Pakko avautua johonkin, kun miehen käyttäytyminen ärsyttää niin paljon, enkä jaksa vaivata ystäviäni enää tällä asialla.
Olen todella turhautunut ja kyllästynyt poikaystävän käyttäytymiseen. Hänellä on ilmeisesti jokin poikavaihe menossa, kun haluaisi vain mennä ja tulla eikä oikein ilmoittelisikaan missä menee. Nykyisin on yötäkin pois kotoa melkein säännöllisin väliajoin, mikä onkin saanut minut epäilemään pettämistä. Kysyin suoraan ja pengoin kaikki tavaratkin, ainakin itse sanoo ettei ole ketään toista ja nyt jo uskon häntä..
Kavereille mennään aina iltamyöhään, ja kotiin tullaan aamutunneilla niin, että minä herään siihen kun hän tulee kotiin. Tai sitten kotiin tullaan vasta seuraavana päivänä ja sanotaan että akku loppui ja oli äidillään yötä. Juupa juu..
Poikaystäväni on erittäin negatiivisesti varautunut ihminen. Hän on kuin synkkä sadepilvi joka mustaa kauneimmankin päivän silmänräpäyksessä. Hän on mörkö tässä talossa.
Yksinkertaisimmatkin asiat ovat poikaystävälleni ylitsepääsemättömän vaikeita. Töihinmeno, koiran jälkien siivoaminen, siivoaminen ylipäätään. Sotkeminen on sen sijaan hänelle erittäin helppoa. Hän on pahempi ja avuttomampi ihminen, kuin monet kehitysvammaiset.
Jos menemme esim elokuviin, ja haluaisin shoppailla hetken ennen elokuvaa niin poikaystäväni pilaa koko illan valittamalla ja nurisemalla ja huokailemalla. Hän on aina vihainen/turhautunut/negatiivinen. Eilen poikaystäväni sanoi, että häntä ärsyttää kun en ole 4 vuoden aikana oppinut tuntemaan häntä ollenkaan. Tottahan tuo. Miten voisinkaan tuntea, kun hän ei koskaan anna itsestään mitään hyvää?
Ei osoita mitään kiinnostustaan minua kohtaan enää, paitsi jos seksiä haluaa. Ei kehu, ei mitään. Ei ole kiinnostunut yhteisestä tekemisestä tai ajasta. Jos jtoain ehdotan niin ei jaksa tai huvita, mutta jos kavero soittaa, niin johan on jätkä ovesta ulkona ennätysajassa.
Aina kun yritän keskustella, niin en saa häneltä mitään vastauksia muutakuin "en tiedä en tiedä"...
Olen hakenut omaa yksiötä, mutta en haluaisi erotakaan kun kuitenkin rakastan häntä valtavasti, ha pienet hyvät hetket auttavat jaksamaan. Muutenkaan asunnoista ei ole kuulunut mitään, vaikka olen hakenut jo kauan. Erilleenmuutto on pyörinyt mielessä. Hoidan kotia täysin yksin, ja nykyöön koirakin on kokonaan vastuullani Opiskelen ja käyn töissä.
Muilla kokemuksia vastaavanlaisista umpisolmuista parisuhteessa? Miten selvisitte jos selvisitte? Kiitos jo eutkäteen..
Olen todella turhautunut ja kyllästynyt poikaystävän käyttäytymiseen. Hänellä on ilmeisesti jokin poikavaihe menossa, kun haluaisi vain mennä ja tulla eikä oikein ilmoittelisikaan missä menee. Nykyisin on yötäkin pois kotoa melkein säännöllisin väliajoin, mikä onkin saanut minut epäilemään pettämistä. Kysyin suoraan ja pengoin kaikki tavaratkin, ainakin itse sanoo ettei ole ketään toista ja nyt jo uskon häntä..
Kavereille mennään aina iltamyöhään, ja kotiin tullaan aamutunneilla niin, että minä herään siihen kun hän tulee kotiin. Tai sitten kotiin tullaan vasta seuraavana päivänä ja sanotaan että akku loppui ja oli äidillään yötä. Juupa juu..
Poikaystäväni on erittäin negatiivisesti varautunut ihminen. Hän on kuin synkkä sadepilvi joka mustaa kauneimmankin päivän silmänräpäyksessä. Hän on mörkö tässä talossa.
Yksinkertaisimmatkin asiat ovat poikaystävälleni ylitsepääsemättömän vaikeita. Töihinmeno, koiran jälkien siivoaminen, siivoaminen ylipäätään. Sotkeminen on sen sijaan hänelle erittäin helppoa. Hän on pahempi ja avuttomampi ihminen, kuin monet kehitysvammaiset.
Jos menemme esim elokuviin, ja haluaisin shoppailla hetken ennen elokuvaa niin poikaystäväni pilaa koko illan valittamalla ja nurisemalla ja huokailemalla. Hän on aina vihainen/turhautunut/negatiivinen. Eilen poikaystäväni sanoi, että häntä ärsyttää kun en ole 4 vuoden aikana oppinut tuntemaan häntä ollenkaan. Tottahan tuo. Miten voisinkaan tuntea, kun hän ei koskaan anna itsestään mitään hyvää?
Ei osoita mitään kiinnostustaan minua kohtaan enää, paitsi jos seksiä haluaa. Ei kehu, ei mitään. Ei ole kiinnostunut yhteisestä tekemisestä tai ajasta. Jos jtoain ehdotan niin ei jaksa tai huvita, mutta jos kavero soittaa, niin johan on jätkä ovesta ulkona ennätysajassa.
Aina kun yritän keskustella, niin en saa häneltä mitään vastauksia muutakuin "en tiedä en tiedä"...
Olen hakenut omaa yksiötä, mutta en haluaisi erotakaan kun kuitenkin rakastan häntä valtavasti, ha pienet hyvät hetket auttavat jaksamaan. Muutenkaan asunnoista ei ole kuulunut mitään, vaikka olen hakenut jo kauan. Erilleenmuutto on pyörinyt mielessä. Hoidan kotia täysin yksin, ja nykyöön koirakin on kokonaan vastuullani Opiskelen ja käyn töissä.
Muilla kokemuksia vastaavanlaisista umpisolmuista parisuhteessa? Miten selvisitte jos selvisitte? Kiitos jo eutkäteen..
Vastaukset 12
Vanhimmat
Anteeksi kirjoitusvirheet.
Ei tuosta mitään tule.Hän ei kunnioita sinua parisuhteessanne ollenkaan. Hae yksiö ja löydä arvoisesi mies. Mikä ihme saa rakastamaan ko tyyppiä joka vieraissa käy-saat pian taudin kaupan päälle.Sulla on liikaa hoivaviettiä.
Muutitko yhteen sen kanssa viikon tuntemisen jälkeen vai miten?
olaan seurusteltu 4 vuotta joista 2 asuttu yhdessä..
Lapsen tasollahan tuo on. Pikkupoika.
Mutku mulla täytyy olla mies. Mulla täytyy olla mies jota rakastaa. Ja Mää rakastan sitä! Vaikka se olis kuinkä mätä tahaansa sisältä. Se on kuitenki mun!
Mää en viitti nähdä edes pienintä vaivaa valita miehiä. Kuka tahaansa käy. niin kauan kun se on mun! JA mun kaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa.
Miksi minä en ikinä törmää näihin naisiin jotka rakastavat vaikka löysää paskaa ikuisesti, kunhan joku on? Kyllä pääsis helpolla, voi jumalauta..
Kuulostaa siltä et miehes on juoppo ja sinä palvelet sitä päivin ja öin. Tuollaisiin miehiin naiset rakastuu yleensä. Seurustelet lapsen tasolla olevan miehen kanssa ja sun tosiaan pitää päättää että haluatko olla sellasen kanssa koko elämäsi.
jos olet nätti 18-23-vuotias nainen tästä saat unelmiesi miehen. älä anna provosoivan nickini hämätä
Tiedätkö, että hyvin usea ihminen takertuu noihin pieniin hyviin hetkiin mutta missaavat sen pääpointin, että suurimman ajan parisuhde on kuraa. Parisuhde auttaa ihmistä jaksamaan, se ei ole pakkopullaa eikä "pieniä hyviä hetkiä". Se on tasaista yhteiseloa, jossa tunteet pysyvät vakaina (rakastua kumppaniin voi toki useasti) ja ei ikinä tee mieli muuttaa erilleen.
................
Anteeksi vaan, mutta ei tuon aloituksesi perusteella avautunut lainkaan se, että miksi sanot rakastavasi hampuusia, jonka kanssa elät, valtavasti? Mitä ovat ne "pienet hyvät hetket", kun jätkä lieppaa milloin missäkin ja sinun seurassasi ollessaan on jatkuvasti pahalla päällä oleva epäsosiaalinen mörkö? Ilmeisesti ei ole töissä, onko edes kouluttautunut johonkin ammattiin?
Miksi rakastat häntä? Oletko aivan varma, ettei kyse ole vain siitä, ettet osaa olla yksinkään?
Saduissa tapahtuu ihmeitä ja rupikonnasta tulee oikean tytön suudelmalla uljas prinssi - et kai usko, että elävässä elämässä on noin? Aika pitkään olet jo yrittänyt, laihoin tuloksin.
Onnea asunnon etsintään!