellista luonnetta ja merkitystä, eikä asiaan ulkopuolisten tuntemukset tai ei tuntemukset vaikuta tai muuta asian kanssa oikeasti elävien todellisuutta.

    Asia koskee todistajia, jotka erottamisen uhalla pakotetaan karttamaan ja joiden silmisä entiset todistajat, rakkaat läheiset mukaanlukien systemaattisesti liataan, demonisoidaan ja mustamaalataan.

    Asia koskee entisiä todistajia, jotka joutuvat yleistäen demonisoituina eliniäksi eroon rakkaista läheisistään, jotka ovat edelleen tuon uskonnollisen organisaation jäseniä.

    Äänestä

Todistajilla on omaperhe ja lapset erittäin tärkeässä osassa,järjestö jotenkin velvoittaa heitä kaikkia osallistumaan jne....tässä ei ole ymmärretty ettei jumala kutsu kaikkia,nöyryys ei ole kaikilla tai jumalan halu palvella.

Myös kasteelle saatetaan kiirehtiä liian aikaisin ettei ole päässyt murrosiän yli tehden liian nopeita ratkaisuja,jossa vaikuttavat tekijät ovat saattaneet olla omat vanhemmat ja seurakunta.

"elon_prosessia"
""Kun henkilö on elänyt jonkin fundamentalisen uskonliikken hengellisesti ja henkisesti erittäin kahlitsevassa otteessa ja uskoen sen edustavan Jumalan tahtoa ja kanavaa ja sitten kun luottamus siihen murentuu pala palalta (ei tarkoita, että olisi automaattisesti kaikesta eri mieltä), niin se johtaa laajempaankin asioiden kyseenalaistamiseen ja punnitsemiseen.

Toisinaan / usein se johtaa koko kristinuskon (ja uskontojen laajemminkin) perustuksien uudellen arviointiin ja joka voi johtaa henkilökohtaisen uskonsa säilyttämiseen tai agnostikselliseen kysymyksien asetteluun tai ateismiin."

-Noin sen täytyy olla hyvinkin pitlkälle.Kiitos näkemyksestä oli hieno oivallus jonka osasit kertoa .

Äänestä

Itse poislähteneenä voin tunnustaa etten Jehovan todistajana ollesani ollut mielessäni lainkaan "uskovainen" vaikka heidän toiminnassan olinkin aktiivinen 20v. Nyt "vapaana" olen hyvinkin kiinnostunut hengellisistä asioista.
Ja kyllä VS foorumillakin monet myöntävät uskovansa mutta tuon foorumin tarkoitus ei ole levitää mitään uskoa vaan olla keskustelupaikka nimenomaan niille jotka haluavat tukea irtautuessaan todistajien otteesta.

Äänestä

Oletko äskettäin lähtenyt?

Äänestä

Et varmasti ole ainut,sen kun tiedostat niin olet jo varsin pitkällä,eli muitakin kamppailee saman aiheen parissa ja aika kauankin.

-Itse tuossa yön tunteina tutkin laskelmointeja mielenkiinnostani joita russel oli kehittänyt omissa tulkinnoissa,ihmettelen suuresti kuinka nuo laskelmat on menneet todistajille läpi noin vaan.

Valitettavan tosiasia on ettei yksikään laskelma pidä paikaansa.

Viitaat:et
mielessäni lainkaan "uskovainen" vaikka heidän toiminnassan olinkin aktiivinen 20v.

Kuinka sitten jaksoit ja päädyit todistajaksi?,kertomuksesi noin pitkästä jt:nä olosta on mielenkiintoinen.

Äänestä
  • joo, pitkään jaksoin mut lyhykäisesti: 14v jt koulukaveri houkutteli tutkiman raamattua, kotona konkurssi ym talousvaikeuksia, koti myytiin jäin asumaan mummon luo vuodeksi ja sinä aikana menin uskontoon mukaan, ts rupesin suorittamaan: tutkin jt kirjallisuutta, luin raamattua jt oppien mukaan, pidin pieniä harjoitustehtäviä ja JOUDUIN käymään ihmisten ovilla, se oli aina minulle erittäin vaikeaa. Mielestäni jt eivät olekaan "uskovaisia" koska he ovat "totuudessa" näin se siellä opetettiin: he tietävät mikä on oikea uskonto eli he ovat järjen mukaan toimivia muut harhaan hurahtaneita....
    No mukavia ihmisiä ja tarkoitusta ja kiirettä elämään... pian rupesin seurustelee 17v jo naimisiin ja vastoin jt ohjeita kohta lapsia.... mies mielestäni myös vain suoritti uskontoa mutta hän halusi ehdottomasti jatkaa,.... lopettelin toimntaani pikkuhiljaa...odotin että mieskin kyllästyisi....
    mutta tämäpä rupesi vielä aktiivisemmaksi ja vaati sitä etenkin lapsilta. 82 oli kieltäytynyt verensiirrosta ja olin suuressa vaarassa kuolla, jo pian sen jälkeen rupesin ajattelemaan etten oikeesti olisi valmis tälläiseen valintaan uudestaan...ym ym silti vasta 90 luvulla lopetin akt toiminnan. Hoidin äidin osani hyvin mutten olisi halunnut perhettäni uskontoon. Minä olin liiaan kiltti, minä en uskaltanut olla kuten olisin tahtonut. Minusta tuntui ettei ollut vaihtoehtoaja, olimme rakentaneet tietynlaisen elämän...ja ne lapset, mitä olisin voinut tehdä???
    Vasta kun lapset olivat isoja tein mielipiteeni selväksi ja sehän oli paha juttu. Olin pahis, kävin jopa äänestämässä eduskuntavaaleissa. Saa olla pois uskonnosta mutta mitään muuta mieltä et voi olla, ei ainakaan saa sanoa.
    2007 erosin jt:sta ja miehestäni, ostin auton ja kannettavan ja muutin Eteläsuomesta keskisuomeen.
    Minulla on täysin uusi elämä ihanan ihmisen rinnalla kauniissa kodissa, olen tutustunut mitä erilaisempiin ihmisiin ja heidän arvomailmaansa niin täällä maallla kuin siellä eteläsuomessakin. Tunnen olevani vapaa, saan ajatella ja tehdä erilaisia asioita, vaikkapa talvella hiihtää, käydä kursseja ym ei tarvi mennä aina suorittamaan uskontoa. Rakastan joulua, käyn useissa konserteissa ja joulukirkossa ja pidämme kotona pikkujouluja ystävien kanssa. Työnikin puolesta tapaan paljon erilaisia ihmisiä.
    Suurin murheeni ovat lapseni, alkuun väliin nähtiin mutta en ole saanut tavannut heitä kolmeen vuoteen. ja se että tyttäreni kaksostytöt kasvaa enkä saa tavata heitä on surullista. Ainahan lapseni voivat muuttaa mieltään tai jos ovat onnellisia uskonnossaan niin hyvä niin, mutta yhteys pieniin lapsenlapsiin.... Eli: juuri näiden lasten ja lastenlasten tähden minun olisi pitänyt lähteä jo 80 luvulla.
    VS sivuilla olen kirjoitellut pätkiä paula nimimerkillä. Jos siellä käyt lukemassa.... itse käyn siellä aika harvakseltaan ja silloinkin seuraan lähinnä joidenkin tiettyjen juttuja
    näin iltavuorojen jälkeen ja kuutamoyönä kun ei saa vielä unta tulee joskus pyörittyä täällä netissä.
    Näin äiti 52v ilman neljää lastaan ja kahta lapsenlastaan

    Äänestä

  • hyljätty kirjoitti:

    joo, pitkään jaksoin mut lyhykäisesti: 14v jt koulukaveri houkutteli tutkiman raamattua, kotona konkurssi ym talousvaikeuksia, koti myytiin jäin asumaan mummon luo vuodeksi ja sinä aikana menin uskontoon mukaan, ts rupesin suorittamaan: tutkin jt kirjallisuutta, luin raamattua jt oppien mukaan, pidin pieniä harjoitustehtäviä ja JOUDUIN käymään ihmisten ovilla, se oli aina minulle erittäin vaikeaa. Mielestäni jt eivät olekaan "uskovaisia" koska he ovat "totuudessa" näin se siellä opetettiin: he tietävät mikä on oikea uskonto eli he ovat järjen mukaan toimivia muut harhaan hurahtaneita....
    No mukavia ihmisiä ja tarkoitusta ja kiirettä elämään... pian rupesin seurustelee 17v jo naimisiin ja vastoin jt ohjeita kohta lapsia.... mies mielestäni myös vain suoritti uskontoa mutta hän halusi ehdottomasti jatkaa,.... lopettelin toimntaani pikkuhiljaa...odotin että mieskin kyllästyisi....
    mutta tämäpä rupesi vielä aktiivisemmaksi ja vaati sitä etenkin lapsilta. 82 oli kieltäytynyt verensiirrosta ja olin suuressa vaarassa kuolla, jo pian sen jälkeen rupesin ajattelemaan etten oikeesti olisi valmis tälläiseen valintaan uudestaan...ym ym silti vasta 90 luvulla lopetin akt toiminnan. Hoidin äidin osani hyvin mutten olisi halunnut perhettäni uskontoon. Minä olin liiaan kiltti, minä en uskaltanut olla kuten olisin tahtonut. Minusta tuntui ettei ollut vaihtoehtoaja, olimme rakentaneet tietynlaisen elämän...ja ne lapset, mitä olisin voinut tehdä???
    Vasta kun lapset olivat isoja tein mielipiteeni selväksi ja sehän oli paha juttu. Olin pahis, kävin jopa äänestämässä eduskuntavaaleissa. Saa olla pois uskonnosta mutta mitään muuta mieltä et voi olla, ei ainakaan saa sanoa.
    2007 erosin jt:sta ja miehestäni, ostin auton ja kannettavan ja muutin Eteläsuomesta keskisuomeen.
    Minulla on täysin uusi elämä ihanan ihmisen rinnalla kauniissa kodissa, olen tutustunut mitä erilaisempiin ihmisiin ja heidän arvomailmaansa niin täällä maallla kuin siellä eteläsuomessakin. Tunnen olevani vapaa, saan ajatella ja tehdä erilaisia asioita, vaikkapa talvella hiihtää, käydä kursseja ym ei tarvi mennä aina suorittamaan uskontoa. Rakastan joulua, käyn useissa konserteissa ja joulukirkossa ja pidämme kotona pikkujouluja ystävien kanssa. Työnikin puolesta tapaan paljon erilaisia ihmisiä.
    Suurin murheeni ovat lapseni, alkuun väliin nähtiin mutta en ole saanut tavannut heitä kolmeen vuoteen. ja se että tyttäreni kaksostytöt kasvaa enkä saa tavata heitä on surullista. Ainahan lapseni voivat muuttaa mieltään tai jos ovat onnellisia uskonnossaan niin hyvä niin, mutta yhteys pieniin lapsenlapsiin.... Eli: juuri näiden lasten ja lastenlasten tähden minun olisi pitänyt lähteä jo 80 luvulla.
    VS sivuilla olen kirjoitellut pätkiä paula nimimerkillä. Jos siellä käyt lukemassa.... itse käyn siellä aika harvakseltaan ja silloinkin seuraan lähinnä joidenkin tiettyjen juttuja
    näin iltavuorojen jälkeen ja kuutamoyönä kun ei saa vielä unta tulee joskus pyörittyä täällä netissä.
    Näin äiti 52v ilman neljää lastaan ja kahta lapsenlastaan

    Oli hieno kirjoitus tai kuvaus menneestä elämästäsi.

    Mutta nyt sinulla näyttää menevän aika mukavasti,tai oikeastaan upeasti.

    Se kannattaisi kaikkien kuitenkin varsinkin nyt kun on kaikki tieto saatavilla suhteelisen helposti ymmärtää kun päättää lähteä jehovan todistajien järjestöön niin se tie on varsin kaita,järjestössä ei saa olla omia mielipiteitä jotka sotivat järjestön oppeja vastaan mitenkään.

    Uskontona tämä saa monesti heikot ihmiset mukaan tai antaa lohtua sillä heikkona hetkenä,onhan paratiisi hieno jo ajatuksena.

    Sinulla on myös eräitä hyviäpuolia kertynyt tuosta,sait lapset jotka on kuitenkin muualla kuin pahanteossa kaupungilla.

    Vaikka on se koville ottanut ja ottaa kun ei nää lasten lapsia,tässä suhteen järjestön opit on omia oppeja.Kyseessähän on kuitenkin sukulaissuhteet.

    En siis ole todistaja mutta voin vaan kuvitella tai yrittää kuvittella kuinka kauheaa sinulla on nuo jt vuodet suurilta osin olleet.

    Tämä voittaa nyt kaiken sinulla

    "Minulla on täysin uusi elämä ihanan ihmisen rinnalla kauniissa kodissa, olen tutustunut mitä erilaisempiin ihmisiin ja heidän arvomailmaansa niin täällä maallla

    Tunnen olevani vapaa, saan ajatella ja tehdä erilaisia asioita, vaikkapa talvella hiihtää, käydä kursseja ym ei tarvi mennä aina suorittamaan uskontoa."

    Tiedän useita eronneita jt jotka elävät nykyisin melkoisen erinlaista elämää,suurin osa heistä on onnellisia.

    Äänestä

Jehovantodistajat tuottavat uskontojen uhrit ry:n suurimman asiakasryhmän.

Tähänkin asiaan tarkempaa ja yksilöidympää tietoa tarjoaa
veljesseura.org

Äänestä

Ihmettelen suuresti tätä ,uskontojen uhrit ry:n vetäjä on itse ollut todistaja,miten nykyisellään todellista tukea voi antaa kun herra ei usko uskontoihin.

Olen itse ollut paikalla tuolla joskus,tässä tilaisuudessa ei tukea oikein irronnut kenellekkään.

Sinällään idea on hyvä,mutta miten sellainen joka ei usko mihinkään uskonnollisuuteen voi auttaa?

Kertooko hän kaikille ettei jumalaa ole?muuta ei voi juuri kertoa tai toki todisteluja asoiden paikaansa pitämättömyydestä voi,

Sillä kertaa kun itse olin niin ei hän mitään tukea juuri antanut,jokainen sai kertoa stooria vuorollaan,minun kohdalla hypättiin yli ja kuuntelin muiden kertomuksia.

Jos selviää ilman tuota järjestöä niin se olisi paras,esim:muiden ihmisten tuella kuten edellä oleva henkilö (hylätty) meille kertoi onnellisesta uudesta elämästään nykyisen puolison kanssa.

Äänestä
  • Kiitos Pohtijalle kannustuksesta.

    Mutta.....
    Miksi täällä kinnastellaan vs foorumista? Eikö sen pidäkin olla sisäpiirin juttu, joka ei ole ollut jt touhuissa itse ei välttämättä ymmärrä niin hyvin kuin toinen samankaltaisesta lähtenyt. Sehän on vertaistukea.

    Itse oli siis jt ja oma perheeni, sitten en minä enään halunnut olla. KENELLEKÄÄN en tuon n. 16v aikana jolloin olin toimeton paljastanut tuntojani. Sukulaiseni: veljet, äiti, appivanhemmat ym luulivat että olen edelleen jt (vaikka en käynyt edes kokouksissa)

    Työpaikalla kukaan ei tiennyt että perheeni on jt, ja minähän en siellä ollut jt, mikä pelko oli siitä että perheeni "sekopäisyys" paljastuisi koska oikeesti häpesin sitä että tuollainen uskonto kuljetti heitä. Asuimme ja olin töissä keskuksessa jossa perheeni kävi myös kentällä ja pojat alueen koulua.

    Tilanne kotona kriisiytyi ja töissä paljastin parille läheiselle työtoverille, aivan uskomaton suhtautuminen ja tuki heiltä. Kollega oli etsinyt netistä tietoa jt ja suositteli minulle VS sivuja.

    Oli todella vaikea alkaa lukea noita sivuja, mutta ehdottomasti auttoi pääsemään oikeasti eteenpäin. Kun luki muiden ajatuksia niin omatkin mielipiteet tulivat uskottaviksi, ja se että voi olla erimieltä. minulla on mielipiteeni, toisilla on mileipiteensä ja me jokainen voimme niitä vielä muuttaa!

    Minusta oli alkuun aivan itsestään selvää etten usko mihinkään kun en jt oppeja uskonut. En aikonut katsoakaan uskontoihin päin enkä missään nimessä uskovia miehiä.

    Asuin hautausmaan lähellä, siellä kävin kynttilöiden palaessa kävelemässä ja ihmettelin mitä meille kuoltuamme tapahtuu. (jt eivät saa poltaa kynttilää haudalla)

    Sattui hyvin murheellinen Jokelan koulusurmat: menin kappeliin kuuntelemaan sitä varten järjestettyä musiikkitilaisuutta, olin aivan hämilläni ja myös peloissani että oli mennyt kirkolliseen tilaisuuteen. Minä olin menettänyt niin sanotun lapsenuskoni jt oppien mukana. Kun vain heidän oppinsa ja Jumalansa on oikea kaikki muu on saatanasta, etenkin ne jotka luopuvat jt:sta. Näin se aivopestään siellä.

    VS on vertaistuki, sitä tarvitan alkuun ja joskus välillä, toiset on ollut kauan pois ennekuin ovat ryhtyneet pohtimaan tuntojaan ym. Se koskee vain pientä marginaaliryhmää. Ei se ole mikään ammatillinen sydeemi ja kuka siellä nyt aina jaksaa roikkua?? Kun elämään tulee muuta niin ei riitä mielenkiintoa miettiä näitä juttuja, ei ainakaan kinata niistä.

    Minä olen tällähetkellä kiinnostunut kaikenlaisesta henkisyydestä, luen erilaisia juttuaja. nautin hengellisestä musiikista, käyn kirkkokonserteissa, helluntalaisten musiikkijuhlissa ym välillä en viitsi paljoa miettiä ym...mutta mielenkiintoista elämä on!

    Kaikkea hyvää Pohtijalle ja vänkääjille

    Äänestä

  • "Sinällään idea on hyvä,mutta miten sellainen joka ei usko mihinkään uskonnollisuuteen voi auttaa?"

    Antamalla jokaisen päättää itse omista asioistaan. Riippumatta siitä mitä sinä tai joku muu ajattelee, niin ei ole olemassa ainoaa oikeaa uskontoa. Mutta koska valheita ei voi eikä pidä tyrkyttää niin, uskontoja ei voi markkinoida jonain suurempana totuutena.
    Näin ollen, jos joku yhden uskonnon jättänyt kokee, että toinen uskonto on hänelle parempi, niin sitten se on, mutta ei sitä pidä kaikille tyrkyttää.

    Millainen uskontojen uhrien tuki mielestäsi olisi sellainen, joka vain haalisi omaan uskontoonsa uusia uhreja toisista näkemyksistä?

    Äänestä

>> Ihmettelen suuresti tätä ,uskontojen uhrit ry:n vetäjä on itse ollut todistaja,miten nykyisellään todellista tukea voi antaa kun herra ei usko uskontoihin.

Näkökulmaasi vääristää se, että katsot ja tarkkailet kaikkea kristillisen uskon lasien lävitse, joka myös kapeuttaa näkökulmaa.

Islamilaiseen kulttuurin ja sellaiseen aktiivisukuun syntyneenä mitä todennäköisesemmin maailmankuvasi olisivat ko. lasien läpi nähtyjä ja koettuja.

Oikea uskontojen uhrien tuki tulisi olla neutraalia ilman minkään uskonnon, hengellisen aatteen tai muunkaan maailmankatsomus-ideologian läpi suodatettamaa ja ilman minkään maaimanakuva-aatteen lobbamista.

Uskontojen uhri tulee ottaa ja hyväksyä yksilönä sellaisenaan riippumatta siitä onko hän edelleen suuntautunut uskontoihin (kristinusko tai jokin muu) tai kokeeko itsensä uskovaksi iman uskontoja tai onko sittemmin enempi taipuvainen angnostiseen tai ateistiseen näkökulmaan.

Varsin usen uskontojen uhrit ovat henkisesti aivan hajalla ja ovat vasta aivan selvityimisensä alkumetreillä, kaikkea uskontoihin ja uskoonkin liittyvää kyseenalaistamassa, uudelleen punnitsemassa ja luomassa maailmankuvaansakin uudestaan.

Monille se on myös rankka ja raaka identiteettikriisikin, sillä uskonto on ollut sitä hyvin dominoiva. Tuolle _henkilökohtaiselle_ rakennustyölle tulee antaa neutraali tuki ja kaikki sen tarvitsema aika ilman minkään maailmankuvan lobbaamista.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Pohtija... kirjoitti:

Molempia hieman seuranneena ja nyt ihmettelen tätä?

-Luopio joka on joskus ollut jehovan todistaja ja joku hänet on vetänyt uskonnollisuuteen tai kyseiseen uskontoon.

Kuinka on mahdollista että nämä aika moni luopio kun poistuu jehovan todistajuudesta hylkää koko uskonnollisuutensa,käsittämätöntä.?

Onhan heillä täytynyt olla kaipuu hengellisyyteen niin mihin se on kadonnut kun he ei usko edes nooa arkkin olleen olemassa, saatikka muuta.

Kuinka he jättävät koko hengellisyyden jos jehovan todistajista lähtevät?hyvin omituista.

Eikö olisi loogista lukea raamattua ja olla ainakin hengellinen jos on aikaisemmin voinut edes olla todistajana.

-Ja sitten jehovan todistajat mitä ihmettelen myös miten seura on harhautunut kaus jeesuksesta,pidän tätä esteenä ehdottomasti mikäli ymmärtää kuinka jeesus näytti esimerkkiä kaikille.

Lainaus nyt veljesseuran sivustolta:

(Jeesukselle keskeisintä oli ihminen, ja ihmisistä nimenomaan eksyneet lampaat. Todistajille keskeistä on järjestö ja ihmiset ei minkään arvoisia. Kaikista arvottomampia ihmisistä ovat laumasta eksyneet lampaat.)

Näin kirjotti eräs joka on totta.

-Palaan vielä alkuun:

Kuinka nämä luopiot voivat harhautua näin pahoin omissa mietteissään ja niitä ei ole yksi eikä kaksi vaan useita suuri määrä jotka on niin ihmeellisesti saattaneet itsensä ateismilaisiksi.

Sekin on mielestäni uskonto eräällä lailla tai maailman katsomus.

Jos he väittävät esim:jehovan todistajilla on väärin sitä ja sitä niin miksi jättää koko hengellisyys?tätä en voi ymmärtää,he luulevat varmaan että on turhaa enään olla uskonnollinen kun tuhoutuu he eivät ole tutkineet tarpeeksi ja vakuuttuneet raamatun olemassa olosta mutta kumminkin menivät jehovan todistajiksi ja ottivat kasteen.

Käsittämätöntä?

No meni jankaukseksi mutta ei voi kuin levitellä käsiä mitä mahtoi liikkua kun kaste on otettu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu