"Norjalainen lannoitevalmistaja Yara on saanut 35 miljoonan euron sakot vuosia jatkuneesta lahjonnasta. Poliisin mukaan yhtiö maksoi säännöllisesti lahjuksia korkea-arvoisille hallitusten edustajille Intiassa ja Libyassa, kuten Libyan syrjäytetyn johtajan Muammar Gaddafin öljyministerille sekä venäläisille yhteistyökumppaneille.
Yaran julkisessa lausunnossa kerrotaan, että yhtiö myöntää syyllisyytensä ja hyväksyy sakon. Lahjonta koskee vuosia 2004–2009.
Norjan valtio omistaa yli kolmasosan Yarasta. Yara kytkeytyy Suomeen vuoden 2007 kaupalla, jossa yhtiö osti Kemira GrowHown lannoitetehtaat."
Toivottavasti joku puhuu Norjassa asiat aäneen vai jääkö tuonpuoliseen tuomioon vasta?
0Äänestä
Ihmettelevä
Syytettynä ovat juuri ne, jotka olivat sopimassa Growhowkaupasta- entinen pääjohtaja, päälakimies ja strategiajohtaja. Sopivat samalla että ostetun yhtiön talousjohtaja ja toimitusjihtaja voivat lekoilla ja saada täyttä palkkaa etuineen eläköitymiseen asti. Toinen ollut kotona kesästä 2008 ja toinen 2010 vuodesta.
Nykyinen Yaran toimitusjohtaja myi osuuden venäläisestä lannoiteyrityksestä n. 700 miljoonan norjan kruunun alihintaan ostajalle jonka omistus on tuntematon- kyproksella. Ne jotka ovat yhtiösssä puuttuneet tai rohjenneet huomauttaa laittomuuksista ovat saaneet potkut. Nyt sitten odotetaan että suomalaiset maksaisivat Soklin rautatien ja tukisivat köyhiä norjalaisia, joilla on varaa jaella lahjuksia ja ostella sveitsiläisiä kuplayhtiöitä ylihintaa n.
0Äänestä
Häkämies
Mitä tekemistä Häkämiehellä oli asian kanssa?
0Äänestä
Nilkken
Oli päättämässä kaupoista, perikunta voi olla tyytyväinen
Häkämiehellä oli myös 6 lyhyessä matikassa. Täysiä torvia nuo Kokoomusministerit.
0Äänestä
Häkämies
Nilkken kirjoitti:
Oli päättämässä kaupoista, perikunta voi olla tyytyväinen
Oliko? Hän oli puolustusministeri. Tuskinpa ollut mukana missään.
0Äänestä
Siltä tuntuu.
Rektor Rörring kirjoitti:
Häkämiehellä oli myös 6 lyhyessä matikassa. Täysiä torvia nuo Kokoomusministerit.
Tuntuu, että kenenkään vähintään seiskan matikan ylioppilaan ei kannata harkita kokoomusjäsenyyttä.
0Äänestä
Hämämies myi
Häkämies kirjoitti:
Oliko? Hän oli puolustusministeri. Tuskinpa ollut mukana missään.
Puolustusministeri vastasi tuolloin valtion omistajaohjauksesta eli Häkämies on kasupan takana.
0Äänestä
Yksi kuukausi
Hämämies myi kirjoitti:
Puolustusministeri vastasi tuolloin valtion omistajaohjauksesta eli Häkämies on kasupan takana.
Häkämiehestä tuli ministeri 19.4.2007. Kemiran-kauppa tehtiin 24.5.2007. Jos joku uskoo että tuon kokoluokan kauppa saatiin aikaan kuukaudessa niin ei kyllä ymmärrä asiasta yhtään mitään.
0Äänestä
Kok=korruptiorosvoja
Yksi kuukausi kirjoitti:
Häkämiehestä tuli ministeri 19.4.2007. Kemiran-kauppa tehtiin 24.5.2007. Jos joku uskoo että tuon kokoluokan kauppa saatiin aikaan kuukaudessa niin ei kyllä ymmärrä asiasta yhtään mitään.
Vääristetkö tahallasi vai oletko oikeasti noin tyhmä? FAKTA ON, että Yara on käyttänyt lahjontaa kaupoissaan. On selvää, että Kemiran korruptiokaupaa hierotiin kulisseissa jonkin aikaa ja että Kokoomus järjestää Kemiran myynnin. Luuletko, että Häkämies tipahti ministeriksi taivaalta? Kyllä hän oli puolueen johtajistoa kauan ennen ministeriyttä. Tottakai hän on muun Kokoomusjohdon kanssa sopinut lahjuksista Yaran kanssa jonkin aikaa, ja kun pääsi ministeriksi, teki kaupat. Ja teki paljon rahaa muutamien Kokoomuksen johtohenkilöiden taskuihin. Mikään muu ei voi selitää kansan miljardien omaisuuden hävittämistä muutamalla prosentilla todellisesta arvosta.
0Äänestä
Anonyymi00040
Kok=korruptiorosvoja kirjoitti:

Miksi näitä ei kukaan tai mikään laita vastuuseen kähmonnöistä. Paljonko Kataiselle maksettiin sähköverkkojen myynnistä?
0Äänestä
Anonyymi00041
Anonyymi00040 kirjoitti:
Miksi näitä ei kukaan tai mikään laita vastuuseen kähmonnöistä. Paljonko Kataiselle maksettiin sähköverkkojen myynnistä?
Tässä kokoomuslaista häkämiesmafiaa HOLLYWOOD FILMINÄ?
Häkällä tuli pöksyissä kun on niin punaset housut?
vanhan vaimon saa vaihtaa kahteen nuorempaan.
0Äänestä
kaikki "myynnissä"
Tai kuten kemirankin kohdalla oikeampi termi on lahjoitettavana ulkomaille. No ei se mitään, asiahan kiinnostaa pelkästään veronmaksajia jotka elättää nämä päätöksentekijät..
0Äänestä
Vanhasen hallitus
mitä te jaksatte jauhaa tästä vanhasta asiasta?! 6-7 vuotta vanha asia, antaa olla jo!
Sitäpaitsi se oli pääministeri Matti Vanhasen hallitus joka päätti myydä Kemira Growhow-yhtiön norjalaiselle Yaralle.
Ei Häkämies eikä Kokoomus, vaan Kepu
0Äänestä
sitä vaan
että jos valtion omaisuus on myyty rikollisin keinoin alle markkinahintaan, niin on kauppojen purkua niiltä osin kuin se on mahdollista mietittävä.
0Äänestä
SSSSSSSSS
Häkäpöntöllä ei ole muuta turvallisuusriskiä kuin luuranko luuranko luuranko joka kaapissa tutisee. Kyllä hyvä nasse veli verkosto pelastaa jos luuranko luuranko luuranko kaapista esille puljahtaa!.
0Äänestä
2..............2
"#"#"#¤%¤#"¤¤%%¤##"
0Äänestä
Lahjottu Kokoomus
> Oliko? Hän oli puolustusministeri. Tuskinpa ollut mukana missään.
No etpä ole paljoa seurannut. Puolustusministeri Häkämies nimenomaan oli omistajaohjauksesta vastaava ministeri 2007-2011 hallituskaudella, ja Jyrki Katainen oli valtiovarainministeri.
Tällä hetkellä Kokoomus saa hämärää rahaa. esim Guggenheim-säätiöltä. Jan Vajaamuori oli ohjaamassa 800.000€ valtion rahaa Guggenheim säätiölle, ja vastalahjana säätiö lähettää jollekin Kokoomuksen omista säätiöistä 20% tuosta summasta, eli 160.000 euroa.
Kokoomus ja RKP ovat mustimmat puolueet, kun mistään rakentamiseen ja kaavoittamiseen liittyvistä kynnys- ja voitelurahoista on kyse. Kumpikin imee säätiöillensä rahaa miljoonittain vuodessa, kun ovat kuntien kaavoja vahvistamassa ja hyväksymässä.
0Äänestä
Näyttöä?
> Tällä hetkellä Kokoomus saa hämärää rahaa. esim Guggenheim-säätiöltä. Jan Vajaamuori oli ohjaamassa 800.000€ valtion rahaa Guggenheim säätiölle, ja vastalahjana säätiö lähettää jollekin Kokoomuksen omista säätiöistä 20% tuosta summasta, eli 160.000 euroa.
Onko tästä jotain näyttöäkin vai onko tämä pelkkää panettelua?
0Äänestä
333333333
?????????????????????!!!!!!!!!
0Äänestä
palapalalta,
Maata myydään jatkuvalla syötöllä ulkomaille ja arvokkaimmat yhtiöt/omaisuus lipuu ulkomaisiin käsiin. Sitten alkaa ihmettely kun ei tule verotuloja.. kun voitot valuu ulkomaille ja veroparatiisien kautta. Suurimpia munauksia poliittiselta eliitiltä on esim katsastuksen myynti, Kemiran lannoitteet, Sonera jne jne näitähän riittää kun vanhat puolueet on saaneet vuosikymmeniä kähmiä mielensä mukaan.
Arveluttavien yritysten kanssa kauppaa näköjään tehdään.
0Äänestä
100 % varma asia
Jos kansassa on yli 50 % sellaisia jotka kuvittelevat, että täysin sairas ja pakkomielteinen kansan arvokkaimpien omaisuuksien hävittäminen ei johdu korruptiosta, niin kyllä silloin nnäin imbesilli kansa joutaakin häviämään planeetalta sukupuuttoon. Silloin on ihan okein, että tilalle tulee vaikka minkälaisia matalaotsaisia etelän eäjiä, sillä eivät nekään sentään niin vähä-älyisiä ole.
0Äänestä
Naulan kantaan
Hyvin sanottu.
0Äänestä
Pahalta Näyttää
Häkämies myydä huitaisi soklin fosvori kaivoksen Yaralle 200 miljoonalla eurolla.
Solin fosvorikaivosen todellinen markkinahinta on laskettu olevan 50 miljardia euroa.
Kyllä tämmöinen kauppa tuoksahtaa pahasti. Sinne meni Suomen valtion vuden BUDJETIN verran rahaa.
Ei ole kumma jos Suomi kurjistuu ja köyhtyy
0Äänestä
pahalta näyttää
Edelliseen lisäys, sii kyseessä on Jylki Häkämies joka on EK:n pomoja tänään
0Äänestä
Yara..
Mutta Yaralla menee hyvin, se tuottaa voittoa omistajilleen ja työllistää paikkakuntalaisia melkoisesti. Yhtiö on hyvässä maineessa ympäristön hoidossa. Yara laajentaa Siilinjärven tehtaiden läjitysalueita uuden tuotannon myötä.
0Äänestä
Olipa naurettavaa
Oleko vähän vaiko paljon yksinkertainen? Luuletko, että jos valtio pyörittäisi hommaa, silloin ei olisi työpaikkoja? Voi juman---ta näitä imbes....
Jokainen kaivos ja tuotanto tarvitsee tietyn työvoiman riippumatta siitä kuka se omistaa. Valtiontaloudelle on meriktystä vain sillä kuka kerää voitot, ja maksetaanko niistä edes veroa.
0Äänestä
Pikku-Häksy
Yara, Yara, Yara!!!
0Äänestä
Yara, Yara, Yara!!!
Eihän syyttäjävirasto jouda puoluekaveriensa lahjus epäselvyyksiä tutkimaan kun syytäjävirastossa oikein kalske käy kun ne pitävät puolta ettei kantasuomalaisten kirjoitukset pahoittasi ”namujen” mieltä.
0Äänestä
Kim-Jong-Kokoomus
Yaran toimitusjohtaja Enger neuvotteli Kemira-kaupat Häkämiehen ja Kokoomuksen kanssa v. 2007. Enger tuomittiin v. 2015 kolmeksi vuodeksi vankeuteen kahdesta törkeästä lahjonnasta, jotka tapahtuivat v. 2004 -2009. Lisäksi oli muita vahvoja epäilyjä, joita ei pystytty pitävästi todistamaan.
Mikään muu ei lainvalvojan silmissä pitäsi olla edes mahdollista, kuin että Häkämiestä vähintään yritettin lahjoa. Engerin tumioista huolimatta viranomainen ei ole uskaltanut tehdä elettäkään selvittääkseen, tapahtuiko lahjontaa vai ei. Kokoomuksella on jo kauan ollut valta päättää siitä, mitä rikoksia tutkitaa ja mitä ei. Sen vallankäyttö Suomen oikeuslaitoksessa on suoraan verrannollinen Kim Jong-unin vallankäyttöön Pohjois-Koreassa ja maan medioissa.
Häkämies järjesti Fortumin hallitukseen v. 2011 saksalaisille enrgiayhtiöille 30 vuotta johtotehtävissä ja konsulttina työskennelleen diplomi-insinöörin, joka omistaa runsasti saksalaisten yhtiöiden osakkeita, mutta ei eurollakan Fortumia. Hän on istunut Fortumin hallituksessa 6 vuotta, ja nyt yhtiö on ostamassa veronmaksajien miljardeilla saksalaisen E.onin v. 2016 hylkäämää ja yhtiöstä eriyttämää jätettä. ...Josta Fortumin hallituksen saksalainen jäsen omistaa siivun.
Vain se tästä röyhkeydestä enään puuttuu, että Kokoomuksen johtajat saavat oikeuden vapaasti ottaa valtion kassasta niin paljon rahaa kuin haluavat, eikä siihen tarvita muuta päätöstä kuin että ottaja kirjoittaa lapun arkistoitavaksi; "Otin miljardin jouluostoksiin. 10.12.2017. Jyri Häkämies"
0Äänestä
Anonyymi00039
Eiii.. vahingossa ainakin 30 000 miljoonan euron fosfaattimalmiot myytiin 207 miljoonalla eurolla eli 0,69 %:lla minimiarvostaan.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 43
Vanhimmat
"Norjalainen lannoitevalmistaja Yara on saanut 35 miljoonan euron sakot vuosia jatkuneesta lahjonnasta. Poliisin mukaan yhtiö maksoi säännöllisesti lahjuksia korkea-arvoisille hallitusten edustajille Intiassa ja Libyassa, kuten Libyan syrjäytetyn johtajan Muammar Gaddafin öljyministerille sekä venäläisille yhteistyökumppaneille.
Yaran julkisessa lausunnossa kerrotaan, että yhtiö myöntää syyllisyytensä ja hyväksyy sakon. Lahjonta koskee vuosia 2004–2009.
Norjan valtio omistaa yli kolmasosan Yarasta. Yara kytkeytyy Suomeen vuoden 2007 kaupalla, jossa yhtiö osti Kemira GrowHown lannoitetehtaat."
http://keskustelukanava.agronet.fi/agronet/index.php?topic=50964.0
Tuoksahtaa pahasti...
Takuulla on paljon, mikä selviää myöhemmin.
Kansa tietää.
Toivottavasti joku puhuu Norjassa asiat aäneen vai jääkö tuonpuoliseen tuomioon vasta?
Syytettynä ovat juuri ne, jotka olivat sopimassa Growhowkaupasta- entinen pääjohtaja, päälakimies ja strategiajohtaja. Sopivat samalla että ostetun yhtiön talousjohtaja ja toimitusjihtaja voivat lekoilla ja saada täyttä palkkaa etuineen eläköitymiseen asti. Toinen ollut kotona kesästä 2008 ja toinen 2010 vuodesta.
Nykyinen Yaran toimitusjohtaja myi osuuden venäläisestä lannoiteyrityksestä n. 700 miljoonan norjan kruunun alihintaan ostajalle jonka omistus on tuntematon- kyproksella.
Ne jotka ovat yhtiösssä puuttuneet tai rohjenneet huomauttaa laittomuuksista ovat saaneet potkut. Nyt sitten odotetaan että suomalaiset maksaisivat Soklin rautatien ja tukisivat köyhiä norjalaisia, joilla on varaa jaella lahjuksia ja ostella sveitsiläisiä kuplayhtiöitä ylihintaa
n.
Mitä tekemistä Häkämiehellä oli asian kanssa?
Oli päättämässä kaupoista, perikunta voi olla tyytyväinen
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?p=10867570
GrowHow - liian suuri erehdys kerrottavaksi.
Häkämiehellä oli myös 6 lyhyessä matikassa. Täysiä torvia nuo Kokoomusministerit.
Oliko? Hän oli puolustusministeri. Tuskinpa ollut mukana missään.
Tuntuu, että kenenkään vähintään seiskan matikan ylioppilaan ei kannata harkita kokoomusjäsenyyttä.
Puolustusministeri vastasi tuolloin valtion omistajaohjauksesta eli Häkämies on kasupan takana.
Häkämiehestä tuli ministeri 19.4.2007. Kemiran-kauppa tehtiin 24.5.2007. Jos joku uskoo että tuon kokoluokan kauppa saatiin aikaan kuukaudessa niin ei kyllä ymmärrä asiasta yhtään mitään.
Vääristetkö tahallasi vai oletko oikeasti noin tyhmä? FAKTA ON, että Yara on käyttänyt lahjontaa kaupoissaan. On selvää, että Kemiran korruptiokaupaa hierotiin kulisseissa jonkin aikaa ja että Kokoomus järjestää Kemiran myynnin. Luuletko, että Häkämies tipahti ministeriksi taivaalta? Kyllä hän oli puolueen johtajistoa kauan ennen ministeriyttä. Tottakai hän on muun Kokoomusjohdon kanssa sopinut lahjuksista Yaran kanssa jonkin aikaa, ja kun pääsi ministeriksi, teki kaupat. Ja teki paljon rahaa muutamien Kokoomuksen johtohenkilöiden taskuihin. Mikään muu ei voi selitää kansan miljardien omaisuuden hävittämistä muutamalla prosentilla todellisesta arvosta.
Miksi näitä ei kukaan tai mikään laita vastuuseen kähmonnöistä. Paljonko Kataiselle maksettiin sähköverkkojen myynnistä?
Tässä kokoomuslaista häkämiesmafiaa HOLLYWOOD FILMINÄ?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18567113/tom-cruise-firma-elokuva-tulossa-tvsta--jattimenestys-jannitysfilmi--80-90-luvun-tunnelmaa
.
http://www.mtv.fi/viihde/kotimaiset.shtml/jyri-hakamies-haki-eroa---takana-pitka-liitto/2013/02/1700911
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2013/08/28/lehdet-jyri-hakamies-meni-kihloihin1
Häkällä tuli pöksyissä kun on niin punaset housut?
Uusinkin nuoleskelee ulkomaisia yrityksiä.
http://www.oykatiab.com/fi/etusivu/uutiset/vuoden-ympäristöteko.html
Mitä pitäisi ajatella 1985 keskuspankki rahoituksen vaihdosta liikepankki rahoitukseen ?
vanhan vaimon saa vaihtaa kahteen nuorempaan.
Tai kuten kemirankin kohdalla oikeampi termi on lahjoitettavana ulkomaille. No ei se mitään, asiahan kiinnostaa pelkästään veronmaksajia jotka elättää nämä päätöksentekijät..
mitä te jaksatte jauhaa tästä vanhasta asiasta?!
6-7 vuotta vanha asia, antaa olla jo!
Sitäpaitsi se oli pääministeri Matti Vanhasen hallitus joka päätti myydä Kemira Growhow-yhtiön norjalaiselle Yaralle.
Ei Häkämies eikä Kokoomus, vaan Kepu
että jos valtion omaisuus on myyty rikollisin keinoin alle markkinahintaan, niin on kauppojen purkua niiltä osin kuin se on mahdollista mietittävä.
Häkäpöntöllä ei ole muuta turvallisuusriskiä kuin luuranko luuranko luuranko joka kaapissa tutisee. Kyllä hyvä nasse veli verkosto pelastaa jos luuranko luuranko luuranko kaapista esille puljahtaa!.
"#"#"#¤%¤#"¤¤%%¤##"
> Oliko? Hän oli puolustusministeri. Tuskinpa ollut mukana missään.
No etpä ole paljoa seurannut. Puolustusministeri Häkämies nimenomaan oli omistajaohjauksesta vastaava ministeri 2007-2011 hallituskaudella, ja Jyrki Katainen oli valtiovarainministeri.
Tällä hetkellä Kokoomus saa hämärää rahaa. esim Guggenheim-säätiöltä. Jan Vajaamuori oli ohjaamassa 800.000€ valtion rahaa Guggenheim säätiölle, ja vastalahjana säätiö lähettää jollekin Kokoomuksen omista säätiöistä 20% tuosta summasta, eli 160.000 euroa.
Kokoomus ja RKP ovat mustimmat puolueet, kun mistään rakentamiseen ja kaavoittamiseen liittyvistä kynnys- ja voitelurahoista on kyse. Kumpikin imee säätiöillensä rahaa miljoonittain vuodessa, kun ovat kuntien kaavoja vahvistamassa ja hyväksymässä.
> Tällä hetkellä Kokoomus saa hämärää rahaa. esim Guggenheim-säätiöltä. Jan Vajaamuori oli ohjaamassa 800.000€ valtion rahaa Guggenheim säätiölle, ja vastalahjana säätiö lähettää jollekin Kokoomuksen omista säätiöistä 20% tuosta summasta, eli 160.000 euroa.
Onko tästä jotain näyttöäkin vai onko tämä pelkkää panettelua?
?????????????????????!!!!!!!!!
Maata myydään jatkuvalla syötöllä ulkomaille ja arvokkaimmat yhtiöt/omaisuus lipuu ulkomaisiin käsiin. Sitten alkaa ihmettely kun ei tule verotuloja.. kun voitot valuu ulkomaille ja veroparatiisien kautta. Suurimpia munauksia poliittiselta eliitiltä on esim katsastuksen myynti, Kemiran lannoitteet, Sonera jne jne näitähän riittää kun vanhat puolueet on saaneet vuosikymmeniä kähmiä mielensä mukaan.
Sonnanjauhajia ootte.
muutkin Häkämiehet lahjottua ?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kari_Häkämies
Arveluttavien yritysten kanssa kauppaa näköjään tehdään.
Jos kansassa on yli 50 % sellaisia jotka kuvittelevat, että täysin sairas ja pakkomielteinen kansan arvokkaimpien omaisuuksien hävittäminen ei johdu korruptiosta, niin kyllä silloin nnäin imbesilli kansa joutaakin häviämään planeetalta sukupuuttoon. Silloin on ihan okein, että tilalle tulee vaikka minkälaisia matalaotsaisia etelän eäjiä, sillä eivät nekään sentään niin vähä-älyisiä ole.
Hyvin sanottu.
Häkämies myydä huitaisi soklin fosvori kaivoksen Yaralle
200 miljoonalla eurolla.
Solin fosvorikaivosen todellinen markkinahinta on laskettu
olevan 50 miljardia euroa.
Kyllä tämmöinen kauppa tuoksahtaa pahasti. Sinne meni
Suomen valtion vuden BUDJETIN verran rahaa.
Ei ole kumma jos Suomi kurjistuu ja köyhtyy
Edelliseen lisäys, sii kyseessä on Jylki Häkämies joka on
EK:n pomoja tänään
Mutta Yaralla menee hyvin, se tuottaa voittoa omistajilleen ja työllistää paikkakuntalaisia melkoisesti. Yhtiö on hyvässä maineessa ympäristön hoidossa.
Yara laajentaa Siilinjärven tehtaiden läjitysalueita uuden tuotannon myötä.
Oleko vähän vaiko paljon yksinkertainen? Luuletko, että jos valtio pyörittäisi hommaa, silloin ei olisi työpaikkoja? Voi juman---ta näitä imbes....
Jokainen kaivos ja tuotanto tarvitsee tietyn työvoiman riippumatta siitä kuka se omistaa. Valtiontaloudelle on meriktystä vain sillä kuka kerää voitot, ja maksetaanko niistä edes veroa.
Yara, Yara, Yara!!!
Eihän syyttäjävirasto jouda puoluekaveriensa lahjus epäselvyyksiä tutkimaan kun syytäjävirastossa oikein kalske käy kun ne pitävät puolta ettei kantasuomalaisten kirjoitukset pahoittasi ”namujen” mieltä.
Yaran toimitusjohtaja Enger neuvotteli Kemira-kaupat Häkämiehen ja Kokoomuksen kanssa v. 2007. Enger tuomittiin v. 2015 kolmeksi vuodeksi vankeuteen kahdesta törkeästä lahjonnasta, jotka tapahtuivat v. 2004 -2009. Lisäksi oli muita vahvoja epäilyjä, joita ei pystytty pitävästi todistamaan.
Mikään muu ei lainvalvojan silmissä pitäsi olla edes mahdollista, kuin että Häkämiestä vähintään yritettin lahjoa. Engerin tumioista huolimatta viranomainen ei ole uskaltanut tehdä elettäkään selvittääkseen, tapahtuiko lahjontaa vai ei. Kokoomuksella on jo kauan ollut valta päättää siitä, mitä rikoksia tutkitaa ja mitä ei. Sen vallankäyttö Suomen oikeuslaitoksessa on suoraan verrannollinen Kim Jong-unin vallankäyttöön Pohjois-Koreassa ja maan medioissa.
http://www.savonsanomat.fi/talous/Lannoiteyhtiö-Yaran-entisille-johtajille-tuomiot-lahjuksista/541484