Rakastuminen

34242
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Tuokin nainen kuoli omaan tyhmyyteensä.

Äänestä

Nössökö olisi sitten pitänyt ottaa? Ainakin tuo mies osaa naida, mitä te avuttomat ätmit ette koskaan tule oppimaan.

Äänestä
  • Kyllä, työntyi sisään monin eri tavoin ja kemiaa oli että kupli ja sihisi. Ihana karju, josta palstan kurpat voivat vain uneksia.

    Äänestä

Eli mielummin henki pois kun nössö mies vai?

Äänestä
  • Ei ehkä noin sanottuna. Mutta moni nainen mieluummin kuolisi yksin kuin on mitäänsanomattoman luuseripojan kanssa josta ei ole mihinkään. Itsekin viettäisin mieluummin vaikka koko loppuelämäni yksin kuin olisin parisuhteessa jonkun luuserinaisen kanssa jonka kaikki ominaisuudet olisivat lähinnä turn-offeja.

    Äänestä

Eihän sitä aina voi muistaa jos vahingossa jonkun YH:n pistää kylmäksi.

Äänestä

"Surmatulla naisella oli kaksi lasta aiemmista suhteistaan."

Niinpä, ei ollut aiemmasta suhteesta vaan suhteista.

Äänestä
  • WT is what WT does.

    Äänestä

Koska vit...eikun siis sydän sanoi niin, että kyseinen mies kannattaa ottaa suhteeseen.

Äänestä

Voi voi .Taas tuli todettua että kiltillä miehellä ei tee mitään vaan naisten on pakko otaa joku hullu juoppo joka hakkaa ja tappaa.

Äänestä

Jokaikinen teistä on kuvottava otus. Kyseessä oli kahden lapsen äiti.

Olettepa te mitä mieltä tahansa naisen valinnoista niin se ei oikeutta teitä pilkkaamaan tapon uhria.

Hävetkää!

Ai niin, unohdin että teiltä puuttuu tunteet ettekä pysty empatiaan.

Äänestä
  • Niinpä.

    Olen joskus miettinyt tämän tyyppisten ketjun kohdalla, että miltäköhän näistä hepuista tuntuisi jos tuo tapettu nainen olisi vaikka oma sisko?

    Tai pystyvätköhän esim. miettimään miltä tuon naisen äidistä, isästä - taikka noista lapsista - tuntuisi lukea tällaistä tekstiä omasta tyttärestään?

    Äänestä

  • Kympin Nainen kirjoitti:

    Niinpä.

    Paitsi surmatun naisen lapsia, säälin myös näiden ketjun ällökommentaattoreiden äitejä. Poikansa häpäisevät täällä itsensä. Yak.

    Äänestä

  • Kympin Nainen kirjoitti:

    Niinpä.

    Olen joskus miettinyt tämän tyyppisten ketjun kohdalla, että miltäköhän näistä hepuista tuntuisi jos tuo tapettu nainen olisi vaikka oma sisko?

    Tai pystyvätköhän esim. miettimään miltä tuon naisen äidistä, isästä - taikka noista lapsista - tuntuisi lukea tällaistä tekstiä omasta tyttärestään?

    Pahoin pelkään, etteivät tuntisi ehkä yhtään mitään vaikka kyseessä olis oma sisko. Osa saattaisi olla jopa tyytyväinen.

    Eivätkä varmaan pysty miettimään miltä uhrin sukulaisista tuntuisi lukea tuollaista tekstiä. Voin arvata kyllä mitä pahimmoilleen ajattelevat uhrin sukulaisista.

    Aika helposti. Heidän tulisi vain katsoa peiliin ja miettiä mitä valintoja ovat tehneet päästäkseen tuohon tilanteeseen. Jos surmattu olisi ollut mies, niin tällaisiahan ne palstan naisten kommentitkin olisivat olleet.

    Leikkikää nyt tunteellisia kanoja siinä, kot kot. Erittäin uskottavaa tuollaisilta trolleilta.

    Äänestä

  • kiltti ja ujo mies kirjoitti:

    Älä viitsi puhua pa*skaa. En muista nähneeni täällä yhtään ketjua jossa naiset olisivat hehkuttaneet polttavansa miehet elävältä tai sanonut, että joku tapettu mies, siis joku todellisuuden henkilö, olisi saanut ansionsa mukaan.

    Ja miten niin ”katsoa peiliin”? Jos sinun siskosi, veljesi tai aikuinen lapsesi olisi tapettu väkivaltaisesti niin sinä katsoisit peiliin? Ja sinusta tuntuisi hyvältä kun joku lällättelisi tyttärestäsi, että vi#un hu*ra sai ansionsa mukaan? Ts. Femnerd on täysin oikeassa kirjoittessaan, ettette pysty asettumaan toisen ihmisen asemaan?

    Äänestä

  • Itsehän en edes arvostellut, tein vain havainnon uutisen kirjoitusasusta mutta nyt kun te palstan naiset alatte arvostelemaan arvostelijoita niin huomautan että kyllä tuosta uutisesta väistämättä tulee mieleen tietyntyylinen elämäntapa ja muistutan ettei se että on äiti tee automaattisesti ihmisestä parempaa, tuon uutisen perusteella syntynyt mielikuva kun on sellainen että ehkä olisi ollut parempi kaikilla ettei niitä lapsia olisi ollutkaan kun äidillä juoksut on olleet vielä pahasti kesken. Sitäpaitsi, jos tuolla naisella olisi ollut kiltti ätminkäinen tällä kertaa miesvalintana ei tuotakaan olisi sattunut, selvästi lasten isät on olleet vääriä veikkauksia ja tämänkertainen ihan eniten väärä.

    Äänestä

  • Kympin Nainen kirjoitti:

    Älä viitsi puhua pa*skaa. En muista nähneeni täällä yhtään ketjua jossa naiset olisivat hehkuttaneet polttavansa miehet elävältä tai sanonut, että joku tapettu mies, siis joku todellisuuden henkilö, olisi saanut ansionsa mukaan.

    Ja miten niin ”katsoa peiliin”? Jos sinun siskosi, veljesi tai aikuinen lapsesi olisi tapettu väkivaltaisesti niin sinä katsoisit peiliin? Ja sinusta tuntuisi hyvältä kun joku lällättelisi tyttärestäsi, että vi#un hu*ra sai ansionsa mukaan? Ts. Femnerd on täysin oikeassa kirjoittessaan, ettette pysty asettumaan toisen ihmisen asemaan?

    Onko se sen kummempaa kuin Kiskisin lällättely äitien hautajaisista, vai siinäkö se hyväksyttävyyden raja nyt sitten yhtäkkiä kulkeekin? Tuskin se tuntuisi mukavalle. mutta olisiko tuo sitten kovinkaan paljon pahempaa mitä on ehtinyt elämässään jo kuullakin, ihan naistenkin toimesta, so who really cares. Eihän kuolleen läheisen pilkkaaminen mitään ihmeellistä ole, olen minä ainakin kokenut sen ihan omakohtaisesti näillä palstoilla, joten ei liikuta tässäkään tapauksessa vähääkään.

    Eli pystyn asettumaan uhrin asemaan ihan siinä kuin kiskiskin ja ihan samalla asenteellakin. Tai tuota linkin tapausta tutkiva poliisi tai ruumiinavaaja. Jonkun se kuitenkin on noitten suurten tunteiden seurauksena syntyvät ruumiit läjättävä monttuun ja hoidettava paikat taas kuntoon. Shit happens. Ja varmaan taas huomennakin.

    Äänestä

  • UPDATE_10423959 kirjoitti:

    Pahoin pelkään, etteivät tuntisi ehkä yhtään mitään vaikka kyseessä olis oma sisko. Osa saattaisi olla jopa tyytyväinen.

    Eivätkä varmaan pysty miettimään miltä uhrin sukulaisista tuntuisi lukea tuollaista tekstiä. Voin arvata kyllä mitä pahimmoilleen ajattelevat uhrin sukulaisista.

    No mitä? En minä ainakaan ajattele uhrin sukulaisista yhtään mitään, koska en tunne heitä. Lapsia säälin kyllä, sillä he ovat viattomia kohtaloon, jonka nyt joutuvat kokemaan. Mutta heitähän sinä et tarkoittanut sukulaisilla.

    Nainen oli elämäntapansa uhri, aivan kuin ne alkoholisitmiehetkin, jotka saavat kaverinsa puukosta. Niiltäkin joiltain jää lapsia, muista itkeä niistäkin. Jos muulta vittuilultasi ehdit.

    Äänestä

  • Ikisinkku M kirjoitti:

    Itsehän en edes arvostellut, tein vain havainnon uutisen kirjoitusasusta mutta nyt kun te palstan naiset alatte arvostelemaan arvostelijoita niin huomautan että kyllä tuosta uutisesta väistämättä tulee mieleen tietyntyylinen elämäntapa ja muistutan ettei se että on äiti tee automaattisesti ihmisestä parempaa, tuon uutisen perusteella syntynyt mielikuva kun on sellainen että ehkä olisi ollut parempi kaikilla ettei niitä lapsia olisi ollutkaan kun äidillä juoksut on olleet vielä pahasti kesken. Sitäpaitsi, jos tuolla naisella olisi ollut kiltti ätminkäinen tällä kertaa miesvalintana ei tuotakaan olisi sattunut, selvästi lasten isät on olleet vääriä veikkauksia ja tämänkertainen ihan eniten väärä.

    Tuon uutisen perusteella me emme tiedä naisesta tuon taivaallista, joten sinun ”väistämättä tulee mieleen…” pohdintasi on jonnin joutavaa ja täyttä spekulaatiota taholtasi.

    Mies tappoi naisen, se on se fakta mitä tiedämme.

    Mutta tuohon alkuperäiseen pohdiskeluuni: miltä tuntuisi lukea näitä jos nainen olisi siskosi? Toteaisit vain, että itsepä miehensä valitsi?

    Äänestä

  • kiltti ja ujo mies kirjoitti:

    Onko se sen kummempaa kuin Kiskisin lällättely äitien hautajaisista, vai siinäkö se hyväksyttävyyden raja nyt sitten yhtäkkiä kulkeekin? Tuskin se tuntuisi mukavalle. mutta olisiko tuo sitten kovinkaan paljon pahempaa mitä on ehtinyt elämässään jo kuullakin, ihan naistenkin toimesta, so who really cares. Eihän kuolleen läheisen pilkkaaminen mitään ihmeellistä ole, olen minä ainakin kokenut sen ihan omakohtaisesti näillä palstoilla, joten ei liikuta tässäkään tapauksessa vähääkään.

    Eli pystyn asettumaan uhrin asemaan ihan siinä kuin kiskiskin ja ihan samalla asenteellakin. Tai tuota linkin tapausta tutkiva poliisi tai ruumiinavaaja. Jonkun se kuitenkin on noitten suurten tunteiden seurauksena syntyvät ruumiit läjättävä monttuun ja hoidettava paikat taas kuntoon. Shit happens. Ja varmaan taas huomennakin.

    En tiedä mihin Kiskisun lällättelyyn viittaat, mutta laita linkkiä niin voin ottaa kyllä kantaa.

    Siis onko sinun kuollutta läheistä pilkattu täällä? Minusta se on todella surullista, enkä toivoisi että ketään tämmöisiä herjauksia omaisistaan joutuisi lukemaan. Jos olet tuollaista kokenut, niin olen pahoillani puolestasi, vaikkei minulla osaa eikä arpaa siihen olekaan ollut. Minusta kuolleen pilkkaaminen on aina julmaa, surullista ja tarpeetonta.

    Enkä oikein ymmärrä tuota ammattilaisten (poliisin jne.) tuomista tähän keskusteluun, koska hehän ovat tilanteessa ulkopuolisina ja hoitavat työtään. Omainen puolestaan on menettänyt läheisensä, muutenkin mahdollisesti surun murtama – joten eihän näiden kahden reaktiota vainajaan tai puheisiin vainajasta voi mitenkään rinnastaa.

    Äänestä

  • Kympin Nainen kirjoitti:

    Tuon uutisen perusteella me emme tiedä naisesta tuon taivaallista, joten sinun ”väistämättä tulee mieleen…” pohdintasi on jonnin joutavaa ja täyttä spekulaatiota taholtasi.

    Mies tappoi naisen, se on se fakta mitä tiedämme.

    Mutta tuohon alkuperäiseen pohdiskeluuni: miltä tuntuisi lukea näitä jos nainen olisi siskosi? Toteaisit vain, että itsepä miehensä valitsi?

    Niin, mies tappoi naisen joka hakeutui semmoisen miehen seuraan joka saattaa tappaa. "Ennen surmaa mies oli pahoinpidellyt avovaimoaan ja uhkaillut häntä." Haloo, mikä esti lähtemästä vaan piti jäädä tappokoneen vaikutuspiiriin?

    Tuo nyt on aika kaukaa haetteu että jos olisi sisko mutta leikitään vaan että minulla olisi sisko
    - Epäilenpä että ei olisi niin tyhmä että olisi tehnyht lapsia usemmalle miehelle ja vielä jonkun väkivaltaisen paskan kanssa seurustelisi
    - Jos kuitenkin näin olisi varmasti olisin asiasta huomauttanut useampaankin kertaan ja paskalle olisi selviö että siskon päästä ei taitu hiustakaan
    - Minun sisko ei olisi niin tyhmä että jäisi hetkeksikään tuommoiseen, ensimmäinen uhkaus tai lyönti ja lähtisi samantien, minä kävisin hakemassa siskon kamat, jos paska sattusi tielle saisi syyttää itseään ruhjeista joita syntyy törmäyksessä.

    Äänestä

  • kiltti ja ujo mies kirjoitti:

    No mitä? En minä ainakaan ajattele uhrin sukulaisista yhtään mitään, koska en tunne heitä. Lapsia säälin kyllä, sillä he ovat viattomia kohtaloon, jonka nyt joutuvat kokemaan. Mutta heitähän sinä et tarkoittanut sukulaisilla.

    Nainen oli elämäntapansa uhri, aivan kuin ne alkoholisitmiehetkin, jotka saavat kaverinsa puukosta. Niiltäkin joiltain jää lapsia, muista itkeä niistäkin. Jos muulta vittuilultasi ehdit.

    Opettele lukemaan koko ketju, kun nyt vastaat koko ajan vääriin asioihin tai väärille ihmisille.
    Luetun ymmärtämisen kurssi taitaisi olla myös hyväksi.

    Hei, nyt minä tajusin! Ätmi, tämäkö se on se sinun trollinicki jonka tuomista palstalle mietit joulukuussa? Liian läpinäkyvää!

    En ruoki trolleja!

    Äänestä

  • Kympin Nainen kirjoitti:

    En tiedä mihin Kiskisun lällättelyyn viittaat, mutta laita linkkiä niin voin ottaa kyllä kantaa.

    Siis onko sinun kuollutta läheistä pilkattu täällä? Minusta se on todella surullista, enkä toivoisi että ketään tämmöisiä herjauksia omaisistaan joutuisi lukemaan. Jos olet tuollaista kokenut, niin olen pahoillani puolestasi, vaikkei minulla osaa eikä arpaa siihen olekaan ollut. Minusta kuolleen pilkkaaminen on aina julmaa, surullista ja tarpeetonta.

    Enkä oikein ymmärrä tuota ammattilaisten (poliisin jne.) tuomista tähän keskusteluun, koska hehän ovat tilanteessa ulkopuolisina ja hoitavat työtään. Omainen puolestaan on menettänyt läheisensä, muutenkin mahdollisesti surun murtama – joten eihän näiden kahden reaktiota vainajaan tai puheisiin vainajasta voi mitenkään rinnastaa.

    Enhän minä sinua olekaan syyttänyt, totesin vain asian: tuollaista se näillä palstoilla on, suuren nerouden ja pohjattoman näyttämisen halun värittämää toimintaa. Mutta sekään asia ei kuulu sinulle sen enempää, joten keep out.

    Tuon linkin tapauksen osalta sinä ja minä olemme samalla tavalla ulkopuolisia kuten nuo ammattilaisetkin, enkä siis näe miksi minun pitäisi suhtautua asiaan sen enemmän tunteella kuin hekään tekevät. Noita kertomuksia voi lukea aivan liian usein. Tietyt asiat toistuvat niissä tarinoissa ja tiedät kyllä itsekin mitä ne ovat. Niiden toteaminen tuskin halventaa uhria, vaikka tutkijat käyttävätkin asiallisempaa kieltä niiden kuvaamiseen. Heidän papereissaan on sekin tieto, oliko näilläkin taas laitoslapsitausta.

    Täällä ja vain tuon uutisen valossa me emme tietysti tiedä, mitä kaikkea tähän tapahtumaan liittyy. Voimme vain arvailla. Synkkä tapaus, joka olisi saanut jäädä tapahtumatta. Kovaa se on läheisille, niin uhrin kuin tekijänkin, ja pahinta noille lapsille. Kaikille heille voi vain toivoa voimaa jaksaa tämä turha koettelemus ja sitä, että tulevaisuus vielä hymyilisi heille.

    Äänestä

  • Ikisinkku M kirjoitti:

    Niin, mies tappoi naisen joka hakeutui semmoisen miehen seuraan joka saattaa tappaa. "Ennen surmaa mies oli pahoinpidellyt avovaimoaan ja uhkaillut häntä." Haloo, mikä esti lähtemästä vaan piti jäädä tappokoneen vaikutuspiiriin?

    Tuo nyt on aika kaukaa haetteu että jos olisi sisko mutta leikitään vaan että minulla olisi sisko
    - Epäilenpä että ei olisi niin tyhmä että olisi tehnyht lapsia usemmalle miehelle ja vielä jonkun väkivaltaisen paskan kanssa seurustelisi
    - Jos kuitenkin näin olisi varmasti olisin asiasta huomauttanut useampaankin kertaan ja paskalle olisi selviö että siskon päästä ei taitu hiustakaan
    - Minun sisko ei olisi niin tyhmä että jäisi hetkeksikään tuommoiseen, ensimmäinen uhkaus tai lyönti ja lähtisi samantien, minä kävisin hakemassa siskon kamat, jos paska sattusi tielle saisi syyttää itseään ruhjeista joita syntyy törmäyksessä.

    Taas spekuloit kun sanot ”hakeutui semmoisen miehen seuraan joka saattaa tappaa”. Ei väkivaltaisuus välttämättä tule heti ilmi vaan joskus pitkänkin ajan kuluttua, joten sinä et tiedä tuota ”hakeutumista”. Ja kyllä, naisen olisi kannattanut lähteä aiemmin, mutta helppohan se on meidän sanoa - ei asiat aina ole niin mustavalkoisia.

    Mutta tehdään toinen spekulaatio: mitäpä jos mies oli saanut potkut ja masentunut, ryhtynyt työttömäksi jäätyään käyttämään enemmän alkoa. Sitten kerran käy juovuksissa käsiksi. Keskustelevat asiasta ja mies hakee apua. Saa mielialalääkkeitä ja kaikki sujuu hyvin jo pidemmän aikaa. Mutta sitten mies käyttääkin alkoa vaikkei sitä ko. lääkkeiden kanssa saisi käyttää, koska lääkkeet voimistavat alkon vaikutusta ja päinvastoin. Sitten käy miten käy, jonkinasteisessa juoppohulluuskohtauksessa.

    Tämä minun spekulaationi on ihan yhtä mahdollinen kuin tuo sinun mainitsema. Tarina taustalla voi olla myös jotain ihan muuta. Sitä me emme tiedä – ellet sitten tuota naista tunne.

    Muttei minulla ole tarpeen ketään puolustella taikka syytellä taikka keksiä mahdollisia syitä tms. taustalla. En vain ymmärrä teitä ”ylimmäisiä” tuomareita, joilla on parempi tieto tuonkin naisen elämästä, jolla voitte hänet tuomita – lyhyen lehtijutun perusteella. Mitä tarkoitusta rikoksen uhrin tuomitseminen palvelee? Sitä ihmettelen minä.

    Äänestä

  • kiltti ja ujo mies kirjoitti:

    Enhän minä sinua olekaan syyttänyt, totesin vain asian: tuollaista se näillä palstoilla on, suuren nerouden ja pohjattoman näyttämisen halun värittämää toimintaa. Mutta sekään asia ei kuulu sinulle sen enempää, joten keep out.

    Tuon linkin tapauksen osalta sinä ja minä olemme samalla tavalla ulkopuolisia kuten nuo ammattilaisetkin, enkä siis näe miksi minun pitäisi suhtautua asiaan sen enemmän tunteella kuin hekään tekevät. Noita kertomuksia voi lukea aivan liian usein. Tietyt asiat toistuvat niissä tarinoissa ja tiedät kyllä itsekin mitä ne ovat. Niiden toteaminen tuskin halventaa uhria, vaikka tutkijat käyttävätkin asiallisempaa kieltä niiden kuvaamiseen. Heidän papereissaan on sekin tieto, oliko näilläkin taas laitoslapsitausta.

    Täällä ja vain tuon uutisen valossa me emme tietysti tiedä, mitä kaikkea tähän tapahtumaan liittyy. Voimme vain arvailla. Synkkä tapaus, joka olisi saanut jäädä tapahtumatta. Kovaa se on läheisille, niin uhrin kuin tekijänkin, ja pahinta noille lapsille. Kaikille heille voi vain toivoa voimaa jaksaa tämä turha koettelemus ja sitä, että tulevaisuus vielä hymyilisi heille.

    Joo, en ajatellutkaan että minua olisit syyttänyt - tarkoitin vain vilpittömästi olevani pahoillani puolestasi jos kuollutta läheistäsi on pilkattu. Ja kyllä, me olemme ulkopuolisia, mutta silti minä voin täysin ulkopuolisenakin tuntea empatiaa. Kuten tunsin empatiaa sinua kohtaan jos kuollutta läheistäsi on pilkattu. Ei se tarkoita, että jotenkin erityisen tunnepitoisesti asiaan suhtautuisin, vaan ainoastaan sitä että toivoisin, ettei kenenkään surevan omaisen pilkkapuheita kuolleesta läheisestään tarvitsisi netistä lukea.

    Ja kyllä, väkivaltarikosten esiintyminen tietyissä väestönryhmissä on todennäköisempää kuin toisissa, mutta siinä kun spekulointi jonkun väestöryhmän käyttäytymisestä (tai taustojen vaikutuksesta riskikäyttäytymiseen) yleisellä tasolla on tietenkin täysin ok, niin täysin väärin on mielestäni automaattisesti olettaa, täysin taustoja tietämättä, aloituksen yksityishenkilön omalla riskikäyttäytymisellään ansainneen tulleensa rikoksen uhriksi. Näissä on mielestäni vissi ero.

    Äänestä

  • Kympin Nainen kirjoitti:

    Taas spekuloit kun sanot ”hakeutui semmoisen miehen seuraan joka saattaa tappaa”. Ei väkivaltaisuus välttämättä tule heti ilmi vaan joskus pitkänkin ajan kuluttua, joten sinä et tiedä tuota ”hakeutumista”. Ja kyllä, naisen olisi kannattanut lähteä aiemmin, mutta helppohan se on meidän sanoa - ei asiat aina ole niin mustavalkoisia.

    Mutta tehdään toinen spekulaatio: mitäpä jos mies oli saanut potkut ja masentunut, ryhtynyt työttömäksi jäätyään käyttämään enemmän alkoa. Sitten kerran käy juovuksissa käsiksi. Keskustelevat asiasta ja mies hakee apua. Saa mielialalääkkeitä ja kaikki sujuu hyvin jo pidemmän aikaa. Mutta sitten mies käyttääkin alkoa vaikkei sitä ko. lääkkeiden kanssa saisi käyttää, koska lääkkeet voimistavat alkon vaikutusta ja päinvastoin. Sitten käy miten käy, jonkinasteisessa juoppohulluuskohtauksessa.

    Tämä minun spekulaationi on ihan yhtä mahdollinen kuin tuo sinun mainitsema. Tarina taustalla voi olla myös jotain ihan muuta. Sitä me emme tiedä – ellet sitten tuota naista tunne.

    Muttei minulla ole tarpeen ketään puolustella taikka syytellä taikka keksiä mahdollisia syitä tms. taustalla. En vain ymmärrä teitä ”ylimmäisiä” tuomareita, joilla on parempi tieto tuonkin naisen elämästä, jolla voitte hänet tuomita – lyhyen lehtijutun perusteella. Mitä tarkoitusta rikoksen uhrin tuomitseminen palvelee? Sitä ihmettelen minä.

    Ei se ole spekulointia vaan fakta, edellisessähän jo kopioin suoraan uutisesta ""Ennen surmaa mies oli pahoinpidellyt avovaimoaan ja uhkaillut häntä." Mitä muuta se on kuin hakeutumista jos ei lähde nostelemaan heti ensimerkeistä? Ja kyllä, asiat useimmiten ovat juuri mustavalkoisia ja weetee-piireissä noita tapahtuu, minun tuttaville ei ole koskaan noita sattunut eikä ne pieksä naisiaan tai saa pataan miehiltään, luulen että sinun tuttavapiirissä on asiat samoin.

    Jos käy kerran käsiksi tekee sen todennäköisesti uudestaan, ei siinä terapiat, lääkket tms. auta eikä naisen pidä jäädä kuuntelemaan rakkausuikutuksia vaan lähteä, niitä kun on hyviä väkivallattomiakin miehiä vapaana.

    Äänestä

  • Kympin Nainen kirjoitti:

    Taas spekuloit kun sanot ”hakeutui semmoisen miehen seuraan joka saattaa tappaa”. Ei väkivaltaisuus välttämättä tule heti ilmi vaan joskus pitkänkin ajan kuluttua, joten sinä et tiedä tuota ”hakeutumista”. Ja kyllä, naisen olisi kannattanut lähteä aiemmin, mutta helppohan se on meidän sanoa - ei asiat aina ole niin mustavalkoisia.

    Mutta tehdään toinen spekulaatio: mitäpä jos mies oli saanut potkut ja masentunut, ryhtynyt työttömäksi jäätyään käyttämään enemmän alkoa. Sitten kerran käy juovuksissa käsiksi. Keskustelevat asiasta ja mies hakee apua. Saa mielialalääkkeitä ja kaikki sujuu hyvin jo pidemmän aikaa. Mutta sitten mies käyttääkin alkoa vaikkei sitä ko. lääkkeiden kanssa saisi käyttää, koska lääkkeet voimistavat alkon vaikutusta ja päinvastoin. Sitten käy miten käy, jonkinasteisessa juoppohulluuskohtauksessa.

    Tämä minun spekulaationi on ihan yhtä mahdollinen kuin tuo sinun mainitsema. Tarina taustalla voi olla myös jotain ihan muuta. Sitä me emme tiedä – ellet sitten tuota naista tunne.

    Muttei minulla ole tarpeen ketään puolustella taikka syytellä taikka keksiä mahdollisia syitä tms. taustalla. En vain ymmärrä teitä ”ylimmäisiä” tuomareita, joilla on parempi tieto tuonkin naisen elämästä, jolla voitte hänet tuomita – lyhyen lehtijutun perusteella. Mitä tarkoitusta rikoksen uhrin tuomitseminen palvelee? Sitä ihmettelen minä.

    Ekasta lyönnistä pitää erota ja jos ei eroa niin naisten on turha itkeä jälkeenpäin. Tuo nainen kuoli koska ei lähtenyt ekasta lyönnistä. Asiassa eiole mitään epäselvää. Mitään väkivaltaa ei pidä hyväksyä suhteessa.

    Äänestä

Ei pysty empatiaan koska ei saa pildee ikinä.

Äänestä

Juuri näin tulee rangaista yli yhden miehen käyttämiä kunniattomia naisia. Oikein hyvä varoitus vielä puhtaille teininaisille.

Äänestä
  • Liity sinä kans Talebaneihin!

    Äänestä

  • Hahahaa, kukaan näitä juttujasi kuuntele tai näe tällä palstalla, vähiten ne teininaiset joita tuollaiset surkeat luuserit ei ikinä tule kiinnostamaan, hahaha olet niin säälittävä nuine tekaistujen ja huolionhakuisten juttujesi kanssa :DDD tämä teini menee ja abi ketä haluaa, mutta ei ikinä ätminkäis-luuseria :D

    Äänestä

Aika turha kuolema mutta tolleen käy kun kunnon miehet ei kelpaa.

Äänestä

Kylläpäs tää aiheuttaa puhetta. Selvähän on että naisen oma vika kun tuollaisen miehen kanssa seurustelee. Varmasti tiesi että mies oli väkivaltainen mutta ei eronnut. Tuollaisia tapauksia tulee koko ajan esille mutta naiset siltin jatkaa seurustelua hullun miehen kanssa. Naiset siis ei opi mitään vaan väkivaltainen mies kelpaa aina.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

sinkku. kirjoitti:

alkoholisteihin on jokapäiväistä.

http://yle.fi/uutiset/nuori_mies_unohti_tappaneensa_avovaimonsa_yhteiseen_kotiin/7030668

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu