Minä haluaisin kuulla, mikä on "normaalia" perheellisen miehen käytöstä ja mikä ei ole. Mieheni viettää kahvilassa illat ja tulee kotiin aina ennen nukkumisaikaa noin klo 21. Hän on löytänyt joitakin kavereitakin ja nämä ovat sinkkumiehiä. Nyt uutena asiana hän on alkanut käydä näiden sinkkumiesten luona myöhäisiltasella viikonloppuisin ja ravintolhinkin ovat päätyneet ja alkoholiakin taitaa olla käytössä ainakin jonkin verran (ennen hän ei koskenut alkoholiin). Kotiin hän on noina iltoina/öinä tullut sitten ravintoloiden sulkemisaikaan klo 4 jälkeen. Hän ei käytä vihkisormusta. Kysyttäessä hän kieltää naissuhteet. Periaatteessa en usko, että hän hakemalla hakee mitään naissuhteita, mutta luulen, että hän saattaa olla jonkin verran ainakin houkuteltavissa. Mutta koska minä olen kotona, niin minulla ei ole mitään mahdollisuutta tietää asioiden todellisesta tilasta, vai onko?
pimennossa elän
--minä vaan--
13306
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Kysy joskus voitko lähteä mukaan näihin illanviettoihin :) mikäli et, voit jo arvata loput.
Hei, jos olisinkin vapaa lähtemään...mutta en ole. En voi jättää lapsia eikä minulla ole sellaisia sukulaisia/ystäviä, joilla olisi mahdollisuutta hoitaa heitä yöaikaan. Tämän lisäksi hän menee ystävänsä kotiin, jossa on hänen mukaansa vain miehiä...eli naisen ei sovi sinne mennä...enkä itsekään kokisi mukavaksi viettää iltaa ulkomaalaisen miesporukan kanssa, vaikka vain ravintolassa käytäisiin. Olen hyvin arka vieraiden miesten seurassa enkä ole tottunut käymään ravintoloissa, joten olen hyvin arka käymään myös ravintoloissa. Olen semmoinen kotihiiri. Hän on sanonut, että voin mennä koska vaan hänen mukaansa...mutta hän tietää, että käytännössä se ei ole mahdollista.
Esteet ovat poistettavissa, aina voi löytää jonkun joka voisi katsoa lapsia parituntia?
Elämäsi kuulostaa hyvin oudolta, mies menee jos haluaa ja nainen jää aina kotiin lasten kanssa.
Tasapaino kaukana siitä mitä se normaalisti on.
Minä vakavasti mietin, onko mieheni kanssani vain taloudellisesta "pakosta", koska hän viettää hyvin vähän aikaa kotona. Hän aikoo jättää minut myös vastasyntyneen vauvan ja pienen lapsen kanssa yksin useiksi viikoiksi (vapaaehtoisen matkan takia). Mutta toinen vaihtoehto on se, että hän vain on kypsymätön perheenisän rooliin.
Sehan on ihan Ok ja hyvaksyisit taman myos suomalaiselta miehelta, vai hyvaksyisitko?
miksi sä puhut MIEHESTÄ ?
Olen lukenut paljon näitä kirjoituksia täällä ja ihmettelen miksette aseta rajoja miehille.
- Moni uhkailee avioerolla ym...
- Miehenne eivät ole kotona...siis kaverit ovat paljon tärkeämpiä kuin te,miksi sallitte tämän...
- hyvin harva ovat uskollisia....jos jää kiini, siitä huolimatta syy on aina vaimossa... ikävä kyllä näin se menee.
- Asettakaa selkeät rajat yhdessä jos ei suostu....lopettakaa seurustelu, jos olette naimisissa niin avioero.
- Olen paljon seurannut ulkomailla miten arabivaimot pitävät ukkonsa kurissa.Jotenkin tuntuu siltä ettei suomalainen nainen uskalla laittaa miestään kuriin, Pelkäävät että mies jättää....valitettavasti hyvin usein näin käy.
- Miten seurata miestä jos epäilet jotain...laita ystäväsi seuraamaan jota miehesi ei tunne.Toimii
- Surullisena katselin kun ystävällä oli lumeliitto ja menetti kaikki rahansa, vaikka varotin..ei uskonut.......rakkaus on sokeaa.
Oletkohan sama tyyppi, joka on täällä valittanut rahataloudesta, uskonnosta ym. ennenkin? Jos olet, usko nyt jo hyvä nainen: asiat eivät muutu valittamalla. Mitä väliä, mikä on kellekin normaalia? Sinulla on parisuhteesta ja perhe-elämästä odotuksia, joita miehesi ei pysty täyttämään tai halua täyttää (olettaen, että hän tietää, mitä toivot). Ei ole liikaa odotettu, että puolisolta saisi läheisyyttä, hellyyttä, tukea - rakkautta. Olen tätä ennenkin kysynyt: onko miehesi sinulle hyväksi?
Ei miestä tarvitse pitää kurissa. Olen ottanut puolisokseni miehen, en pojan, eikä minun tehtäväni ole olla äitinä hänelle. Jos hän ei itse näkisi, mikä elämässä on tärkeintä, menköön. En pelkää jättämistä. Jos en tällaisena puolisolleni joskus enää kelpaisi, olkoon sitten niin. Mä olen kokonainen ihminen ilman häntäkin. Voin huolehtia vain omista asioistani ja ottaa vastuun vain omasta käytöksestäni. Mieheni tekee omat valintansa.
Jos meillä ei olisi yhteisiä perusarvoja, ei tässä liitossa olisi järkeä. Silloin ei ole kaavamaisesti kyse siitä, kuinka monta tuntia käyttää puolison kanssa tai moneltako tulee kotiin. Tietysti ajankäyttö korreloi sen kanssa, kuinka tärkeiksi asiat kokee, mutta tärkeintä on varmuus siitä, että olemme toistemme mielissä ja sydämissä missä tahansa. Ne pienet ja isommatkin teot, jotka näyttävät, kuinka tärkeä puoliso on.
Kiitos vastauksesta, en ole sama henkilö. Hyvin harvoin olen kirjoittanut tänne.
Nimim. "lumeliitto", vastaukseni oli ap:lle suunnattu, ei sinulle :)
Ovatko molemmat lapset hänen omia ja onko tämä sinun ensimmäinen avioliittosi?
Mitä väliä sillä on, mikä on "normaalia"? Merkitystä on sillä, oletko tyytyväinen tilanteeseen. Oletko?
Ero häämöttää. Minulla suomalaisia naisystäviä, jotka ovat käyttäytyneet samoin. Syy siis kotona, eikä missään kavereissa. Onko sinulla omaa elämää, vai pöpisetkö vain lapsista ja ruoanlaitosta. Miten sinun omat ystäväsi?