Last days.

Surullisena seuraan sivusta Suomea ja maailma, mikään ei ole enään pyhää. Pettäminen on nykyään arvostettu rohkea ja cool teko, harvat näkevät siinä mitään väärä. Viimeiset ajat ovat käsillä ihmiset pahenevat koko ajan. Jumala antakoon anteeksi teille ja minulle.
23466
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Totta! Vääryyttä ei saa ihannoida! Itse en ole puolisoani pettänyt,enkä tule pettämäänkään. Puhuminen ja avautuminen ovat keino parantaa suhdetta! Ei koskaan pettäminen.

Äänestä

Kyllä. Ajan kello näyttää lyövän kohta merkiksi tietyn ajanjakson päättymisestä. Maailma on pahan vallassa, ihmisten pahuus lisääntyy, eikä moni enää ymmärrä, mikä on oikein, ja vaikka ymmärtäisivät, eivät välitä! Eivätkä tunne Jumalaa, joka on vanhurskas, OIKEAMIELINEN! Tähän aikaan JUMALA LÄHETTÄÄ suuren eksytyksen, joka eksyttää, jos mahdollista, valitutkin, eli uskovat, ja näen, että tuo eksytys on maailmanlaajuinen HAUREUS!!! Jumala SALLII ihmisten valita tiensä, myös niiden, jotka uskovat. Hekin saavat valita, ovatko USKOLLISIA sille Sanalle,jonka uskon kautta tuntevat, VAI PETTÄVÄTKÖ HÄNTÄ! Moni luulee, että voivat pettää salassa, mutta samalla tavoin, kuin nykyinen ihmisten " keksimä" satelliittipaikannin tietää, missä joku auto menee ja miten sen jokin järjestelmä toimii, samalla tavoin -paitsi vielä tarkemmin! - Jumala näkee, kuulee ja tietää, mitä jokin ihminen tekee ja sanoo ja missä! Ja KAIKKI rekisteröidään!!! Jumala on varoittanut ihmisiä: " haureutta karta!", mikä säädös on voimassa koko ihmisen historian ja mitä ihminen on rikkonut häikäilemättä, vä.ittämättä Jumalasta mitään! Silloinhan Jumala on ihmisen elämässä tiellä, turha, liika, kun ihminen haluaa tehdä väärin!!! Ei ole mikään ihme, että tämän päivän ihmiskunta työntää Jumalan elämästään. Se on VALINTA!!! Kohtalokas valinta, jota seuraa mm se, että ihmiseltä katoaa oikea moraali ja haureus ym vääryys hiipii tilalle, eksyttäen, jos mahdollista valitutkin, ne, jotka eivät valvo, ne, jotka mukautuvat tämän maailmanajan mukaan ja salaa tekevät vääryyttä, unohtaen, että Jumala näkee ja Jumalan "kovalevylle" tallentuu IHAN KAIKKI! Vielä tänään on armon ovi auki, vielä tänään voi tehdä parannuksen, TUNNUSTAA SYNTINSÄ Jumalalle ja niille ihmisille, joita vastaan on rikkonut, ja saada anteeksi! Vielä on mahdollista puhdistua, sillä Jumalan Pojan veri puhdistaa aidosti katuvan syntisen ja ovi Jumalan Taivaaseen avautuu ja ihmisen kuollessa häntä ei väkisin tarvitse yrittää lykätä Taivaaseen, sillä hän on jo mennyt siitä "ovesta", josta tässä ajassa eläessä on mentävä päätyäkseen Taivaaseen. Se ovi on Jeesus: tie, TOTUUS ja elämä. HANKI SIIS ELÄMÄ = JEESUS! Sen voit hankkia menemällä Hänen luokseen katuen omia syntejäsi!

Äänestä

Nyt hieman suhteellisuudentajua pls.
Ei tämä maailma kaadu pettämisiin, tai suhdesoppiin.
Nenä ylös sieltä peiton alta!

Äänestä
  • Jep. Pettämistä on ollut aina ja tulee aina olemaan. Nykytekniikka on vain tehnyt sen, että asioista huudellaan enemmän turuilla ja toreilla, ei sen kummempaa.

    Äänestä

  • Suhteellisuudentajua tulee, kun Jeesus tulee takaisin ja alkaa hallitsemaan tätä maapollukkaa - tuhannen tuhansine pyhineen! Silloin eivät ihmiset huoraa, eivät varasta, eivät tapa, eivätkä valehtele, sillä itse Taivaan Kuningas hallitsee ja Hän näkee ja tietää ihan kaiken!
    Jumala hukutti ihmiskunnan vedenpaisumuksessa JUURI SIITÄ SYYSTÄ, ETTÄ IHMISISTÄ OLI TULLUT P A H O J A: pettivät puolisoitaan, tappoivat toisiaan, varastelivat, elivät röyhkeän itsekkäästi ja puhuivat valhetta toisistaan. Tästä samasta syystä Jumala on jo ilmoittanut tuomionsa ihmiskunnalle olevan seuraavan kerran tulella polttaminen. Viittaiskohan ydinaseiden tuhovoimaan, en tiedä, mutta vielä nändään! Joka tapauksessa JOKA IKINEN IHMINEN tulee olemaan Jumalan edessä VASTUUSSA O M I S T A tekemisistään, eli uskottomuudesta ym VÄÄRYYKSISTÄ, ja on saava sen mukaan rangaistuksen. Vain Jeesuksen Kristuksen omat pelastuvat, sillä heillä on sijaiskärsijä, joka on jo kärsinyt heidän ansaitsemansa rangaistuksen, eikä heitä enää tuomita. Ne, joilla ei Kritusta ole Puolustajanaan, eivät selviä samalla tavoin, vaan KAIKKI heidän vääryytensä tulee KAIKKIEN katseltavaksi ja Jumalan tuomittavaksi. Jeesus on oikeamielinen tuomari, ylimmäinen pappi ja ihmisen sijaiskärsijänä rangaistu "rikollinen", joka kuitenkin oli täydellisen puhdas ja synnitön, "virheetön uhrilammas", joka antoi henkensä MEIDÄN JOKAISEN puolesta. Mutta Hän ei pakota Sinua hyväksymään sitä, että Hän on jo kantanut rangaistuksen! Rakkaus ei pakota rakastamaan, vaan kysymys kuuluu: " tahdotko?" Niin paljon Hän Sinua ihmisenä kunnioittaa, että antaa Sinun valita, hyväksytkö Hänen sijaisuutensa Sinun rangaistuksesi kantajana! Saat toki viedä ne itsekin Jumalan lopullisen tuomioistuimen eteen, mutta olet siellä silloin yksin vastaamassa Hänelle, Jeesus ei seiso Puolustajanasi, ellet ole halunnut Häntä elämääsi! Ei Hän väkisin tuppaa, Saat kulkea valitsemaasi tietä! Jumala on kuitenkin ylin, Hän on luonut maailman kaikkineen ja hallitsee sitä ja on ETUKÄTEEN kertonut, mitä aikoo tehdä, joten jokaisella on mahdollisuus seurata rakastavaa Jumalaa, tai kääntää selkänsä.
    Tänä aikana useimmat kääntävät selkänsä. Vielä puoli vuosisataa sitten oli toisin!

    Äänestä

  • Jumala on vanhurskas kirjoitti:

    Suhteellisuudentajua tulee, kun Jeesus tulee takaisin ja alkaa hallitsemaan tätä maapollukkaa - tuhannen tuhansine pyhineen! Silloin eivät ihmiset huoraa, eivät varasta, eivät tapa, eivätkä valehtele, sillä itse Taivaan Kuningas hallitsee ja Hän näkee ja tietää ihan kaiken!
    Jumala hukutti ihmiskunnan vedenpaisumuksessa JUURI SIITÄ SYYSTÄ, ETTÄ IHMISISTÄ OLI TULLUT P A H O J A: pettivät puolisoitaan, tappoivat toisiaan, varastelivat, elivät röyhkeän itsekkäästi ja puhuivat valhetta toisistaan. Tästä samasta syystä Jumala on jo ilmoittanut tuomionsa ihmiskunnalle olevan seuraavan kerran tulella polttaminen. Viittaiskohan ydinaseiden tuhovoimaan, en tiedä, mutta vielä nändään! Joka tapauksessa JOKA IKINEN IHMINEN tulee olemaan Jumalan edessä VASTUUSSA O M I S T A tekemisistään, eli uskottomuudesta ym VÄÄRYYKSISTÄ, ja on saava sen mukaan rangaistuksen. Vain Jeesuksen Kristuksen omat pelastuvat, sillä heillä on sijaiskärsijä, joka on jo kärsinyt heidän ansaitsemansa rangaistuksen, eikä heitä enää tuomita. Ne, joilla ei Kritusta ole Puolustajanaan, eivät selviä samalla tavoin, vaan KAIKKI heidän vääryytensä tulee KAIKKIEN katseltavaksi ja Jumalan tuomittavaksi. Jeesus on oikeamielinen tuomari, ylimmäinen pappi ja ihmisen sijaiskärsijänä rangaistu "rikollinen", joka kuitenkin oli täydellisen puhdas ja synnitön, "virheetön uhrilammas", joka antoi henkensä MEIDÄN JOKAISEN puolesta. Mutta Hän ei pakota Sinua hyväksymään sitä, että Hän on jo kantanut rangaistuksen! Rakkaus ei pakota rakastamaan, vaan kysymys kuuluu: " tahdotko?" Niin paljon Hän Sinua ihmisenä kunnioittaa, että antaa Sinun valita, hyväksytkö Hänen sijaisuutensa Sinun rangaistuksesi kantajana! Saat toki viedä ne itsekin Jumalan lopullisen tuomioistuimen eteen, mutta olet siellä silloin yksin vastaamassa Hänelle, Jeesus ei seiso Puolustajanasi, ellet ole halunnut Häntä elämääsi! Ei Hän väkisin tuppaa, Saat kulkea valitsemaasi tietä! Jumala on kuitenkin ylin, Hän on luonut maailman kaikkineen ja hallitsee sitä ja on ETUKÄTEEN kertonut, mitä aikoo tehdä, joten jokaisella on mahdollisuus seurata rakastavaa Jumalaa, tai kääntää selkänsä.
    Tänä aikana useimmat kääntävät selkänsä. Vielä puoli vuosisataa sitten oli toisin!

    jos sinulla ei ole rakkautta ...olet vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen....näin Paavali kirjoittaa

    Äänestä

  • siru2 kirjoitti:

    jos sinulla ei ole rakkautta ...olet vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen....näin Paavali kirjoittaa

    Totuus ja vastuu ON rakkautta! Aina ei totuus tunnu ihmisestä hyvältä, mutta se, mikä on totta ja oikein, on aina lopultakin paras! Rakkaushyssyttely ei ole Jumalasta, vaan ihmismielen halu. Totuus yhdessä rakkauden kanssa on Jumalasta, sillä ilman totuutta ei ole aitoa rakkautta. Jeesus on totuus, Hänen sanansa ovat totuus.

    Äänestä

Onko pettäminen ja eroaminen mielestänne oikeita tekoja ja mitä niillä asioilla saatte elämäänne?

Äänestä
  • Minä ainakin sain erolla mielenrauhan ja elämäni tasapainoon.

    Äänestä

  • Aviopuolison pettäminen eli uskottomuus on hirveimpiä tekoja, mitä puoliso voi toiselle tehdä! Moni uskottomuuden uhri menettää psyykkisen tasapainonsa ja työkykynsä pitkäksi aikaa ja pettäminen on siten verrattavissa muihin samanlaisiin rankkoihin kokemuksiin, kuten puolison tai lapsen kuolema, vakava loukkaantuminen tai täysi taloudellinen konkurssi.
    Syyllinen, pettäjä, pitäisi asettaa oikeasti RIKOKSESTAAN, aviorikoksestaan, vastuuseen ja rangaistukseen, sillä hän tekee vääryyttä puolisolleen sekä pettämällä oman avioliittolupauksensa, että rikkomalla oman avioliittonsa (vaikka sen tekisi salaa).

    Tulee vielä aika, jolloin JOKAINEN AVIORIKOLLINEN SAA TUOMIONSA JUMALALTA, ne, jotka eivät ole katuneet tekojaan, selvittäneet asioitaan puolisonsa kanssa, pyytäneet sydämestään anteeksi rikostaan ja luottamuksen pettämistään ja alkaneet elää uskollisina ja nöyrinä, joko kärsien puolisonsa hylkäämisestä (ei voi petettyä pakottaa jatkamaan pettäjän kanssa) tai saaden puolisoltaan anteeksiantamuksen ja uuden mahdollisuuden!

    Eroamista ei Jumala hyväksy Raamatun mukaan kuin tilanteessa, jossa puoliso on tullut petetyksi, siis petoksen, aviorikoksen uhri voi ottaa avioeron pettäjästä. Tai antaa anteeksi ja jatkaa, jos pystyy, ja jos kokee pettäjän katumuksen ja parannuksen sellaisena, että voi yrittää luottaa. Ero ei siis ole Jumalan edessä laillinen, vaan avioliitto on voimassa kunnes kuolema heidät erottaa. Puolisot ovat sidotut toisiinsa, kunnes toinen heistä kuolee. Vasta sitten on jäljelle jäänyt oikeutettu uudelleen avioitumaan, siis leskeksi jäänyt.

    Äänestä

  • Jumala on vanhurskas kirjoitti:

    Aviopuolison pettäminen eli uskottomuus on hirveimpiä tekoja, mitä puoliso voi toiselle tehdä! Moni uskottomuuden uhri menettää psyykkisen tasapainonsa ja työkykynsä pitkäksi aikaa ja pettäminen on siten verrattavissa muihin samanlaisiin rankkoihin kokemuksiin, kuten puolison tai lapsen kuolema, vakava loukkaantuminen tai täysi taloudellinen konkurssi.
    Syyllinen, pettäjä, pitäisi asettaa oikeasti RIKOKSESTAAN, aviorikoksestaan, vastuuseen ja rangaistukseen, sillä hän tekee vääryyttä puolisolleen sekä pettämällä oman avioliittolupauksensa, että rikkomalla oman avioliittonsa (vaikka sen tekisi salaa).

    Tulee vielä aika, jolloin JOKAINEN AVIORIKOLLINEN SAA TUOMIONSA JUMALALTA, ne, jotka eivät ole katuneet tekojaan, selvittäneet asioitaan puolisonsa kanssa, pyytäneet sydämestään anteeksi rikostaan ja luottamuksen pettämistään ja alkaneet elää uskollisina ja nöyrinä, joko kärsien puolisonsa hylkäämisestä (ei voi petettyä pakottaa jatkamaan pettäjän kanssa) tai saaden puolisoltaan anteeksiantamuksen ja uuden mahdollisuuden!

    Eroamista ei Jumala hyväksy Raamatun mukaan kuin tilanteessa, jossa puoliso on tullut petetyksi, siis petoksen, aviorikoksen uhri voi ottaa avioeron pettäjästä. Tai antaa anteeksi ja jatkaa, jos pystyy, ja jos kokee pettäjän katumuksen ja parannuksen sellaisena, että voi yrittää luottaa. Ero ei siis ole Jumalan edessä laillinen, vaan avioliitto on voimassa kunnes kuolema heidät erottaa. Puolisot ovat sidotut toisiinsa, kunnes toinen heistä kuolee. Vasta sitten on jäljelle jäänyt oikeutettu uudelleen avioitumaan, siis leskeksi jäänyt.

    Miten mä olen käsittänyt, että kun se satuolento sieltä jostain maan päälle ilmestyy, niin se antaa anteeksi kaikkien synnit. Eikös se niin menekään, että olento on hyvä?

    Äänestä

  • sivusta heittelen kirjoitti:

    Miten mä olen käsittänyt, että kun se satuolento sieltä jostain maan päälle ilmestyy, niin se antaa anteeksi kaikkien synnit. Eikös se niin menekään, että olento on hyvä?

    Jos Sinulle ojennettaisiin kallisarvoista lahjaa paketissa, etkä ottaisi sitä vastaan, niin mitä se lahja Sinua hyödyttäisi? Ei mitään! Samoin on Jumalan ojentaman lahjavanhurskauden kanssa: se ei hyödytä Sinua, ellet ota lahjaa vastaan. Siis Jeesusta!!! Et ymmärrä tarjotun lahjan arvoa, kun nimittelet Häntä satuolennoksi. Jeesus kuitenkin on erittäin tosi olemassaoleva, vaikka silmämme ei näe Häntä - vielä! Tiesitkös, että Raamattu on koko maapallon LEVINNEN ENITEN LUETTU JA USEAMMILLE ERI KIELILLE KÄÄNNETTY KUIN MIKÄÄN MUU KIRJA MAAILMASSA!!! Jumala on pitänyt huolen Sanastaan ja vie myös sen Kirjan ilmoittamat asiat päätökseen! Mutta Hän ei väkisin ketään pelasta, sillä Hän on vanhurskas, oikeamielinen, eikä hyväksy syntiä. Ne, jotka eivät Hänen hyvyydestään, suunnittelemastaan pelastuksesta ja ihmisten hyväksi säätämistään ohjeista välitä, saavat kulkea vapaasti omaa tietään. Ne, jotka välittävät, Hän vie kerran Taivaan kotiin. Sinne ei ole pakko kenenkään mennä. Voi vapaasti valita tiensä: joko sen, joka vie Taivaaseen (Jeesus sanoi: "minä olen tie, totuus ja elämä!") tai sen, joka vie IKUISEEN EROON JUMALASTA (Raamatussa ainoastaan Jeesus itse puhuu tuosta paikasta mainiten sen nimeltä Helvetti.)

    Äänestä

Kannattaa tosiaan ap seurata vaan sivusta, ettet joudu imuun ja vahingossa alat elämään.
Vaikeeta sanon, tosi vaikeaa!

Äänestä

Täällä nyt on puhuttu Jeesuksesta ja Raamatusta,
Raamattu on kokoelma 66 eri kirjaa ja eri aikona eri kirjoittajien muistelmia 2000v
takaa.
Yksikään kirjoista ei ole Jeesuksen kirjoittama ei myöskään Jumalan eli ne on tulkintoja eri ihmisten ja kaikki vielä moneen kertaan muokattuja.

Sanoisin että huippumuokkaajia kun noin vanhoja muistelmia muokkaavat, kuinka hyvin nämä on alkuperäistä kunnioittaen tehty se on sitten ihan toinen juttu.

Äänestä
  • Mutta Uuden Testamentin monet osiot ovat niiden kirjoittamia, jotka tunsivat Jeesuksen henkilökohtaisesti ja esim Jesajan kirjan alkuperäisiä tekstejä on löytynyt Gumranin luolasta, eivätkä ne poikkea asiasisällöltään nyky-Raamattumme teksteistä. Uudet Raamatun käännökset tehdään aina alkuperäisistä teksteistä kääntäen ja pyrkien mahdollisimman tarkkaan ilmaisemaan se asiasisältl, mikä tekstissä alunperin on. Varmasti virheitäkin on, mutta kokonaisuus ja pääasiat ovat silti pysyneet alkuperäisenä. Raamattu ei ole ihmisten muistelmateos, vaan Jumalan ihmisille antamien ja heidän muistiin kirjoittaminsa tekstien kokoelma. Ne eivät ole ihmismielen tuotosta, vaan Jumalan antamaa, loogisesti ja kronologisesti paikkansa pitävää, historiankirjoitusten kanssa yhtenevää ja pala palalta loppuun saakka täyttyvää ilmoitusta. Mikään muu kirja ei vedä vertoja Raamatulle. Se on ylivoimainen! Se avautuu lukijalle kerros kerrokselta ja näkymät, mitä se Kirja avaa, ovat päätähuimaavia, ällistyttäviä, ihmeellisen huikaisevan ihania ja toisaalta hirvittävän järkyttäviä! En voi olla ihmettelemättä Raamatun viisautta ja ennalta tietämystä. Se ON huippukirja! Onhan se itse maailmankaikkeuden Luojan ilmoitus ihmiskunnalle!

    Äänestä

Todellakin Raamattu on usean eri kirjoittajan muistelmat omalta ajaltaan.
Totta Jeesus on historiallinen henkilö jonka juurikin useat näistä kirjoittajista ovat tunteneet.
Jumala ei ole näitä kirjoittanut, tämä on selvä asia vaan mahdollisesti ihmiset ovat kuulleet ja kokeneet uskossaan Jumalan heille puhuneen ja siis kirjoittaneet muistiin.
Jos Jumala olisi kirjoittanut monet asiat olisi jo sillon 2000v sitten ollut selvää, niin vaan ei ollut ja paljon pystytään nyt tutkijoiden ja tekniikan avulla selittämään. Jumalahan ei ole siihenkään aikaan tarvinnut tekniikkaa, eikö niin?
Huippu kokoelma minunkin mielestäni vanhoja historiallisia muistelmia.
Suhtaudutaan kuitenkin siihen kuin vanhaan kirjaan pitää, osa asioista on kuvitelmaa ja osa unia. Nyyään monet kirjoittajista olisi saaneet diagnoosin eri sairauksista, näkyjä ja ääniä kuulee nykyäänkin monet heillä on siihen lääkitys.

Äänestä
  • No, se SIinullekin vielä selviää, että Jumalan ilmoitukset käyvät toteen! Vaikka ne ovat (esim Ilmestyskirja!) kirjoitetut sellaisessa muodossa, ettei ihmismieli VOI käsittää kaikkea, niin pala palalta ne kuitenkin avautuvat ja toteutuvat. Niin tulee ennalta, jo pari tuhatta vuotta sitten, ilmoitettu pedon merkki, kuin Jeesuksen toinen tulemuskin, niin halkeaa vielä Öljymäki kahtia, kuin toteutuu sekin, että koko ihmiskunta on polvillaan Jumalan istuimen edessä! Mitään sattumanvaraista ei ole. Jumalalla on kaikki "hommat hanskassa"! Vielä tulee aika, jolloin ne, ketkä nyt uskovia pilkkaavat ja "lääkitystä" tarjoavat, tajuavat olleensa PAHASTI väärässä! Ymmärrettävää, jos mitään ei asiasta ymmärrä.

    Äänestä

  • Unia, tosiaan! Raamatussa on kerrottu monestakin unennäkijästä ja myös unien selittäjästä. Ja aika vinkeitä juttuja ovat! Niistäkin selviää, miten Jumala vo puhua myös unien kautta, vaikka harvemmin kyllä. Yleensä unet ovat ihan puuta heinää...

    Äänestä

Ei unet mitään puppua ole ne kuvastaa ihmisen vaistomaisia pelkoja ja tunteita.

Kaikki toteutuu kirjoittajalle vastaan samalla tätä tarkoitin hommat hanskassa tosiaan ja hän on viisaudessaan antanut ihmisille vinkiksi ohjeita ja mahdollisuuden oppia ja tehdä valinnan hyvän ja pahan välillä.

Raamattu on hyvä nippu hyviä kirjoja. Ja viisaat aikanaan kirjoittaneet silti edelleen Jumala ei ole kirjoittanut vaan puhunut näille viisaille jotka on laittaneet asioita oman käsityksensä mukaan muistiin.

Lääketiede on auttanut monia joilla näyt menee yli ymmärryksen tai on tulkitsemisessa ongelmia. Ihminen ei ole täydellinen ja tekee virheitä.
Silti uskon että monikin raamatun henkilö olisi nykyään saanut lääkkeet ja varmasti näitä henkilöitä on edelleen jotka kuulevat Jumalan äänen ja se voi olla toisille liikaa.

Jumala kyykyttää minuakin ja on sen tehnyt monesti, silti uskon.

Äänestä
  • Osaat kai erottaa esim skitsofreniaa sairastavien kuulemat harhaäänet ja harhanäyt ja esim juoppohulluuden ja huumeiden aiheuttamat hallusinaatiot niistä Jeesukseen uskovien ihmisten kuulemista Jumalan viesteistä, joita myös jotkut ei-uskovat ovat kertoneet kuulleensa, mm oma isäni sotarintamalla?
    Kun ihminen ei ilman Jumalaa kykene ymmärtämään esim Ilmestyskirjaa, tuntuvat sen selitykset hänestä kuin mielenvikaisen houreilta. Sen tiedän omasta kokemuksesta, sillä en itsekään ymmärtänyt, mitä luin, ennenkuin kolmikymppisenä tulin yllätyksekseni uskoon! Sen jälkeen on näkymät ihan eri, ja palikat loksahtelee paikoilleen niin maailman synnyn kuin kaiken päämääränkin suhteen. Hyvin looginen paletti kaiken kaikkiaan! Ja mitä enemmän tuntee sekä Sanaa, että aikaa, sen lujempi on usko ja luottamus siihen, että kaikki toteutuu. Seuraavia ihmiskunnan näkemiä isoja asioita ovat mm pedon merkin jako, Harmagedonin taistelu ja Jeesuksen takaisin tulo. Sitä ennen evankeliumi tulee levitetyksi kaikille kielille ja kaikista kansanheimoista tulee ihmisiä uskoon.
    Kyllä, Raamatussa kerrottujen tapahtumien aikalaisista monelle tänä päivänä moni suosittelisi lääkitystä, sen verran oudoilta tulevien ihmiskunnan vaiheiden selitykset kuulostavat!!! Se vaan on niin, että jos viime vuosisadalla eläneille esi-isillemme olisi joku kertonut, että kohta skaipataan ja katsellaan reaaliaikaisesti toisen naamaa toisella puolen maapallon, niin HULLUKSI olisivat väittäneet ... ja lääkitystä ehdotelleet! :D

    Äänestä

Minulla ei ole Skitsofreniaa, en ole maaninen ja en käytä huumeita enkä alkoholia.
Joskus syvästi järkyttyneessä tilassa kuulin äänen joka puhui minulle,
en vaan tulkinnut sitä Jumalan ääneksi vaan uskon että järkytyksestä johtuen
minä herkkä ihminen koin harha-aitimuksen.
Minulla ei ole todettu mielisairauksiakaan ja ymmärsin itse että kuulen jotakin pääni sisällä ja että se johtui vain juuri kokemastani järkytyksestä.
Harha-aistimuksia on erilaiset kuuloelämykset, puheen kuuleminen, erilaiset näköharhat ja kosketus- ja hajuharha-aistimukset.

Tämä kaikki non ihan inhimillistä ja noin kertakokemuksenakin ihan normaalia.

Äänestä

Tuomiopäivänä kaikki joutuvat tilille pettämisistäänkin! Voi voi,sitä päivää..rangaistus tulee!

Äänestä

No huh, huh!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Loppu. kirjoitti:

Surullisena seuraan sivusta Suomea ja maailma, mikään ei ole enään pyhää. Pettäminen on nykyään arvostettu rohkea ja cool teko, harvat näkevät siinä mitään väärä. Viimeiset ajat ovat käsillä ihmiset pahenevat koko ajan. Jumala antakoon anteeksi teille ja minulle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu