Tässäpä lyhyesti: aloimme seurustella kun olin 15-vuotias. Suhde kestikin sitten 10 vuotta ylä- ja alamäkineen. Suhteessamme ei sinäänsä ollut mitään mullistavaa "vikaa". Minusta vain alkoi tuntua siltä ettei tämä enää toimi ja halusin erota. Mies ei olisi tätä halunnut ja onkin nyt surun murtama. Itse olen vetänyt muurit ylös enkä ole osannut näyttää tunteitani. Tottakai minäkin olen äärimmäisen surullinen. En vain ole vielä osannut päästää tunteitani valloilleen. Kaikki muut siis kuvittelee että ero on minulle helppo ja yhdentekevää, kuten exäni ajattelee myös. Tämä ahdistaa minua. Tunnen itseni julmaksi ihmiseksi. Olen lamaantunut. En tunne oikein mitään. Päivät menee sumussa ja tavaroita pakatessa. Olin todella huolissani kuinka tulen pärjäämään taloudellisesti sillä olen ollut pitkään työtön tai tehnyt vain pätkä hommia. Kuin ihmeen kaupalla sain työpaikan sekä vuokra-asunnon. Olen vain yrittänyt pitää itseni kiireisenä ja järjestellä käytännön asioita.. Anteeksi rivityksen puuttuminen..
Paha ihminen?
Pahapaha
4209
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Älä nyt sitten etsi heti uutta miestä opettele ensin tunnistamaan itsesi.Jätetty on tietenkin hyvin haavoittuva joten anna olla nyt pahoittamatta hänen mieltään enempää.Onneksi taloudellinen puolesi on kunnossa.Näin se elämä tuntuu menevän useimmilla jostain syystä mutta jos ei olla avioliittoonkaan asti ehditty niin kantapäät vastatusten ja eri suuntiin.
Ei sinun teossasi ole mitään pahaa - päinvastoin. Tunteesi ovat muuttuneet ja on ihan luonnollista, että haluat kokea elämässä enemmän kuin teininä alkaneen parisuhteen. Teit oikein kun jätit miehesi reilusti etkä jäänyt epätyydyttävään suhteeseen. Elä nyt nuoruuttasi ja opiskele itseäsi ja elämää :) Paljon pahempi teko olisi se, että jäisit onnettomana suhteeseenne. Se jos mikä olisi kumppania kohtaan väärin.
Exällesi voit ihan hyvin kertoa että ero on surullinen asia myös sinun mielestäsi, vaikka se onkin ratkaisuna oikea ja sinun tapasi käsitellä sitä on erilainen kuin hänen.
Kaikkea hyvää sinulle!
Noin kauan yhdessä ja päätit vetää muurit eteen, hei älä selittele vaan kohtaa kylmä maailma nyt yksin, et voi saada kaikkea, ja lopeta valehtelu, ei ole mitään syytä vetäytyä noin pitkässä suhteessa jos stooristasi olisi edes puolet totta..........
Uskon siihen että ihmiset suree eri tavoilla ja eri aikoihin. Olen ollut niin kiireinen käytännön asioita järjestellessä, että on ollut ns helppo työntää tunteet syrjään. Kai se jossain vaiheessa kolahtaa, tämä kylmä maailma ja yksinäisyys. En silti aio jäädä tuleen makaamaan. Olen iloinen että sain kasvaa ihmisenä exäni kanssa, sekä siitä että voimme edelleen olla ystäviä. Ainakin toistaiseksi asia on ollut näin. Huomenna pääsen muuttamaan uuteen asuntoon ja maanantaina aloitan työt uudessa paikassa. Miksi kaikkiin päätöksiin pitäisi aina olla jokin "hyvä" syy? Syy mikä kelpaisi muillekkin. Kyse on tunteesta, syyt selviävät kai aikanaan.