Miksi oma sähköyhtiö myytiin Vattenfallille?

Voiko joku päättäjistä kertoa miksi tällainen selvästi typerä päätös on aikoinaan tehty? seurauksena kalliimpaa sähköä eikä kunnalle myyntituloja sähköbisneksestä?
Toinen asia mikä ei mene jakeluun on tuo sopimus myynnistä neljä milliä? miksei myyty jos sopu olisi syntynyt omalla ehdotuksella? nythän osakkeista ei enää tuota lehtijutun mukaan saa!
107623
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 107

Vanhimmat

Sähkölain (319/1979) korvannut sähkömarkkinalaki poisti lähes 100 vuotta käytössä olleen sähkölaitosmonopolin. Lappajärveläiset ehkä aavistivat, että kunnan pieni sähkölaitos ei kykene kilpailemaan avautuvilla sähkömarkkinoilla. Osakekannan myynnin eräs peruste kunnallisten asiakirjojen perusteella lienee ollut Lappajärven kunnan ongelmallinen kuntatalous.

Äänestä

Ei ollut mistään aavistuksesta kyse.Sähköyhtiössä vastutettiin kauppaa.Lehtimäen sähkökin edesmennyttä Lappajärven sähköyhtiötä paljon pienempänä pärjää vallan mainiosti,eikä yksikään sähkölaitos ei ole tässä maassa mennyt konkkaan.Sähkön siirtomaksut olisivat joka tapauksessa jääneet omaan kuntaan.Ainut syy myyntiin oli saada vaivattomasti tukku rahaa jolla paikata kuntataloutta.

Äänestä

Kevennyksenä tähän sähkökeskusteuun voisi hieman muunnellen siteerata Esko Nikkaria "Pohjanmaa" elokuvan poliisikuulustelussa: "No nuo Lappajärvisethän nyt tiedetään.Myivät sähköyhtiönsä että saavat rahaa.Nyt niillä ei oo rahaa eikä sähköyhtiötä"... ;)

Äänestä
  • Lappajärven kunta voi haastaa vattenfallin oikeuteen koska Se osti Lappajärven sähkön liian halvalla,eli Vattenfall sai kiellettyä valtiontukea.

    Äänestä

  • kiiski kirjoitti:

    Lappajärven kunta voi haastaa vattenfallin oikeuteen koska Se osti Lappajärven sähkön liian halvalla,eli Vattenfall sai kiellettyä valtiontukea.

    Ei Vattenfaalia, vaan silloisia päättäjiä vastaan, kun ei esim. järjestetty kilpailua myynnistä.

    Äänestä

  • oikein näin. kirjoitti:

    Ei Vattenfaalia, vaan silloisia päättäjiä vastaan, kun ei esim. järjestetty kilpailua myynnistä.

    Eikös parempiakin tarjouksia ollut mutteivat kelvanneet?

    Äänestä

  • kiiski kirjoitti:

    Lappajärven kunta voi haastaa vattenfallin oikeuteen koska Se osti Lappajärven sähkön liian halvalla,eli Vattenfall sai kiellettyä valtiontukea.

    Eikös siinä käynyt niin että,Lapuan sähkö ostanut,ja myi sitten vattenvallille

    Äänestä

toi oli hauska Nikkarin kommentti:):):):)

Äänestä
  • ei rahaa, ei sähköyhtiötä ja pian ei mitään muutakaan kuin Kauhava kyltti:)

    Äänestä

Vaikuttiko päätöksentekoon lajukset,matkoista ainkin puhuttiin.Voisiko tutkia vielä?
Vaikka asia on vanhentunut olisi hyvä tietää jos on harrastettu rikollista toimintaa.

Äänestä

Onhan se merkillistä jos kunnan omaisuutta ei olla myyty eniten tarjoavalle?? mistä sen saisi selville?

Äänestä

Voiko joku kertoa kuinka paljon Lappajärveläiset veronmaksajat ja yrittäjät ovat maksaneet vuosien saatossa korkeaa vattenfallin sähkömaksuja kuin jos laitos olisi ollut omana? entä oikeudenkäyntikuluina? nythän enää tappelun jälkeen ei ole muuta suuntaa kuin pakkoliitos Kauhavaan!

Äänestä

tuotahan ei kukaan tiedä , mutta siis eihän se sähköyhtiö ihan pelkästään tuota, on siinä myös kulut, pitäähän linjat korjata ja uusia , että ei se ihan noin yksinkertaista ole. onkohan tuossa riitelyjen taustalla taas kerran nuo henkilökemiat , eli asiat ei riitele vaan henkilöt , eli ketähän on ollut siinä sähkövoiman kuntatyhtymässä Lappajärven edustajina.

Äänestä
  • Kaikki sähköyhtiöt korjaa linjojaan...silti jää viivan alle plussaa.Mitkäpä muut kuin kemiat...ei yksistään sähköasioissa vaan kaikissa yhteistyökuvioissa naapurikuntien kanssa.

    Äänestä

Sähköyhtiön oli ja meni, mutta nyt pitää olla hereillä mitä pankin kanssa tapahtuu jos
tulee 100 % yhteisvastuu(yksi maksuvalmius ja yksi vakavaraisuus) Mihin käytetään
pääomia joita kerätty jo vuodesta 1924 asti.( 90-luvun alussa skop:n hattu kiersi
pitkin maakuntia jatkuvasti ja lopputulos, että skop:n terveet osat meni kilpailijoille ja
ne sp:t, jotka ei hattukeräykseen lähteneet säilyivät itsenäisenä ja kannattavina pankkeina)

Äänestä

lappajärvi 2020: siwa ja bensa-automaatti...... siinäpä ne lähipalvelut on mitä Kauhava tarjoaa... tai noikin tarjoaa jokin liikeketju!

Äänestä

Vaihtoehdot on vähissä, mutta taitaa olla nämä: takaisin Op-Pohjolaan, Sp-ryhmä,
oma yhteenliittymä jossa kustannukset on hyvä kysymys ?

Äänestä

juu turhaa ikivanhaa säkökauppaa murehditaan , keskitytään vaan nykytilanteeseen , pankin kohtalo nyt ei onneksi ole kunnan käsissä , mutta kyllä se paras vaihtoehto taitaa olla palata op-pohjolaan se oma yhteenliittymä taitaa tulla liian kalliiksi.

Äänestä

Toinen asia tietysti on se, että pop toiminta jatkuu kun keskuspankki/Bonum Pankki
Oy rekisteriin 27.12.2013 ja mikäli pääomat maksettu on peli taas selvä, että kuluja
tulee ja kukaan ei tiedä kuinka paljon

Äänestä
  • Bonum Pankki Oy rekisteriin 23.12.2013 entinen Ach Finland Oy

    Äänestä

Onko sähkökaupassa salailtavaa jos sitä ei voi tutkia?????

Äänestä

Ei kai kaupassa mitään salaisuuksia ole,mutta kuka alkaa tutkia vanhaa kauppa ja
kuluja tulee.Vattefall osti pitkin maakuntia useita sähköyhtiöitä joten tutkittavaa
riittää

Äänestä

Huhu kertoo ettei selkeästi parempi tarjous kelvannut vaan oli pakko myydä pilkkahintaan vattenfallille!! Miksi?? Se ei vaadi suuria selvityksiä....kertokaapas totuus ken tietää!!!

Äänestä
  • Eikä minua kuntalaisena kiinnosta kuin Lappajärven toiminta vattenfallin kaupoissa!! Miksi omaisuus myytiin, miksi Se myytiin huonolla tarjouksella ja paljonko kunta hävisi? Ketkä oli kunnan puuhamiehet!?

    Äänestä

eikös se myyty Lapuan sähkölle , joka taas myytiin vattenfallille ja ei se ihan oikeasti tainnut olla bisnestä Lappajärvellä se sähköyhtiön pyöritys, vaikka moni niin luulee ja kuvittelee ja mistä noita vanhoja huhuja kukaan tietää, niiden oikeellisuutta ei ainakaan enää voi tietää ja kuluuhan se aika vanhoja penkoessa .

Äänestä
  • Asennus toiminta oli huonoa bisnestä,sähkön myynti oli kannattavaa.Olisi pitänyt ajoissa luopua asennustoiminnasta,mutta Lappajärvellä on se vika pitää työllistää,kuten osuuskaupassa ja kunnassa vieläkin ja kansa maksaa.

    Äänestä

näin se on , Lappajärvellä valitettavasti eletään jotenkin vanhassa ajassa , tuo vaan taitaa koitua osuuskaupankin kohtaloksi

Äänestä

Koitui koko kylän kohtaloksi ja kova on hinku Kauhavan syliin monella kaverilla....

Äänestä
  • Pitää pyrkiä niin pian kuin mahdollista kuntaliitoksiin, ettei käy niin ettei kukaan huoli

    Äänestä

Oiskohan nämä kunnanjohtajan pontevat lehtikirjoittelut, kunnan oikeusjutut vain hyvä tapa saada huomio pois todellisesta mätäpaiseesta eli mitä on aikoinaan tehty? Miksi sähköyhtiö on myyty ilmeisesti alihintaan?? kuka kertoo totuuden!

Äänestä

sen verran se on jo vanha asia ja tapahtunut markka aikana , että mikä se oikea hinta sitten on sitäkin on vaikea sanoa .

Äänestä

mutta jos ois ollut parempiakin tarjouksia huhujen mukaan eikä oo kelvanneet???

Äänestä

niin huhuja liikkuu aina joka asiasta, mutta kuka tietää että ne on tosia.

Äänestä
  • Itäkylä sai liikuntahallin sähkön rahoilla.

    Äänestä

Hyvä että edes osa jäi omaan pitäjään ettei kaikki sille Laukkaselle.

Äänestä

Kylillä on jo tosiaan riittävästi näitä Laukkasia, jotka pelaa härskisti vaan omaan
pussiin ja unohtavat kaiken muun.

Äänestä

Nyt ollaan vain kussukassa ja yritetään vetää huomio naapurikuntiin, jottei oman sähköyhtiön myynti kaikkine järjettömyyksineen paljastu kuntalaisille!

Äänestä
  • Muuten Sähköyhtiön myynnissä suoritettiin täysimittainen kilpailutus. Yhtiö myytiin kilpailutuksen jälkeen Lapuan sähkölle. Useiden tarjoajien joukossa oli mm. Alajärven sähkö. Eli yhtiö myytiin lain mukaisesti korkeimman tarjouksen tehneelle.

    Äänestä

  • tarvonen kirjoitti:

    Muuten Sähköyhtiön myynnissä suoritettiin täysimittainen kilpailutus. Yhtiö myytiin kilpailutuksen jälkeen Lapuan sähkölle. Useiden tarjoajien joukossa oli mm. Alajärven sähkö. Eli yhtiö myytiin lain mukaisesti korkeimman tarjouksen tehneelle.

    niiin sinähän sen tiedät,sähkössä oli kenties huonoin johtaja mitä lappajärvellä koskaan ollut,hyvältä hais ja tukka oli hyvin,mutta siinnä se olikin,johtaminen alaarvoista

    Äänestä

olikos korkein tarjous se jolle myytiin??? huhut kertoo aivan muuta!

Äänestä
  • Huhut on huhuja ja huhujen perässä juokseva on huhujensa vanki. Valtuusto möi yhtiön korkeimman tarjouksen tehneelle. Muu vaihtoehto ei ole edes lain mukaan mahdollista.

    Äänestä

  • tarvonen kirjoitti:

    Huhut on huhuja ja huhujen perässä juokseva on huhujensa vanki. Valtuusto möi yhtiön korkeimman tarjouksen tehneelle. Muu vaihtoehto ei ole edes lain mukaan mahdollista.

    meneekö siellä kaikki lakien mukaan

    Äänestä

juurikin näin ja Lappajärvi on täynä huhuja ja juoruja , no eiköhän ne paperit löydy kunnan arkistosta, että sinne vaan selailemaan jota kiinnostaa

Äänestä
  • lain mukaan:):) no se ei ois ensi kerta kun tässä kunnassa lakia rikotaan!

    Äänestä

  • hellanlestas kirjoitti:

    lain mukaan:):) no se ei ois ensi kerta kun tässä kunnassa lakia rikotaan!

    Mikähän mahtaakaan olla se toinen ja kolmas kerta kerta???

    Äänestä

no sitten paperit pöytään ja fakta esiin jos ei pelättävää - kuuleman mukaan satojatuhansia hävisi kunta kun hyväksyi huonomman tarjouksen??

Äänestä
  • Ellei totuus pelota, niin käyppä nyt kunnan arkistossa. Siellä on kaikki kauppaa koskevat asiakirjat hyvässä järjestyksessä ja tallessa. Ei tarvitse huhujen perässä juosta.

    Äänestä

jospas joku toimittaja selvittää asian:) kaikkihan ei aina näy papereissa:)!!

Äänestä
  • Ei tarvita mitään toimittajaa. Jokainen voi käydä katsomassa. Kaikki asiaan liittyvät paperit näytti olevan hyvässä järjestyksessä. Siitä vaan selailemaan...

    Äänestä

Eihän se oikein järkevältä kuulosta, että muniva kana on myyty! Nyt ei ole rahaa eikä munivaa kanaa! Ois kiva saada lehtijuttu noista ajoista kua päätti, miksi ja mitä oli taustalla ... sen verran kiinnostaa kun lakimiehillekin maksettu 200 000 euroa asian vuoksi!

Äänestä

varmaan tuo asia kiinnostaa toimittajia eiköhän ne elä nykypäivän asioissa ja miksi et voi itse selvittää jos se noin kiinnostaa , ei tosiaan ihme jos kunta junnaa paikallaan kun kaivellaan vanhoja asioita juorun levittäjiä piisaa ja varsinkin niiden perättömien ja mene kunnan johtajan puheille ja tutkikaa yhdessä ne paperit eikös lehtiniemi ole ihan asiallinen mies.

Äänestä
  • Kukapa kissan hännän nostaa ellei kissa itse....,.

    Äänestä

onhan se ollut ikävä ja tyhmä päätös... niitähän riittää muitakin! Ikävämpää on se, että omien tyhmien päätösten takia suhteet lähikuntiin ovat menneet ja eikä niitä näköjään haluta edes parantaa! Kauhavalle vaan himoitaam jostain kumman syystä------

Äänestä
  • Onko valtuustossa vielä niitä jotka olivat myymässä sähkölaitosta?

    Äänestä

  • kysyjä...... kirjoitti:

    Onko valtuustossa vielä niitä jotka olivat myymässä sähkölaitosta?

    ei

    Äänestä

  • kysyjä...... kirjoitti:

    Onko valtuustossa vielä niitä jotka olivat myymässä sähkölaitosta?

    Korri oli valtuuston puheenjohtaja silloin ja oli aktiivisesti ajamassa myyntiä. Vattenfallin/Lapuan sähkön lopparit olivat ilmeisesti pelotelleet lappajärven päättäjät ettei Lappajärven sähkö muka pysty ostamaan sähköä itsenäisenä. Valtuusto kertoi Korrin johdolla näissä kuntalisille järjestetyissä tilaisuuksissa juuri näin ettei sähkön ostaminen ja toiminnan pyöritys onnistu itsenäisenä,hyvin oli ilmeisti kunnanpäättäjät kestitty?

    No Vimpelissä päättäjät ilmeisesti pystyivät/pystyvät itsenäiseen ajatteluun.

    Samanlaista kusetusta on havaittavissa Kauhava liitosta ajattessa,onko päättääjät taas vietävissä kuin se kuuluisa pässi narussa.

    Äänestä

  • kallis sähkö kirjoitti:

    Korri oli valtuuston puheenjohtaja silloin ja oli aktiivisesti ajamassa myyntiä. Vattenfallin/Lapuan sähkön lopparit olivat ilmeisesti pelotelleet lappajärven päättäjät ettei Lappajärven sähkö muka pysty ostamaan sähköä itsenäisenä. Valtuusto kertoi Korrin johdolla näissä kuntalisille järjestetyissä tilaisuuksissa juuri näin ettei sähkön ostaminen ja toiminnan pyöritys onnistu itsenäisenä,hyvin oli ilmeisti kunnanpäättäjät kestitty?

    No Vimpelissä päättäjät ilmeisesti pystyivät/pystyvät itsenäiseen ajatteluun.

    Samanlaista kusetusta on havaittavissa Kauhava liitosta ajattessa,onko päättääjät taas vietävissä kuin se kuuluisa pässi narussa.

    Siksikö Korri sai kunnallisneuvoksen"arvonimen" kun oli myymässä sähkoyhtiön

    Äänestä

  • tuleva neuvos kirjoitti:

    Siksikö Korri sai kunnallisneuvoksen"arvonimen" kun oli myymässä sähkoyhtiön

    ei kunnassa kyllä yksi mies sitä voi päättää ei edes kunnanjohtaja, kunnanhallitus on asian esittänyt ja valtuuston enemmistö on niin päättänyt näinhän asiat päätetään kunnissa

    Äänestä

  • kallis sähkö kirjoitti:

    Korri oli valtuuston puheenjohtaja silloin ja oli aktiivisesti ajamassa myyntiä. Vattenfallin/Lapuan sähkön lopparit olivat ilmeisesti pelotelleet lappajärven päättäjät ettei Lappajärven sähkö muka pysty ostamaan sähköä itsenäisenä. Valtuusto kertoi Korrin johdolla näissä kuntalisille järjestetyissä tilaisuuksissa juuri näin ettei sähkön ostaminen ja toiminnan pyöritys onnistu itsenäisenä,hyvin oli ilmeisti kunnanpäättäjät kestitty?

    No Vimpelissä päättäjät ilmeisesti pystyivät/pystyvät itsenäiseen ajatteluun.

    Samanlaista kusetusta on havaittavissa Kauhava liitosta ajattessa,onko päättääjät taas vietävissä kuin se kuuluisa pässi narussa.

    Lapuan Sähkö oy:n osakkeista sai kovan hinnan.
    Se, että kannattiko myydä on eri asia. Ne myy joilla
    osakkeita on/ oli.

    Äänestä

osa päättäjistä on kauhavaan menossa, mutta ei kaikki , ilmeisesti itäkylän päättäjät ainakin vastustaa ja kai niitä on muitakin

Äänestä
  • Se taitaa olla niin,Itäkylän päättäjät Körrin johdolla ovat useimmiten väärässä,suorastaan rasti hukaasa

    Äänestä

  • Ammesmäki kirjoitti:

    Se taitaa olla niin,Itäkylän päättäjät Körrin johdolla ovat useimmiten väärässä,suorastaan rasti hukaasa

    Lakiluonnos kuntien pakkoliitoksista ja laki pitäs olla voimassa heinäkuussa

    Äänestä

Yleensä tällaiset myynnit suunnitellaan ja neuvotellaan salassa pienen luottomiesryhmän kesken.Onko idea myynnistä tässä tapauksessa kunnanjohtajan vai hänen uskollisen lähipiirinsä,ken sen tietää.Hallituksen kokouksessa kunnanjohtaja tuo asian esille,perustelee myyntiä asiasta tietämättömille hallituksen jäsenille jotka paremman tiedon puutteessa eivät vastusta myyntiä,eurojen määräkin kiehtoo.Asia tuodaan valtuustoon joka ei sähköasioista paremmin tietäneenä kyseenalaista kauppaa ja koska se on kaikenlisäksi hallituksen yksimielinen esitys.Nuijan kopautus ja se on siinä,sähköyhtiö meni kankkulan kaivoon.Näin se on helppoa.

Äänestä
  • Ennen varsinaista kauppaa osakkeita ostellaan.Sisäpiiri tietää
    osakkeiden arvon nousevan. En tiedä kävikö näin Lappajärvellä, mutta
    ei tämä mikään isompi salaisuus ole.Vanhoilla perityillä "kaappiosakkeilla"
    tehtiin lapuallakin rahaa.Samaa mieltä sinun kanssasi muuten.
    Vattenfalli saa kauppahinnan takaisin asiakkailta.
    jk.Lapuan Sähköllä myös useita yksityisiä omistajia.

    Äänestä

  • Ja nyt ei lappajärvellä oo rahaa eikä omaa sähköyhtiötä, van paljon velkaa....

    Äänestä

  • kauhavaakohti kirjoitti:

    Ja nyt ei lappajärvellä oo rahaa eikä omaa sähköyhtiötä, van paljon velkaa....

    Myydään Selkäsaaret Alajärvelle,niin ja Itäkylä kans

    Äänestä

  • on joka kannattaa

    Äänestä

  • mopopoika,,,,,, kirjoitti:

    Myydään Selkäsaaret Alajärvelle,niin ja Itäkylä kans

    >Ei tarvi myyrä, pyyrellään vielä ottakaa nyt

    Äänestä

Turha se on enää valittaa kun vahinko on jo tapahtunut.
Nielkää pettymyksenne.
Kohti uusia pettymyksiä.

Äänestä
  • Suurin vahinko on tapahtunut siinä, että suku/tutut maanviljelijä/urakoitsijat on saaneet kaikki kunnan urakat.



    turvataan oma.

    Äänestä

Hyvä veli järjestelmä on kunnassa voimissaan , ainakin tällä hetkellä .

Äänestä
  • Onko sähköä vai ei, onko sähköä vai ei......multa rahat vain veit.....

    Äänestä

  • Eikö se hyväveli järjestelmä ole aina voimissaan yksipuoluejärjestelmässä

    Äänestä

kyllähän vattenfall meidän rahoista välittää ja tuo tänne sähköä meidän omaa linjaa pitkin.... tosin aika kalliiseen hintaan!

Äänestä
  • Onko teillä omat linjat????????????????

    Äänestä

Vai myytiin nekin? Miksi tuollainen varma,rahan,lähde on myyty? Voisko kunnan johtajat kertoo sen meille veronmaksajille??

Äänestä
  • eivät ymmärrä,tunkionkiertäjät bisneksen päälle

    Äänestä

  • kunnanpiikiin syömää kirjoitti:

    eivät ymmärrä,tunkionkiertäjät bisneksen päälle

    kUKA OMISTAA SÄHKÖLINJAT?

    Äänestä

vattenfall:):):)

Äänestä
  • Mitä nämä omat linjat on ( yo. mainitut).

    Äänestä

  • Watt 58 kirjoitti:

    Mitä nämä omat linjat on ( yo. mainitut).

    Sähkön voi ostaa/kilpailuttaa miltä firmalta tahansa.
    Sähkölinjojen omistajalla on monopoliasema.
    Näin se vaan menee.

    Äänestä

Kyllä ja Lappajärvi on typeryyksissään siis myynyt omat linjatkin samalla kun myi sähköyhtiön alihintaan! Nyt olisi mukava saada sähkönsiirtotuloa kuntaan, mutta ei niin ei: nyt ei ole sähköyhtiöö, siirtolinjoja eikä rahaa mutta velkaa on tuhdisti! Kaiken lisäksi kunnanjohto on kallellaan Kauhavaan joka tulee olemaan lopullinen niitti tälle kylälle,,,,, oiskohan aika miettiä nyt vielä uudelleen?

Äänestä
  • Kunta ei olisi pystynyt kunnostamaan linjoja

    Äänestä

  • sivusta seurannut kirjoitti:

    Kunta ei olisi pystynyt kunnostamaan linjoja

    Tarkoitatko että sähkölaitos ei olisi pystynyt pitämään kunnossa omaa verkostoaan,ennenkuulumatonta.Lienee ainutlaatuinen tapaus valtakunnassa.

    Äänestä

No nytkö vasta kuntalaisille on alkanut kirkastua mitä on myyty.Kaupassa myytiin se mitä ostaja nimenomaan halusi eli koko Lappajärven sähköverkosto muuntajineen.

Äänestä

Mistä saatas sähkööö

Äänestä

Vanha kauppa se nyt taitaa olla jo myöhäistä ehkä nyt pitäisi olla hereillä
muiden toimintojen kanssa touhutaan ettei sitten vuonna 2044 herätään
mitä tehtiin:)

Äänestä

Täällähän osataan ja 20 vuoden päästä muistellaan haikeina aikoja kun Lappajärvi oli oma itsenäinen kunta ja palveluitakin oli vielä kylässä..... sitten ne on Kauhavalla ellei kunnan päättäjät nyt viisastu ja unohda omia sähköyhtiökauppojaan! NEUVOTTELUT KÄYNTIIN HETI JÄRVEN YMPÄRYSKUNTIEN ALAJÄRVEN JA VIMPELIN KANSSA!

Äänestä

Löytisiköhän 60 -luvulta jokin asia mistä pitäis riidellä Alajärven ja Vimpelin kesken , tämä on siitä kumma paikka , että täällä jäädään jotakin asiaa vatvomaan kymmeniä vuosia ja kaikki junnaa paikalla , kyllä näitä sähköyhtiöitä on muissakin kuntiissa myyty eikä siinä sen kumempaa , täällä on pysähdytty siihen , nyt pitää tosiaankin heti käynnistää neuvottelut Alajärven ja Vimpelin kesken tässä ei riitele asiat vaan ihmiset , tämä on ihan neuvoteltavissa oleva asia jos on tahtoa , mutta onko Lappajärvellä sitä.

Äänestä

kyllä koko Lappajärven etu on palata alkujuurilleen tuonne Alajärven ja Vimpelin suuntaan... niin saadaan täällä järven ympärillä elämä pidettyä ja ehkä matkailuakin yhdessä kehitettyä niin saataisiin tuo kivitippu pelastettua konkurssilta!

Äänestä
  • Kirkkoeetu oli tärkein myyjä ja eero a oli assistenttina,nämä vastuuseen

    Äänestä

  • vastuutus kirjoitti:

    Kirkkoeetu oli tärkein myyjä ja eero a oli assistenttina,nämä vastuuseen

    mikäs olikaan se itäkylän mies joka oli myymäs vaikkei ymmärrä sähäköstä muuta kun sitä tuloo pistorasijasta ja lappu syttyy kun kääntää katkaisinta

    Äänestä

eiköhän sen valtuuston enemmistö päättänyt että myydään, ei niitä yksittäiset ihmiset ole voinu myydä

Äänestä

onneksi meillä on kivitippu!

Äänestä

Lappajärvi myi sähköyhtiönsä, ei siinä mitään. Sitä en vain ymmärrä miksi Lappajärvi riitelee vielä sen perään Alajärven ja Vimpelin kanssa. Riitely pitää käydä kunnan sisällä sähköyhtiön myyjien kanssa!

Äänestä

Järviseudun sähkövoiman kuntainliiton perussäännössä on kaikkien osapuolten hyväksymä suojauslauseke sähkönsaannin turvaamiseksi Järviseudulle että jos jokin jäsenkunta eroaa kuntainliitosta on eronnut kunta velvollinen korvaamaan erosta mahdollisesti johtuvan vahingon muille osakaskunnille.Alajärven,Lappajärven ja Vimpelin kunnat eivät ole sijoittaneet yhtään kopeekkaa tähän kuntayhtymään muutoin kuin olemalla tarvittaessa yhtymän lainojen takaajina.Yhtymä on toiminut ja toimii täysin itsenäisesti ja täysin omilla rahoillaan.Repikää siitä!

Äänestä
  • Käynnissä on torjuntataistelu Alajärven ylivaltaa vastaan,jos saamme torjuttua kuntaliitoksen Alajärven kanssa,mahdollisesti saamatta jääneet rahat eivät merkitse juurikaan mitään,tärkeintä on tulevaisuus ilman Alajärveä

    Äänestä

onko Kim Jong-un muistanut ottaa ollenkaan rauhoittavaa tänä aamuna ?

Äänestä
  • on on

    Äänestä

Turha täällä on kitistä, käykää äänestyskopissa ja laittakaa lappuun semmonen numero, että ei ääni mene ainakaan nykyisille hölmöille. Ei muuta kuin äkkiä lähetystö Alajärvelle lakki kourassa anteeksi pyytämään tätä rettelöintiä. Jospa vielä kelvattaisiin Alajärven Lappajärven kyläksi.

Äänestä
  • Miksei meillä oo enää sähköyhtiöö eikä muita liitoskumppaneita kuin kauhava??? Miksi täällä näin toraisetjohtajat?

    Äänestä

  • karvan veto kirjoitti:

    Miksei meillä oo enää sähköyhtiöö eikä muita liitoskumppaneita kuin kauhava??? Miksi täällä näin toraisetjohtajat?

    Eikö se niin ole, notta kansa ansaitsee arvoisensa johtajat . Ois pitäny vastustaa sitä sähkölaitoksen myyntiä ja kun myytiin, vaihtaa ne tumpelot toisiin. Ei kai tätä riitaa muuten saa päättymään ikinä.

    Äänestä

Myynnin masinoinut kunnan johtoklikki harhautti myynnin tehnyttä valtuustoa vaikenemalla mitä sähkövoiman kuntainliiton perustamissäännössä on sovittu sen purkamisesta ja osakkeiden myynnistä.Sopimus sitoo edelleen myös Alajärveä ja Vimpeliä.Jos kaikki myynnin kannalta muutkin negatiiviset asiat kuten sähkön hinnan ilmiselvä korotus jne.,olisi tuotu esille yleiseen keskusteluun on oletettavaa että Lappajärvellä olisi tänäpäivänä edelleen oma sähkölaitos.Ei voi tulla muuhun johtopäätökseen kuin että kansa tosiaan ansaitsee arvoisensa johtajat.

Äänestä

eipä oo mulle avautunu miksi tuo riitely jatkuu aina vaan, kunnan kihot myi sähköyhtiön ja sai pyyhkiä kätensä leppään...eihän raveissakaan saa rahojaan takaisin jos veikkaa väärää konia

Äänestä

heh:):):):):)

Äänestä
  • Kun Lappajärvi liitetään kauhavaan niin lappajärviset saa 2-3 valtuutettua noin revi siitä selitykset kuntalaisille

    Äänestä

Ja säälistä yhden hallituspaikan,Kauhavan ja Lapuan liittyessä ehkä varajäsenen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


veronmaksaja1 kirjoitti:

Voiko joku päättäjistä kertoa miksi tällainen selvästi typerä päätös on aikoinaan tehty? seurauksena kalliimpaa sähköä eikä kunnalle myyntituloja sähköbisneksestä?
Toinen asia mikä ei mene jakeluun on tuo sopimus myynnistä neljä milliä? miksei myyty jos sopu olisi syntynyt omalla ehdotuksella? nythän osakkeista ei enää tuota lehtijutun mukaan saa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu