Asiasta on nyt tietysti käyty aikaisemminkin keskustelua, mutta kertauksen vuoksi.
Eli mitä mieltä olisit suhteesta, jossa ei välttämättä pääsisi toisen kanssa viettämään aikaa, kuin vaikkapa 2 kertaa kuussa tai välillä ehkä kerran kuukaudessa.
Eli mitä mieltä olisit suhteesta, jossa ei välttämättä pääsisi toisen kanssa viettämään aikaa, kuin vaikkapa 2 kertaa kuussa tai välillä ehkä kerran kuukaudessa.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Siinä jäisi hengähdysaikaa välipäiville ja mielenkiinto säilyisi pidempään kun ei ihan joka päivä ole naamakkain. Ehkä jos vain kerran kuussa näkisi voisi vaikka viikonkin sitten putkeen seurustella, jos parin viikon välein niin sitten pitkä viikonloppu ja loma-ajat varmaan riittäisi. Vielä jos se etäsuhde olisi kohtuullisen matkan päässä (1-100km) niin ettei matkat rasittaisi niin olisi se ihan paras suhde varmaankin.
Ihan ok, olen tuollaisessa suhteessa ollut eikä se välimatkaan kaatunut.
En ikinä alkaisi tuollaiseen suhteeseen joka olisi käytännössä pelkkä pano- ja huvittelusuhde.
Siitä puuttuisi kaikki se läheisyys, turva, tuki ja yhdessä asioiden ja elämän jakaminen mikä parisuhteeseen kuuluu. Tuollainen suhde sopii vain epänormaalin tunnemaailman omaaville, jotka eivät elämäänsä kaipaa kuin satunnaista hauskanpitoseuraa ja seksiä, mutta eivät todellisuudessa tahdokaan läheisyyttä ja jakaa elämäänsä kenenkään kanssa. Ei eroa vakipanosuhteesta mussa kuin siinä, että sitä seksiäkin olisi harvemmin kuin tavallisessa vakipanosuhteessa. Huono diili.
Sitä miksi tuo sulkisi pois läheisyyden, en ymmärrä. Kait siinä kun viikonlopuksi menee toisen luo, olisi aikaa pitää toista sohvalla kainalossa ihan hyvin. Itse ainakaan jaksaisi koko aikaa panna.
Läheisyys on muutakin kuin fyysistä läheisyyttä ja sitäkään ei tuollaisessa suhteessa olisi kuin harvoin. Minkäänlaista henkistä läheisyyttä ja yhdessäjakamisen tunnetta tuollaisessa suhteessa ei koskaan tulisikaan, kun tavattaisiin vain silloin tällöin ja arki ja lähes koko elämä elettäisiin erillään kumpainenkin tahoillaan.
No yhä olen hieman eri mieltä. Osittain olet oikeassa, mutta kyllä siinä saa sen psyykkisen puolen läheisyyteen myös.
Sinulle sellainen vajavainen suhde ehkä riittää, minulle ei. Minä tahdon itselleni elämänkumppanin, enkä vain satunnaista seuraa. Yhtenäisyys on sitä vajavaisempaa mitä vähemmän yhdessä ollaan ja oikeasti jaetaan elämää ja eletään sitä yhdessä. Itse en tuollaista jämäsuhdetta tahdo.
Tuollaisen suhteen tarkoitus ei liene ole jatkua kunnes kuolema meidät erottaa pisteeseen tuollaisena.
Eli tarkoitus olisi elää tuollaisessa epätyydyttävässä vajaasuhteessa toivoen ja haaskaten elämäänsä odottaen parempaa kunnollista suhdetta, jossa olisi oikeasti hyvä olla?
Ei kiitos.
Etsin mieluummin sellaisen ihmisen, joka on valmis aidosti jakamaan elämänsä toisen kanssa, kuin haaskaan oman elämäni odottaen jotain ehkä joskus tulevaa.
Tarkoitus lienee, että tuo suhde myöhemmin olisi sitten erilainen...
Niin eli kyseessä olisi juuri kuvaamani tilanne. Elettäisiin vain jonkilaisessa odotustilassa huonossa kompromissisuhteessa, joka on vain varjo siitä mitä puolin, jos toisin tyydyttävä suhde on. Pelkkää satunnaista kodin leikkimistä, odottaen ja toivoen, että se suhde muuttuisi paremmaksi ja olisi joskus aitoa jakamista ja yhdessä elämistä.
Ei ole minua varten tuollainen ainakaan. Siinä menisi vain elämä hukkaan odottaen epätyydyttävästä suhteesta jotain parempaa ja samalla siinä odotustilassa ollessa sulkisi pois mahdollisuuksia, joissa voisi olla onnellinen nyt, eikä vasta joskus hamassa tulevaisuudessa.
Siis mitään vitun leikkimistä ja toivomista. Sitten joku päivä sitä saattaisi olla se mahis muuttaa lähemmäs toisiaan tai jopa yhteen, sillä tuskin se lähekkäin asuminen sinulle riittäisi, kuulostaa vähän siltä.
Muutenkin kun seurusteluaika voi olla aika pitkä, vaikka asuttaisiin lähekkäin... Ja sen aikana ei kaikki välttämättä ole muutenkaan 24/7 yhessä. Voisin jopa kuvitella ja mitä kokemusta itselläni on, niin juttu tapaa edistyä hieman nopeammin, jos asuu vähän etäällä, näin mulla. Kun sinne menee, niin sitten sitä myös yöpyy siellä ja ollaankin paljon nopeammin paljon läheisempiä. Muutama pitkä viikonloppu ja on toisen luona kuin kotonaan.
Niin niin, eli kyseessä olisi tällainen "sitten joku päivä -suhde", jossa eletään vain odottaen sitä jotain mahista elää kunnollista yhteiselämää tyytyen rippeisiin ja haaskaten elämäänsä. Ei kiitos.
Lähekkäin asuminen riittäisi ainakin alkuun oikein hyvin, koska siinä olisi mahdollista tavata silloin, kun haluaa ja viettää aikaa yhdessä jomman kumman luona muutakin kuin vain joskus. Olen ennemmin sellaisen kumppanin kanssa, jonka kanssa voi olla onnellinen nyt eikä vasta ehkä sitten joskus. Tyydy sinä vain tuollaiseen puolittaiseen suhteeseen, jossa eletään yksin odotustilassa vain satunnaisesti tapaillen, jos kerran se sinulle riittää. Minua sellaiset suhteet eivät houkuta.
MItähän se seurustelu yleensä on? Eikö se aina ole "sitten joku päivä -suhde"?
Ei ole. Useimmat tasapainoiset seurustelusuhteet ovat nyt ja tässä tapahtuvia ja yhdessä elettäviä, eikä vain ehkä sitten joku päivä toteutuvia haavekuvia missä ollaan paremman puutteessa epätyydyttävässä suhteessa enimmän ajan yksin unelmoiden vain siitä mitä tahtoo ja toivoo.
No joo näe miten näet, enkä minäkään etäjuttuja ongelmattomina näe.
Mutta se että se olisi jotenkin vajaa, onneton, huvittelu, odotustila, kompromissi, tipe, haaskausta tai jotain muuta... sitä näkemystä en nyt jaa, jos se molemmille suhteessa olijoille toimii ja molemmat ovat siihen valmiita panostamaan.
Toki onhan se varmasti noita asioita sinulle, sitä en epäile, jos niin sanot. Vaan ei pidä olettaa, että se olisi sitä muille.
Jos se kerran ei ole sinulle epätyydyttävää tai mitenkään vajaata elämää vaan täyttää kaikki toiveesi suhteelta ja olisit etäsuhteessa onnellinen, niin miksi ihmeessä sitten tahtoisit muuttaa etäsuhdetta tulevaisuudessa?
"Tuollaisen suhteen tarkoitus ei liene ole jatkua kunnes kuolema meidät erottaa pisteeseen tuollaisena. Tarkoitus lienee, että tuo suhde myöhemmin olisi sitten erilainen..."
No sivuun huomautan, että mitä jos kykenen olemaan ihan yhtä tyytyväinen tai vielä syytyväisempi sitten...
Tai kenties en olisi tyytyväinen siinä etäsuhteessa, jos sen ei olisi koskaan tarkoituskaan kehittyä ei-etäsuhteeksi.
Samaa mietin itsekin, että miksi muuttaa sellaista mihin on tyytyväinen, mutta ehdit kommentoida ensin.
Koska miksi pitää olla joku yksi ainoa tapa olla?
Mä tykkään jumalauta jugurtista ja viilistä molemmista. Välillä ostan toista.
Ja lisättäköön nyt vielä sen verran, että en siis näe etäsuhdetta parempana vaihoehtona, päinvastoin... Mutta en näe sitä poissuljettuna vaihtoehtona.
Jos kerran sinustakin etäsuhde on huonompi vaihtoehto. niin miksi ihmeessä tämä vänkääminen asiasta. Silloinhan se on jotenkin vajaa, onneton, huvittelu, odotustila, kompromissi, ripe ja haaskausta. Tuon totesin jo aikoja sitten, että jos sinä olet siihen valmis tyytymään etkä pidä sitä poissuljettuna vaihtoehtona, niin siitä vain. Minä sen vaihtoehdon poissuljen, koska se olisi epätyydyttävää elämää toivoen vain sitä, että tulisi joskus onnelliseksi parisuhteessa rakkaansa kanssa.
No eikö jokasessa suhteessa ole joskus edessä kysymys yhteen muutosta jos tosissaan ollaan. Kyllä minusta yksi parisuhteen merkki on että nukutaan saman peiton alla.
Olisi ihan perseestä tuollainen.
Se on just sopiva määrä tapaamisia.
Jos tuon useammin haluaa tavata, on naisten mielestä takertuva symbioosimies. Parempi kun on suosiolla yksin, eikä edes yritä, niin ei voi naiset syyttää ainakaan takertumisesta.
No aika harvoin olisi tapaamisia. Kerran viikossakin olisi harvoin, mutta voisi vielä väliaikaisesti mennä.
Tuollainen lienee harvalle sopii, vaikka usein toisin sanotaan. Tuo vaatii kaksi itsenäistä, läheisriippumatonta ihmistä, jotka osaavat arvostaa laatuaikaa. Vaatii onnistuakseen lisäksi luottamuksen, arvostuksen ja kunnioituksen. Sopii esim.työelämässä oleville henkilöille, joiden työaika jotain muuta kuin ma-pe 8-16, tarkoittamatta tuolla kuitenkaan uraputkisia oravanpyörässä olevia. Ihanteellinen ihmisille, joilla ei perheenperustamisvietti enää jyllää voimakkaana ja jotka ovat tottuneet myös nk. omaan aikaan ja tilaan. Onnistuessaan hyvä suhde, valitettavasti tuollaiseen kykeneviä vaan ei taida olla kuin hyppysellinen :)
Ja tuo edellä määrittelemäni siis ainoastaan oma mielipiteeni asiaan, ei sen kummempaa ;-)
Tuo parisuhteessa elävien ja sitä toivovien leimaaminen läheisriippuvaisiksi ja itsenäisyyteen kykenemättömiksi kertoo enemmän sinun sitoutumiskyvyttömyydestäsi ja tunnevajauksestasi kuin yhdestäkään normaalia parisuhdetta toivovasta tai siinä elävästä.
"Tuo vaatii kaksi itsenäistä, läheisriippumatonta ihmistä, jotka osaavat arvostaa laatuaikaa."
Totta
" Vaatii onnistuakseen lisäksi luottamuksen, arvostuksen ja kunnioituksen."
Tämäkin totta
Sopii esim.työelämässä oleville henkilöille, joiden työaika jotain muuta kuin ma-pe 8-16, tarkoittamatta tuolla kuitenkaan uraputkisia oravanpyörässä olevia.
Täh? Miksei muka voisi olla normityöajat?
"Onnistuessaan hyvä suhde, valitettavasti tuollaiseen kykeneviä vaan ei taida olla kuin hyppysellinen :)"
Niinpä, valitettavasti näin.
Sovitaan näin ;-)
Itse en ikinä ryhtyisi etäsuhteeseen.
Mutta eri ihmisille toimii eri asiat...
Teille "ehdottomasti ei etäsuhdetta" -kirjoittajille kysymys: Mitä jos jonakin päivänä tutustuisitte ihmiseen, joka olisi juuri sitä mitä etsitte? Hän olisi lomamatkalla kotikaupungissanne tai te hänen kotikaupungissaan tai mikä ikinä johdattaisikin yhteen mutta tuntisitte, että tämä on se ihminen jonka seurassa on äärettömän hyvä olla. Välimatkaa olisi kuitenkin sen verran, että matka-ajan ja kustannukset huomioon ottaen joka viikonloppu ei olisi mahdollista nähdä.
Jättäisittekö tosiaan käyttämättä tilaisuuden katsoa, voisiko juttu johtaa johonkin vain siksi, että se vaatisi hieman tavallista enemmän panostamista?
En edes päätyisi tuollaiseen tilanteeseen, kun en antaisi tuttavuuden syventyä henkilön kanssa, jonka kanssa yhteinen tulevaisuus olisi erittäin epätodennäköinen.
Jättäisin tosiaan kyseisen "tilaisuuden" käyttämättä, mutta en sen vuoksi, että se vaatisi "hieman tavallista enemmän panostamista" vaan koska se vaatisi todella paljon panostamista hyvin epävarmojen tulevaisuudennäkymien vuoksi. Tällä samalla kaavalla on nähty satoja kertoja jonkun tuhlaavan elämänsä odottaen (yleensä turhaan) varatun ottavan eron nykyisestään tai sen vakipanonsa tai lomaromanssinsa tahtovankin sitoutua.
Suhteen onnistumismahdollisuudet ovat tarpeeksi pienet ilmankin, että sen esteenä on alusta lähtien pitkä välimatka ja kaikki siihen liittyvät ongelmat. Suhde olisi pääasiassa toisen ikävöintiä ja sitoutumista olemattomaan suhteeseen, jonka toivoisi joskus toteutuvan. Etenkin miehet usein myös pettävät tämän kaltaisissa suhteissa, koska eivät kestä jatkuvaa ikävää ja seksin vähyyttä. En itsekään laittaisi koko elämääni jäihin pelkän epävarman mahdollisuuden vuoksi, en siksi, että en kykenisi olemaan uskollinen, vaan siksi, että en halua sulkea pois mahdollisuuksia ja kieltäytyä tutustumasta muihin potentiaalisempiin kumppaniehdokkaisiin pelkän äärimmäisen epävarman toiveen varassa.
Parhaimmassakin tapauksessa, jos etäsuhde joskus etenisi yhdessä asumisen tasolle, niin sen onnistumisen mahdollisuudet ovat vielä paljon pienemmät kuin muissa suhteissa, koska arjen jakamista ja yhdessä olemista ei ole voitu kokeilla samoin kuin lähempänä asuvan kanssa ennen yhteenmuuttamista. On kuitenkin täysin eri asia tavata toista satunnaisesti viikonloppuisin ja lomilla, kuin elää arkea yhdessä.
En tahdo elää elämääni puolittain vain odottaen toiveitteni toteutumista, kun voin elää sitä täysillä jo nyt jonkun toisen kanssa, joka on valmis sitoutumaan yhteiselämään tässä päivässä eikä vasta joskus tulevaisuudessa. Elämä on lyhyt eikä sitä mielestäni ole varaa tuhlata siihen, että vain odottaa toivomiaan asioita tapahtuvaksi joskus.
Onhan noita tullut kokeiltua. Opiskelua ja työtä eri paikkakunnilla, ihastumisia kaukaa kotoa. Ikävähän siinä pukkaa.