Juttelin tässä hiljattain tyttöystäväni kanssa existä ja siitä kuinka ovat tutustuneet. Hän kertoi, että oli tavannut aikoinaan nettideitti-palstalla erään kundin, jonka kanssa oli noin puolivuotta viestitellyt. Tätä viestittelyä oli kulunut siis puolisen vuotta, ennenkuin vasta tapasivat kahvilassa eräänä päivänä. Kaveri oli sellainen Hunks-henkinen turboahdettu komea jäbä. Tilanne oli mennyt tunnin jutustelun jälkeen siihen, että he olivat menneet tytön luokse, jossa harrastettiin seksiä. Suhde loppui siihen yhteen kertaan, jossa jälkeenpäin oli vielä selvinnyt, että kundi on varattu. Tytölläni on ollut myös yksi toinen vastaava juttu, joka tosin sitten jatkui ns. "pidennettynä yhden-illan juttuna" muutaman vuoden. Tässäkin tapauksessa mentiin sänkyyn ensitapaamisella. Itse en ole koskaan pyörinyt deittipalstoilla, enkä oikein siksi käsitä näitä juttuja loppuun asti. Kun kysyin, että kuinka te noin nopeasti heti päädytitte sänkyyn, hänen vastauksensa oli, että kyllähän me tunnettiin jo netin kautta. Eikä sitä voi kuulemma silloin vertaa siihen, että menee jonkun ihan ventovieraan kanssa. Kysymykseni kuuluu, tutustuuko noilla palstoilla sitten jo niin hyvin, että ensitreffeillä toinen tuntuukin jo ihan tutulta, vaikka ei olisi koskaan livenä nähnytkään?
Nopeaa toimintaa
make20
14319
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Sehän on jokaisen oma asia.lakkaa vaivaamasta päätäsi tyttöystäväsi menneisyyteen liittyen.Ei hän ole sinulle tilivelvollinen miksi on toiminut tietyllä tavalla.Olet raukka, joka ei ansaitse minkäänlaista tyttöystävää!!
Samaa mieltä. Miksi ihmeessä pitää pohtia, tyttöystävän ex.iä täällä? Ilmeisesti tyttöystävä ei ole aloittajan kanssa mennyt heti sänkyyn, vaan tutustunut realityssa ensin. Mikä on aloittajan pointti???
Varsinaiset kana-aivot, kai nyt jutella saa existä, vai eikö teillä ole exiä mistäjutella .
Mut ap:le itse juttelin ja netissä aika kauan ennekuin tavattiin ja kyllähän sitä toki paremmintunsi, kuin jos ois heti tavannu. Toisesta tiesi sen mitähän oli kertonu, mut pitää muistaa sekin , että jokuhan voi säveltää ihan mitä tahansa.
Mutta onhan se kuiten erilaista tutustua netissä kuin livenä. Mut sitä ihmettelin et oli kiire heti sänkyyn..
.
Aloittajahan selvästi kysyi kuinka hyvin voi tutustua netis ennen tapaamista. Mä en ainakaan vois sanoa et kovinkaan hyvin, vaikka kuinka paljon oltais oltu yhteyksis ennen tapaamista. Mut aika yksilöllisiä juttuja kuiteski.
Netissä usein tulee hyvinkin vahvoja tunteita. Riippuu tietenkin henkilön herkkyydestä. Minä voin sanoa rakastuneeni tulisesti netissä. Voihan se olla hölmöä mutta entäs sitten.
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/10166-tutkija-nettideittailu-vapauttaa-fantasiat
"Tutkija: Nettideittailu vapauttaa fantasiat
- Viattomasti alkanut chattailu johtaa usein voimakkaisiin tunteisiin ja seksuaalisiin kokemuksiin.
- Ihmiset käyttäytyvät netissä eri tavalla kuin kasvokkain.
- Hurmaantuminen ja toisaalta hyväksikäyttäminen on helpompaa.
- Yksi on epäilevä, toinen seikkailija, kolmas suhtautuu suhteeseen tosissaan.
- Vastapuoli ei kuitenkaan voi olla varma, millä vakavuusasteella toinen on mukana.
- Fantasiamaailmaan liittynyt suhde kääntyy usein tavatessa päälaelleen.
- Ensisilmäyksellä haaveet romuttuvat, tunnelma lässähtää ja suhde päättyy.
- Kirjoittamisen ulottuvuus on todellista, mutta se ei muodosta kokonaisuutta."
Pätyyhän sitä suoraan baaristakin joskus sänkyyn eikä silloin tunne toista edes tuota vähää. Mikä on aloittajan ongelma? Kokeneempi tyttöystävä?
En ymmärrä miksi ihmeessä näistä existä pitää yleensä edes suhteessa keskustella. Jotain tietysti voi tulla jossain tilanteessa ilmi mutta että oikein otettaisiin keskustelun aiheeksi exät.
Ottaisin aamukahvikeskustelun aiheeksi mielummin vaikka Suomen taloustilanteen, Saimaan norpan pesintäongelmat ja suksikelit.
Joo, norpista on syytä olla huolissaan. Jos Saimaa ei jäädy pian kaikki kuutit kuolee:(
" En ymmärrä miksi ihmeessä näistä existä pitää yleensä edes suhteessa keskustella. "
Ja minä en enää ihmette, miksi suhteet eivät onnistu, kun kaaapit kolisee haamuja..
Vaikeahan se on muukalaisen kanssa suhdetta rakentaa.
Et näköjään ymmärrä mitä edes tarkoittaa nuo "haamut" eli luurangot kaapissa (haamut tuskin kolisee ;))
Pyydä seuraavaa tyttöystävää selittämään sinulle tuo sanonta ensin, saatte siitäkin yhden aiheen.
Niiii, no mikä on tuntemista.. se että tietää toisen lempijäätelön vaiko että, tietää toisen menneisyydestä asioita...niimpä...siinäpä kysymys ;D
kuulitkohan oikein, oliko viestittely jatkunut puoki vuotta vai puoli tuntia? Hunks henkiset jäbät ei paljon kirjoittele.
..................