Hei, olen sähköalan käynyt ja kysymys kuuluu että monet firmat hakee työntekijää sähköalan töihin muttakun jokainen vaatii vähintään 1 vuoden työkokemusta ja itellä ei ole yhtään, niin kannattaako tuollassiin paikkoihin edes hakea jotka sitä työkokemusta vaatii?
Työkokemus
työtön
181
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Jos kyseessä on julkisessa haussa oleva tehtävä, niin tehtävää hakee myös ne, joilla työkokemusta on, etkä pärjää heille. Työnhausta kannattaa minusta tehdä rutiinia, vaikka se joskus kyllästyttääkin. Laita ihan piruuttaan hakemusta. Se on vähän sama kuin lotossa, jos et veikkaa, et voi voittaa. Eli jos et laita hakemusta, niin silloin ainakaan töitä ei voi saada.
Vaikka heti ei työpaikkaa irtoisi, niin yllättävän tarpeen tullen sinun hakemuksesi voidaan kaivaa esille. Kannattaa myös miettiä harjoittelupaikkoja, niistä saa ainakin työkokemusta ja joskus sitä kautta saa ihan vakituisenkin homman.
Joskus myös hyvä asenne ratkaisee. Voisin kuvitella, että sähköhommat on sen verran liikkuvaa työtä, että perus reipas tyyppi hyvällä asiakaspalveluasenteella jäisi mieleen. Kannattaa rohkeasti myös tuoda eri tilanteissa esille, että haet sähköhommia. Mites alan ammattitapahtumat ja työnhakumessut? Niissä kannattaa kierrellä päivitetty cv kainalossa.