hajottaa...

Pohjatiedoiksi: olemme molemmat keskisuomesta parikymppisiä ja aika kokemattomia seurustelussa, minulla vähän, hänellä ei ole kokemusta mistään.

Tapailtiin yhden miehen kanssa, muttei koskaan menty suutelua pidemmälle. Sanoi lopulta ettei ole kiinnostunut minusta ''siinä mielessä'' koska olen ylipainoinen hän ei tuntenut fyysisesti minuun vetoa. Halusi kuitenkin viettää aikaa kanssani ystävänä koska olen hyvää seuraa...
Tämän jälkeen pidin taukoa tapaamisissa koska itse olin ihastunut...

Nyt ollaan nähty joitain kertoja ja joka kerta on ollut halailua ja lähekkäin olemista (hän löysi seurassani itsestään läheisyydenkaipuisen ihmisen ja myönsi kaivanneensa seurassani eniten lähekkäin olemista) Parin viimeisimmän kerran aikana on mukaan kuvioihin tullut (hänen toimestaan) intimimipää koskettelua (rinnat ja peppu), jota en ole estänyt (tiedän että pitäisi...)

Joka tapaamiskerralla hän on ottanut jossain vaiheessa puheeksi painoni tai kokoni neutraalisti (ei haukkuen tms). Olen laihtunut vähän, ainakin näin hän on epäillyt...

Ongelmallisinta on se, että vaikka edelleen välitän kyseisestä ihmisestä, en tiedä haluaisinko seurustella hänen kanssaan vaikka laihtuisin ''tarpeeksi'' koska en kelvannut sellaisena kuin olen/olin...

Ei varsinaisesti kysymystä, lähinnä vaan mielen purkua kun tuntuu että unikin pätkii pohtiessä tätä kuviota.
050
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


tuhti kirjoitti:

Pohjatiedoiksi: olemme molemmat keskisuomesta parikymppisiä ja aika kokemattomia seurustelussa, minulla vähän, hänellä ei ole kokemusta mistään.

Tapailtiin yhden miehen kanssa, muttei koskaan menty suutelua pidemmälle. Sanoi lopulta ettei ole kiinnostunut minusta ''siinä mielessä'' koska olen ylipainoinen hän ei tuntenut fyysisesti minuun vetoa. Halusi kuitenkin viettää aikaa kanssani ystävänä koska olen hyvää seuraa...
Tämän jälkeen pidin taukoa tapaamisissa koska itse olin ihastunut...

Nyt ollaan nähty joitain kertoja ja joka kerta on ollut halailua ja lähekkäin olemista (hän löysi seurassani itsestään läheisyydenkaipuisen ihmisen ja myönsi kaivanneensa seurassani eniten lähekkäin olemista) Parin viimeisimmän kerran aikana on mukaan kuvioihin tullut (hänen toimestaan) intimimipää koskettelua (rinnat ja peppu), jota en ole estänyt (tiedän että pitäisi...)

Joka tapaamiskerralla hän on ottanut jossain vaiheessa puheeksi painoni tai kokoni neutraalisti (ei haukkuen tms). Olen laihtunut vähän, ainakin näin hän on epäillyt...

Ongelmallisinta on se, että vaikka edelleen välitän kyseisestä ihmisestä, en tiedä haluaisinko seurustella hänen kanssaan vaikka laihtuisin ''tarpeeksi'' koska en kelvannut sellaisena kuin olen/olin...

Ei varsinaisesti kysymystä, lähinnä vaan mielen purkua kun tuntuu että unikin pätkii pohtiessä tätä kuviota.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu