Syrjäytyneiden solvausta. Kirkolta on mahdollisuus saada rahaa.

Meillä on oikeus saada tukea (rahallista) myös Kirkolta.
Kuulut kirkoon tai et. Siellä on jokaiselle pieni merkiitävä potti.
No heilläkin on taantuma, mutta saat rahaa ellet ole jo hyödyntänyt sitä.

Jaksamista kaikille älkää välittäkö täällä esiintyvistä sovaavista piuheenvuorpoista jota esittää katkeroituneet, heikon itsetunnon omaavat jotaka eivät tiedä elämästä mitään.
Kasvotusten eivät sanoisi sitä. Ja vasta kun itse joutuvat asunnottomiksei niin silmät aukeaa.


Ihminen on empaattinen toiselle vasta kun on kolme kuukautta elänyt toisen kengissä. (mokkasiineissa) Intiaaniviisaus.
090
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


syrjäyteiden puolest kirjoitti:

Meillä on oikeus saada tukea (rahallista) myös Kirkolta.
Kuulut kirkoon tai et. Siellä on jokaiselle pieni merkiitävä potti.
No heilläkin on taantuma, mutta saat rahaa ellet ole jo hyödyntänyt sitä.

Jaksamista kaikille älkää välittäkö täällä esiintyvistä sovaavista piuheenvuorpoista jota esittää katkeroituneet, heikon itsetunnon omaavat jotaka eivät tiedä elämästä mitään.
Kasvotusten eivät sanoisi sitä. Ja vasta kun itse joutuvat asunnottomiksei niin silmät aukeaa.


Ihminen on empaattinen toiselle vasta kun on kolme kuukautta elänyt toisen kengissä. (mokkasiineissa) Intiaaniviisaus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu