Tapporaha työttömistä ja vanhuksista

Vanhuksen tappo nälkään laitoksessa kestää noin puoli vuotta. Työttömän tappo nöyryyttämällä erilaisissa pakkotöissä joita on nimetty koulutuksiksi ja työharjoitteluiksi kunnes tämä tajuaa tehdä itsemurhan kestää noin kymmenen, jopa parikymmentä vuotta.
Tällainen tekopyhyys tulee kalliiksi.
Laitetaan suoraan tapporaha molemmista.
Esimerkiksi tonni käteen vanhuksesta ja kaksi tonnia työttömästä niin johan vähenevät.
Rehdit metsästäjät pian lopettaisivat valtakunnan ongelmat eikä nykyisenlaista kallista kaksinaismoralistista järjestelmää tarvittaisi.
3255
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

aseet vanhuksille ja työttömille, että voisivat myös mahdollisesti raivata tiensä valtakunnan huipulle, tai ainakin järjestää niitä työpaikoja...tapporaha kaikista, periaatteella...demokratiassa.

Äänestä

Suurin osa työttömistä menisi töihin ja ne jotka eivät tajuaisi olevansa vapaata riistaa(=olisivat juovuksissa) lopetettaisiin. Työttömyys loppuisi.

Äänestä

Vihreistä voisi kanssa antaa parisataa. Ne varmaan maistuu hyville kun ei ne kumminkaan ole syöneet ja polttaneet muuta kuin kalliita kasviksia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rehti, ei tekopyhä kirjoitti:

Vanhuksen tappo nälkään laitoksessa kestää noin puoli vuotta. Työttömän tappo nöyryyttämällä erilaisissa pakkotöissä joita on nimetty koulutuksiksi ja työharjoitteluiksi kunnes tämä tajuaa tehdä itsemurhan kestää noin kymmenen, jopa parikymmentä vuotta.
Tällainen tekopyhyys tulee kalliiksi.
Laitetaan suoraan tapporaha molemmista.
Esimerkiksi tonni käteen vanhuksesta ja kaksi tonnia työttömästä niin johan vähenevät.
Rehdit metsästäjät pian lopettaisivat valtakunnan ongelmat eikä nykyisenlaista kallista kaksinaismoralistista järjestelmää tarvittaisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu