Miten pitäisi suhtautua, kun lapseni oli lapsena erään toisen lapsen kanssa parhaita ja ainoita ystäviä. He olivat erottamattomia, mutta kun alkoi lukioikä, niin kaveri rupesi liikkumaan uusien kavereiden kanssa ja jätti tämän meidän lapsen täysin, ei edes moikannut käytävällä tai luokassa. No lapseni tästä tietysti loukkaantui, eikä osaa antaa anteeksi ees nyt yli 10 vuotta tapahtuman jälkeen. Ei kuulemma tunne kaveria enää ystäväkseen,vaikka olen yrittänyt selittää, että kyseessä on ollut täysin keskeneräisten ihmisten tapahtuma ja erkaantuminen, johon lapseni ei tarvitse olla osallisena mitenkään.
Nyt kun me vanhemmat olemme joskus tavanneet tätä kaveria, niin hän on kovasti kysellyt mitä lapsellemme kuuluu ja on ollut halukas tapaamaan, mutta lapsemme (28v) ei voi unohtaa tapahtumia, eikä halua tavata. Kyseessä on kuitenkin ollut ihan kunnon kaveri aikoinaan. Kaveri ehdotti nyt jouluna, että tapaisivat "yhteisen mielenkiinnon" merkeissä maaliskuussa, mutta lapseni ei vain lämpene. Aavistan että lapsellemme voisi olla hyväksi ystävystyä uudelleen entisen kaverinsa kanssa, mutta miten saada hänet antamaan anteeksi menneet ja yrittämään uudelleen. Kummallakin on jo avopuolisokin ja meillä myös lapsenlapsi.
Puhun vain lapsesta vaikka tiedostan, että kyseessä on jo aikuinen ihminen.
Onko kellään vastaavasta tapauksesta kokemusta??? Jos on niin kommentoisitteko...
Nyt kun me vanhemmat olemme joskus tavanneet tätä kaveria, niin hän on kovasti kysellyt mitä lapsellemme kuuluu ja on ollut halukas tapaamaan, mutta lapsemme (28v) ei voi unohtaa tapahtumia, eikä halua tavata. Kyseessä on kuitenkin ollut ihan kunnon kaveri aikoinaan. Kaveri ehdotti nyt jouluna, että tapaisivat "yhteisen mielenkiinnon" merkeissä maaliskuussa, mutta lapseni ei vain lämpene. Aavistan että lapsellemme voisi olla hyväksi ystävystyä uudelleen entisen kaverinsa kanssa, mutta miten saada hänet antamaan anteeksi menneet ja yrittämään uudelleen. Kummallakin on jo avopuolisokin ja meillä myös lapsenlapsi.
Puhun vain lapsesta vaikka tiedostan, että kyseessä on jo aikuinen ihminen.
Onko kellään vastaavasta tapauksesta kokemusta??? Jos on niin kommentoisitteko...
Vastaukset 4
Vanhimmat
En itsekään voisi antaa anteeksi. lukioikäinen ei ole enää lapsi, vaan tietää tasan mitä tekee. Ymmärrän tyttöäsi. Lopeta sinäkin jo tuon jankkaaminen.
Komppaan edellistä. Kyllä lukioikäinen on jo melkein aikuinen, että tasantarkaan tietää ja ymmärtää mitä tekee.
Mullakin "ystävä" käänsi noihin aikoihin selän kun löysi uusia "hienoja" kavereita ja alkoi puhumaan paskaa seläntakana ja syrjimään ja savustamaan ulos yhteisistä porukoista. Takaisin ei ole tulemista!
Jokainen tekee omat valintansa, niin myös tyttäresi. Kunnioita häntä, hänen valintojaan ja elämäänsä ja anna ex-ystävän kärsiä tekojensa seuraamuksista.
Aivan samaa mieltä kuin edelliset. Sinun ei pidä puuttua tyttäresi ystävystymiseen mitenkään, koska asia ei kuulu sinulle. On tuolta kaveriltakin erittäin tahditonta ja epähienoa värvätä sinua hakemaan lepyttelyä. Jos hän olisi fiksu ihminen, hän ottaisi itse yhteyttä tyttäreesi ja pyytäisi anteeksi lukioaikaista käytöstään.
Jos sinun tyttäresi on löytänyt omat ystävänsä ja elämänsä sekä osannut jättää epåluotettavat ystävät matkan varrelle, niin siitä pitäisi olla iloinen, sillä kaikki eivät ikinä opi erottamaan todellisia ystäviä, vaan suostuvat huonoon kohteluun ystävyyden nimissä.
Kiitos teille vastauksista. Olen kyllä itsekin kokenut samantapaisen asian juuri lukioikäisenä ja aivan samalla tavalla loukkaantunut entiselle ystävälleni, jolle en vain voi antaa anteeksi. Kuinka olinkin sen niin unohtanut!
Mutta lapseni tapauksessa ajattelin varmaan liikaa sitä, kuinka he olivat kuin veljekset ja viihtyivät yhdessä kunnes...
Ikävä asia on vielä, että lapsellani ei juuri ole kavereita ja hän tahtoisi niitä, mutta kun ei niin ei. Perhe hänellä on, mutta kaverit puuttuvat ja siitä hän kärsii ja se tuntuu myös perheasioissa omalla tavallaan, joten siksi toivoin kaverien vielä löytävän toisensa.
Asia siis on hieman mutkikkaampi kuin aluksi saattaa luulla. Enkä tiedä tajuaako kaveri, miksi lapseni on hänelle suuttunut. Sitä paitsi hän on ottanutkin yhteyttä lapseeni, joka ei siis lämpene ajatukselle, vaikka ehkä syvällä sielussaan ehkä haluaisikin. Mene ja tiedä. Olen joskus meinannut valaista tälle kaverille, mistä lapseni on hänelle loukkaantunut, mutten ole kuitenkan sitä tehnyt. Luulen ettei hän edes tajua loukkaantumista. Ihmettelee ehkä vain, miksei lapseni ole enää hänen kaverinsa.
Ehkä on siis parempi etten todellakaan puutu tähän asiaan, niin kuin sanotte, vaikka asian valaiseminen saattaisi muuttaa vielä suhteita,,,
Että tällaisia ajatuksia....