Ahdistus parisuhteessa. Mitä teen?

Kumma mies 28

Nyt on hankala selittää tilannetta, mutta yritetään. Olemme seurustelleet noin 4vuotta ja ensimmäiset vuodet oli loistava tunne suhteestamme ja unelmoimme avioliitosta ja lapsista kun tilanne sen sallisi. Ensimmäisen vuoden jälkeen kuitenkin riidat on olleet valtavia ja emme vaan osaa käsitellä niitä yhdessä erilaisten käsittelytapojemme vuoksi. Riidat ovat vain kasvaneet määrältään sekä rajuudeltaan viime syksyyn asti. Jo edellisenä talvena riidan tuoksinnassa kerroin haluavani erota aamuyöstä riideltyämme koko yön, mutta se ohitettiin ja asian sovittuamme jatkoimme taas samaan malliin suhdettamme. Sen jälkeen olen sanonut sen useaan otteeseen riidellessä, mutta tilanne on edelleen sama. Kuulostaa selkärangattomalta tiedän. Syksyllä sitten huomasin itsessäni surumielisyyttä ja ahdistuneisuutta ihan normaalissa arjessa, ja jotenkin minusta tuntuu, että se johtuu suhteestamme sitä en tosin suoralta kädeltä voi sanoa koska tähän tunteeseen ei liity ajatusta aiheuttajasta. Nyt syksyn jälkeen me emme ole niinkään enää riidelleet, mutta kun ajattelen, että jos hän kosisi minua nyt niin mitä vastaisin niin vastaisin kieltävästi. Tuntuu, että välitän ja rakastan, mutta ajattelenko enää että hän on se "oikea", sitä en tiedä. Tälläkin hetkellä tätä kirjoittaessa minulla on selittämätön ahdistuksen tunne ja tekisi mieli alkaa itkemään ja aavistelen, että tämä johtuu suhteestamme. Ihmisenä hän on todella ihana ja arki on mukiinmenevää, mutta joissakin asioissa meillä menee vaan aina ristiin. Sekava viesti sekavalta mieheltä, mutta toivottavasti joku osaisi kertoa minulle mitä minun kuuluisi tehdä. Eroanko? Jatketaanko? Syönkö pääni? Etsinkö toisen naisen? Olenko tulossa hulluksi?

7

760

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aikalisän paikka

      No ei tuostakaan mitään tule, jos nyt ahdistaa, tulee se ahdistamaan vielä enemmän jatkossa.

      Hyvää on vaikka muuttaa erilleen ja ottaa aikalisä, mutta uuden naisen etsimisen voit jättää kyllä tuonnemmaksi. Yksin nämä asiat on käytävä ensin selvitetyksi.

      • ei aikalisää

        Aikalisä ei ole koskaan ratkaisu vaan yksi iso askel eroon, usein tekosyy päästä naimaan muita.Ja sehän toimii joka kerta, yhteenpaluu vaan yleensä enää ei ellei pysty sulattamaan toisen uskottomuutta.


    • kokemusta

      Haureudensynnissä eläminen ahdistaa aina tähän tuo pysyvän avun vain solmittu avioliitto.

    • ne riidat

      Riitelette, uhkailette erolla.Miten sovitte ja käsittelette riidat ja itse asiat joista riitelette vai menettekö vain nukkumaan ja unohdatte, ei ole ihme jos homma ei toimi.Riitelykin on tärkeää!

      • ap.

        Niin kyllähn me sovitaan ne riidat, mutta sitä kehitystä ei vaan taida tapahtua niiden asioiden suhteen mitkä tämän kakan aiheuttaa..


      • päätös aikanaan
        ap. kirjoitti:

        Niin kyllähn me sovitaan ne riidat, mutta sitä kehitystä ei vaan taida tapahtua niiden asioiden suhteen mitkä tämän kakan aiheuttaa..

        Taidat itsekin jo tietää, että suhteenne vetelee viimeisiään, mutta ainahan se päätös eroon on tuskallinen tehdä. Odottele kaikessa rauhassa, kyllä se eropäätös tulee, kun on sen aika, eli ns. viimeinen niitti jossain asiassa.

        Pystyisitkö puhumaan naisellesi näistä tuntemuksista, että voisitte vaikka yhdessä päästä yhteisymmärrykseen, onko mitään mieltä enää jatkaa suhdetta..


    • 2x eronnut mies

      Kertakirpaisu on parempi kuin ainainen ruikutus - sinuna ottaisin vaan hatkat, nuolisin haavani ja jatkaisin elämää =)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      59
      1501
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      25
      1103
    3. 82
      982
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      65
      806
    5. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      774
    6. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      36
      760
    7. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      722
    8. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      90
      713
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      13
      700
    10. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      695
    11. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      18
      681
    12. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      115
      656
    13. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      605
    14. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      140
      591
    15. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      582
    16. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      560
    17. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      39
      522
    18. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      513
    19. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      18
      512
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      41
      508
    Aihe