Timo Haapala lukio-opetuksen muuttamisesta

"

Kiista historianopetuksen pakollisuudesta lukioissa on onneksi noussut poliittiseen keskusteluun. Suorastaan hullulta kuulostaa, jos uskonto säilyy pakollisena, mutta historiasta tehdään vapaaehtoinen oppiaine. Onko mahdollista, että Suomesta ollaan tekemässä nykyistäkin tyhmempää?

Yleissivistys ei kuulu nykyajan suurimpiin suomalaisiin prioriteetteihin, mutta opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmän joulun alla julkistamat ehdotukset lukio-opetuksen uudistamiseksi kertovat, ettei se kaikkia huoleta.

Työryhmä esittää kolmea mallia, joista kahdessa lukiolaisilla ei olisi yhtään pakollista kurssia reaaliaineita, kuten biologiaa, maantiedettä, historiaa, yhteiskuntaoppia, kemiaa tai fysiikkaa.

Sen sijaan terveystiedossa ja uskonnossa tai elämänkatsomustiedossa olisi yksi pakollinen kurssi."

Tässä loput:

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/hullu-lukiokiista--vesi-viiniksi-ja-muita-satuja---vai-historiaa-/2751544

- Kenen päässä tuollainen hullu idea on mahtanut syntyä?
20148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

"Östmanin perustelu on suorastaan irvokas:

Hänen mukaansa esimerkiksi perhesurmat ja kouluampumiset kertovat siitä, että olisi jopa tarvetta lisätä uskonnon opetusta."


*facepalm*

Äänestä
  • Kouluissa on ekaluokasta lähtien pakollista uskonnonopetusta ja mitä hirveyksiä se muka on estänyt?

    Äänestä

  • zyrt kirjoitti:

    Kouluissa on ekaluokasta lähtien pakollista uskonnonopetusta ja mitä hirveyksiä se muka on estänyt?

    Näinpä. Voisinkin tehdä Östmannit ja ehdottaa, että jospa pakollinen uskonnonopetus onkin koulusurmien ja perheväkivallan taustalla. Ai miten niin ei muka voisi olla?

    Äänestä

  • kyllä krisu osaa kirjoitti:

    Näinpä. Voisinkin tehdä Östmannit ja ehdottaa, että jospa pakollinen uskonnonopetus onkin koulusurmien ja perheväkivallan taustalla. Ai miten niin ei muka voisi olla?

    Hyvä idea. Koska raamattu on hyvin väkivaltainen kirja ja siinä suorastaan kehotetaan tappamaan ihmisiä, niin kylä se nyvvaan on niin että uskonnonopetus on kiellettävä.

    Äänestä

  • Jos ukonnonopetus vähentää väkivaltaisuuksia, niin Östman osannee kertoa, miksi kyseinen toimintatapa ei tunnu toimivan esimerkiksi muslimimaissa, joissa uskontoa opetetaan aivan eri mittakaavassa kuin täällä.

    Östman tietenkin vetää näitä argumenttejaan sieltä, minne aurinko ei paista.

    Äänestä

  • Kalapagos (ei kirj.) kirjoitti:

    Jos ukonnonopetus vähentää väkivaltaisuuksia, niin Östman osannee kertoa, miksi kyseinen toimintatapa ei tunnu toimivan esimerkiksi muslimimaissa, joissa uskontoa opetetaan aivan eri mittakaavassa kuin täällä.

    Östman tietenkin vetää näitä argumenttejaan sieltä, minne aurinko ei paista.

    Östman varmaankin tarkoittaa sitä ainoaa oikeaa uskontoa, joka tosin syntynyt samoilla seuduilla kuin islamkin.

    Äänestä

Joku uskis sen on täytynyt olla. Uskontoko tärkeämpää kuin reaaliaineet?

Äänestä

Onneksi nykyinen opetusministeri tuntuu olevan tolkun mies.

Äänestä
  • Ei hän ole mies, vaan nainen.

    Äänestä

  • zyrt kirjoitti:

    Ei hän ole mies, vaan nainen.

    No persketti, Gustafsson onkin korvattu Kiurulla. Samperi.

    Äänestä

  • salmiakkisaluki kirjoitti:

    No persketti, Gustafsson onkin korvattu Kiurulla. Samperi.

    Samperi? No, katsotaan kuinka käy. En usko (uskonnoton kun olen) että tuo tulee menemään läpi. Krista Kiuru kuitenkin on ollut kirkkoneuvostossa, mutta ei ole enää ja toivon mukaan hänen uskonnollisuutensa ei näy tämän asian käsittelyssä. Eikä hän sitä tietenkään yksin päätä.

    Äänestä

"Vaikka lukiotasolla ei enää luetakaan satuja ja tarinoita siitä kirvesmiehen pojasta, joka muutti vedet viiniksi, käveli vetten päällä ja ajoi hulluuden sikalaumaan,"

Ha haa :D
Toimittajalla jo ammattinsa puolesta on sana hallussa ja hyvin onkin.

Suomi on säälittävä takapajula, jossa suvaitsevaisuuden nimissä suvaitaan suvaitsemattomuutta ja sallitaan satujen opettaminen totena. Islamin pelon kustannuksella kirkko tekee parhaansa saadakseen lisää valtaa ja vaurautta.

Äänestä
  • Islamin pelko, joo. Eivät vaan tajua sitä, että pahimmassa tapauksessa ovat avaamassa tietä islamille. Koska heillä on etuoikeudet, niin muslimitkin voivat alkaa niitä vaatimaan.

    Äänestä

Periaatteessa minulla ei ole mitään sitä vastaan että lukio- opiskelua muutettaisiin vapaampaan suuntaan siten ettei pakollisia aineita juuri olisi.
Johtuen siitä että opiskeluun voisi tulla lisää motivaatiota jos olisi mahdollista valita opiskelu aiheeksi jotakin mikä kiinnostaa itseään ja vähentää aineiden opiskelua jotka eivät lainkaan kiinnosta.

Tämä johtuen siitä että peruskoulun pitäisi olla se paikka jossa opetetaan yleis-sivistystä jota pidetään välttämättömänä, kuten esim: Suomen historiaa.

Mutta esitys joka säilyttää vain joitakin tiettyjä lukuaineita vaikuttaa minusta varsin tarkoitushakuiselta ja epäilyttävältä.
Tosin se kuinka vähän vaikutusta tällä edes potentiaalisesti on, on jotakin mikä saa minut hieman epäilemään mikä tämän muutosehdotuksen tarkoitus edes voisi olla.... jos sellaista ylipäätään edes on.

>>> Östmanin perustelu on suorastaan irvokas:

Hänen mukaansa esimerkiksi perhesurmat ja kouluampumiset kertovat siitä, että olisi jopa tarvetta lisätä uskonnon opetusta.

Äänestä
  • Eipä noihin solvauksiin juurikaan julkisuudessa huomiota kiinnitetä.

    Äänestä

Jumalharhat tärkeämpiä kuin esim. yhteiskuntaoppi?

Äänestä

Hissan tunneille voidaan ihan riittävästi käsitellä uskontoja ja niiden vaikutusta maailmanhistorian tapahtumiin, Ei tarvita tunnustuksellisen oloista nippelitietoa keri uskontojen uskomuksista ja opeista jokaiselle uskonnolle omilla tunneilla.

Ihan mahdoton ajatus, että koko maailmanhistoria käytäisiin läpi ussan tunneilla pienenä sivujuonteena, uskonno opetuksen kylkiäisenä.

Mitä iloa siitä on että ussantunneilla selitetään kunka kristinuskonn ja islam esim. ovat "rauhan" uskontoja. Miten se selittä ja auttaa ymmärtämään islamin ja kristiuskon ultraväkivaltaista historiaa?

Jotenkin tuntuu että ussantunneille ei ainakaan kerrota mitään mikä saisi oppilaat ymmärtämään vaikkapa nykyistä islamilaista terrorismia, sen syntyä ja perusteita, syitä. Ussan tunnilla vaan sanotaa tod.näk. että ei sillä ole mitään tekemista uskonnon, islamin kanssa, ei terrorostit ole oikeita muslimeja.

Jopa auttaakin ymmärtämään terrosimin kyllästämää nykymaailmanmenoa. Entäs kritinuskon hurmeentäyteinen historia? Miten sitä voi oppia ymmärtämään ussan tunnilla, jossa kerrotaan kunka hieno ja moraalinen uskonto kristinusko on, ja että lähimmäisenrakkaus on sen ydin, ja jokainen ihminen on lähimmäinen.

Äänestä
  • Uskonnonopetuksessa ei käsitellä niiden haittavaikutuksia, eikä edes sitä ovatko ne totta vai ei, vaan ne esitellään kunkin uskonnon kohdalla sellaisina mitä se oppi itsessään sisältää. Todellisista vaikutuksista sotineen ja alistamisineen ei puhuta mitään.

    Äänestä

Uskonnonopetus pitäisi poistaa ala-asteelta kokonaan, koska sen ikäiset ei ymmärrä uskonnoista yhtikäs mitään.

Yläasteella ja lukiossa uskontojen historiaa voitaisiin käsitellä historian ja yhteiskuntaopin yhteydessä.

Tunnustuksellinen uskonnonopetus kouluun ei tietenkään kuulu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


zyrt kirjoitti:

"

Kiista historianopetuksen pakollisuudesta lukioissa on onneksi noussut poliittiseen keskusteluun. Suorastaan hullulta kuulostaa, jos uskonto säilyy pakollisena, mutta historiasta tehdään vapaaehtoinen oppiaine. Onko mahdollista, että Suomesta ollaan tekemässä nykyistäkin tyhmempää?

Yleissivistys ei kuulu nykyajan suurimpiin suomalaisiin prioriteetteihin, mutta opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmän joulun alla julkistamat ehdotukset lukio-opetuksen uudistamiseksi kertovat, ettei se kaikkia huoleta.

Työryhmä esittää kolmea mallia, joista kahdessa lukiolaisilla ei olisi yhtään pakollista kurssia reaaliaineita, kuten biologiaa, maantiedettä, historiaa, yhteiskuntaoppia, kemiaa tai fysiikkaa.

Sen sijaan terveystiedossa ja uskonnossa tai elämänkatsomustiedossa olisi yksi pakollinen kurssi."

Tässä loput:

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/hullu-lukiokiista--vesi-viiniksi-ja-muita-satuja---vai-historiaa-/2751544

- Kenen päässä tuollainen hullu idea on mahtanut syntyä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu