Jos kuoleman jälkeen ei ole mitään?

Selittelyjä *^*

Jos kuoleman jälkeen ei ole mitään ja vain ihmisessä itsessään on määriteltyä pahuutta, miksi sitten olisi väärin esim. varastaa, raiskata, tappaa ja murhata? Vain siksikö että toiset ihmiset sanovat niin ja mitä isommat ryhmät ovat keskenään sopineet? Eikö enemmistö voi olla väärässä? Yksilön pelkkä mielipide (millä ei ole mitään kunnon todisteita/perusteluita tukenaan) ei voi olla parempi kuin toisen.

Tietysti ihminen haluaa elää rauhallisesti ja onnellisesti, mutta miten sitten on tuomittavaa jos yksilö tai ryhmä haluaa käyttää esim. vahvemman oikeutta saadakseen haluamansa. Eikö laitkin ole vain isompien ryhmien mielipiteitä. Jos siis ei tarvitse pelätä olevansa tilivelvollinen kenellekään kuoleman jälkeen, eikö saisi sitten tehdä aivan mitä haluaa ja mihin kykenee?

Mitä ne toiset solut kasat ovat määräämään toista pelkällä aivojen sähkökemiallisen toiminnan perusteella? Tyhjästäkö olemme tänne maailman tulleet vai ainako maailma on ollut? Jos elämä on alkujaa bakteerista tai jostain yksinkertaisesta solusta, miten sellainen on syntynyt ilman jonkinlaista luojaa. Alkuräjähdyksen kuumuudestako vai jäähtyneestäkö kivestä on syntynyt yksinään elämää/soluja? Ja mistä Big Bang ja hiukkaset...

5

181

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ebebebeb

      Voisi todeta tässä niin jotta nyt ihmisten hyvyyttä ja suoranaista pelokasta heikkoutta kutsutaan mm. vastuuksi ja yhteisöllisyydeksi.
      Niitä ominaisuuksia käyttävät ns. "pärjääjät" -->poliitikot, pankiirit ja muu raha ja valta-ORJATYÖ-bisnes hyödykseen.
      Samaan sakkiin kuuluu myös jotkut uskonnolliset liikkeet ja varsinkin niiden johtajat.
      He eivät usko oikeasti mihinkään muuhun kuin itseensä ja omaan nautintoonsa, ja maailmaan joka sen mahdollistaa.
      Kun toimiaan katselee ja seuraa, niin saarnaamansa mm. tuomitsevaan Jumalaan he eivät voi itse uskoa, sellaista on meno, tai sitten he ovat aivan sairaita(psygoja).

      Yhteisöllinen ajattelu,,varsinkin maapallon laajuisesti, se puuttuu ihmisestä.

      Yleensä ihmistä hillitsee tietoisuus joutumisesta tilille teoistamme, edes pelko siitä maallisen vallan, naapureiden, tuomiosta.
      Harvempia todellisesti tietoisuus siitä että lopulta seisomme Jumalan edessä tuomiolla.
      Se reali henkinen ja fyysinen kipu ja sen semmoinen hetkessä ja arjessa hillitsee, mutta on ihmisiä joita ei edes nuo tuntemukset koske, on ns. omatunnottomia/empaatiomia/psygopaatteja jotka pärjää mailmassa muita hyväksi käyttäen kun ovat sopivan älykkäitä lässyttäjiä ja sopivan valheellisesti "sosiaalisia".

      On jopa aivan turhaa ajatus ns. jumalaisesta tuomiosta elämän jälkeen, ketä se rangaistus auttaisia jälkikäteen?
      Se ei hyödytä ainkaan niitä jotka kärsivät tuomittujen pahoista teoista juuri nyt, Ymmärtämätön tekijäkän tuskin tunbtee muuta kuin pelkoa ja inhoa rankaisijaa kohtaan ja itse asiassa tuollainen koston menttaliteetti vahingoittaa niin maailmasta ajattelevaa, koska se tekee hänestä negatiivisen pelokkaan ja agressiivisen "oikealla puolella olijan"-->syyttäjän.

      Olisi väärinkin tuomita sellaisen Luojan tehtyjään jos on kaiken tehnyt itsestään. Kaikki teot ja ne ihmisenkin ominaisuudet ovat Luojasta, ja tällöin aivan kaikki pahuus kuin hyvyys, aivan ja ihan kaikki taphtunut ja tapahtuva tiivistyy ja fokusoituu lopulta Tekijään Luojaan itseensä( jos sellainen on kaiken tämän takana).

      Ihan oman itsensä vuoksi on hyvä olla niin itselle kuin muillekin rehti.
      Tällöin voi seistä elämänsä edessä pystypäin,,niin ihmisten kuin mahdollisen Jumalan, tosin rehellisyys ei takaa menestystä tässä maailmassa jossa petetään pärjätäkseen,,eli valinta on tietty vaikea ja se vaatii luonnetta.

    • Tänä päivänä pelottava ajatus kuolemasta,eikä ole se on vain siirtymien ajasta ijankaikkisuuteen,toise menevät ijankaikkiseen vaivaan toist ijankaikkiseen iloon.
      Siinä se on yksin kertaisuudessaan kaksi vaihto ehtoa. Kumman sitten ihmiset valitsevat onkin toinen asia. Toivottavasti ijankaikkisen ilon mahdollisimman moni.
      Selittelyjä

    • pelon kauppiaat

      ihmiselle on luonnollista itse tietää mikä oikeeta ja väärää,tekojen perusteella meijät määritellän ja en puhu nyt raamatusta koska en usko että se on mikään perusta ihmisen elämälle ja sille miten kuuluu elää elämäänsä,jokainen itse tietää miten elämänsä elää eikä siihen tarvita kirjoja. elämä on elämää olit hyvä tai paha :) ihmisellä on vaa typerä tarve pelätä jotain "lopullista" tuomiota jota ei ole, pelko on sairaus jonka ihminen on toiselleen luonu. luopukaa pelosta niin elätte onnellisen elämän ;)

    • psyko69

      Meinaatko, että psykopaatit ovat ihan ok???

      Ainoastaan psykopaatti tekee "mitä haluaa", Lainausmerkeissä siksi, että hänkin tekee vain sitä mitä hänen on tehtävä. Joku aivojen toimintahäiriö siinäkin on vaan kyseessä.

      Sosiaalinen paine pitää yleensä huolen siitä, että ihminen ei tee ihan mitä tahansa muille ihmisille. Meidän pitää jatkaa sukuamme ja siksikin meidän on oltava empaattisia, vastuullisia ja hyviä toisiamme kohtaan.

      Nykyaika on tosin siitä jännää, että ihmiset ovat hieman herkempiä kuin ennen muinoin olemaan vastuuttomia ja itsekkäitä. Yksillöllisyyttä korostetaan aivan liikaa ja yhteiskunta pitää siitä huolta, että lapsemme selviävät vaikka vanhemmat ovat täysin vastuuttomia eli meitä holhotaan melkoisesti. Kolikossa on tietenkin aina kaksi puolta.

    • psyko69

      Meinaatko, että psykopaatit ovat ihan ok???

      Ainoastaan psykopaatti tekee "mitä haluaa", Lainausmerkeissä siksi, että hänkin tekee vain sitä mitä hänen on tehtävä. Joku aivojen toimintahäiriö siinäkin on vaan kyseessä.

      Sosiaalinen paine pitää yleensä huolen siitä, että ihminen ei tee ihan mitä tahansa muille ihmisille. Meidän pitää jatkaa sukuamme ja siksikin meidän on oltava empaattisia, vastuullisia ja hyviä toisiamme kohtaan.

      Nykyaika on tosin siitä jännää, että ihmiset ovat hieman herkempiä kuin ennen muinoin olemaan vastuuttomia ja itsekkäitä. Yksillöllisyyttä korostetaan aivan liikaa ja yhteiskunta pitää siitä huolta, että lapsemme selviävät vaikka vanhemmat ovat täysin vastuuttomia eli meitä holhotaan melkoisesti. Kolikossa on tietenkin aina kaksi puolta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      235
      2614
    2. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      60
      1404
    3. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1197
    4. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1137
    5. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      100
      1102
    6. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      187
      1098
    7. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      122
      1068
    8. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1059
    9. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      992
    10. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      985
    Aihe